Miksi tunnen vahingoniloa Tukholman terrorista ?

Jotenkin ilo valtasi mieleni kun kuulin että rekka on lakaissut ihmisiä Tukholmassa. Se mistä olen varoitellut muiden täyspäiden kanssa realisoitui.

Veikkaan että ruotsidemokraattien kannatus nousee jälleen.
36568
8Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Jalla jalla lalalalalalalalalalalalalalalalalalalalalaallaalalalal lallalalaalalalallalalala !

Äänestä

Muslimikodeissa juhlitaan mutta kodin ulkopuolella pitää näytellä muuta.

2Äänestä

Varokkin syyllistämästä kaikkia muslimeja.

Äänestä

Kotona varmaan peukutetaan.

1Äänestä

Mies on poliisin huostassa ja poliisi kerää rohkeutta kertoa. Jos se olisi ollut
ruotsalainen syrjäytynyt huumemies tietäisimme sen jo.

2Äänestä

Iskun tekijät olivat suomalaisia pakkoruotsin vastustajia. Oli vain ajan kysymys, milloin kyseinen liike radikalisoituu. Pakkoruotsin vastustaja on aikapommi.

1Äänestä
  • Tekijä on vihreän liikkeen edustaja ja hänellä olikin vihertävä olemus, punatulkku pastori Oulunkylästä itkee ilosta.

    Äänestä

teurastetaan.

Niin pistäähän se hymyn huulille. Väkisinkin.

Äänestä
  • mitäpä aito kansankusettaja ei tekisi

    Äänestä

  • Ilta sanomat tiesi kertoa tekijän kääntyneen yhtäkkiä takaisin arlandan suunnalla,tajusikohan pommikassin jääneen kiiruussa matkasta seuraavaan kohteeseen...arlandaan.Aika heppuli taas kerran liikenteessä

    Äänestä

Ajaja saattoi olla myös joulupukki. Ei syyllistetä ketään ennen aikoja.
Kuulin huhuja että kuski saattoi olla myös venäjän armejan erikoisjoukoista.
Tullut sukellusveneellä ja kaapannut kuormurin.
Kommandopipo viittaa tähän.

Äänestä

Sipilä haluaa lisää matuja. Sano et ne makssaa meidän eläkkeet.

Äänestä

Osui muuten isku juuri oikeaan paikkaan, siellä ne Rutsakansalaiset elelleet matujensa kanssa onnelassa ja sotaa paossa jo monta vuosisataa!
Tekee hyvää nirppanokka suvakeille Ruotsissa!
Äänestäkää vain Palmen linjaa,

Äänestä

Jos ottaa maahan terroristeja niin seurauksena on terroria. Onko se niin hiton vaikea tajuta ?

Äänestä
  • miksi hallitus ottaa takaisin suomeen näitä terroristeja jotka ovat olleet isiksen riveissä.minä kuvittelin että terrorismi on rikos mutta hallituksen mielestä vain työttömyys on rikos

    1Äänestä

  • Siinäpä sitä onkin pohtimista, järki ei selitä hallintomme hölmöyttä, vallankin kun tuommoinen toiminta loukkaa oikeustajuamme ja joudumme maksamaan turhia kuluja ja kustannuksia.

    Äänestä

Arvasin, että täällä oikein riehaannutaan ilosta. Tämmöstä sakkia.

Äänestä

Vahingonilo on paras ilo. Suvakit matuteltoilla ovat varmaan hyvin ylpeitä itsestään.

Äänestä
  • Jokohan kohta Marjaana Toiviainen jyrähtää papin arvovallalla ja tuomitsee iskun seisten ylväänä matuteltan edessä...

    Äänestä

  • Missä viipyy se Pasilassa mustassa kaavussa ja hassussa kuuppakotsassa loikkinut ortodoksipappi,vieläkin naurattaa pirusti noiden säheltäjä pappien juoksemiset.

    Äänestä

  • odottamaanjään kirjoitti:

    Jokohan kohta Marjaana Toiviainen jyrähtää papin arvovallalla ja tuomitsee iskun seisten ylväänä matuteltan edessä...

    Minun käsittääkseni hän ei enää nauti "papin arvovallasta" ainakaan normikansalaisen silmissä.

    Sori siitä.

    Äänestä

Suomessa tulee tapahtumaan samoin ja Ruotsi saa kokea vielä monia menetyksiä ja kansa pelkää. Suomessa on paljon pommipäitä jotka varmaan ovat valmiudessa tekemään terroritekoja kun vain saavat käskyn. Toivotaan että uhreiksi joutuisi näitä suvakkipiruja ja poliitikkoja.

Äänestä

on elämämme ja terrorit tilauksemme. jatkuus taattu.

Äänestä

Asia on pohjimmiltaan hyvin yksinkertainen. Ennen Pohjoismaissa ei ollut muslimeja ja elämä sujui rauhaisasti.. Mitä sitten tapahtuikaan? Pohjola alkoi vastaanottamaan muslimeja ja seuraukset ovat nyt mitä ovat. Alamme olla kaaoksessa näiden kanssa.

1Äänestä

Syy tähän varuillaan oloon johtuu kansan hölmöydestä.
Nyt on kunnallisvaalit ja hölmöläiset äänestävät tulevasta kohtalostaan samoin mitä Sipilä lupaa " äänestä kohtalosta"

Äänestä

Tapahtuneen takia integraation on onnistuttava välttämättä. Muuten terrori jatkuu. Kun muslimit lopulta tajuavat uskonnon turhuuden, niin sitten tämä loppuu.

Äänestä
  • Eli se terrori ei tule koskaan loppumaan.

    Äänestä

  • Voi sinuakin sinisilmäistä. "Lopulta tajuavat"...

    Osaatko yhtään hahmottaa, kuinka kauan siihen menee? Missä ajassa lapsesta saakka aivopesty ja fanaattinen ihminen muuttuu ns yhteiskuntakelpoiseksi?
    Ihminen, joka ei välttämättä osaa edes lukea, vaan uskoo kaiken, mitä hänelle julistetaan?

    Ei tule tapahtumaan yhden sukupolven aikana. Siis sinun ja minun elinaikanani, riippumatta siitä minkäikäisiä olemme nyt.

    Päinvastoin, niissäkin maissa, joissa on pitkät perinteet maahanmuutosta, on viime aikoina tapahtunut enenevässä määrin terroritekoja.

    Norja on yksi esimerkki jo kolmannen polven maahanmuuttajien asenteista: siellä vihataan norjalaisia, jotka avasivat maansa tulijoille ja toivottivat heidät tervetulleiksi. Outoa. Miksi eivät vihaa omia vanhempiaan, jotka toivat heidät Norjaan?

    Tai omien maidensa päättäjiä, jotka eivät saa rakennettua maistaan ihmisille kelvollisia? Tai imaameja, jotka jatkavat länsimaihin tultuaan samaa julistusta kuin omissa maissaan? Eli sitä uskontoon perustuvaa aivopesua.

    Eniten Norjassa kuulemma vihataan ns suvakkeja. TVssä näytettiin dokumentti, jossa nuoret mamutaustaiset sanoivat, että ns suvakit kohtelevat heitä kuin idiootteja. Mitenkäs meillä?

    Väittäisin, että koko meidän länsimainen arvomaailmamme on yksi perimmäisiä syitä pohjattomaan vihaan, joka realisoituu terroritekoina. Pyrkimyksenä ilmeisesti kauhua ja pelkoa kylvämällä kitkeä juurineen kaikki se, mikä edustaa läntistä maailmaa.

    Uskonnon lisäksi.

    Äänestä

Se on suomalaisen halvinta huvia.

Äänestä

Kansa on hölmöä ja suuriosa on täysin idiootteja niin mikään ei muutu paremmaksi vaan menemme kohti sekasortoa ja anarkistien mellakointia.
Näemme vallituloksen jälkeen tutut naamat eli kansa on äänestänyt hölmösti.

1Äänestä

Halonen hyppii ilosta Kallion kämpässään, julkisesti näyttelee vakavaa..

1Äänestä

Aloittajalla on kyllä pää täysi, mutta ei sitä mitä hän itse luulee siellä olevan.

Äänestä

Kaikki normaalit ja mieleltään terveet ihmiset voi pahoin tuollaisesta vahingonilosta ja täydestä empatian puutteesta, tuon iskun uhrien omaisten käsittämättömän suureen suruun.

Äänestä

Aloittaja on sadan prosentin varmuudella pesunkestävä persu.

Äänestä

Minäkin nautin tuosta ruotsalaisten surusta hehän ovat itse aiheuttaneet tuon tapahtuvaksi. Kohta täällä meilläkin surraan kun näitä terroristeja tulee kaikenaikaa lisää ja heitä jopa haetaan tänne.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


omavikanne kirjoitti:

Jotenkin ilo valtasi mieleni kun kuulin että rekka on lakaissut ihmisiä Tukholmassa. Se mistä olen varoitellut muiden täyspäiden kanssa realisoitui.

Veikkaan että ruotsidemokraattien kannatus nousee jälleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu