Oletko jo luopunut ruokaperinteistä?

mämmäm

Itseäni oikeastaan ärsyttävät varsinkin ennen juhlapyhiä julkaistavat ruokavinkit. Pitää tehdä sitä sun tätä, jotta juhlasta voisi nauttia. Jo kauan sitten päädyin suureen yksinkertaistamiseen, koska aikaa ei ollut. Pääsiäisenä on ostettua mämmiä jonain hetkenä, muuten ruoka voi olla vaikkapa täysin vegaania.

11

132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • flegmaatti

      En ole niitä koskaan liiemmälti harrastanutkaan joten ei ole tullut vastaan tilannetta luopuako vai ei.

      47:n vuoden aikana pöydässämme on ollut joulukinkku kolme, neljä kertaa. Silloin kun tanskalaista kinkkua sai todella halvalla ja lapsemme olivat suuriruokaisia.
      Useimmiten paistoin jouluksi lampaan viulun itse teurastamastani, keväällä syntyneestä karitsasta.
      Joskus oli niitä tavanomaisia sösselöitä joita voi syödä muulloinkin.

      Joulun jälkeen tarkistan mitä sesonkisyötäviä on ilmestynyt punalappuisten osastolle.

      Vaimo on joskus ostanut mämmiroven. Hän ostaa itselleen sesonkituotteista runebergin tortun ja laskiaispullan.

      Jonkin sortin perinteiksi voitanee laskea tapani syödä loma-asunnollamme sinisimpukoita, katkarapuja, ilmakuivattua kinkkua, kypsytettyjä vuohi-lammas-lehmä juustoja tai pelkkää vuohta tai lammasta.
      Tonnikalaa ja sardiineja.
      Muu sortimentti on pieneläkeläisille sopivan kotoinen.

      Käytän rehuja mutta rehut eivät käytä minua.

    • jämptikuinmummonryijy

      Ensiksi luovuin kokonaan varsinkin kirkollisista juhlaperinteistä. Ruokaperinteistä määrää meillä massi eli posa.

    • Taivaallistakin

      En ole luopunut.Teen aina pääsiäiseksi mämmiä ,joka on veripalttua paistettuine sipuleineen ja pekonihippusineen-sanotaan myös punasleiväksi.Lopuista teen rössypottua,aaah miten herkullista.

      • jakcpotti.vielä.osuu

        Eläisin ruhtinaallisesti tonnikäteen eläkkeelläni, ellei sitä rasittaisi vuorenkorkuinen pino pikavippilaskuja.
        Otan silloin isomman lainan, jolla maksan pienemmät vipit pois. Pelaaminen on muuttunut pieneksi ongelmaksi.
        Kun se isopotti tulee, muutan aurinkorannoille täältä kalliin verotuksen maasta.


    • Mitä.muuta

      Mikä on suomalainen pääsiäisperinneruoka?
      Mämmi ja keitetyt kananmunat?

      • MämmiäMesopotamiasta

        Vehnämämmi on yli 10000 vuotta vanha mesopotamialainen ruoka. Siihen on käytetty myös "kuninkaiden juoman" valmistuksessa jäänyttä mäskiä.
        Pohjoismesopotamiassa ja Syyriassa on tehty ruismämmiä. Ruis kehittyi muun viljan viljelyn ohessa käyttökelpoiseksi viljelyskasviksi. Mesopotamiassa ruista ei arvostettu. Kestävyytensä ja vaatimattomiin kasvuolosuhteisiin sopivana varmasti satoa tuottavana viljelyskasvina ruista arvostettiin lähinnä Pohjoismesopotamian karuilla vuoristoalueilla.


    • Ramoona_

      En keksi mitään täysin suomalaista perinneruokaa, koska mämmi tunnettiin jo muinaisessa Persiassa. Imeltäminen on vanha keino saada makeaa, Suomessa myös ruispuolukkapuuroa ja perunalaatikkoa on imelletty ja pitkään paistettu. Kananmunia kertyi paaston aikana, siksi niitä oli runsaasti käytettävissä pääsiäisenä. Maito ei säilynyt pitkään sellaisenaan, vaan paremmin rahkana, siihen paaston päätteeksi voita ja munia, syntyi tuhti ruoka, jota pashaksi kutsutaan, Venäjän terveisiä ilmeisesti. Pääsiäislammas juontaa juurensa jo juutalaisten lampaan uhraamisesta. Alkukeväästä ruokavarat olivat jo vähissä, ei tainnut perinteinen vanha suomalainen pääsiäisruokailu kovin ylenpalttista olla, toisin kuin alkutalven kekri ja joulukin teurastusten jälkeen.

      Itse olen innostunut järjestämään sesongin ruokahetkiä ja kattamaan kauniisti yksinkertaisemmankin ruokapöydän. Pääsiäinen saa näkyä uuden elämän, kevään ja valon juhlana. Hyödettyjä hiirenkorvaisia koivunoksia, pajunkissoja, rairuohoa, keltaisia narsisseja, munia. Aterioilla on paljon tuoretta ja vihreää, ainakin pitkänäperjantaina kalapääruoka, lammasta yleensä vävyn laittamana. Rahkapiirakkaa ja lusikkaleipiä leivonnaisiksi, kaupan mämmiä maistiaisiksi...kyllä näillä eväillä keväinen juhla syntyy.

      Hyvää pääsiäisviikkoa !

    • hyvääpääsiäistä

      munia, mämmiä ja muutakin mukavaa...

    • muna.kas

      Munarikasta pääsiäistä tytöille !

    • Osuit naulankantaan, sama fiilis täällä ollut jo vuosia.
      Kyllä ne pyhät pärjää vähemmälläkin retostelulla, pyhiä tulee ja menee.
      Varsin nykyisin kun on sitä sun tätä osta-osta-kissanristiäispäivää on kehitelty pyhien välillekin, että kauppa kävisi.
      EVVK.

    • rasvatontakiitos

      Joulu meni, ei ollut kinkkua eikä laatikoita vaan poron paisti ja potut pottuina, kalaa monessa muodossa. Viimeistään ensi kuun alussa tulee mämmit kauppoihin ja löytyy sitä nytkin kauppojen pakasteesta. En syö sitä koskaan , se töhnä menisi alas vain kerman ja sokerin kanssa. Molemmat minulta kielletty joten kiitos ei.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      191
      1340
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      852
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      51
      740
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      252
      632
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      312
      601
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      580
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      574
    Aihe