Siinä ei sensuuri auta.
Persut on Suomen paskin puolue
39
265
Vastaukset
- KaappiPersuSeppo
Auttakaa nyt Seppoa hyväksymään Persuutensa!!
Hän on ahdistunut kaapissaan ja haluaa tulla ulos kunnon persuna.
Antaa vasurien olla kaapeissaan, mutta nyt Seppo haluaa ulos!- Anonyymi
Persut on kyllä paskin eduskuntapuolue, siinä aloittaja on aivan oikeassa. Mikään muu puolue ei valehtele koko ajan ja lietso vastakkainasettelua Suomessa. Sitä tekee ainoastaan persut.
Lisäksi persut eivät uskalla myöntää virheitään, kuten sitä, että vielä vähän aikaa sitten he olivat kieli pitkällä Viktor Orbánin ja Donald Trumpin perässä. Jotkut olivat jopa Vladimir Putinin lumoissa.
- PSjatkaaHallituksessa
Halpahintaista (siis vasemmistolaisittain muiden lompakoilla maksatettua) populismia!
Mutta kun nyt paskasta kerran tuli puhe:
Porukan (varsinkin vasemmistolaisen) poliittinen muisti on lyhyt.
PS joutuu nyt siivoamaan edellisten, Vasemmistoliiton, Vihreiden, RKP:n jne. hallituskausien sontatunkioita. Siinä voi jonkin verran haista oppositioon astikkin!- Anonyymi
Perussuomalaiset eivät kykene siivoamaan omia housujaankaan.
Perussuomalaisilla kuten edeltäjällään SMP;llä ei ole koskaan ollut mitään
hyvinvointia edistäviä tekoja, kokoomus taputtaa käsiään kun tämä
paskaporukka tekee likaisen työn heidän puolestaan.
Tyhmintä ja sairainta sakkia !
- ihmiselle-hyvä-Seppo
Paras ja lempein avaus ikinä.
- Seppo.vasureiden.uhri
Seppo on ollut lapsesta pitäen vasemmistolaisten hyväksikäyttämä.
Vasta Persuissa Seppo on saanut elää ihmisarvoista elämää.
Seppo haluaakin nyt varoittaa kaikkia vasureiden vaarallisuudesta.
Anna tukesi Sepolle vasemmiston vastaisessa taistelussa.
Älä anna Sepon kärsimysten unohtua!
Paljasta Sepon kanssa vasemmiston valheellisuus!- Anonyymi
kyllä minä veikkaan että sinä olet joutunut lestojen hyväksikäyttämäksi?
- Seppo_M_suomesta
Vasurien kutsumana matuilu on kasvanut 900 prosenttia!
Ja nyt näissä vaaleissa Vasurit vaativat meiltä Suomalaisilta lupaa tuoda toiset 900% lisää Matuja Suomeen.
Vasurit vaativat näiden perheetkin tänne, toiset 36000 vähintään lisää.
Annatko luvan vasureille tähän ?
Ja nyt vasurit haluavat estää palautukset!!!!
Vasurit haluavat kaikki nämä 36000 pysyvän ikuisesti Suomessa!!
Annatko luvan vasureille tähän ???
Vasurit vaativat että me Suomalaiset elätämme kaikki nämä vasurien kutsumat matut.
Se maksaa meille Suomalaisille yli MILJARDI euroa joka vuosi.
Sen vasurit ottavat köyhiltä, sairailta, lapsilta ja vanhuksilta, keneltä tahansa.
Annatko luvan vasureille tähän ???- Anonyymi
Nimimerkin varastaminen on RIKOS.
- Anonyymi
"Vasurien kutsumana matuilu on kasvanut 900 prosenttia!"
Tarvitsevathan he lisää kannattajia puolueelleen (Demut/Vihreät/Vasut)!!!
- Anonyymi
Jep paskahousu valehtelijoita myös
- Anonyymi
Persut on taas käyneet ahkerasti kopioimassa Homma-forumia,
kun Allah-ahon koirapilli on vislannut persuja trollaamaan.- Anonyymi
Ei Seppo turhaan määritellyt: paska, paskempi, persu. Johan sen nyt kaikki näkee.
- Anonyymi
Toi oli jo aikas wanha kulahtanut ja naurettavakin kommentti, mutta teiltä äärivasuTrolleiltahan käy mikä vaan,,,,
- Anonyymi
Oletteko muuten ikinä kuulleet persun puhetta jossa ei moitittaisi toista ihmistä?
- Anonyymi
Persuille korkeintaan toinen persu on ihminen. Kaikki muut henkilöt persut kokevat alamaisikseen, joita voi piinata, riistää, alistaa, nöyryyttää ja parjata rajattomasti. Miksi? Koska he ovat persuille ei-ihmisiä. Stalin käytti samaa taktiikkaa aikoinaan. Seuraukset tiedämme. Suomi on nyt samalla tiellä. Valitettavasti.
- Anonyymi
"Oletteko muuten ikinä kuulleet persun puhetta jossa ei moitittaisi toista ihmistä?"
Olen kuullut usein, mutta en äärivihervasudemun puhetta kertaakaan.... - Anonyymi
"Ennen natsit juoksi mamujen perässä niitä potkimassa nykyisin ne juoksee persujen perässä vasara kädessä."
...ja puolueesta pihalle potkittu ääliöoikeistolainen vainoaa&mustamaalaa persuja pakkomielteisesti 18-22h/365vrk vuodessa suoli24:lla Iuotsinpestin suojista ("Roskaväellä on roskaväen huvit").
- Anonyymi
Aloittaja on täysin oikeassa. Viikon paras.
- Anonyymi
Etkö muuten saanut kehuja kuin itse itseltäsi??? Aikas surkeaa on sinunkin elämä äärivasurina...
- Anonyymi
sosialistit on paskoneet suomen 🤔
- Anonyymi
Kyllä se on ihan perskokkarien omaa tulosta. Jälki näkyy ja itänaapuri kiittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se on ihan perskokkarien omaa tulosta. Jälki näkyy ja itänaapuri kiittää.
Persuja paskemmaksi ei voi puolue tulla. Seppon oikeassa taas kerran.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuja paskemmaksi ei voi puolue tulla. Seppon oikeassa taas kerran.
Kyllä Seppo tietää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Seppo tietää.
"Kyllä Seppo tietää."
Synkkää yksikirjoittelua äärivasuTrollilta.... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kyllä Seppo tietää."
Synkkää yksikirjoittelua äärivasuTrollilta....Eikö ole mielenkiintoista ap kuinka kaikki viestisi kaikilla s24 palstoilla joissa vttuilet viesteille jotka olet kirjoittanut itse, säilyy sensuuriltasi? Kaikkien viestien kadotessa joissa se todetaan..
- Anonyymi
Naama muistiin ja suojatietervehdyksiä...
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0e2a6041-ebda-4da2-bd02-66c8137580ab - Anonyymi
Eikä avauksestasi päätellen myöskään "sun pieni"?
- Anonyymi
Kerrankin asiallinen avaus politiikan saralta, tuosta ei voi olla kuin samaa mieltä.
- Anonyymi
Seppo on profeetta.
- Anonyymi
Et vanhempaa avaustasi sitten löytänyt ylös nostettavaksi persuista pihalle potkittu sinimusta rasisti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seppo on profeetta.
Ja sinä ap pelkkä surullinen sometrolli.
- Anonyymi
Sinun ap pitäisi päästä linnanjuhliin koska teet vuoden jokaisena päivänä suoli24 palstoilla 24/7 kaikille enemmän kuin selväksi sen, kuinka persut eivät ole natseja vaan teidän persuista pihalle potkittujen äärioikeistolaisin suurin vihollinen maailmassa? Pääsisit laittamaan sinimustan lapuan liikkeen paitasi päälle kun kerrot että se on sinun perinnepukusi. Jätä vasara sitten kotiin..
- Anonyymi
SosDemPaskoo. Tuutin täyveltä.
- Anonyymi
Seppo osaa sanoa asiat diplomaattisesati ja herrasmiesmäisesti niin, että persukin ymmärtää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seppo osaa sanoa asiat diplomaattisesati ja herrasmiesmäisesti niin, että persukin ymmärtää.
Sinä ap sen sijaan et osaa muuta kuin sensuroida jotta sinä f hattu voit jatkaa häiriöittä keskusteluja itsesi kanssa..🤣🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä ap sen sijaan et osaa muuta kuin sensuroida jotta sinä f hattu voit jatkaa häiriöittä keskusteluja itsesi kanssa..🤣🤣🤣
Kopiopersulta olisi löytynyt vielä paljon vanhempia kopioita palstalle, mutta ei kannattanut laittaa. Kopiopersu suoltaa kyllä ne itse tänne päivittäin.
- Anonyymi
Totuuden kuulee vain lasten ja Sepon suusta. Täyttä asiaa.
- Anonyymi
Miksi Sepon pitäisi kaunistella totuutta persuista?
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1343599
- 1101409
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2711320Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.691239Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr171134Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791081Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie451028IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku571019- 301016
- 53938