Ei kolehtia?

10180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Eivät kerää vaan vapaaehtoisia lahjoituksia.

Äänestä
  • Entä mitäs seuraa jos ei halua lahjoittaa? Melko varmasti siinä on omat seurauksensa seurakunnan silmissä ?

    Äänestä

  • Käytäntö on, että lahjalaatikon laskennan jäätyä budjettitavoitteesta, ns. veli vanhin sanoo tuon vartiotornin alleviivausluokkahuoneen edessä, että niin ja niin paljon tarvittaisiin vielä. hän voinut aikaisemmin puhua, mistä erityistarpeesta sanotaan olevan kysymys, vaikkapa pihankunnostushankinnoista taikka laskun maksamisesta.

    Tämän pitemmälle ei ole koskaan tarvinnut mennä. Aina on sitten se raha kertynyt. (miksei olisi. Ovathan he valmiita kuolemaan verensiirtohoidosta kieltäytymällä, vaikka Raamattu sanoo ettei veren syömisestäkään saa moittia,
    Kol. 2:16 Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte)

    Tuo lahko olisi ikävä kyllä oikeutettu noin 70.000 € valtionavustukseen (se kai tulee rekisteröitymisen perusteella jäsenluvun mukaan) mutta se on esteenä, että lahko ei suostu julkaisemaan tilinpäätöstietojaan.

    Tilinpäätöksessä näkyisivät sitten testamenttisaannot ja muut lahjoitukset, mitä hädänalaisuutta tunteneet lahkolaiset, jotka on painostettu katkaisemaan kaikki suhteensa ulkopuoliseen maailmaan, ovat antaneet.

    Äänestä

  • Jehovat kerää rahaa ameriikkaan päätoimenaan. Kolehti on kirkossa kerättävä vapaaehtoinen lahja, jota ei pidä sekoittaa Vartiotorniseuran ammattimaiseen sijoitusbusinekseen. Niille ei ole mitään tekemistä keskenään.

    Trumplandian pressakin älähti, kun rahantulo jehovien osalta uhkaa tyrhetyä Venäjältä. MIkään muu ei näitä ameriikkalaisia kiinnosta kuin raha. Ja iso. Sitä tulvii jehovaherroille iPadeista, iPhoneista, jehovasalien kerjäyslootista, testamentein, henkivakuutuksin, ilmaistyön, esim. suomalaisten salien verottomasta myynnistä ym. ym. Tarkemmat rahoistaan eroonpääsyohjeet pääkonttorin mainossivulta.

    Äänestä

Eikös Trumpin pitänyt olla uudestisyntynyt,siis samaa ajatussuuntaa niiden kanssa, jotka täällä hyökkäävät eniten todistajia vastaan.
Esität todella naurettavia syytteitä. Etkö kolehdin lisäksi maksa verojakin, vaikka et kävisi kirkossa koskaan. Jos annat kolehtia kirkossa, miksi todistajat eivät saisi antaa vapaaehtoisia lahjoituksia. Varat menevät työn edistämiseen, kirjallisuuden painmiseen ja palvontapaikkojen rakentamiseen ja ylläpitoon.
Trumpin suhtautuminen todistajiin ei ole tiedossa ja voit tiedustella vaikka häneltä itseltään. Sinulla taitaa olla vilkas mielikuvitus. Miksi joku edes vaivautuu kirjoittelemaan asiasta, josta ei tiedä mitään?
Ihmetyttää, miksi todistajien rahat ovat niin kiinnostavia, että niistä pitää kehitellä mitä naurettavempia juttuja.

Äänestä

Roipiaiselle suositellaan luettavaksi Sananlaskut 6: 19-19.

Äänestä

Korjaan Sananl.6: 16-19.

Äänestä

Raamattu kehoittaa anteliaisuuteen, ei siinä ole mitään väärää Jumalan silmissä. Sananl.3:9 sanoo: "Kunnioita Jehovaa kalleuksillasi ja kaiken satosi ensi hedelmillä 10. Silloin varastosi täyttyvät yltäkylläisyydellä ja sinun kuurnaaltaasi pursuavat uutta viiniä." Oikeista vaikuttimista annettu lahja tekee onnelliseksi. Jeesuskin arvosti köyhää leskeä, joka antoi pienen rovon, joka halusi tukea palvontaa. Tuo köyhä leski pääsi Raamatun sivuille luettavaksi kokosydämisyytensä ansiosta. Mutta aineellisuuta arvokkaampaa on se, mistä puhutaan Sananl. 3:13-18.

Äänestä

Mihin kaikkivaltias jehova-setä tarvitsee rahaa?

Äänestä

Roipiaisen kirjoitus on pitkälti tarkistettavissa.
Käy Johanneksenpojan kotisivulla.

kurjet221 25.4.2017 19:36
"Ihmetyttää, miksi todistajien rahat ovat niin kiinnostavia"

Matt. 6:19 Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirkkorotta kirjoitti:

Jehovan todistajat todellakin keräävät kolehtia.

https://apps.jw.org/E_DONATE?selCntctCountryID=232
http://johanneksenpoika.fi/raha/rahankerays_valtakunnansaleissa.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu