Hyvin on mamut kotiutunu kauhavalle kun kaikki kännissä kuseksii pitkin kylää, ahdistelee ja huutelee. Näitä elukoitako pitäisi suojella ja silittää päätä? Ja nyt kannattaa vanhempien olla tarkkana keittenkä kans ne omat alaikäiset lapset kulkee. alaikäiset tytöt kulkee aikuisten miesten kans ja meno alkaa olla jo aika hurjaa keskellä kylää kun tarjotaan tupakkia ja alkoholiakin. Tarkastakaa vanhemmat tyttärienne puhelimet vaikka väkisin. Näistä aika moni häpeilemättä kysyy tyttöjen numeroita "i love you" rakkautta vannomalla iästä piittaamatta, tämän jälkeen alkaa omista värkeistä kuvien lähettely.
Kotiutuneet
Worried
27612
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Koeta persu hieman rauhoittua, kyllä se siitä.
Ole tuollaisiin asioihin törmännyt,olet tainnut nähdä unta.
Ei mulla oo nyt aikaa sulle. Kyllä se meni jo tuosta ensimmäisestäkin viestistä perille, että et halua tämän olevan totta. eihän silloin voi nähdäkkään mitään väärää. Kerron vain mitä oon omilla silmillä nähny viime päivinä eikä mulla ole mitään syytä valehdella. Kuvia tapahtumista meinasin ottaa, mutta tämäkin olisi mennyt luultavasti salakuvaamiseksi, joten jätin ottamatta vaikka kylällä oltiinkin. Pointti oli se, että vanhempien tulisi olla nyt tarkkana ja tarkistaa ne watsappi viestit koska tätä on kauhavalla tapahtunut että viesteistä on löytynyt ikäviä juttuja ja kuvia.
Äänestin muuten sosiaalidemokraatteja ;)
Oletko Kauhavan nyky päättäjiä? Pystytkö pysymään totuudessa?
Mamuharhaa mitäharhaa -no mamuharhaa mitenkäs kepsotelevat piikkiime -ainaskin lauma henkeä näyttää olevan onkos aikaansaamista näkyvissä, siis todellista jottei vain puhheissa valehteluita ja turhia haaveita herättävästi vielä näyteltynä kaulukset pystyissä.
Eli kun ovat kotoutuneet, niin käyttäytyvät kuin tavan kauhavalaiset?
Onkos pitkäkin kokemus, esim ruatsista briteistä saksasta belkia hollanti ranska, mitäs kaikuja kuuluupi, onkos näistä poikkeamaa ja miksi juuri poikamies heksi ihteään kutsuvia.
Nimeonomaan. Sekin kertoo jo jotain vastaanottokeskuksen epäonnistuneesta perehdytyksestä suomalaiseen yhteisöön ja lakiin sekä työntekijöiden uskottavuudesta maahanmuuttajien silmin, kun ennemmin otetaan mallia paikallisista juopoista. Äläkä ota nyt itseesi, tarkoitan yleisesti enkä ketään tiettyä työntekijää.
Niin se olisi, mutta aloitus on yhtä totta kuin taannoin povattu massiivinen raiskausaalto jota ei koskaan tullut. Rajakkien toiveajattelua kaikki tyynni.
Turvapaikanhakijat käyttäytyvät hyvin ja kantasuomalaiset lähettelevät vehkeittensä kuvia kaikille joita netin kautta yrittävät deittailla.
Tästä on on kokemusta lähes jokaisella naisella joka jonkinmoiseen tinderiin on uskaltautunut. 😝
Mites virkakoneiston renkaat niin vonkuuvat, kun päästävät tavantakaa pillit hoilaten huutaen aitaukseen, joskus oikein jonossa---
Mitähän olisi tapahtunut jos niin olisi käynyt---
Mutta mitenkähän surkuhupaisesti vielä näitten joittenkin juttujen kansa vielä tulevaisuudessa itketään, (nuoten elämän pilaamisella).
Niin joo miljuunat tuhulatut rahat unohtui -mitkä kukaroistamme on viety tähän hyssyttelyyn ja viedään vielä kokoajan joka hetki poltetaan varojamme kuin roviolla.
Ei oo pitkä matka enään.
http://mvlehti.net/2017/04/06/paivan-video-kelaan/
Aloitus on täyttä totta paitsi kohdassa "kaikki" mutta kantaväestöön verrattuna liian moni. raiskausaaltoon en ota kantaa, puhun tästä hetkestä. Ja tinderissähän ei tietenkään ole muita kun kantasuomalaisia? jos aikuinen maahanmuutajamies ihastuu, ja rakkauden tunnustuksella saa numeron, ja lähettelee itsestään 6. luokkalaiselle tytölle vehkeistään kuvia jotka asuvat samalla paikkakunnalla ja voivat mahdollisesti tavata vahingossa tai tarkoituksella on hieman eri asia kun tinderissä netistä kopioituja vehkeen kuvia 400km päähän.
E-P:llä ei voida puhua, että kantaväestöön verrattuna liian moni, koska tapauksia ei juuri ole kuin kantasuomalaisten tekemänä, mutta niistähän ei tuomioita pauku kuin vajaalle kymmenelle prosentille tekijöistä.
Suuri osa raiskatuista ja hyväksikäytetyistä ei tee edes ilmoitusta "naapurin pojan" raiskauksesta. Tämä on fakta josta ei päästä yli eikä ympäri.
Vehkeen kuvat ovat lennelleet niin kauan kuin netti on ollut olemassa, eikä E-P:llä ole tiedetty turvapaikanhakijoista yhtään mitään. Sitä en tiedä kenen kaluista on ollut kyse, omista vai varastetuista.
Sinuna kääntäisin katseeni vaikka lestadiolaisiin ja heidän suviseuroihinsa. Mene sinne seuraamaan ja tonkimaan roskiksia, että mitä todisteita sieltä löytyy. Hehän ovat oikein perus suomalaisia?
Oon lukenu tuon virren ennenkin jossain muualla. Raiskauksista en ole puhunutkaan, ei niitä minunkaan tietääkseni ole ollut. Puhun ahdistelusta ja yleisestä käyttäytymisestä jossa valitettavan monen vokkilaisen kohdalla on menty poskelleen. on varmasti menty monen kantaväestöläisenkin kanssa, mutta puhunkin nyt Vastaanottokeskuksen asukeista ja uskon että viestini meni perille. Kaikkihan tietää mitä suviseuroilla tapahtuu, ei sinne tarvi erikseen lähteä katsomaan.no nyt kun näin kovasti yritit puolustella raiskauksia kantaväestönkin tekeminä vaikken niistä puhunutkaan, eri suomenkin uskonnoilla "että kyllä sieläkin" vaikken niistäkään puhunut, vehkeen kuvatkin on jo lennelly internetin alkuajoista lähtien joten tekeehän se siitä jo hyväksyttävää toimintaa, oli sitten suomalainen, irkailainen, kiinalainen tai mongolialainen niin se on ihan ok nykyään. sinuna kääntäisin katseeni ihan mihkä tahansa muualle kuin pakolaisten puolustamiseen, edes hetkeksi, se alkaa nimittäin näkymään jo riviern välistä että raskaaksi käy ja tulee käymään vielä enemmän koska kriittisyys lisääntyy halusit tai et.
asiaa haastat
JOO kovia näkyy töihin olevan noi mamut piilottakaa lapiot
Niinpäs - kauhava sai RIIAJANSA...
Mikä on rajakki, sinäkö?
Koskas tämä tilanne ja vievät tuhkankin pesistämme.
https://www.youtube.com/watch?v=Rq3u0a5xNHM
Eihän tällä näitten syöksyllä ole mitään rajaa -ei siis mitään.
kohta härmälääset itköö mihinä meirän mamut on
Mikäs idolisuus tuohon sisältyisi, minkäs takia itkisivät -yleensä hyvänperään itketään -rupeaakos nyt pohjat pettämään, kun nähdäkseni hyvä puuttuu, ei se valtio näistä ikuisesti tukia maksa.
http://rahmispossu.net/2017/04/07/korruptioepailyt-kehitysavun-piirissa-uuteen-ennatykseen/
tuotahan nämä keissit läpeensä on
Blondit juoksoo niiren peräs ja vonkaa notta laitetaas pissavehkeet yhteen.
Joo ja siinä se sitten onkin, vähän kylillä käsikättä ja sossusta haetaan makiaa, on se hauskaa ja sievää --muut hoitakoon jälet...
Onkos pian kauhavalla siemennystä tapahtunut näiilä lähi-itäsillä ihmeillä koppaspäisillä
humua ja huutoa ruppee kiertään kauhavaa -kunhan kerkee