https://matkavinkki.wordpress.com/2014/09/25/geneve/
Geneve on tavallaan maailman pääkaupunki ja kaiken humanitäärisen toiminnan keskuskaupunki maailmassa:
Geneve on maailman kansainvälisin kaupunki, ainakin kokoonsa nähden. Siellä voi tutustua diplomatian, kansainvälisten järjestöjen ja humanitaarisen avustustoiminnan historiaan ja nykypäivään.
1500-luvulla Geneve oli yksi uskonpuhdistuksen ajan keskuksista. Jean Calvinin radikaali uskonnollinen ja yhteiskunnallinen kokeilu ei onnistunut, mutta sillä oli suuri vaikutus reformoidun kirkon syntyyn ja kehitykseen. Historiasta, teologiasta ja yhteiskuntatieteistä kiinnostuneelle suositeltava tutustumiskohde on Reformaatio -museo (http://www.musee-reforme.ch/en/), joka sijaitsee kaupungin keskustassa, lähellä katedraalia.
Vuonna 1863 Genevessä perustettiin Punainen Risti. Siitä alkaen kaupungissa on kehitetty kansainvälisen humanitaarisen oikeuden periaatteita, sodan oikeussääntöjä sekä käyty diplomaattisia neuvotteluita maailman kriisien ratkaisemiseksi. Kaupungista on tullut tärkeä YK:n ja muiden kansainvälisten yhteistyöjärjestöjen kokouspaikka.
Lähes kaikkien suurten humanitääristen avustusjärjestöjen sekä YK:n järjestöjen ja ihmisoikeusjärjestöjen päämajat sijaitsevat Genevessä ja vieläpä samassa korttelissa kuin Punaisen Ristin päämaja. Kyseessä on maailman merkittävin hallinnollinen kortteli jossa tehdään kansainvälisen auttamistyön kaikki ratkaisevat päätökset kansainvälisesti täysin sitovalla tavalla.
Geneve on vallankäytön kannalta paljon merkittävämpi valtakeskus kuin edes EU-pääkaupunkina tunnettu Bryssel. Järjestöjen valta ja arvovalta ovat paljon EU:takin suurempi ja merkittävämpi, koska päätökset koskevat globaalisti koko maailmaa, myös Suomea. Geneve on siis maailman sivistynein kaupunki, kansainvälisen johtamisen hermokeskus ja kaupunki jonka toimivallan edessä muu maailma kalpenee täysin.
Kun jossakin päin maailmaa alkaa kriisi niin auttamispäätös ja auttamistapa lyödään lukkoon ensin Genevessä ja sitten käsky ryhtyä toimiin matkaa eri auttajajärjestöjen kansallisiin osastoihin. Geneve tekee suuret päätökset kaikissa merkittävissä humanitäärisissä kysymyksissä, usein humanitääristen järjestöjen hyvin koordinoituna yhteistyönäkin.
Geneve on kaikkea sitä kansainvälisyyttä, globaalia yhteenkuuluvuutta ja valtioiden vallan ylittävää toimivaltaa jota isänmaalliset vihaavat ja halveksivat. Geneve on kansainvälisen suvaitsevaisuuden pääkaupunki. Isänmaallisille Geneve on kauhistus kaikessa suvaitsevaisuudessaan ja mahtavuudessaan. Kaikki mitä isänmaalliset inhoavat tulee Genevestä, myös ajatus maailmasta jossa ei ole rajoja eikä kansakuntia vaan yksi yhteinen maailma. Isänmaallisen toiminnan ja ajattelutavan tiellä seisoo aina esteenä Geneve ja sen arvovalta suvaitsevaisuuskysymyksissä. Kun isänmaallisuus nostaa päätään Suomessa niin Genevestä jyrähdetään varoitus.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.