RaamattuOnTotuus kokemus

Hänen_vanha_oppilaansa

Huomasin tässä vähän ajan sisällä että RaamattuOnTotuus nimimerkkisestä tyypistä on näillä palstoilla tainut tulla legendaarinen evoluution pakkokieltäjä ja muutenkin vähän vinksahtaneena pidetty hahmo.

Satun olemaan hänen vanha oppilaansa... ja olen tuntenut hänet nyt jokseenkin nyt yli 6 vuotta.

Useammassa palstassa jossa käsiteltiin tätä tyyppiä ja hänen teorioitaan, satuttiin epäilemään myös hänen opettajuuttaan. Näen heidän kanssaan aikalailla tilanteen samasta näkökulmasta.

Kerron nyt siitä että minkälaista hänen käytöksensä on ollut opettajana.
Hän on esimerksiksi:
-Kertonut meille kuinka hän on ollut jonkunlaisessa jumala-yhteys ilmiössä mukana missä hän on alkanut puhua "jumalan kieltä" pakkomaisesti ja on alkanut kirjoittaa ihmeellistä tekstiä (seinälle tai taululle, en muista)
-Uskotellut meille sitä että pahoja henkiä on olemassa ja meidän olisi tehtävä kaikkemme ettei ne pääsisi meitä satuttamaan
-Hän on joskus nähnyt ilmiön jossa ouija-lauta, tai joku muu spiritismiin liittyvä esine on alkanut "leijailemaan" ympäri huonetta

Tämänlaisia asioita hän kertoo lapsille. On myös varmasti muita samanlaisia tapauksia häneen liittyen, en vain muista niitä.

Ymmärrän tietenkin jos tämä palsta loukkaa hänen yksityisyyttään tai se on hänelle harmiksi. En halua olla hänelle harmiksi, mutta en tiedä miten muuten pääsisin antamaan näkemykseni asiasta. Olen valmis heti poistamaan tämän palstan jos hän sitä vaatii/pyytää.

14

328

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos ja painotan sanaa "jos" tuo olisi totta, ROT ei missään tapauksessa soveltuisi ala-asteen opettajaksi.
      Toivottavasti ROT tulee itse kumoamaan väitteet.

    • KeksittyjäValheita

      Onko sinulla mitään todisteita että olisit ollut hänen oppilaansa? Heh eikö? Sepäs sattui.
      Miksi Jani Kainulainen vainoat ja trollaat Tomia?

      • Kainulaisia_kaikkialla

        Miksi ROT epäilet, että kyseessä on aina "Jani Kainulainen" kun koet, että sinua "vainotaan"? Olet nimimerkki uttiakin nimittänyt Jani Kainulaiseksi jossain yhteydessä. Varmasti onkin olemassa joku tietty Jani Kainulainen, joka ilmeisesti on jotenkin astunut varpaillesi. Mutta ovatko sentään kaikki sinun juttujasi kritisoivat janikainulaisia?


      • OvatkoVäitteetTotta

        Miksi ROT ei vastaa väitteisiin omalla nikillään?


      • Hänen_vanha_oppilaansa

        En tietenkään voi todistaa sitä että puhuisin totta koska sinulla on vain tämä internetistä löytynyt tieto hänestä, tarvittaisiin hänet tänne paikan päälle todistamaan kokemukseni.


      • diagnoosi
        Kainulaisia_kaikkialla kirjoitti:

        Miksi ROT epäilet, että kyseessä on aina "Jani Kainulainen" kun koet, että sinua "vainotaan"? Olet nimimerkki uttiakin nimittänyt Jani Kainulaiseksi jossain yhteydessä. Varmasti onkin olemassa joku tietty Jani Kainulainen, joka ilmeisesti on jotenkin astunut varpaillesi. Mutta ovatko sentään kaikki sinun juttujasi kritisoivat janikainulaisia?

        Pakkomielteisillä ihmisillä yleinen piirre tuo, että uskoo jonkun vainoavan itseään. Usein kun se oma pakkomielteinen toiminta herättää muissa ihmisissä vastareaktioita, pakkomielteinen uskoo sen vainoojansa masinoineen nämä muut kimppuunsa.


    • evokitkin.usein.on

      Tämänkin avauksen on tehnyt mielisairas ihminen.

      • Olet_läpinäkyvä

        Kalahtiko kalikka?


      • evokitkin.usein.on
        Olet_läpinäkyvä kirjoitti:

        Kalahtiko kalikka?

        Kyllä se sinuun näköjään kalahti.


      • Olet_läpinäkyvä
        evokitkin.usein.on kirjoitti:

        Kyllä se sinuun näköjään kalahti.

        Aloitus oli kalikka ja se kalahti sinuun, joka tulit siihen älähtämään.


    • vinks vonks sano pinks ponks

      ja tämä on totuus

    • AttePutkonen

      Lukuisat ROTan postaukset, joista näkyy hyvin mielentila, käy kyllä yksiin aloituksen kanssa. ROTta on obsesiivishurmoksellismaaninen evoluution kieltäjä, koska todellisuus elämän ainutkertaisuudesta sattuu niin paljon, että se saa aikaan mielenhäiriöitä.

    • Epäjumalienkieltäjä

      Minusta tuollaiset "rehelliset" hömppä-jutut on vähemmän haitallsia, kun nimimerkin RoT:n mania valehdella tieteen tuloksista. Koti ja muu yhteiskunta sekä myöhemmin ihan oma elämänkokemus rokottaa tällaista huuhaata vastaan.

      Sen sijaan jos lapsille valehdellaan tiedollisissa asioissa ei lasten valmius tunnistaa noita valheita ole hyvä. Oppilaille saattaa esimerkiksi jäädä käsitys, että evoluutioteoria on yksi ja kyseenalaistettu selitys maapallon biodiversiteetin synnylle. Todellisuudessahan evoluutioteoria on niin vedenpitävästi todistettu luonnontieteellinen teoria kuin teoria voi vain olla.

      • tosiontosi

        Toivottavasti ylemmillä luokilla on sitten fiksuja ja osaavia opettajia, jotka kertovat lapsille, miten asiat oikeasti ovat. Oppivatpahan sitten kantapään kautta, että luotettavan tuntuinenkin tietolähde, kuten opettaja, voi olla huijari.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1254
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      18
      867
    3. 68
      752
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      735
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      708
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      704
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      635
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      580
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      539
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      528
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      506
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      502
    14. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      483
    15. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      445
    16. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      444
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      441
    18. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      70
      438
    19. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      417
    Aihe