Toivottavast tätä Tukholman terrori-iskua ei käytetä hyväksi vaaleissa. Taitaa olla ihan suvakkien toiveita ja unelmia nuo Ylen uutiset ? Että silleen.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
näin sanoo KAIKKIEN puolueiden johtajat myös, sekä kaikki JÄRKEVÄT ihmiset,
ei Yle.
Tukholman isku ei liity mitenkään kuntavaaleihin
Pidä vaan unelmat ominasi suvakki. Että silleen.
No kyllä käytetään, Jumala antakoon!
Mikä saavutus se olisi että totuutta ei käytettäisi mielipiteen perusteeksi?
YLE siis vaatii ihmisiä jatkamaan edelleenkin sen tarjoilemassa valheessa eläen?
"En ole rasisti vaikka henki menisi"
Suomalaisia ei saa millään pakolla suvaitsemaan terroristejä omassa maassaan.
Että silleen.
Tuskin. Lisää vain mamuja suomeen. Muutama ziljoona tekis kutaa ja kaikki häslinkiin.
Yle on salannut raisiolaisen, perusSuomalaisen kuntavaaliehdokkaan murhan kesken vaalikauden, laajemman yleisön tietoisuudesta.
YLE suojelee tappajaa ja salaa hänen aatesuuntansa viharikokset. Jopa murhasta vaietaan, kun uhri on "vain perusSuomalainen", ei ihmisiä päin työkseen räkivä vihervassarirunoilija, tai matu.
Ei pitänyt hallitus konserttia raisiolaiselle. Valhemediat vaikenivat.
Entä Juho Eerolan kohdalle sattunut "onnettomuus". Haluaisiko Yle ja muut valhemediat olla varmoja, ettei siinäkin ollut nk. koira haudattuna? Eivät varmasti.
Tutkitaankohan sitä edes muuna kuin "harmillisena onnettomuutena", kun uhrina oli perSu? Suomen Eduskunnan tiloissa, kaikenlisäksi. Mitä arvelette?
.
Aivan, ja kas kuuluuko siihen myös politiikon elätit?? Toivottavasti ei sillä mitä he ovat saaneet aikaan?
Poliitikot pelkäävät kaikkein eniten oman valtansa menettämistä, muulla ei ole niin väliä esim.juuri kammoksuttu vastaikkainasettelu -sana kertoo kaiken oleellisen. Kuitenkin koko poliitiikka perustuu vastakkainasetteluun muuten eläisimme diktatuurissa, jossa sallitaan vain yksi totuus.
Muistakaa, että ainoa ja todellinen terrorismi on "vihapuhe"
Pommit ja kuolleet eivät ole mitään sen rinnalla, kun "suvaitsevaistolle" tulee paha mieli. Menee päivä ihan pilalle ja viinikään ei maistu sillon niin hyvälle. Todellisuus harmittaa.
Ihan harmittaa, kun tuo omatekoinen pommi ei räjähtänyt siinä kuorma-autossa.
Jos se olisi täräyttänyt edes hieman noita suvakkeja järkiinsä ? Että silleen.
Yle on tehnyt suvakkipolitiikkaa koko ajan pakolaisilla ja turvapaikanhakijoilla.
Hupiohjelmana esitettävä Tohtori Raimo esimerkiksi on täynnä mielipiteenohjailua. Aika äskettäin tuli jakso jossa persut tehiin naurunalaiseksi kun ne vain hokee kielteisen turvapaikan saaneiden palauttamisen toimeenpanoa.
Tukholman iskun teki juuri yksi sellainen palauttamatta jäänyt.
Miksi ei niitä oteta talteen odottamaan palautusta ja miksi- kysytään nyt silläkin uhalla että se on naurettavaa jankutusta- miksi palautuksia ei panna toimeen?
Ketä vielä naurattaa sitä vaativien pilkkaaminen?
Suomessa on yli 350 terroristiyhteyksiä omaava jotka Supo on löytänyt niiden kymmenien tuhansien pakoloisten joukosta. Mitenkä paljon niitä on vielä paljastumatta ja odottavat sitä Imaamin käskyä toimia ? Että silleen.