Hallitus esittää faktoina väitteitä, jotka eivät

ole totta – Sote-professori perkasi ministerin vastauksen
6/39

Uusi Suomi
Teppo Ovaskainen
3 tuntia sitten

© Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi

Sosiaali- ja terveyspolitiikan emeritusprofessori Juhani Lehto (vas.) katsoo hallituksen viitanneen tutkimustuloksiin väärin ministeri Juha Rehulan (kesk.) vastatessa opposition välikysymykseen sote-uudistuksesta.
Kansanterveystieteen ja terveystaloustieteen asiantuntija Lehto on Suomen akatemian terveyden tutkimuksen toimikunnan jäsen ja kuntavaaleissa ehdolla oppositiopuolue Vasemmistoliiton listoilla. Hän käy Puheenvuoron blogissaan läpi Rehulan vastausta opposition sote-hiillostukseen.
Ministeri Rehula toteaa vastauksessaan, että sote-uudistukseen sisältyy merkittävä rahoituksen uudistus, joka ”perustuu tutkittuun tietoon” ja ”luo paremmat rahoitukselliset puitteet yhdenvertaiseen palveluihin pääsyyn”.
– Valinnanvapaus ei tätä muuta, minkä tueksi on uutta tutkimustietoa. Viime vuoden lopulla Lundin yliopistossa valmistui tutkimus, joka osoittaa, että Ruotsissa niiden maakäräjien alueella, jotka käyttävät palvelutarveindeksiin sidottua valinnanvapaustuottajien korvausta eli henkilökohtaiseen hyvinvointiriskiin perustuvaa kapitaatiota, on terveyskeskuksia perustettu juuri alhaisten sosioekonomisten indikaattorien alueille. Palveluiden saatavuuden tasa-arvoisuus hyvinvointierojen näkökulmasta on näin parantunut, Rehula totesi.
Ministeri viittaa palveluntuottajille kuten yksityisille terveyspalveluyrityksille maksettaviin korvauksiin, joiden määrittelyä pidetään keskeisenä kysymyksensä uudistuksen vaikutusten kannalta. Huonosti asetettuina perusteet voivat johtaa potilaiden valikointiin ja palvelutason yhdenvertaisuuden heikentymiseen.
Rehulan mukaan ruotsalaistutkimuksen tulos on merkittävä ja mainitulle mallille perustuvat myös soten lausuntokierroksen jälkeen päivitetyt muutokset.

– On siis faktaa, että valinnanvapaus on tällä, hallituksen valitsemalla tuottajien korvausmallilla, omiaan kaventamaan hyvinvointi- ja terveyseroja palveluiden saatavuuden osalta, Rehula summasi.
Professori Lehto toteaa hallituksen viittaavan Anellin, Dackehagin ja Dietrichsonin Lundin yliopiston työpaperien sarjassa syksyllä 2016 julkaistuun tutkimukseen “Does Risk-Adjusted Payment Influence Primary Care Providers’ Decision on Where to Set Up Practices?”.
– Hallituksen vastaus antaa kuitenkin väärää tietoa tutkimuksesta. Ensinnäkin tutkimuksessa ei ole kysymys henkilökohtaiseen hyvinvointiriskiin perustuvasta kapitaatiokorvauksesta vaan alueen väestön hyvinvointiriskien suuruuteen perustuvasta korvauksesta. Tutkimusraportissa todetaan myös, että siinä on arvioitu vain alueille sijoittuvien palveluyksiköiden määrää, ei tarjottujen palvelujen määrää, Lehto kirjoittaa.
– Hallitus näyttää siis esittävän faktoina väitteitä, jotka eivät ole totta. Se vetoaa tutkimukseen perustuviin vaikutusarvioihin asioista, joista sillä ei ole esittää tutkimukseen perustuvia arvioita. Ja se yrittää pitää kiinni aikataulusta, joka tekee mahdottomaksi markkinoistamisen oikeaan tietoon pohjautuvan käynnistämisen, ohjaamisen ja seurannan, Lehto kirjoittaa.
31314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Jatkoa juttuun .

Ruotsalaistutkimuksen mukaan tulokset osoittavat, että korvauksilla ja kannustimilla voidaan vaikuttaa palveluntuottajien käyttäytymiseen ja sijaintivalintoihin, mitä tutkijat pitävät hyvänä uutisena yksityisten terveyspalveluyritysten käytön kannalta. Näitä kannustimia voidaan tutkimuksen perusteella myös käyttää tasa-arvoisemman palvelutarjonnan tuottamiseen.
Lehto kuitenkin huomauttaa, että ruotsalaistutkijat varoittavat myös lisäkorvausten riskeistä. Hän kääntää:
”On myös mahdollista, että väestön hyvinvointiriskeihin perustuva lisäkorvaus ei lisää potilaille annettuja palveluja, vaan sitä käytetään muuhun tarkoitukseen, kuten korkeampiin voittoihin… Alempiin sosiaaliryhmiin kuuluvat odottavat pitempään ennen hoitoon hakeutumista tai eivät hakeudu lainkaan hoitoon, mikä voi johtua esimerkiksi taloudellisista rajoituksista tai tyytymättömyydestä saatuun hoitoon. Täten palvelujen alueellisen saatavuuden muuttuminen lisääntyväksi palvelujen käytöksi edellyttäisi palveluyksiköiltä lisätoimenpiteitä kuten näihin ryhmiin kohdistuvaa etsivää toimintaa tai enemmän ehkäisevään toimintaan painottuvaa fokusta.  Väestön hyvinvointiriskeihin perustuva tuottajien korvausmalli ei kuitenkaan kannusta tuottajia tällaiseen aktiviteettiin”.
Lehdon tulkinnan mukaan Rehulan vastauksesta käy ilmi, että kritisoidun ”lakiesityksen puolustaminen näyttää yhä vaikeammalta”.
Lehto ihmettelee blogissaan myös Rehulan ilmoitusta siitä, kuinka ”uudistuksen voimaantulon ja koko valinnanvapauden lisäämisen sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässämme osalta olennaista on se, että tieto kulkee toimijalta toiselle”. Tämän vuoksi ”projektiorganisaatiossa tehdään tiekartta tietojen integrointiin nykyisistä järjestelmistä Kanta-alustaan ja maakunnan tietojärjestelmiin. Koko mittava tietojärjestelmäuudistus tulee viemään vuosia”.
– Valmisteilla on vasta ”tiekartta”, jonka mukaan valmistelua voitaisiin käynnistää, Lehto ihmettelee.

Äänestä

Tuota nyt ei voida kai minään ihmeenä pitää. Kyse on keskustan pakkomielteestä, ja Rehula nyt ei oikein edes tiedä onko menossa vai tulossa. Valehtelemaan kannattaisi ainakin opetella, jos aikoo Sipiläön porukoissa pyöriä.

Äänestä
  • Omituisen helposti tuntuu täysin keskeneräinen ja sekava SoTe etenevän, vaikka kukaan ei siitä ymmärrä, eikä tiedä miten ja missä asioita edes pitäisi toteuttaa. Koko homma pyörii Sipilän ja Orpon mä tahdon linjalla, ja muut saavat kauhuissaan katsella kun koko järjetelmä tuhotaan

    Äänestä

  • UPDATE_11656765 kirjoitti:

    Omituisen helposti tuntuu täysin keskeneräinen ja sekava SoTe etenevän, vaikka kukaan ei siitä ymmärrä, eikä tiedä miten ja missä asioita edes pitäisi toteuttaa. Koko homma pyörii Sipilän ja Orpon mä tahdon linjalla, ja muut saavat kauhuissaan katsella kun koko järjetelmä tuhotaan

    Sote etenee vakaasti kuin juna Valtion Rautateillä. Kunnallisvaalit ovat aiheuttaneet säävaihteluista johtuvia häiriöitä, mutta tahtotila on yhtenäinen ja hyvä. Jopa kokoomuksen Petteri Orpo puhuu liikuttavasti maakuntahallinnon puolesta ja Juha Sipilä puolestaan valinnanvapauden puolesta.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Sellaista se on, kun kaksi aivotonta ja osaamatonta, demokratiasta piittaamatonta
    mulkkua pääsee maan johtohommiin. Toivottavasti noiden puolueita äänetäneet tajuavat mitä ovat tehneet, banaanivaltion.

    Äänestä

  • UPDATE_11656765 kirjoitti:

    Sellaista se on, kun kaksi aivotonta ja osaamatonta, demokratiasta piittaamatonta
    mulkkua pääsee maan johtohommiin. Toivottavasti noiden puolueita äänetäneet tajuavat mitä ovat tehneet, banaanivaltion.

    Todennäköisempää on, että äänestäjät pohtivat rauhallisesti ihan vain oman kuntansa asioita, joita sotet ja sen hallinnot eivät hetkauta mitenkään. Valitettavasti vain kunnallisvaaliehdokkaatkaan eivät voi enää luvata uusia jäähalleja, urheilutaloja, kirjastotaloja, touhuteatteria tai muutakaan hubaa. Asuntorakentaminen jatkuu vain kutakuinkin vakiintuneella tahdilla. Perin tylsiä nämä kunnallisvaalit tätä nykyä.

    SoTe tulee vaikuttamaan kaikken elämään jumalattoman palsjon, myös kustannuksiltaan. Tulee sikamaisen kallista leikkiä maakuntahallinnon ja valinnanvapauden vuoksi.
    Syytä tuohon perkeleen hölmöilyyn ei löydy. Joku täällä huutelikin, että kunnalisvaaleissa pitää olla noita perkeleen rohmupuolueita äänestämättä.

    Voi olla, mutta eri asia on, että liittävätkö äänestäjät soten oman vaaliehdokkaansa valintaan kunnallisvaaleissa. Joku Antti Rinne voi arvostella sotea jyrkinkin sanoin vaalitenteissä, mutta se ei välttämättä heijastu ehdokasvalintaan. Vaalikoneissa asialle ei ole montakaan kysymystä uhrattu.

    Puolue olisi syytä liittää, se tulee ajamaan myös paikallisessa päätöksenteossa linjat.

    Äänestä

  • Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Maakuntavaltuusto ajaa linjat.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Maakuntavaltuusto ajaa linjat.

    Siis puolueet !

    Äänestä

Vasuriehdokas proffa esittelee ideologiaansa ei tuossa muuta. Uutta ei ole vasurien vastustus kaikissa asioisa

Äänestä
  • Miksi ei vastustaisi, jos asiat ajavat kansan, veronmaksajien yli, vain yksityistä taloutta tukien verovaroilla. Sen lisäksi, että se heikentää palveluja ja niiden saatavuutta, asettaen kansalaiset eriarvoiseen asemaan. Siis maksajat, jotka maksavat veronsa samojen sääntöjen puiteessa, saavat eriarvoista palvelua. Jonka pitäisi olla kaikille samanlaista ja tasapuolista.

    Äänestä

  • Siitähän sen juuri tietääkin että, SoTe on kauaskantoinen hyvä uudistus. Kun vasemmisto ei pysy siinä mukana lainkaan. Sillä heiltä puuttuu päästä, sitä J llä alkavaa ainetta, jota voisi järjeksikin sanoa.

    Jotta nämäkin asiat saadaan kuntoon, kävin itse äänestämässä ennakkoon Keskustaa. Huomanna kehoitan kaikkia muita äänestämään myös keskusta-oikeistoa. Niin SoTekin etenee mallikkaasti.

    Tälläkin palstalla näkee, että vasureilla on kova hätä kannatuksen laskusta.
    Kun tuonne alkuun oli vedetty niin pitkiä tekstejä, täysin turhista aiheista.

    Äänestä

  • Kaup_Kesk--- kirjoitti:

    Siitähän sen juuri tietääkin että, SoTe on kauaskantoinen hyvä uudistus. Kun vasemmisto ei pysy siinä mukana lainkaan. Sillä heiltä puuttuu päästä, sitä J llä alkavaa ainetta, jota voisi järjeksikin sanoa.

    Hyvä homma juuri näin, kaikki äänestämään KESKUSTAA !!!!!!

    Äänestä

  • Kaup_Kesk--- kirjoitti:

    Siitähän sen juuri tietääkin että, SoTe on kauaskantoinen hyvä uudistus. Kun vasemmisto ei pysy siinä mukana lainkaan. Sillä heiltä puuttuu päästä, sitä J llä alkavaa ainetta, jota voisi järjeksikin sanoa.

    Jotta nämäkin asiat saadaan kuntoon, kävin itse äänestämässä ennakkoon Keskustaa. Huomanna kehoitan kaikkia muita äänestämään myös keskusta-oikeistoa. Niin SoTekin etenee mallikkaasti.

    Tälläkin palstalla näkee, että vasureilla on kova hätä kannatuksen laskusta.
    Kun tuonne alkuun oli vedetty niin pitkiä tekstejä, täysin turhista aiheista.

    Etköhän sinäkin tule jossain kohtaa ymmärtämään keksutsan aiheuttaman tuhon demokratialle ja kansan yhdessä rakennetulle hyvinvoinnille. Mikäli tuo Sipilän typeryys SoTe ajetaan hosumalla läpi. Samanlaista keskeneräitä ja ymmärtämättömien puuhastelua, kuin kaikki Sipilän sekoilut.

    Äänestä

  • Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Etköhän sinäkin tule jossain kohtaa ymmärtämään keksutsan aiheuttaman tuhon demokratialle ja kansan yhdessä rakennetulle hyvinvoinnille. Mikäli tuo Sipilän typeryys SoTe ajetaan hosumalla läpi. Samanlaista keskeneräitä ja ymmärtämättömien puuhastelua, kuin kaikki Sipilän sekoilut.

    Miten Pietarin reissu meni?

    Äänestä

  • S24uomlaineN kirjoitti:

    Miten Pietarin reissu meni?

    Joko sinä askartelit Vesaisissa pääsiäiskoristeita?

    Äänestä

  • Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Etköhän sinäkin tule jossain kohtaa ymmärtämään keksutsan aiheuttaman tuhon demokratialle ja kansan yhdessä rakennetulle hyvinvoinnille. Mikäli tuo Sipilän typeryys SoTe ajetaan hosumalla läpi. Samanlaista keskeneräitä ja ymmärtämättömien puuhastelua, kuin kaikki Sipilän sekoilut.

    Tuo on kaikkeen tyytymättömän vihervasuri opposition näkemys. Tällä oppositiolla on vain niin pieni kannatus ettei sillä valtaan pääse.

    Minkä ihmeen tuhon kepu demokratialle aiheuttaa? Kepu on vain yksi hallituspuolueista ja hallitus nauttii eduskunnan luottamusta. Hallinnossa ei ole tapahtunut mitään muutosta.

    Äänestä

  • UPDATE_11218487 kirjoitti:

    Ei+ole+kysymys+mistään+vihervasureita+tai+oppositiosta,+tuo+koko+SoTe+ja+Sipilän+touhut+ovat+kokonaisuudessaan+olleet+lähes+100%+päin+helvettiä,+osa+rikkonut+perustuslakia,+jokainen+tuon+hallituksen+esiintuoma+"parannus"+jumittaa+laillisuusesteiden+kanssa,+ja+jokainen+asiantuntijoiden+hampaissa.+Voiko+siis+todeta,+että+oikeistokeskustalaisten+mielestä+Sipilä+on+ihmemies+joka+osaa+ja+taitaa+-+vaikka+on+jatkuvasti+asiantuntijoiden+hampaissa,+ja+laillisuuden+rajan+ylittäneenä.

    Perustuslakia ei ole muutettu joten samoilla säännöillä mennään kun ennenkin. Mikään hallituksen toimi ei ole rikkonut perutuslakia, ne ovat olleet vain opposition väitteitä. Perustuslakivaliokunta ei ole vastustanut mitään lakiehdotusta. Päinvastoin kun sikspäkin sote joka kaatui perustuslain vastaisuuteen.

    Sotesta voi olla montaa mieltä perustellusti niin kuin kaikesta isommista muutoksista on oltu ja tullaan olemaankin, mutta laillisuutta ei ole ylitetty.

    Kirjoituksesi menevät jo spämmäämisen puolelle alkavat muistuttaa asiallisuudessa oikeisto. sos.demin kirjoituksia

    Perustuslakia muutettu? Kuka sellaista on väittänyt?
    Hallitukselta on useat, esitykset pysähtynyt perustulakiin, viimeksi päiväsakkojen korotukset jne. Eli ne on jätetty esittelemättä, tai vedetty takaisin, muutettu.
    Älä valehtele, lähes jokaisesta Sipilän hallituksen lakisohelluksesta tullut vähintäänkin huomautuksia.

    Laillisuuspuolta ei ole edes voitu viellä käsitellä, koska edes "kartta" ei ole valmis, tai edes luonnos siitä, eli kaikki lausunnot on annettu asiasta, jonka on ilmoitettu "elävän" ja muuttuva, kukaan ei siis ole edes tiennyt mistä on lausunut - yli 600 lausuntoa tullut, ja todellakin harvat olleet positiivisia.

    Sinulla taas vaikeuksia pysyä asiassa, keksity asiaan, älä minuun.
    Suosittelen tarkastelemaan omia kirjoituksiasi, ja niiden asiasisältöä. Huomaat että itse olet yksi pähimmista spämmäreistä palstalla.

    Äänestä

  • Tullaista siitä seuraa, kun menee ymmärrys asioista, ja tuo sossukomukka pintaan, vaikka et edes häntävästi ymmärrä kummankaan merkitystä.

    Äänestä

  • UPDATE_11218487 kirjoitti:

    Perustuslakia ei ole muutettu joten samoilla säännöillä mennään kun ennenkin. Mikään hallituksen toimi ei ole rikkonut perutuslakia, ne ovat olleet vain opposition väitteitä. Perustuslakivaliokunta ei ole vastustanut mitään lakiehdotusta. Päinvastoin kun sikspäkin sote joka kaatui perustuslain vastaisuuteen.

    Sotesta voi olla montaa mieltä perustellusti niin kuin kaikesta isommista muutoksista on oltu ja tullaan olemaankin, mutta laillisuutta ei ole ylitetty.

    Kirjoituksesi menevät jo spämmäämisen puolelle alkavat muistuttaa asiallisuudessa oikeisto. sos.demin kirjoituksia

    Et+muista+omaa+edellistä+kirjoitustasi+tässä+ketjussa"Sipilän+touhut+ovat+kokonaisuudessaan+olleet+lähes+100%+päin+helvettiä,+osa+rikkonut+perustuslakia,+jokainen+tuon+hallituksen+esiintuoma+"parannus"+jumittaa+laillisuusesteiden+kanssa,+ja+jokainen+asiantuntijoiden+hampaissa.+Voiko+siis+todeta,+että+oikeistokeskustalaisten+mielestä+Sipilä+on+ihmemies+joka+osaa+ja+taitaa+-+vaikka+on+jatkuvasti+asiantuntijoiden+hampaissa,+ja+laillisuuden+rajan+ylittäneenä.+"Mikään+esitys+ei+ole+rikkonut+lakia+vaikka+sitä+väität.+En+minä+spämmää+vaan+oikaisen+joitakin+vääriä+väitteitä,+pahimpiin+en+viitsi+edes+puuttua.

    Äänestä

Tommi tyttärellä on halvat paikat.

Äänestä
  • Lipeää taas pahasti pankkomajurilla. Ote herpaantuu ja älli karkaa.

    Äänestä

SOS-hallitus jatkaa vale-uutisten levitystä, sehän on selvää. Kun valehtelun on aloittanut, siitä on vaikea totuuteen vaihtaa, kysykää vaikka Soinilta.

Äänestä
  • Eteenkin petosmiehet eivät koskaan muuta tapojaan. Kysy vaikka Rinteeltä.

    Äänestä

Alkaa taas olla kepulaishäirikön muut asiat pinnassa kepupalstalla. Ylöspäin siis näitä keskustaa sisältävät tarinat.

Äänestä

Up

Äänestä

Proosaa piisää palstalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ValehteluKeskustanMalli kirjoitti:

ole totta – Sote-professori perkasi ministerin vastauksen
6/39

Uusi Suomi
Teppo Ovaskainen
3 tuntia sitten

© Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi

Sosiaali- ja terveyspolitiikan emeritusprofessori Juhani Lehto (vas.) katsoo hallituksen viitanneen tutkimustuloksiin väärin ministeri Juha Rehulan (kesk.) vastatessa opposition välikysymykseen sote-uudistuksesta.
Kansanterveystieteen ja terveystaloustieteen asiantuntija Lehto on Suomen akatemian terveyden tutkimuksen toimikunnan jäsen ja kuntavaaleissa ehdolla oppositiopuolue Vasemmistoliiton listoilla. Hän käy Puheenvuoron blogissaan läpi Rehulan vastausta opposition sote-hiillostukseen.
Ministeri Rehula toteaa vastauksessaan, että sote-uudistukseen sisältyy merkittävä rahoituksen uudistus, joka ”perustuu tutkittuun tietoon” ja ”luo paremmat rahoitukselliset puitteet yhdenvertaiseen palveluihin pääsyyn”.
– Valinnanvapaus ei tätä muuta, minkä tueksi on uutta tutkimustietoa. Viime vuoden lopulla Lundin yliopistossa valmistui tutkimus, joka osoittaa, että Ruotsissa niiden maakäräjien alueella, jotka käyttävät palvelutarveindeksiin sidottua valinnanvapaustuottajien korvausta eli henkilökohtaiseen hyvinvointiriskiin perustuvaa kapitaatiota, on terveyskeskuksia perustettu juuri alhaisten sosioekonomisten indikaattorien alueille. Palveluiden saatavuuden tasa-arvoisuus hyvinvointierojen näkökulmasta on näin parantunut, Rehula totesi.
Ministeri viittaa palveluntuottajille kuten yksityisille terveyspalveluyrityksille maksettaviin korvauksiin, joiden määrittelyä pidetään keskeisenä kysymyksensä uudistuksen vaikutusten kannalta. Huonosti asetettuina perusteet voivat johtaa potilaiden valikointiin ja palvelutason yhdenvertaisuuden heikentymiseen.
Rehulan mukaan ruotsalaistutkimuksen tulos on merkittävä ja mainitulle mallille perustuvat myös soten lausuntokierroksen jälkeen päivitetyt muutokset.

– On siis faktaa, että valinnanvapaus on tällä, hallituksen valitsemalla tuottajien korvausmallilla, omiaan kaventamaan hyvinvointi- ja terveyseroja palveluiden saatavuuden osalta, Rehula summasi.
Professori Lehto toteaa hallituksen viittaavan Anellin, Dackehagin ja Dietrichsonin Lundin yliopiston työpaperien sarjassa syksyllä 2016 julkaistuun tutkimukseen “Does Risk-Adjusted Payment Influence Primary Care Providers’ Decision on Where to Set Up Practices?”.
– Hallituksen vastaus antaa kuitenkin väärää tietoa tutkimuksesta. Ensinnäkin tutkimuksessa ei ole kysymys henkilökohtaiseen hyvinvointiriskiin perustuvasta kapitaatiokorvauksesta vaan alueen väestön hyvinvointiriskien suuruuteen perustuvasta korvauksesta. Tutkimusraportissa todetaan myös, että siinä on arvioitu vain alueille sijoittuvien palveluyksiköiden määrää, ei tarjottujen palvelujen määrää, Lehto kirjoittaa.
– Hallitus näyttää siis esittävän faktoina väitteitä, jotka eivät ole totta. Se vetoaa tutkimukseen perustuviin vaikutusarvioihin asioista, joista sillä ei ole esittää tutkimukseen perustuvia arvioita. Ja se yrittää pitää kiinni aikataulusta, joka tekee mahdottomaksi markkinoistamisen oikeaan tietoon pohjautuvan käynnistämisen, ohjaamisen ja seurannan, Lehto kirjoittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu