On raaka-aineita, on työttömiä, mikä onnenpotku Suomelle ja Suomen hallitus vääntää aina vain lisää työttömille töitä.
Kiinan presidentin vierailu edisti Kemijärven ja Kemin biojalostamohankkeita.
Kiinan presidentin Xi Jinpingin vierailu edisti merkittävästi Kemijärven ja Kemin biojalostamohankkeita, arvioivat hankkeita puuhaavat yhtiöt.
Kemijärvelle biojalostamoa suunnitteleva Boreal Bioref ja kiinalainen Camce allekirjoittivat presidentin vierailun yhteydessä sitovan urakkasopimuksen jalostamon rakentamiseksi.
Osapuolet sopivat myös, että ne rakentavat rahoituskokonaisuuden, jossa on mukana Kiinan kehityspankki, China Development Bank.
– Sopimukset ovat hyvin merkittäviä ja hyvin ratkaisevia hankkeen toteutumisen kannalta.
Rakentamisen on tarkoitus alkaa ensi vuonna. Jos hanke pysyy aikataulussaan, tuotanto alkaisi vuonna 2020.
Myös kiinalaisen Kaidin hanke puupohjaisia biopolttoaineita tuottavan jalostamon rakentamiseksi Kemiin nytkähti eteenpäin.
Valmisteilla on muun muassa vesi- ja ympäristölupahakemus, jonka Boreal Bioref aikoo jättää kesän aikana.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Meinaatko että nyt menisi läpi, ja loisi auvoista onnea kansaa, kun velkaantuvat kiihtyvää tahtia, asuntojen hinnat nousevat ja palskat laskevat. Maa tuohotaan epäonnistuneilla päätöksillä - on SoTet sun muut tavat kahmia kansallisomaisuutta yksityisille, Sipilän johdolla. Mutta kepulaisti syöttää paskaa palstalle.
Aina+lisätyö+entiseen+luo+auvoista+kansalle,+varsinkin+niille+jotka+pääsee+työnsyrjästä+kiinni.
Nyt+on+auennut+näitä+työnsyrjästä+kiinni+ottaville+jo+paljon+uusia+töitä.
Mutta,+lisää+pitää+vielä+aueta,+kaikki+viittaa+siihen+että+aukeaakin.+Suomi
on+nyt+kiinnostava+maa+monelle+suunnalle.
Saattaa++olla,+että+vuonan+2019+eduskuntavaalien+aikaan+taotaan+jo+erilailla+kansantuotetta,+nousevasti+tästä+paljonkin.+Kaikki+viittaa+siihen,+nyt+arveltu+2+%+nousua,+mutta+se+tullenee+kasvamaan+yhä+siitä,+varmaan+puhutaan+jo+3+%+noususta.
Päästään+ilmeisemmin+ohi+EU+kasvun+keskimäärin.
Mihin tuo autuus ja siitä toistuvasti tiedottaminen kansaa ajakaan?
Vakava ilmiö velanotossa – "Summat niin huikeita, ettei meistä kohta ole auttajaksi"
Kulutusluotot monen velkaisen ongelmana – näin kierre kasvaa
Julkaistu: 5.4. 17:27 IS
Entistä isommat yksittäiset pikaluotot ovat Takuusäätiön mukaan pahentaneet ylivelkaantumisongelmia.
Takuusäätiön takausjohtaja Minna Backmanin mukaan ihmisten velkamäärät ovat viime vuosina kasvaneet niin, ettei Takuusäätiö monissa tilanteissa pysty auttamaan velkaantunutta.
Pikavippimarkkinoita pyrittiin suitsimaan 2013 alle 2 000 euron pikavippien korkokatolla, minkä jälkeen yli 2 000 euron pikaluotot ovat yleistyneet.
– Pieniä pikavippejä saattoi velkaluettelossa olla sata, mutta summa ei ollut ihan päätähuimaava. Nyt lainoja on kappalemääräisesti vähemmän, mutta summat ovat niin huikeita, ettei meistä kohta ole enää kovin monen auttajaksi, Backman sanoo STT:lle.
Backmanin mukaan Takuusäätiö voi pääsääntöisesti järjestellä lainoja 33 000 euroon saakka.
"Ei korkokatto välttämättä pure isoissa luotoissa"
Pikaluottosääntelyn tiukentaminen on parhaillaan harkinnassa oikeusministeriössä. Ratkaisuja etenemisestä odotetaan lähikuukausina, sillä asiasta tehdyn muistion lausuntoaika meni umpeen viime kuun lopussa.
Oikeusministeriön muistiossa esitetään harkittavaksi korkokattosääntelyn laajentamista myös 2 000 euron suuruisiin ja sitä suurempiin luottoihin. Alle 2 000 euron pikavippien korkokatto on tällä hetkellä 50 prosenttia. Muistion mukaan mahdollinen korkokaton taso suuremmissa luotoissa voisi olla noin 30 prosenttia.
Takuusäätiön Backmanin mukaan isompien luottojen korkokattokaan ei välttämättä ratkaise ongelmia. Backman kertoo heillä olevista esimerkeistä, joissa vuosikorko on reilusti alle 30 prosenttia, mutta luotoissa on pitkä maksuaika. Luoton kokonaishinta muodostuu Backmanin mukaan "ihan törkeäksi".
– Ei korkokatto välttämättä pure isoissa luotoissa. Se 30 prosentin korko on edelleen ihan huikean korkea, Backman sanoo.
Jutun pääkuvana ja alla olevalla videolla Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha A. Pantzar puhuu suomalaisten kasvavasta velkaantumisesta, johon vaikuttavat osaltaan pikavipit.
"houkutellut velkaantumaan "
Jokainen vastaa itsestään, maksaa velkansa.
Ei velkaa voi toisen nimiin ottaa. Sosialisteilla ja kommareilla
käsitys, että velkaa ei tarvitse maksaa.
Ehkä niinkin, kun taas pankkomajurilla ei ole lainkaan käsitystä. On vain kehäpäätelmiä.
Jytilä on melkoinen pankkopoika, pankkomajuri suorastaan.
Kyllähän se sitä houkuttelua on, kun media rummuttaa muutamasta tuhannesta työntekijän palkkaamisesta perustöihin, jonka jatkuvuus ala huomioiden, on aika nopeastikin vaihtuvaa. Rummutetaan ka kerrotaan kuinka maailma muuttuu, no kyllä kai se Uudenkaupungin kokoisessa kylässä muuttukin.
Jos luet nuo jutut, ja muitakin esim. Jan Hurrin juttuja, voisit osata varautua tulevaan hiukan paremmin. Sipilällä eikä muillakaan hallituksen jäsenillä, ei tule olemaan vaikeuksia taloudellisesti tulevaisuudessa - mutta heidän toimistaan johtuen, sinulla ja kaltaisilla tulee olemaan, elämäsi vaikeutuu ja kallistuu huomattavasti.
Kun viellä olet innostunut tilatun rummutuksen mukaan positiivisuuttasi ja tulevaisuudenuskoosi luottaen, ostanut ylihintaisen kupla-asunnon velaksi, elämäsi tulee tulevaisuudessa tosiaankin hymyilemään ;D
Ja tuo yllä oleva "Tommi-Turmiolasta", aika säälittävää sekoilua. Kuitenkin sellaista palstan normi keskustalaisuutta. Ei mitään aiheeseen, surullista.
Maajusseilla velkaa keskimäärin 30 000 mutta miljoonaomaisuus pelloissa tuotantorakennuksissa ja metsissä.Lisää vaan lykätään tukieuroja pankolle.Duunareilla velkaa 60 000-90 000 ja kaikki omaisuus
kiinni vakituisessa asunnossa,joillakin myös perintömetsiä eli yleensä tukijussien perillisillä.Duunari onkin nykypäivänä oikea yrittäjä ja maajussi sosiaalielätti.Näin uutisoi suomen pankit kansalaisten veloista.
Mihin unohtui duunarien huvilat, perintömetsät, sijoitusomaisuus ja niin edelleen, vert Tarja Halosen omaisuus !
Kemijärvelle biojalostamoa suunnitteleva Boreal Bioref ja kiinalainen Camce allekirjoittivat presidentin vierailun yhteydessä sitovan urakkasopimuksen jalostamon rakentamiseksi.
Käpy on nousemassa arvoon arvaamattomaan. Tiettävästi VTT tutkii mahdollisuuksia käpydiiselin valmistuksen kannattavuudesta ja luotettavat tahot kertovat Kepu esittävän käpyjen kasvattajille 0.6miljardin tukiaisia, tuesta ei jää kasvattajalle mitään, vaan se hyödyttää veronmaksajia halpana polttoaineena.
Nyt koitti onnenpäivät pankkomajurille.
Hän ilmoitti firmansa toiseksi kivijalaksi käpyjen keräilyn, se toinen jalka tukeutui tyhjien pullojen keräilyyn.
.
Myös kiinalaisen Kaidin hanke puupohjaisia biopolttoaineita tuottavan jalostamon rakentamiseksi Kemiin nytkähti eteenpäin.