Hei!
Otsikko kertoo kaiken: minulla on peliongelma. Aloitin pelaamisen n.3vuotta sitten RAY:n kasinolla, joka pysyi kyllä kontrollissa, kunnes viime vuonna kesällä kaikki muuttui. Huomasin, että aloin ottamaan kerta toisensa jälkeen vippejä sekä tililuottoja, että voin pelata, koska lainan saaminen on tehty nykypäivänä niin helpoksi, että ihan oksettaa. Olen tiedostanut ongelman, mutten tiedostanut korjata sitä. Nyt on tullut asiaan muutos. Olen niin ahdistunut, paniikissa ja henkisesti huonovointinen pelaamisen takia, että en pysty edes perus arkea pyörittämään. Asun avoliitossa mieheni kanssa, olemme molemmat parikymppisiä. Mieheni joskus vitsailee ongelmastani, sillä ei tiedä, miten todellisuudessa asian laita on, enkä todellakaan hänelle kehtaa asiasta kertoakaan. Hän kyllä tietää, että olen monta tuhatta euroa velkaa ulosottoon, tosin ei syytä. Tämä on todella vaikea "sairaus", josta on todella vaikea päästä eteenpäin. Olemme haaveilleet omasta talosta ja perheestäkin, mutta taloudellinen tilanne tekee sen todella vaikeaksi. Annan kaikki sympatiani teille, jotka taistelette tätä vitullista oloa vastaan joka päivä, joka tunti, joka sekunti. Tänään heräsin siihen todellisuuteen, kun mieheni kysyi paljon tilillämme on rahaa, johon vastasin että 20€, josta tietenkin suivaantui ja nyt uhkasi (taas) mennä kaljalle viikonlopuksi pois silmistäni, koska pimitän meidän taloudellista tilannettamme häneltä. Tämän reaktion ymmärrän kyllä hyvin. Asioihin PITÄÄ tulla muutos. En halua menettää ainoaa ihmistä elämästäni, joka tekee siitä edes hieman elämisen arvoista. Tarvitsen apua, joten kysynkin nyt teiltä, selvinneiltä, kokeneilta tai muuten asian tiedostavina, onko teillä minulle tarjota apua... Tänään suljin jokaisen pelitilini, mitä minulla on ollut aktiivisena, ja myös laitoin estot päälle, etten voi uusille kasinoille mennä. Senttiäkään en enää kasinoihin tai rahapeliautomaatteihin laita, vaikka voittoja on joistain tullutkin, en enää halua olla niiden kanssa tekemisissä. Minulla on laskut ja vuokratkin maksamatta ongelmani myötä, ulosottokin on jo yhteyttä ottanut. Tämä päätös tuntuu todellakin oikealta. Kaikki taloudellinen apu on korvaamatonta, kaikki sanallinen tuki on korvaamatonta, mitä teiltä voin saada. Hitto, että ahdistaa. Ahdistaa kirjoittaa tätäkin tekstiä, mutta tiedän, että se on vain askel eteenpäin.
Te, jotka olette tästä ylös nousseet ja aloittanut puhtaalta pöydältä; olette todellisia sankareita. :-) Mielenlujuutta tämä vaatii ja itsensä etsimistä, mutta avun ollessa näin lähellä, tiedän, että me pystymme siihen. Tämän jälkeen pystyy mihin vain.
Kiitos jo etukäteen teille, jotka minua voitte auttaa parhaanne mukaan. Kiitos myös siitä, kun jaksoit lukea avautumiseni, jota en ole koskaan kenellekään vielä kertonut.
Peliongelma ja sen tiedostaminen
43
2142
Vastaukset
- onnee
Tsemppiä! Ulosottoa ei kannata liikaa murehtia, siinä on se hyvä puoli, että velkaantuminen loppuu, koska ei saa enää lainaa. Ja sitten kun samalla lopettaa rahan lahjoittamisen ihmisiä kusettaville peliyhtiöille, niin kyllä sitä jotenkin pärjää. Ja se uo:n maksuohjelma myös loppuu aikanaan.
Juu, sitä ulosottoa en oikeastaan stressaakaan, sillä voivat melko joustavastikin sopia maksusuunnitelman veloilleni. Lainaa en enää ottaisi vaikka saisinkin, koska siitähän se oravanpyörä sitten taas jatkuu... Tämä on todella ahdistava tilanne, kun ei oikein tiedä miten saisi esimerkiksi tämän hetkiset laskut ja muut maksut hoidettua. Mutta suunta ainakin on tavoitteena ylöspäin!
- onnee
Janeti kirjoitti:
Juu, sitä ulosottoa en oikeastaan stressaakaan, sillä voivat melko joustavastikin sopia maksusuunnitelman veloilleni. Lainaa en enää ottaisi vaikka saisinkin, koska siitähän se oravanpyörä sitten taas jatkuu... Tämä on todella ahdistava tilanne, kun ei oikein tiedä miten saisi esimerkiksi tämän hetkiset laskut ja muut maksut hoidettua. Mutta suunta ainakin on tavoitteena ylöspäin!
Mä sain apua niiden kiireellisimpien laskujen maksuun sukulaisilta, aivan helvetin koville otti, mutta kerroin silti, että on tullut pelattua, mutta se saa loppua. Auttoivat pahimman yli. Nyt kohta vuosi pelaamatta parin vuoden pelijakson jälkeen, eikä vois enää vähempää kusettajakasinot kiinnostaa.
onnee kirjoitti:
Mä sain apua niiden kiireellisimpien laskujen maksuun sukulaisilta, aivan helvetin koville otti, mutta kerroin silti, että on tullut pelattua, mutta se saa loppua. Auttoivat pahimman yli. Nyt kohta vuosi pelaamatta parin vuoden pelijakson jälkeen, eikä vois enää vähempää kusettajakasinot kiinnostaa.
Itselläni ei tuollaisia linkkejä olekaan, viimeks ollu suvun kanssa puhetekemisissä varmaan 10 vuotta sitten pentuna. Onnekas olet kun sulla on tuollaset sukulaiset! Äiti ja isäkin todella varattomia tällä hetkellä. Tää on todella vaikea tilanne, varsinkin aluksi.
- onnee
Janeti kirjoitti:
Itselläni ei tuollaisia linkkejä olekaan, viimeks ollu suvun kanssa puhetekemisissä varmaan 10 vuotta sitten pentuna. Onnekas olet kun sulla on tuollaset sukulaiset! Äiti ja isäkin todella varattomia tällä hetkellä. Tää on todella vaikea tilanne, varsinkin aluksi.
Mä todella vihaan niitä nettikasinoita, ihmiset joutuvat niiden takia vain hirveisiin ongelmiin. Mainostavat jotain voittoja. Ja paskat...melkein kaikki pelaajat häviävät ja menettävät pahimmillaan vaikka kuinka suuria summia.
Nimenomaan! Jos mulla olis tilillä se summa yhteensä, mitä olev velkaa ottanut, niin oisin todella varoissa edes sen hetken. Mitä mulla on niistä kädessä? Tämä koko hiton tilanne.
Hei Janeti
Olen pahoillani tilanteestasi. Kun olet palstaa lukenut, tiedät että monet selviävät pelittömään elämään. Helppoa se ei ole, mutta mahdollista. Ensimmäinen askel on se, jonka olet ottanut; myönnät ongelmasi, täällä. Oloasi helpottaa paljon se, että uskallat kertoa sen miehellesi. Vaikea hetki, et tiedä kuinka hän suhtautuu, mutta taakkasi on suuri - sekin että kaiken aikaa salaat häneltä raha-asioita.
'
Pelasta itsesi ja tulevaisuutesi. Pystyt siihen. Hae itsellesi apua. Soita Peluuriin, arkisin klo 12 - 18, ilmaiset puhelut, sinne voi myös soittaa läheiset eli miehesi myös - hekin tarvitsevat tukea. Peliriippuvuus vaikuttaa parisuhteeseen ja perheeseen. Mene avun piiriin ja pysy avun piirissä. On olemassa ryhmiä, suljettuja keskusteluketjuja missä on "ohjaaja" mukana, on tukihenkilöitä jne jne. Etsi itsellesi sopiva tapa saada apua. Vertaistuki, tavalla tai toisella, on parasta tukea. Ensimmäinen kerta mennä mukaan on se vaikein, mutta selviät siitä, Kun olet avun piirissä ja saat luottamusta siihen, ettet enää pelaa, vointisi paranee. Ja pikkuhiljaa asioita voi alkaa järjestellä.
Tsemppiä sinulle,
Pirkko-pappiHei! Ja kiitos sanoistasi. Olen tullut siihen pisteeseen, etten kykene enää hallitsemaan asioita ahditukseni myötä. Tämä on hirveä olo eikä kukaan sitä voi tietää ellei itse ole ollut vastaavanlaisessa tilanteessa.. myöntääköhän kirkko näihin asioihin esimerkiksi taloudellista apua? Minulla on 1.päivä alkanut palkkatyö, mutta sosiaaliviranomaiset/Kela ei minulle tukia myönnä (tulojeni perusteella) vaikka olen heille tiliotteet laittanut että raha on mennyt sinne ja sitä ei konkreettisesti nyt ole. Tiedät varmasti kirkon avustuksista enemmän kuin minä, ja olisin enemmän kuin kiitollinen jos osaisit minua auttaa. Kuulun siis kirkkoon.
Kiitos jo etukäteen!Janeti kirjoitti:
Hei! Ja kiitos sanoistasi. Olen tullut siihen pisteeseen, etten kykene enää hallitsemaan asioita ahditukseni myötä. Tämä on hirveä olo eikä kukaan sitä voi tietää ellei itse ole ollut vastaavanlaisessa tilanteessa.. myöntääköhän kirkko näihin asioihin esimerkiksi taloudellista apua? Minulla on 1.päivä alkanut palkkatyö, mutta sosiaaliviranomaiset/Kela ei minulle tukia myönnä (tulojeni perusteella) vaikka olen heille tiliotteet laittanut että raha on mennyt sinne ja sitä ei konkreettisesti nyt ole. Tiedät varmasti kirkon avustuksista enemmän kuin minä, ja olisin enemmän kuin kiitollinen jos osaisit minua auttaa. Kuulun siis kirkkoon.
Kiitos jo etukäteen!Hei Janeti.
Olet joutunut odottamaan vastaustani, harmi. Toivottavasti olet edelleen pysynyt pelaamatta. Totta on tuo minkä sanot, tilanteen ahdistavuuden voi ymmärtää vain sen kokenut. Ota yhteyttä oman seurakunnan diakoniatyöntekijään, mene käymään hänen luonaan ja kerro rehellisesti mistä on kyse. En voi luvata apua, koska ne päätetään aina tapauskohtaisesti eikä ne ole yleensä suuria summia. Mutta yritä. Toivotaan parasta.
Edelleen kehottaisin sinua hakeutumaan avun piiriin. Ja edelleen sanon,
tsemppiä Pirkko-pappi
- Avustusta
Kysy lainaa tai avustusta siltä yhdeltä mimmiltä, joka voitti muistaakseni 8 miljoonaa nettipelistä. Hän lupasi voittonsa jälkeen auttavansa ongelmissa olevia. Katsotaan pitävätkö puheet paikkansa.
Jaha, tällaisesta en ole kuullutkaan! Pitääpä tutkia asiaa ja etsiä tää mimmi käsiin mikäli puheet kohtaavar teot. Itse tekisin kyllä samalla tavalla, onhan se valtava määrä rahaa.
- NoMoreStupidGames
Rayn peleihinhän ap oli alunperin kouluttunut, joten se siitä monopolin puolustamisesta. Itse olen vuosien aikana hävinnyt kymmeniä tuhansia vain Rayn ja Veikkauksen peleihin enkä usko enää pelien satunnaisuuteen pätkääkään ja peliyhtiön vastuullisuuteen vielä vähemmän- Evästeiden ja pelaajien analysointiohjelmien käyttö pitäisi kieltää.
Juu, ray oli ensimmäinen paikka kunnes siihen kyllästyin ja mietin että missäs muualla olis hyviä kasinoita, ja tadaa, siinä sit oltiinki. Itellä mennyt n.15k vähintää noihin perkeleisiin. Vieläkin päätös pitää ja vaan ahdistaa ajatus pelaamisesta.
- NoMoreStupidGames
...siis koukuttunut...
- pakkomuuttua
No siis oon pelnnu aika lailla kaikki rahat mitä saan oon vasta 17v poja kloppi jolla meni nyt viikoloppun 560€ noihi saatana ray koneisii kyllä pelkässä viikonlopussa summa ei loppupelissä ole iso mutta minulle on ja olen kyllästynyr tähä peliripuvuuten pakko lopettaa.. Mutta miten
560e on vitusti ainakin mulle tällä hetkellä rahaa, itsellä menee helposti päivässä samoja summia noihin peleihin... Asutko vanhempies luona vielä? Jos kyllä, niin jotain positiivista jos löytää, niin ainakaan ei tarvitse huolehtia tai murhetia omia laskuja (vuokraa, ruokaa, yms.) tai luottotietojaan kun on alaikäinen... Mutta tottakai vastuuta pitää osata ottaa jo tuossakin iässä. Itse menen tänään lähimpään kirkkoon puhumaan diakonin kanssa riippuvuudestani, nyt n.viikko ollut ilman pelejä tai mitään nettikasinoita, eikä olo lainkaan ahdistunut sen suhteen enää. Toki houkutus on kova, mutta tilikin näyttää 42senttiä niin ei onneksi edes pääse tallettamaan mitään. Kannattaa sunkin puhua jonkun aikusen ihmisen (vanhemman, ammattilaisen, kirkon, tmv.) kanssa tuosta, ettei eskaloidu käsiin koko homma, niinkuin minulla nyt. :( Tsemiä sullekin lopettamisen suhteen <3
- haluanmuuttua
Kiitos kyllä asun vanhempien luona ja jeb ei ole laskut murheena mut esim olisi kiva päästä kahville joskus pitsallle ja vaikka välillä ostaa vaatteita ja tämä ahdistuneisuus on pahinta alat tajuamaan kuinka paljon oikeasti olet hävinnyt ja vanhemmat ei tiädä viälä että olen hävinnyt kaiken sittenku kysyvät rahoistani aatelen myöntää suosiolla ja sanoa että pelasin kaikki!...
jep, tuo ahdistus on varmaan se pahin, mitä tästä kokemusta jää käteen. Ei siinä jos tää pelaaminen olisi hallussa, menis pari € - 30€ kuukaudessa, se nyt ei taloutta kaataisi. Mutta kun sitä on mennyt monta tuhatta euroa. Käsittämätön on ihmisen mieli. Itse en ole tästä vielä kenellekään kertonut, sillä pelkään menetystä ja reaktioita muutenkin ko.aiheesta. Toivon kuitenkin, että sulla on enemmän päätä kertoa tästä vanhemmillesi, toivon, että he ymmärtävät ja haluavt auttaa, ovathan he kuitenkin vanhempasi (: Itse menen tänään kirkkoon puhumaan jahka sellaisen täältä meiltä päin vain löydän...
- päiväpelaamatta
Kyllä toivoin että sinäkin pääset eroon tästä helvetistä minä oon päättänyt myöntää koska melkeen pakko kertoa mihin rahat pistin tämä jutteleminen rentouttaa helposti oloa! Haluaisitko jutella jossain vain olla anonyymi😂<3
Eikö täällä voi laittaa yksityisviestiä ollenkaan? Pysyttelen ainakin toistaiseksi vielä anonyymina, mutta jos puhuminen helpottaa sua tässä tilanteessa niin tottakai kuuntelen! Helpottaa se minuakin, ainakin hetkellisesti ja varsinkin jos on kohtalontovereita vastassa :D
Hei, Janeti.
Kirjoitin sulle innoissani kommentin ennen kuin lun koko ketjun läpi. Kerroitkin, että olet menossa diakonin luo. Toivottavasti oli onnistunut tapaaminen. Ja se, että olet ollut pelaamatta, se on hienoa!
Kanssasi iloiten,
Pirkko-pappiHei! En ole vielä kirkossa käynyt. On suunnitelmissa sinne mennä jahka saam rohkeutta kertoa asioista.. Täytyy siitä avustuksestakin kysyä.
- pelaajat_häviö_taattu
Jos menette kasinolle, jättäkää pankkikorttinne kotiin ja korttiin voi myös asettaa nostorajat per/vrk. Tai ottakaa vain jokin tietty summa pelirahaa mukaan 10e tms. joten jos häviää niin ei potuta yhtä paljon kuin esim. satasien häviö jne. Opetelkaa käymään myös harvemmin kasinolla, pitäkää mielessänne että jos ei ekalla 10e pelirahalla tule voittoa, niin ei 100euroakaan takaa että jäät voitolle. Pienempi pelirahan häviäminen ei riso yhtä paljon. Satunnaisuutta ei peleissä ole, ne on tarkoin säädetty antamaan voittoa vain talolle eli Veikkaukselle.
- riittikö
Nyt menosss mulle 3päivä pelaamatta kyllä tämä tästä
- samamies2
Janeti kirjoitti:
vieläkö "raittius" jatkuu?
EI TODELLAKAA! OLEN PAHASTI RIIPPUVAINEN SAIN 40€ PALKKAA JA pelasin samassa illassa olin 6päivää pelaamatta!:)
samamies2 kirjoitti:
EI TODELLAKAA! OLEN PAHASTI RIIPPUVAINEN SAIN 40€ PALKKAA JA pelasin samassa illassa olin 6päivää pelaamatta!:)
voi perkele..
- jonezu
Tuo ahdistuksen tunne on kauhein ja sitä ei todellakaan tajua ihminen joka ei ole sitä tuntenut, Itsellä karkaa pelaaminen lapasesta humalassa , viimeksi eilen pelasin lähes 1000e kasinolle =/
- Highway.to.hell
Pullo, sopiva laite, nettikasino.
- toiveikas95
kiva että jokin muukin kamppailee samojen asioiden kanssa.. olen parikymppinen nainen ja myös täysin pelien koukussa. Pikavippejä on tullut otettua muutman satasen edestä ja kaikki tienatut rahat pelattua. Laskut olen onneksi aina hoitanut, mutta loput pelannut. Nyt olen vihdoin päättänyt lopettaa lopullisesti, ennenkuin ulosotto tännekin kolkuttelee. Vaikeinta on kertoa läheisille, mutta en usko selviäväni yksin. Tsemppiä myös sinulle! :)
Hei nimimerkki, toiveikas95
Kiva nimimerkki ja hyvä päätös, ajatus tuo pelaamisen lopettaminen. Samojen asioiden kanssa kamppailee moni, liian moni. Pelaaminen on ongelma niin monelle. Se aiheuttaa suurta ahdistusta ja vie ihmiseltä paljon. Huonossa tapauksessa perheen, kodin, ja itsetunnon - jää taloudellinen ahdinko, yksinäisyys ja itsesyytökset. Pelaaminen ja sen tuomat vaikeudet yritetään usein salata kauan, niin kauan että elämä on jo monella tapaa solmussa, peliongelma hävetään. Sinäkin sanot, että kertominen on vaikeata. Kun saat kerrottua sen jollekin ja pääset irti salaamisesta, olo usein hivenen helpottaa, joku on jakamassa taakkaa ja tukemassa. Pelasta itsesi, hae apua ja pysy avun piirissä.
Tsemppiä sinulle,
Pirkko-pappi
- Entinenriippuvainen
Moi. Oon ollut nyt 9 kuukautta pelaamatta, mutta sitä ennen tuhonnut elämäni täysin pelaamisen vuoksi. Vinkkinä haluaisin sanoa sulle, että tää 9 kuukauden pelaamattomuus on vaatinut avoimmuutta ja totaalista rehellisyyttä. Kukaan ei parane peliriippuvuudesta salaamalla sen. Näin se vaan on. Mun kaikki läheiset tietää asian ja puhun siitä hyvin avoimesti mm.terveydenhuollossa. Se on ollut avainasemassa.
Hei, Entinenriippuvainen
Haluan onnitella sinua sisukkuudesta, rehellisyydestä ja myös siitä, että täällä kerroit oman kokemuksesi kautta, vinkiksi muille. Sanot tuhonneesi elämäsi pelaamisella, mutta olet varmaan jo hyvää vauhtia saamassa sen takaisin, erilaisena ihmisenä. karua, mutta totta on se, että sinä olet muuttunut ihmisenä, en tiedä miten mutta luultavasti ymmärrys joitakin asioita kohtaan on karujen kokemusten myötä kasvanut.
Iloa kesästä ja lisää pelittömiä päiviä sinulle,
toivoo Pirkko-pappi
- jyuio
Kuuntelevan kirkon edustaja tuo hyvin esiin, että täytyy avautua asiasta ja luotettavalle taholle. Olen nähnyt sen mitä tuo riippuvuus aiheuttaa ja miten se vie ihmisen mennessään. Sinä itse voit sen vain lopettaa.
Ihan ensiksi on todella suljettava kaikki nuo kanavat, jota kautta voisi pelata ja saatava se tukihenkilö, joka pitää huolen, että ei ala uudelleen. Hänen täytyy tukea ei tuomita.
Sitten täytyy yrittää sopia noiden velkojien kanssa maksuohjelmat, kuten sanoit liian helppo saada vippejä, niitähän tyrkytetään joka kanavassa.
Ensin laske niiden todellinen määrä ja sen mukaan sitten hoitosuunnitelma, että ei ole liian kireä, jotta ne kodin asiat tulee hoidetuiksi.
Jos siinä määrin, että pysty selviämään sopimalla maksusuunnitelmat niin, että ensin maksat yhden ja sitten seuraavan ja jnd, joihin olet jokaisen velkojan kanssa sopinut lyhennysvapaata niin tätä hoituvat peräjälkeen. Tämä siksi, että nopeammin puree kun jokin pääoma saadaan kokonaan pois ja samalla sen koron maksu.
Kun olet saanut tehtyä näin, sitten lopetat irtisanomiskirjeellä, jotta ei ole uudelleen köytettävissä.
Mutta jos sinulla on esim, vanhemmat, jotka voivat auttaa sinua taloudellisesti tästä pois ja pystyt heille kertomaan avoimesti miten olet toiminut, se saattaisi olla se pelastus elämässäsi nopeammin, voisit maksaa takaisin vanhemmillesi asiaa pienin kuukausierin tätä varten vanhempien nimelle avatulle tilille, jotta se takaisinmaksu todella tapahtuu.
Mutta se tärkein eli sen oman pään hoito pois tästä on myös tehtävä samaan aikaan. Tuonne kirkon puoleen kannattaa ainakin tilata se aika ensiksi, tosin terveyskeskuksissa hoitavat myös peliriippuvaisia.
Toki jos saisin, niin yhtään vippiluotto kukaan ei saisi tarjota. Olen nähnyt ammatissani liian monen sortuneen ja valtaviin summiin. Moni ajattelee, että kun otan tuon vipin ja maksan sitä alimman määrän mukaan pois, mutta pian niitä saattaakin olla kymmenen.
Tarvitset nyt tukea uuteen elämään, ilman minkäänlaisia riippuvaisuuksia, joten mene hoitoon, jotta pääset ulos. Elät nyt niin suuressa valheen verkossa ja häpeässä, että siitä on päästävä pois.
Moni tarvitsee jo asioiden selvittämiseen apua, kun ei ole edes tiedossa ,kuinka monta vippiä on olemassa, kirjeitä ei enää ole jaksettu edes avata. - Tiinajeesuksenlapsi
Heitä bittuun se pelaaminen!
Sano itsellesi että olet lopettanut sen ja älä pelaa. Jos tulee repsahdus niin ole armollinen itsellesi. Nutta älä pelaa. Laita lapulle kaikkiea juttuja mitä voit hankkia. Astioita, lakanoita lahjija omalle miehelle. - peliriippuvuuuuus
Itse olen myös parikymppinen ja tällä hetkellä 17.300e velkaa about..pelaamisen takia. Itsellä auttaa harrastukset ja siitä hyvän olon saaminen. Maksan joka kuukausi pankille 309e. Luottotiedot eivät ole menneeet mutta vituttaa maksaa vielä noin paljon saamatta itse mitään mutta turha miettii enää tsemppiä!
Iho, tänne on tullut todella paljon viestejä. Mieheni sai tietää haastemiehen kautta tilanteesta ollessani itse töissä ja hän kotona. Riitahan siitä syntyi ja monta päivää / viikkoa hän moitti minua asian suhteen minkä toki otin melko avosylin vastaa sillä tiesin ansaitsevani sen. Noh, nyt on miehellä kaikki minun korttini ja rahat jotka saan vain hänen kauttaan ja terapiassa käyn. ulosotossa juuri 13 500e joita nyt lyhennän palkastani 1/3. OLO ON HELPOTTUNUT KUN EI TARVITSE ENÄÄ SALAILLA. olemme saaneet sovittua ja hän on tukenani ja tietää että olen hakenut apua ja noudatan suunnitelmaamme :) kyllä hän vieläkin minua siitä sätkii mutta olo on itsellä parempi nyt, kuin esim.2kk sitten.
- pakkomuuttua2
Moro hienia että asiat noin itellä on edellee paha peliriippuvuus _T:keväällä puhuttii:)
Hei Janeti
Mukava kuulla, että olosi on parempi kuin pari kuukautta sitten. Olo helpottuu, kun ei tarvitse salailla, sen olet nyt kokenut. Melkoisen kesän olet elänyt. On varmaan ollut miehellesi aika järkytys, kun haastemies oli ovella. Muttamahtavaa, että olette saaneet sovittua asiat jajatkatte yhteiselämää. Edelleen tulee monenlaisia tilanteita ja tunnelmia, tottakai. Mutta sitkeydellä ja lujalla tahdolla, te saatte suhteen kuntoon, joka on hieno juttu. Tukea sinä tarvitset ja parasta on, että saat sitä puolisolta. Velka lyhenee pikkuhiljaa ja jossain kohtaa tulee päivä, jolloin ne on maksettu.
Tsemppiä sinulle, lämpimin ajatuksin
Pirkko-pappi- Slottinarkki
Allekirjoittaneen (toivottavasti viimeinen) vieroitushoito peleistä on alkanut blogin muodossa.
Tervetuloa lukemaan ja toivottavasti kirjoituksista on apua jollekkin saman ongelman kanssa painivalle.
http://slottinarkki.blogspot.fi - Tilulilulailaa
Pelirajat`on vertaistukiryhmä ja Avominne tarjoavat apua sairautesi hoitamiseen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113445MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768