Israel tälläviikolla

SHARON INNOSTUNUT HISTORIALLISESTA LÄPIMURROSTA.

Sharon kertoi torstaina, että hän uskoo tilanteen olevan kypsän historialliseen läpimurtoon Israelin ja Palestiinan välisissä suhteissa, joka voisi johtaa rauhalliseen ja turvalliseen aikaan, ja myöhemmin toivottuun rauhansopimukseen. Sharon esitti mielipiteensä Contractors Association kokouksessa Tel Avivissa. Hän kertoi seuraavansa PA:n kehitystä suurella mielenkiinnolla ja havainneensa positiivista suhtautumista terrorismin vastaiseen taisteluun ja diplomaattisen prosessin edistymiseen.

Sharonin ja Abbasin välistä tapaamista valmistellaan tapahtuvaksi parin viikon sisällä. Sharonin pääneuvonantaja Dov Weisglass matkustaa piakkoin Amerikkaan, jossa hän tapaa USA:n uuden ulkoministerin Condoleezza Ricen ja kansallisen turvallisuuden neuvonantajan Stephen Hadleyn.

Abbas on useissa yhteyksissä tähdentänyt, että yksi keskeinen vaatimus heillä on Israelin vangitsemien palestiinalaisten vapauttaminen. Heitä lienee yli 10 000, joista tuhat on tuomittu henkirikoksista, jotkut heistä useaan elinkautiseen vankeuteen.

Sharon vakuuttaa, ettei hän tule tekemään myönnytyksiä Israelin turvallisuutta koskevissa kysymyksissä, mihin sisältyy kysymys terrorismiin osallistuneista vangeista. Tavallisena kadun miehenä tuntuisikin oudolta, miten poliittinen johto voisi ohittaa maan oikeuslaitoksen päätökset ja vapauttaa murhista elinkautiseen tuomittuja rikollisia ”hyvän tahdon eleenä” vain edistääkseen poliittisia keskusteluja, joiden lopputuloksista ei ole mitään takeita. Israelilla on kokemuksia, miten tuomitut mutta poliittisella päätöksellä vapautetut terroristit ovat ajautuneet takaisin terrorismiin.

Korkea israelilainen diplomaatti kertoi, ettei Israel näe tarvetta ”ostaa” rauhallista aikaa, kuten Hamas ja Islamic Jihad ovat vaatineet, sillä Israel tulee vastaamaan siihen pidättymällä omista sotilastoimistaan. Toiseksi palestiinalaiset ovat alkaneet vaatia, että nyt tulee hypätä suoraan lopullisiin neuvotteluihin ohittamalla esim. Tiekartan vaatimat vaiheet: terroristijärjestöjen hajottaminen ja terroristien pidättäminen, laittomien aseiden takavarikoiminen, PA:n sisäinen uudistaminen ja demokratisointi sekä Israelin ja juutalaisten vastaisen kiihotuksen lopettaminen.

Israelin edustajat esittivät nämä näkökohdat Israelissa vierailleelle USA:n apulaisulkoministeri Lähi Idän asioissa William Burnsille. Burns keskusteli myös Israelin sotilasjohdon sekä PA:n puheenjohtajan Mahmoud Abbasin ja pääministeri Ahmed Qurein kanssa. (JP 28.01.05)

PA KIELSI LAITTOMAT ASEET.

Rikollisuuden ja laittomuuden lisäännyttyä kestämättömäksi PA antoi torstaina määräyksen, jonka mukaan palestiinalaiset eivät saa kantaa rekisteröimättömiä aseita. Tällaisia määräyksiä on annettu useita aiemminkin, mutta niitä ei ole yritettykään panna täytäntöön. Tämän määräyksen antoi PA:n pääministeri Ahmed Qurei, joka johtaa kansallista turvallisuusneuvostoa. Määräys jätti auki kysymyksen Hamasin ja Jihadin ja muiden aseellisten ryhmien aseista.

PA:n turvallisuusneuvosto teki samalla päätöksen siirtää eläkkeelle tuhat turvallisuusmiestä, jotta voitaisiin palkata nuorempia miehiä turvallisuusjoukkoihin ja poliisiin.

Abbas kehotti PA:n muftia tarkastamaan 51 kuolemaan tuomitun palestiinalaisen tapaukset. Heidät on tuomittu murhista ja muista raskaista rikoksista. Mukana on useita, jotka tuomittiin kuolemaan yhteistyöstä Israelin kanssa. Tuntuisi loogiselta, että Israel vaatisi neuvotteluissa tällaiset miehet vapautettaviksi samaan tapaan, kuin palestiinalaiset vaativat Israelia vapauttamaan vankejaan.

Abbas ja Qurei sopivat Ramallahissa, että aiemmin turvallisuuspäällikkönä palvellut Nasser Yousuf nimitetään sisäministeriksi, vastuualueenaan johtaa kaikkia turvallisuusjärjestöjä.

Yousuf oli päävastuussa Hamasin ja Islamic Jihadin jäsenten pidättämisestä 1996.

PA:n turvallisuusministerinä palvellut Mohammed Dahlan saanee tärkeän aseman PA:n uudessa hallituksessa. Hän tapaa piakkoin Mofazin keskustellakseen vankien vapauttamisesta.

Abbas ja Qurei ovat kehottaneet tuvallisuusjärjestöä pikaisesti laatimaan suunnitelman viiden Juudean ja Samarian kaupungin, Kalkilyan, Ramallahin, Tulkarmin, Betlehemin ja Jerikon, turvallisuusjärjestelyistä, jotka Israel luovuttanee PA:n vastuulle.

Palestiinalainen perhe ja Jerusalemissa toimiva Palestiinan ihmisoikeuksien seurantaryhmä ovat vaatineet Palestiinan Auktoriteettia aloittamaan tutkimukset henkisesti häiriintyneen Mohammed Noubanin, 36 ja kolmen lapsen isä Deir Ghassanehin kylästä, raakalaismaisesta murhasta aiemmin tässä kuussa. Al-Aksa Marttyyrien Prikaatin jäsenet kaappasivat hänet tammikuun puolivälissä syyttäen häntä yhteistyöstä Israelin kanssa. Todistajien mukaan Noubani ripustettiin alastomana oliivipuun oksaan kädet selän taakse sidottuina. Häntä kidutettiin sadistisesti palavilla sikareilla ja hakaten. He kiduttivat häntä kaksi päivää ja lopulta jättivät hänet kuolleena, mikä myös todettiin sairaalassa. Al-Aksa tunnusti myöhemmin, että he olivat erehtyneet syyttäessään häntä.

Noubanin lapset eivät uskaltaneet mennä kouluun pelätessään toisten lasten kiusaamista.

Eräässä toisessa tilanteessa yhteistyöstä Israelin kanssa syytetty mies kaapattiin ja vietiin kylän keskustaan, jossa hänet silloisten tietojen mukaan ammuttiin useita kertoja päähän.

Myöhempien tietojen mukaan miestä ei ammuttu, vaan häneltä katkottiin ensin sormet ja varpaat, sitten ruumiin jäsenet yksi kerrallaan ja lopulta armoniskuna murhattiin. Hänen ruumiinsa osat heitettiin jätesäiliöön, eikä paikalle tulleen ambulanssin sallittu ottaa niitä. (JP 28.01.05)

IDF, SHIN BET JA POLIISI SURMASIVAT HAMASIN TERRORISTIJÄSENEN.

Israelin turvallisuusjoukot havaitsivat auton, jossa Maher Abu Sneineh, 24, ajoi autolla Kalkilyan keskustassa kahden Fatah Tanzimin jäsenen kanssa keskiviikkona iltapäivällä. Turvallisuusmiehet ajoivat autoa takaa, joka pysähtyi, mutta siinä olleet miehet yrittivät juosta karkuun. Syntyneessä tulitaistelussa Sneineh sai surmansa ja kaksi muuta miestä haavoittui, jotka vietiin sairaalaan. Palestiinalaiset väittivät, että Yahiya Nazzal, 14, sai luodin päähänsä tulitaistelun aikana.

Turvallisuusmiesten mukaan Abu Sneineh oli lupautunut suorittamaan Hamasille kaksoispommi-iskun Rosh Ha´ayin kauppakeskuksessa. Sneineh oli aikonut marraskuussa pommi-iskua yhdessä itsemurhaterroristin kanssa, mutta turvallisuusmiehet estivät sen.

Fatah Tanzimin jäsen Muhammad Hamis Yusef Amar, 19, valmisti iskuissa käytettäviä pommeja, ja hän oli osallistunut aseellisiin iskuihin ja pommihyökkäyksiin Kalkilyan alueella. Hän oli valmistamassa pommeja, joita Tanzimin jäsenet olisivat käyttäneet Kfar Saban alueella. Toinen haavoittunut Tanzimin jäsen oli 16-vuotias Muhammad al-Basha. (JP 27.01.05)

GAZAN JUUTALAISTEN MÄÄRÄ KASVAA.

Evakuointiuhasta huolimatta Gazan alueen juutalaisten määrä kasvoi huomattavasti viimeisen puolen vuoden aikana. Kaikkiaan 400 uutta asukasta muutti alueen 17 juutalaiskylään.

Juutalaisten määrä Gazan alueella kasvoi 5 % viime vuoden kesäkuusta. Se oli silloin 8 158, nyt se on 8 550. Myös pohjoisen Samarian juutalaisten määrä kasvoi; Sa-Nur sai 39 uutta asukasta 69 lisäksi; Homeshin asukasmäärä kasvoi 11 %, siellä asuu nyt 228 juutalaista.

Gazan alueen alueneuvoston puheenjohtaja Eran Sternberg sanoi olevansa pahoillaan Sharonin ja Yonatan Bassin (head of Disengagement Authority) puolesta. ”Ihmiset äänestävät jaloillaan ja osoittavat tukensa muuttamalla Gazan ja Samarian kyliin, jotka Sharon haluaa tyhjentää”. Sternberg pitää heitä todellisina sionisteina, sillä he eivät saa korvauksia menetyksistään evakuoinnissa.

Peace Now pääsihteerin Yariv Oppenheimerin huoli on siinä, että hallitus voi kuitenkin armahtaa heitä ja myöntää heille korvauksia kuten muillekin. (JP 26.01.05)

PUTIN SANOO MYYVÄNSÄ SYYRIALLE SEN HALUAMIA OHJUKSIA.

Putin selittää, etteivät ilmatorjunta-aseet ole hyökkäystä vaan puolustusta varten. Hän selittää, että Venäjä on aina halunnut säilyttää alueen voimatasapainon eikä halua sekoittaa sitä tällä kaupalla.

Israelin asiantuntijat selittävät, että SA-18, kevytrakenteinen olalta laukaistava torjuntaohjus, voidaan katsoa puolustusaseeksi, mutta se voi joutua Hizbullahin ja Hamasin käsiin. Toiseksi se voi antaa Syyrialle tunteen turvallisuudesta hyökkäykseen Israelia vastaan.

Samalla Venäjä antaa Syyrialle anteeksi osan 10 $ miljardin maksamattomasta lainasta, osa voitaisiin hyödyntää Venäjän yritystoiminnassa Syyriassa. (JP 28.01.05)
3175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Käyhän vielä lukemassa sen viimeisen viestisi vastineet sieltä "sotatantereelta". Minäkin laitoin jotain sinne sulle. Kannattaa katsoa.

Äänestä
  • Kyllä olen lukenut kaikki ja luen vastaisuudessakin, mutta nyt tarvitsee antaa joillekkin aikaa ajatella mitä he oikein näpyttelevät toisten luettavaksi.
    Rukoillaan heille totuuden avautumista kaikesta ihmisopista Jeesuksen nimeen!
    Siunausta sinulle!

    Äänestä

Fatah hävisi, Hamas voitti.

Mitähän tästä vielä tulee?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Joku(Se alkuperäinen) kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu