ikävä kirkkoon

Syytä, miksi en voi keskustella asiasta rippi-isän kanssa en voi tässä kertoa, eikä se varmaan olekaan oleellista. Olen vain ylen hämmästynyt omasta jälkireagoinnistani. Mielestäni päätös eroamisesta oli perusteellisesti harkittu. Lähipiirini ei ole uskonnollinen ja jäin monta kertaa toiseksi "väittelyssä" Jumalan olemassaolosta.En kuitenkaan allekirjoita epäilystä, että erosin "kotirauhan" vuoksi.Tällä palstalla on paljon viisaita ihmisiä. Neuvokaa minua, miten Jeesukseen uskotaan ja miten sen voi perustella. Arvostan ort. kirkkoa siksi, että se ei yritä käännyttää ketään, mutta nyt taisi pilkka sattua omaan nilkkaan. Jotka vielä kirkossa toimitte, katsokaa lähimmäistänne siellä ja reagoikaa, jos näette uskon horjuvan. Minulle vain sanottiin: jumala näyttää tien. Tässäkö se tie nyt sitten on: yksin itkevä irallinen.

Reija kirjoitti:

Syytä, miksi en voi keskustella asiasta rippi-isän kanssa en voi tässä kertoa, eikä se varmaan olekaan oleellista. Olen vain ylen hämmästynyt omasta jälkireagoinnistani. Mielestäni päätös eroamisesta oli perusteellisesti harkittu. Lähipiirini ei ole uskonnollinen ja jäin monta kertaa toiseksi "väittelyssä" Jumalan olemassaolosta.En kuitenkaan allekirjoita epäilystä, että erosin "kotirauhan" vuoksi.Tällä palstalla on paljon viisaita ihmisiä. Neuvokaa minua, miten Jeesukseen uskotaan ja miten sen voi perustella. Arvostan ort. kirkkoa siksi, että se ei yritä käännyttää ketään, mutta nyt taisi pilkka sattua omaan nilkkaan. Jotka vielä kirkossa toimitte, katsokaa lähimmäistänne siellä ja reagoikaa, jos näette uskon horjuvan. Minulle vain sanottiin: jumala näyttää tien. Tässäkö se tie nyt sitten on: yksin itkevä irallinen.

Tervetuloa takaisin ortodoksiseen kirkkoon! Totisesti, usko ei ole mikään järjen asia, vaan tunne-elämys. Mene papin puheille, kun Sinä haluat palata kirkkoon sekä käy samalla Jumalanpalveluksissa ja seurakuntailloissa, niin saat edes pari ystäviä vähitellen.

Reija kirjoitti:

Syytä, miksi en voi keskustella asiasta rippi-isän kanssa en voi tässä kertoa, eikä se varmaan olekaan oleellista. Olen vain ylen hämmästynyt omasta jälkireagoinnistani. Mielestäni päätös eroamisesta oli perusteellisesti harkittu. Lähipiirini ei ole uskonnollinen ja jäin monta kertaa toiseksi "väittelyssä" Jumalan olemassaolosta.En kuitenkaan allekirjoita epäilystä, että erosin "kotirauhan" vuoksi.Tällä palstalla on paljon viisaita ihmisiä. Neuvokaa minua, miten Jeesukseen uskotaan ja miten sen voi perustella. Arvostan ort. kirkkoa siksi, että se ei yritä käännyttää ketään, mutta nyt taisi pilkka sattua omaan nilkkaan. Jotka vielä kirkossa toimitte, katsokaa lähimmäistänne siellä ja reagoikaa, jos näette uskon horjuvan. Minulle vain sanottiin: jumala näyttää tien. Tässäkö se tie nyt sitten on: yksin itkevä irallinen.

Väittelyt Jumalan olemassaolosta eivät kuulu oleellisesti kristinuskoon. Kristitty ei ole Jumalan todistelija, vaan todistaja (marttyyri). Marttyyrius merkitsee sitä, että ihminen on valmis elämään ja tarpeen vaatiessa jopa kuolemaan uskonsa vuoksi. Tehtäväsi lähipiirissäsi on elää kristillistä elämää, vaikka saisit siitä kielteistä palautetta. Uskosta ei kuitenkaan pidä tehdä suurta numeroa, sillä ei Jumala todistelijoita tarvitse.

Eräs ohjaajavanhus on sanonut, että mikäli ateisti eläisi puoli vuotta täysin Kirkon uskon (oppi & etiikka) mukaista elämää, hänestä tulisi kristitty. Kristinusko on elämää. Se on elämää Kristuksessa, Jumalassa. Se on jumalantuntemista. Kaikki tämä vaatii ihmiseltä kuitenkin omakohtaista uhria.

On hyvin tärkeää, että puhut jonkun luotettavan uskovan ihmisen kanssa, mieluiten papin. Koska usko on elämää, se välittyy aina parhaiten persoonien välisen kohtaamisen kautta. Valitettavasti vain me Kirkon ihmiset emme itse useinkaan jaksa suhtautua tähän asiaan vakavasti, mikä johtunee siitä, että tapaamme ottaa itse kristillisen elämän varsin kevyesti. Silloin meillä on myös aika vähän annettavaa kellekään.

Rukoile, että Jumala näyttää Sinulle tien. Jos sitä todella tahdot, Jumala johdattaa Sinut takaisin. Uskossa on loppujen lopuksi kyse ihmisen omasta tahdosta. Tahto tulee ilmi tekoina. Jumala on jo tehnyt aloitteen omasta puolestaan. Nyt on Sinun vuorosi.

anagnostis kirjoitti:

Väittelyt Jumalan olemassaolosta eivät kuulu oleellisesti kristinuskoon. Kristitty ei ole Jumalan todistelija, vaan todistaja (marttyyri). Marttyyrius merkitsee sitä, että ihminen on valmis elämään ja tarpeen vaatiessa jopa kuolemaan uskonsa vuoksi. Tehtäväsi lähipiirissäsi on elää kristillistä elämää, vaikka saisit siitä kielteistä palautetta. Uskosta ei kuitenkaan pidä tehdä suurta numeroa, sillä ei Jumala todistelijoita tarvitse.

Eräs ohjaajavanhus on sanonut, että mikäli ateisti eläisi puoli vuotta täysin Kirkon uskon (oppi & etiikka) mukaista elämää, hänestä tulisi kristitty. Kristinusko on elämää. Se on elämää Kristuksessa, Jumalassa. Se on jumalantuntemista. Kaikki tämä vaatii ihmiseltä kuitenkin omakohtaista uhria.

On hyvin tärkeää, että puhut jonkun luotettavan uskovan ihmisen kanssa, mieluiten papin. Koska usko on elämää, se välittyy aina parhaiten persoonien välisen kohtaamisen kautta. Valitettavasti vain me Kirkon ihmiset emme itse useinkaan jaksa suhtautua tähän asiaan vakavasti, mikä johtunee siitä, että tapaamme ottaa itse kristillisen elämän varsin kevyesti. Silloin meillä on myös aika vähän annettavaa kellekään.

Rukoile, että Jumala näyttää Sinulle tien. Jos sitä todella tahdot, Jumala johdattaa Sinut takaisin. Uskossa on loppujen lopuksi kyse ihmisen omasta tahdosta. Tahto tulee ilmi tekoina. Jumala on jo tehnyt aloitteen omasta puolestaan. Nyt on Sinun vuorosi.

Rohkenen olla eri mieltä siitä, etteivät väittelyt Jumalan olemassaolosta kuuluisi kristinuskoon.

Pyhä Justinos Marttyyri, jota haluan nimimerkilläni kunnioittaa, ainakin koki kristinuskon järjellisen ja filosofisen puolustamisen tärkeäksi asiaksi. Hänen jalanjäljissään seurasivat lukemattomat vanhan kirkon teologit.

Tietysti kysymys Jumalan olemassaolosta ei ollut silloin niin keskeinen ongelma kuin nykyään, mutta kysymys kristinuskon ja järjen suhteesta kyllä.

Tietenkään usko ei ole järjellä synnytettävissä. Mutta dialektiikan keinoin voidaan raivata pois tieltä uskon esteitä.

Justinos kirjoitti:

Rohkenen olla eri mieltä siitä, etteivät väittelyt Jumalan olemassaolosta kuuluisi kristinuskoon.

Pyhä Justinos Marttyyri, jota haluan nimimerkilläni kunnioittaa, ainakin koki kristinuskon järjellisen ja filosofisen puolustamisen tärkeäksi asiaksi. Hänen jalanjäljissään seurasivat lukemattomat vanhan kirkon teologit.

Tietysti kysymys Jumalan olemassaolosta ei ollut silloin niin keskeinen ongelma kuin nykyään, mutta kysymys kristinuskon ja järjen suhteesta kyllä.

Tietenkään usko ei ole järjellä synnytettävissä. Mutta dialektiikan keinoin voidaan raivata pois tieltä uskon esteitä.

Tarkoitukseni oli ainoastaan tehdä selvää siitä, mikä on todella oleellista - siis itse kristillinen elämä. En kiistä Justinos Marttyyrin työtä apologeettina. Apologetiikka kuuluu toki kristinuskoon, mutta ei ehkä juuri tähän keskusteluun. Apologetiikka ei välttämättä kuulu kaikille, kuten ei lähetystyökään. Toisaalta viime kädessä parasta apologetiikkaa ja lähetystyötä onkin juuri aito kristillinen elämä. Kuten Gregorios Palamas on sanonut: "Jokaista argumenttia vastaan löytyy vasta-argumentti; mutta kuka voi kiistää ihmisen elämän (elävän kokemuksen Jumalasta)?"

anagnostis kirjoitti:

Väittelyt Jumalan olemassaolosta eivät kuulu oleellisesti kristinuskoon. Kristitty ei ole Jumalan todistelija, vaan todistaja (marttyyri). Marttyyrius merkitsee sitä, että ihminen on valmis elämään ja tarpeen vaatiessa jopa kuolemaan uskonsa vuoksi. Tehtäväsi lähipiirissäsi on elää kristillistä elämää, vaikka saisit siitä kielteistä palautetta. Uskosta ei kuitenkaan pidä tehdä suurta numeroa, sillä ei Jumala todistelijoita tarvitse.

Eräs ohjaajavanhus on sanonut, että mikäli ateisti eläisi puoli vuotta täysin Kirkon uskon (oppi & etiikka) mukaista elämää, hänestä tulisi kristitty. Kristinusko on elämää. Se on elämää Kristuksessa, Jumalassa. Se on jumalantuntemista. Kaikki tämä vaatii ihmiseltä kuitenkin omakohtaista uhria.

On hyvin tärkeää, että puhut jonkun luotettavan uskovan ihmisen kanssa, mieluiten papin. Koska usko on elämää, se välittyy aina parhaiten persoonien välisen kohtaamisen kautta. Valitettavasti vain me Kirkon ihmiset emme itse useinkaan jaksa suhtautua tähän asiaan vakavasti, mikä johtunee siitä, että tapaamme ottaa itse kristillisen elämän varsin kevyesti. Silloin meillä on myös aika vähän annettavaa kellekään.

Rukoile, että Jumala näyttää Sinulle tien. Jos sitä todella tahdot, Jumala johdattaa Sinut takaisin. Uskossa on loppujen lopuksi kyse ihmisen omasta tahdosta. Tahto tulee ilmi tekoina. Jumala on jo tehnyt aloitteen omasta puolestaan. Nyt on Sinun vuorosi.

Eikö kristinuskon perustotuus ole se, että on elänyt Jeesus, Jumalanpoika, neitseestä syntynyt, jonka Jumala uhrasi ihmisten syntien vuoksi. Voiko olla kristitty tai minkään kristillisen yhteisön jäsen, jos ei allekirjoita tätä väittämää? Monet ateistitkin allekirjoittavat kristinuskon perussanoman rakastamisesta eli vastuun toisesta yksilö- ja yhteiskunntatasolla mukaan luettuna luonto. Ei ole vaikea löytää yhtäläisyyttä aidon kristillisyyden ja sosialismin aatteenkaan välillä jos niitä teoreettisesti tarkastelee. Molemmat ovat sitten käytännössä saaneet irvokkaita muotoja ihmisten
käsissä ja viattomia on kuollut Stalinin vainoissa, ristiretkillä ja uskonsodissa. Minulta on kysytty, mihin tarvitset Jumalaa ja kirkkoa, jos käsitys oikeasta ja väärästä on kutakuinkin selvä ja ponnistelet toiminaan niin kuin ihmisyyteen kuuluu. Tunnen paljon aidosti hyviä, mutta uskonnottomia ihmisiä, joille heikon puolustaminen on elämäntehtävä.
Rohkenen tässä ottaa puheeksi papin roolin. Kun ajaa muutaman kerran 40 km matkan kirkkoon saamaan katumuksen sakramenttia ja tunnin parkkipaikalla syntejään miettien maha paastosta kuristen odottaa pappia, joka ”anteeksi unohtui” selityksellä kättä heilauttaa ” on kiire” niin tapahuma on todella mysteerio. Sama pappi vielä ristillä koko kansan kuullen tiukkaa: mitäs sanotaan” niin voi kurjuus. Kuinka monessa kirkossa seurakunta sanoo ristiä suudeltua: Jumalan kunniaksi. Ei meillä muut kuin minä ja sen totisesti olen muistanut. No, ihminenhän pappikin on eikä ed.main .varmasti mikään syy kirkosta eroamiseen, mutta älkää hyvät ihmiset pyytäkö minua menemään ainakaan tämän papin juttusille.
Maallisista asioista vielä: minua tökkii Aamun Koiton, jonka tilauksen peruin, kristillisdemoktraattisuus (tarkoitan puoluetta) ja päätoimittajan tunkkaiset, asenteelliset ja homofibiset pääkirjoitukset. Jumalan sanan nimissä voi lausua paljon potaskaa enkä halua samaistua tällaiseen porukkaan.
Harmittaa, etten löytänyt tätä palstaa ennen kuin klikkasin itseni ulos kirkosta.

Reija kirjoitti:

Eikö kristinuskon perustotuus ole se, että on elänyt Jeesus, Jumalanpoika, neitseestä syntynyt, jonka Jumala uhrasi ihmisten syntien vuoksi. Voiko olla kristitty tai minkään kristillisen yhteisön jäsen, jos ei allekirjoita tätä väittämää? Monet ateistitkin allekirjoittavat kristinuskon perussanoman rakastamisesta eli vastuun toisesta yksilö- ja yhteiskunntatasolla mukaan luettuna luonto. Ei ole vaikea löytää yhtäläisyyttä aidon kristillisyyden ja sosialismin aatteenkaan välillä jos niitä teoreettisesti tarkastelee. Molemmat ovat sitten käytännössä saaneet irvokkaita muotoja ihmisten
käsissä ja viattomia on kuollut Stalinin vainoissa, ristiretkillä ja uskonsodissa. Minulta on kysytty, mihin tarvitset Jumalaa ja kirkkoa, jos käsitys oikeasta ja väärästä on kutakuinkin selvä ja ponnistelet toiminaan niin kuin ihmisyyteen kuuluu. Tunnen paljon aidosti hyviä, mutta uskonnottomia ihmisiä, joille heikon puolustaminen on elämäntehtävä.
Rohkenen tässä ottaa puheeksi papin roolin. Kun ajaa muutaman kerran 40 km matkan kirkkoon saamaan katumuksen sakramenttia ja tunnin parkkipaikalla syntejään miettien maha paastosta kuristen odottaa pappia, joka ”anteeksi unohtui” selityksellä kättä heilauttaa ” on kiire” niin tapahuma on todella mysteerio. Sama pappi vielä ristillä koko kansan kuullen tiukkaa: mitäs sanotaan” niin voi kurjuus. Kuinka monessa kirkossa seurakunta sanoo ristiä suudeltua: Jumalan kunniaksi. Ei meillä muut kuin minä ja sen totisesti olen muistanut. No, ihminenhän pappikin on eikä ed.main .varmasti mikään syy kirkosta eroamiseen, mutta älkää hyvät ihmiset pyytäkö minua menemään ainakaan tämän papin juttusille.
Maallisista asioista vielä: minua tökkii Aamun Koiton, jonka tilauksen peruin, kristillisdemoktraattisuus (tarkoitan puoluetta) ja päätoimittajan tunkkaiset, asenteelliset ja homofibiset pääkirjoitukset. Jumalan sanan nimissä voi lausua paljon potaskaa enkä halua samaistua tällaiseen porukkaan.
Harmittaa, etten löytänyt tätä palstaa ennen kuin klikkasin itseni ulos kirkosta.

Kristinuskon perustotuus on, että on elänyt Jeesus, Jumalanpoika, Neitseestä syntynyt, joka uhrasi itse itsensä ihmisen pelastukseksi. Ihminen voi olla vain ulkoisesti kristitty, jos hän ei tätä sydämessään allekirjoita. Toisaalta kristityn elämä on vähittäistä kasvamista jumalantuntemuksessa. Ei pikkulapsikaan juuri tajua uskon salaisuuksia, joista osa ei koskaan avaudu ihmisen älylliselle ymmärrykselle. Kysymys kuuluukin: haluatko uskoa?

Kristinuskoa ei tule tarkastella pelkästään ajallisen elämän näkökulmasta. Sen perussanoma on: katukaa, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle! Rakkaus ja välittäminen toisesta ihmisestä tai ihmisyhteisöstä ei tee kenestäkään kristittyä ja Jumalan valtakunnan kansalaista. Kristinuskon oikea ja väärä ei aina ola sama kuin muun maailman käsitys oikeasta ja väärästä. Näkökulman tulee aina nousta Jumalan valtakunnan perspektiivistä, sillä Jumalan valtakunta on kristillisen elämän ja siten myös etiikan päämäärä.

Kristillinen rakkaus on sidoksissa Kristukseen, Neitseestä syntyneeseen Jumalan Poikaan, joka on sekä rakkaus että totuus. Se on rakkautta totuudessa ja totuutta rakkaudessa. Totuus ilman rakkautta on farisealaisuutta ja lähimmäisen tuomitsemista, mutta rakkaus ilman totuutta johtaa epäjumalanpalvontaan ja epäuskoon.

Jumalan valtakunnan näkökulmasta kristittyjen on tarkasteltava myös seksuaalieettisiä kysymyksiä, kuten homoseksuaalisuutta, johon viittasit. Esimerkiksi homofobia ja lähimmäisen tuomitseminen ovat kristilliseettisesti väärin, mutta synnin hyväksyminen edustaa Jumalan valtakunnan ja pelastuksen näkökulmasta lähimmäisen voimakasta tuomitsemista. Muistatko vanhan tupakanvastaisen mainoksen, jossa kerrottiin, että hyvä keino päästä vihamiehestäsi eroon on tarjota tälle tupakka? Synnin hyväksyminen korottaa tämän "murhan" iankaikkisuuden mittakaavaan.

Kristityt eivät ole "hyviä ihmisiä", sillä "hyvä ihminen" ei loppujen lopuksi oikein istu kristilliseen kategoriaan. Kristinuskon piirissä käsitettä vastannee lähinnä farisealainen ihminen. Kristitty on syntinen, joka tunnustaa syntisyytensä ja vajavaisuutensa - Kirkko ei ole terveitä, vaan sairaita varten.

Koska Kirkko on sairaiden parantola, sen jäsenet eivät useinkaan ole pyhiä ja täydellisiä, vaikka heidät on täydellisyyteen ja pyhyyteen kutsuttukin. Näin korkean päämäärän saavuttamiseksi tarvitaan kokonainen ihmiselämän mittainen projekti. Se on katumuksen ja ristin tie. Se on kuitenkin myös aidon sisäisen ilon ja todellisen rakkauden lähde.

Reija kirjoitti:

Eikö kristinuskon perustotuus ole se, että on elänyt Jeesus, Jumalanpoika, neitseestä syntynyt, jonka Jumala uhrasi ihmisten syntien vuoksi. Voiko olla kristitty tai minkään kristillisen yhteisön jäsen, jos ei allekirjoita tätä väittämää? Monet ateistitkin allekirjoittavat kristinuskon perussanoman rakastamisesta eli vastuun toisesta yksilö- ja yhteiskunntatasolla mukaan luettuna luonto. Ei ole vaikea löytää yhtäläisyyttä aidon kristillisyyden ja sosialismin aatteenkaan välillä jos niitä teoreettisesti tarkastelee. Molemmat ovat sitten käytännössä saaneet irvokkaita muotoja ihmisten
käsissä ja viattomia on kuollut Stalinin vainoissa, ristiretkillä ja uskonsodissa. Minulta on kysytty, mihin tarvitset Jumalaa ja kirkkoa, jos käsitys oikeasta ja väärästä on kutakuinkin selvä ja ponnistelet toiminaan niin kuin ihmisyyteen kuuluu. Tunnen paljon aidosti hyviä, mutta uskonnottomia ihmisiä, joille heikon puolustaminen on elämäntehtävä.
Rohkenen tässä ottaa puheeksi papin roolin. Kun ajaa muutaman kerran 40 km matkan kirkkoon saamaan katumuksen sakramenttia ja tunnin parkkipaikalla syntejään miettien maha paastosta kuristen odottaa pappia, joka ”anteeksi unohtui” selityksellä kättä heilauttaa ” on kiire” niin tapahuma on todella mysteerio. Sama pappi vielä ristillä koko kansan kuullen tiukkaa: mitäs sanotaan” niin voi kurjuus. Kuinka monessa kirkossa seurakunta sanoo ristiä suudeltua: Jumalan kunniaksi. Ei meillä muut kuin minä ja sen totisesti olen muistanut. No, ihminenhän pappikin on eikä ed.main .varmasti mikään syy kirkosta eroamiseen, mutta älkää hyvät ihmiset pyytäkö minua menemään ainakaan tämän papin juttusille.
Maallisista asioista vielä: minua tökkii Aamun Koiton, jonka tilauksen peruin, kristillisdemoktraattisuus (tarkoitan puoluetta) ja päätoimittajan tunkkaiset, asenteelliset ja homofibiset pääkirjoitukset. Jumalan sanan nimissä voi lausua paljon potaskaa enkä halua samaistua tällaiseen porukkaan.
Harmittaa, etten löytänyt tätä palstaa ennen kuin klikkasin itseni ulos kirkosta.

Hyvin istuu ortoksiaan kd-puolue.Vanhoillinen, jämähtänyt. Mitä itket tuollaisen porukan perään. Jumala ei tartte kirkkoja eikä pappeja. Mitä menet kiusattavaksi. Lue näitä sivuja niin näet totuuden.