Lakitieteen ylioppilaana ja varatuomarina Kekkonen työskenteli Etsivässä keskuspoliisissa. Hän perehtyi kommunisminvastaiseen toimintaan. Kommunisteihin välirikon tehneen Arvo Tuomisen mukaan Kekkonen oli vastustajiaan kohtaan asiallinen ja ammattitaitoinen.[15] Etsivästä keskuspoliisista Urho Kekkonen myös löysi puolisokseen konekirjoittajana toimineen Sylvi Uinon, joka oli kannakselainen papintytär.[16]
Kekkonen alkoi suunnitella omaa väitöskirjaansa salaisen poliisin toiminnasta. Hän kuitenkin joutui itse eroamaan Etsivästä keskuspoliisista ehdotettuaan julkisesti, että se pitäisi lakkauttaa ja yhdistää rikospoliisiin. Kekkonen siirtyi vuonna 1927 Maalaiskuntien liiton lakimieheksi, mutta hänen julkinen esiintymisensä johti siihen, että työsuhde purettiin vuonna 1932. Kekkonen väitteli lakitieteen tohtoriksi 1936. Hänen väitöskirjansa käsitteli kunnallista vaalioikeutta Suomen lain mukaan.[17]
Urho Kekkosen aatteelliset juuret olivat kansallismielisessä ylioppilaspolitiikassa, ja sille oli luontevaa jatkoa myös toimiminen Akateemisessa Karjala-Seurassa. Kansan eheyttäminen, ryssäviha, kielitaistelu ja Itä-Karjalan kysymys olivat hänelle tärkeitä. Kekkonen kirjoitti pakinoita AKS:n lehteen Suomen Heimoon, ja vuonna 1930 hänestä tuli AKS:n kolme vuotta aiemmin valtaaman Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja. Vuonna 1932 Kekkonen kuitenkin erosi AKS:stä yhdessä monien muiden keskustaan suuntautuneiden jäsenten kanssa, kun AKS:n enemmistö ei suostunut tuomitsemaan Mäntsälän kapinaa. Hän jatkoi pakinointia Suomalaisuuden Liiton lehdessä Suomalaisessa Suomessa (myöhemmin Kanava), jossa hän keskittyi ajamaan etenkin yliopiston suomalaistamista.[18]
Siirtyminen puoluepolitiikkaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kekkonen vieraili Saksassa vuonna 1932 ja todisti Adolf Hitlerin valtaannousua. Ilmeisesti nämä kokemukset vaikuttivat siihen, että hän liittyi seuraavana vuonna Maalaisliittoon ja julkaisi poliittisen pamflettinsa "Demokratian itsepuolustus". Hän varoitti äärioikeiston noususta ja esitti muun muassa, että valtiovalta voi joutua rajoittamaan sananvapautta tietyssä määrin voidakseen estää demokratian luhistumisen.[9]
Työelämässä Kekkonen siirtyi virkamieheksi maatalousministeriöön. Vuonna 1936 hän yritti toisen kerran eduskuntaan ja tuli valituksi Viipurin läänin läntisestä vaalipiiristä. Hänet nimitettiin heti oikeusministeriksi (1936–1937) Kyösti Kallion hallitukseen ja sen jälkeen A. K. Cajanderin punamultahallitukseen sisäasiainministeriksi. Hän yritti lakkauttaa äärioikeistolaisen Isänmaallisen Kansanliikkeen 1938, ja tässä epäonnistuneessa operaatiossa tuli tunnetuksi käsite Kekkosen konstit.[7] IKL:n näkyvimpiin hahmoihin kuulunut professori Bruno Salmiala viittasi siihen vielä vuonna 1968 ja syytti Kekkosta IKL:n häpäisemisestä presidentinvaalikampanjassa.[19]
Vuonna 1938 Sylvi ja Urho Kekkonen ostivat Vahvialasta Etelä-Karjalasta Paarmakallio-nimisen maatilan. Urho Kekkosen oli näin osaltaan tarkoitus luoda yhteyksiä vaalipiirinsä äänestäjäkuntaan. Tilan metsät oli hakattu ja rakennukset olivat huonokuntoisia, mutta vielä ennen sotaa Kekkoset ehtivät aloittaa tilan kunnostamisen. Talvisodan päättäneen Moskovan rauhan mukaisen alueluovutuksen nojalla uusi raja jakoi tilan siten, että rakennukset ja suurin osa viljelyksistä jäivät Neuvostoliitolle luovutetulle alueelle.[20]
Talvisodan hallituksessa Kekkonen ei ollut. Eduskunnassa hän vastusti Moskovan rauhantekoa maaliskuussa 1940 ja kannatti sodan jatkamista. Vuosina 1940–1943 hän oli Siirtoväen Huollon Keskuksen johtaja ja vuosina 1943–1945 valtiovarainministeriön virastovaltuutettu. Tällöin hänen toimenaan oli valtionhallinnon järkeistäminen.[13]
Vuoden 1942 alussa Kekkonen ryhtyi kirjoittamaan Suomen Kuvalehteen nimimerkillä Pekka Peitsi katsauksia ulkopolitiikkaan ja maailmansodan tapahtumiin. Aikaisemmin niitä oli kirjoittanut majuri Wolf H. Halsti, joka oli joutunut lopettamaan niiden kirjoittamisen päämajan vaatimuksesta.[21]
Uusi nousu, pääministeristä presidentiksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Urho Kekkosen hallitusten kokoonpanot
Kekkonen ja K. A. Fagerholm puolisoineen presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla 1956.
Kekkosen ulkopoliittinen ajattelu sai lopullisen muotonsa sotavuoden 1944 kuluessa. Hänen uusi ajattelunsa oli sangen realistista ja keskittyi Neuvostoliiton epäluulojen hälventämiseen ja keskinäisen luottamuksen lisäämiseen.[13]
Kekkonen alkoi suunnitella omaa väitöskirjaansa salaisen poliisin toiminnasta. Hän kuitenkin joutui itse eroamaan Etsivästä keskuspoliisista ehdotettuaan julkisesti, että se pitäisi lakkauttaa ja yhdistää rikospoliisiin. Kekkonen siirtyi vuonna 1927 Maalaiskuntien liiton lakimieheksi, mutta hänen julkinen esiintymisensä johti siihen, että työsuhde purettiin vuonna 1932. Kekkonen väitteli lakitieteen tohtoriksi 1936. Hänen väitöskirjansa käsitteli kunnallista vaalioikeutta Suomen lain mukaan.[17]
Urho Kekkosen aatteelliset juuret olivat kansallismielisessä ylioppilaspolitiikassa, ja sille oli luontevaa jatkoa myös toimiminen Akateemisessa Karjala-Seurassa. Kansan eheyttäminen, ryssäviha, kielitaistelu ja Itä-Karjalan kysymys olivat hänelle tärkeitä. Kekkonen kirjoitti pakinoita AKS:n lehteen Suomen Heimoon, ja vuonna 1930 hänestä tuli AKS:n kolme vuotta aiemmin valtaaman Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja. Vuonna 1932 Kekkonen kuitenkin erosi AKS:stä yhdessä monien muiden keskustaan suuntautuneiden jäsenten kanssa, kun AKS:n enemmistö ei suostunut tuomitsemaan Mäntsälän kapinaa. Hän jatkoi pakinointia Suomalaisuuden Liiton lehdessä Suomalaisessa Suomessa (myöhemmin Kanava), jossa hän keskittyi ajamaan etenkin yliopiston suomalaistamista.[18]
Siirtyminen puoluepolitiikkaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kekkonen vieraili Saksassa vuonna 1932 ja todisti Adolf Hitlerin valtaannousua. Ilmeisesti nämä kokemukset vaikuttivat siihen, että hän liittyi seuraavana vuonna Maalaisliittoon ja julkaisi poliittisen pamflettinsa "Demokratian itsepuolustus". Hän varoitti äärioikeiston noususta ja esitti muun muassa, että valtiovalta voi joutua rajoittamaan sananvapautta tietyssä määrin voidakseen estää demokratian luhistumisen.[9]
Työelämässä Kekkonen siirtyi virkamieheksi maatalousministeriöön. Vuonna 1936 hän yritti toisen kerran eduskuntaan ja tuli valituksi Viipurin läänin läntisestä vaalipiiristä. Hänet nimitettiin heti oikeusministeriksi (1936–1937) Kyösti Kallion hallitukseen ja sen jälkeen A. K. Cajanderin punamultahallitukseen sisäasiainministeriksi. Hän yritti lakkauttaa äärioikeistolaisen Isänmaallisen Kansanliikkeen 1938, ja tässä epäonnistuneessa operaatiossa tuli tunnetuksi käsite Kekkosen konstit.[7] IKL:n näkyvimpiin hahmoihin kuulunut professori Bruno Salmiala viittasi siihen vielä vuonna 1968 ja syytti Kekkosta IKL:n häpäisemisestä presidentinvaalikampanjassa.[19]
Vuonna 1938 Sylvi ja Urho Kekkonen ostivat Vahvialasta Etelä-Karjalasta Paarmakallio-nimisen maatilan. Urho Kekkosen oli näin osaltaan tarkoitus luoda yhteyksiä vaalipiirinsä äänestäjäkuntaan. Tilan metsät oli hakattu ja rakennukset olivat huonokuntoisia, mutta vielä ennen sotaa Kekkoset ehtivät aloittaa tilan kunnostamisen. Talvisodan päättäneen Moskovan rauhan mukaisen alueluovutuksen nojalla uusi raja jakoi tilan siten, että rakennukset ja suurin osa viljelyksistä jäivät Neuvostoliitolle luovutetulle alueelle.[20]
Talvisodan hallituksessa Kekkonen ei ollut. Eduskunnassa hän vastusti Moskovan rauhantekoa maaliskuussa 1940 ja kannatti sodan jatkamista. Vuosina 1940–1943 hän oli Siirtoväen Huollon Keskuksen johtaja ja vuosina 1943–1945 valtiovarainministeriön virastovaltuutettu. Tällöin hänen toimenaan oli valtionhallinnon järkeistäminen.[13]
Vuoden 1942 alussa Kekkonen ryhtyi kirjoittamaan Suomen Kuvalehteen nimimerkillä Pekka Peitsi katsauksia ulkopolitiikkaan ja maailmansodan tapahtumiin. Aikaisemmin niitä oli kirjoittanut majuri Wolf H. Halsti, joka oli joutunut lopettamaan niiden kirjoittamisen päämajan vaatimuksesta.[21]
Uusi nousu, pääministeristä presidentiksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Urho Kekkosen hallitusten kokoonpanot
Kekkonen ja K. A. Fagerholm puolisoineen presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla 1956.
Kekkosen ulkopoliittinen ajattelu sai lopullisen muotonsa sotavuoden 1944 kuluessa. Hänen uusi ajattelunsa oli sangen realistista ja keskittyi Neuvostoliiton epäluulojen hälventämiseen ja keskinäisen luottamuksen lisäämiseen.[13]
Vastaukset 8
Vanhimmat
Keskustallaan nyt edes Keskustalaisesta suurmiehestä, on edes aihepiiriin kuuluvaa tarinaa.
Pankkomajuri kun sekopäissään oksentaa kaiken maailman tarinoita, ja valehtelee niin perkeleesti.
Up
Keskustan palstan aiheeksi sopivampi kuin pankkomajurin Halosen eläke sekoilut ja demari itkut palstalla.
Keskustan palstan aiheeksi sopivampi kuin pankkomajurin Halosen eläke sekoilut ja demari itkut palstalla. Eikä vihreidenkään touhut oikein palstalle kuulu.
Pankkomajurin toiveesta, komukka ja sossupuheiden palstalle spämmäämisen vuoksi, on syytä muistuttaa oikeasta keskustalaisuudesta.
Pankkomajurilla ollut taas sisällöllinen ilta.
Pankkomajuri kiljuissa jotain Jytilää kaipailee, rakastaja lienee.
Jup