Millä asialla Helluntaikirkko?

Ikävä on seurakuntaa, joka toimisi Sanan mukaisesti. Oma seurakuntani vietiin manipuloinnilla Helluntaikirkkoon. Tiedottaminen oli yksipuolista, tuotiin esille vain se, mitä hyvää ko. kirkko tuo tullessaan. Ennen keppihevosena oli vihkimisoikeus, nyt rahankeräyslaki. Lakia valmisteleva työryhmä jatkaa toimintaansa 30.5 saakka. Mutta ei, kerrottiin, että nykymallilla oleva rahankeräys on "rikollista toimintaa".

Yksipuolinen tiedottaminen, äänestys vauhdilla pystyyn ja niiden vaientamiseen pyrkiminen, jotka ymmärsivät olla vastaan. Suurin osa srk:sta ei äänestyksessä paikalla, ja ne, jotka kirkon kannalla olivat paikalla.

Entäpä jos äänestys olisi tehty tasapuolisen tiedottamisen jälkeen, ja siten, että olisi "lappuäänestys", jotka eivät helluntaikirkon kannalla? Ja myös ei osaa sanoa äänet erikseen. Ja tietysti myös kyllä äänet. Lopputulos olisi voinut olla muuta.

Mutta nyt on näin, mielestäni koko kirkkohanke oli järjestetty juttu, se vietiin läpi vähintääkin kyseenalaisin keinoin.

Ne, jotka jäävät yhdistykseen, eivätkä liity Helluntaikirkkoon, ovat "toisen luokan seurakuntalaisia". Ovat, vaikka vakuuteltiin, että kaikki ovat seurakunnassa tasa-arvoisia. Vale. Yhdistykseen kuuluvat eivät voi olla päättämässä Helluntaikirkon asioista, heillä ei ole äänioikeutta. Heidän rahat ja työpanos kelpaa kirkolle, mutta eivät saa olla päättämässä. Vanhimmistoon voidaan valita vain kirkkoon kuuluvia jne. Kysessä on törkeä vääryys, josta on oikeudenmukaisuus kaukana. Ole hereillä, kun kotiseurakunnassasi aletaan hankkiutua kirkkokunnaksi.

Helluntaikirkko ei ole tuonut mukanaan mitään hyvää. Se on aiheuttanut riitoja, jakautumista, rikkonut uskovien yhteyttä, askel maailman suuntaan, jne.
Turha odottaa, että Herra siunaisi asioita, joita viedään vääryydellä eteenpäin.

Jonnekin pitäisi lähteä, mutta minne. Omatuntoni ei salli olla vahvistamassa epäoikeudenmukaisuutta. Niin tekisin, jos liittyisin Helluntaikirkkoon. Siis en liity.
Haluan pysyä puhtaana, enkä olla mukana menossa, joka ei ole Herrasta.
1061745
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 106

Vanhimmat

Et ole yksin ja muista, että Paimen kokoaa lampaat, jotka kelvottomat paimenet ovat saaneet hajalleen.

Äänestä
  • Meitä on lukuisia ulkopuolella leirin!

    Äänestä

  • koditon1 kirjoitti:

    Meitä on lukuisia ulkopuolella leirin!

    Olisiko syytä järjestäytyä? Jos/kun kirkkokunta pistetty väkisin pystyyn, vääryydellä ja harhaanjohtamisella, miten sellaiseen kirkkoon voi kuulua?

    Helluntaikansan sivuilla on linkki kolmeen eri paikkakuntaan, joissa on perinteisen seurakuntajärjestyksen mukaisesti järjestäytyneet srk:t. Ne sijaitsevat Tampereella, Joensuussa ja Korpilahdella. Valitettavasti fyysinen välimatka niihin tulee turhan pitkäksi.

    Äänestä

  • Kodittomillekin on tarjolla lämmin ja välittävä koti Helluntaikirkossa. On aika jättää katkeruus ja vikoilu ja rukoilla Jumalan armahdusta puoluemielestä.
    Tervetuloa mukaan

    Äänestä

  • En puhu Tampereesta. Samaa halpamaista kaavaa Helluntaikirkko käyttää muuallakin.

    Äänestä

Juuri noinhan sen lihassa toimivat ovat kaikkialla tehneet! Porissa on kolme oikeudenpäätöstä ja kaikki tuomitsevat yhdistyskokouksen, jossa asiaa päätettiin, kunniattomaksi. Ja vielä kirkkohenkiset tappelevat ryöstönsä jälkeen!

Oulussa kun yksi kokous ei vienyt kirkkoon, pidettiin toinen ja vietiin. Tosin, en tiedä missä vaiheessa johtava pastori alkoi ryyppäämään siinä määrin, että kajautti autollaan rekan keulaan Pyhäjärvellä! Jumalattomuus ei ole leikinasia, seurakunnassa!

Meitä on jonkinlainen joukko ulkopuolella leirin, kunnes Herra ottaa näiltä kelvottomilta paimenilta (vanhimmat mukaan lukien) heidän paimentamisensa pois kuten Hes 34 kertoo.

Jkln ja Kuopion papit vei syöpä ja Lahden jäi junan alle?

Äänestä

Nimin "koditon" ei näköjään ymmärrä raamatullista periaatetta tässä asiassa.
"Jos tämä hanke on Jumalasta, te ette voi sitä estää, mutta jos se ei ole Jumalasta, niin se raukeaa tyhjiin. Katsokaa vain, että että teitä ei havaittaisi taistelevan itse Jumalaa vastaan"" Ap 5:39

Äänestä
  • Gamalielin neuvo ei ole kristityn tai uskovaisen antama neuvo. Sitä on hengettömän mahdoton ymmärtää lihansa mielellä.

    Äänestä

  • raamatullisesti.
    No jopas!!
    Eiköhän moni näe juurikin niin, että jos tämä hanke olisi ollut Jumalasta, niin se ei olisi rikkonut Jumalan seurakunnan sisäistä yhteyttä, eikä jättänyt tienpuoleen yksinäisiä ja haavoittuneita. Eikä kestänyt vuosikymmentä ja ylikin!! Eikä sen junttaamisessa olisi käytetty kyeenalaisia keinoja!

    Tutkihan uudellen Raamattusi ja se, mitä siellä sanotaan yhteydestä ja lampaiden kaitsemisesta. Ja näytä tämän hankkeen raamatullisuus!

    Mikään muu n. 100 vuoden ikäisen herätysliikkeemme keskellä ei ole saanut näin paljon hajaannusta aikaan.

    Äänestä

  • Olet oikeassa, nm koditon1! Samoin täälläkin ollaan kodittomia, kotimme on Kristus (eli Voideltu). Ja ei mene läpi tuo uhkailu Raamatun sanoilla,'varokaa, ettei teitä havaittaisi sotiviksi..', se on pätevä silloin, kun on kyseessä Todellista Jumalalta tullutta, mutta sen Jumalalta tulleen tarvitsee löytyä Hänen Sanansa kansien välistä!

    Älkää pelätkö, kodittomat! Jeesus lupasi antaa omilleen RAUHAN.

    Äänestä

Eihän se hellunatiaseurakunta ole sen pyhempi kuin kirkkokaan. Samaa Raamatusta sivussa olevaa lahkoilua ne ovat kaikki, luterilaisetkin.

Äänestä

Hellunatiherätys päättyi helluntaikirkkoon.

Äänestä
  • Helluntaikirkko on tulevaisuuden järjestäytymismuoto meille helluntaiuskoville. Otamme kaiken rakentavan palautteen vastaan ja iloitsemme siitä entistä useammat haluavat olla mukana nopeiten kasvavassa uskovien liikkeessä.

    Äänestä

  • PääkonttorinMies kirjoitti:

    Helluntaikirkko on tulevaisuuden järjestäytymismuoto meille helluntaiuskoville. Otamme kaiken rakentavan palautteen vastaan ja iloitsemme siitä entistä useammat haluavat olla mukana nopeiten kasvavassa uskovien liikkeessä.

    Pääkonttorin mies:

    Minäkin olen sitä mieltä että palautetta pystyy parhaiten antamaan sisäpuolelta ja siksikin olisin suonut että kauniisti ja rohkeasti olisi menty uuteen ja sisältä päin olisi
    sitten tosiaan oikeus ja mahdollisuus rakentaa ja oikoa mahdollisia vääristymiä. Se olisi oikeaa vastuunkantamista. Puskista on helppo huudella mutta silloin ei tarvitse vastata huudoistaan.

    Äänestä

  • kunhanihmettelen kirjoitti:

    Kukin vastaa huudoistaan, ennemmin tai myöhemmin. Mitä tulee "puskista huuteluun", en ole sitä tehnyt. Olen johdonmukaisesti ollut Helluntaikirkkoa vastaan, perusteluni näet avauksestani. Menetkö sinä "kunhanihmettelen" "kauniisti ja rohkeasti" kaikkeen uuteen?
    Tuolla logiikalla voisit vaikka liittyä Jehovan todistajiin, ja koettaa sitten sisältäpäin "korjata vääristymiä".....

    Äänestä

  • hmhmm kirjoitti:

    No en todellakaan :). Joka minut tuntee, häntä voisi hymyilyttää tuo ajatus mun alttiudesta kaikkeen uuteen..Kovin yksinkertaisena sinä näet minutkin enkä nyt ihmettele asenteitasi.
    Ja puskista huuteluun voin minäkin syyllistyä ja se on yhtä tuomittavaa siinäkin tapauksessa. Tässähän puhun koko ajan seurakunnasta jonka tosiaan tunnen, hyvässä ja pahassa. Vävyni on eri seurakunnan jäsen kuin itse ja hänellä on periaatteena että omaa saa arvostella mutta ei puuttua toisten kotien asioihin,

    Helluntaikirkko ei ole "kaikkea uutta", ehkä se oli mahdollisuus ja tilaisuus uudistaa
    jo maneereihinsä juuttunut herätysliike, ja jos yhtä innokkaasti kun nyt on vastustettu, olisi käyty rintarinnan töihin, hedelmä voisi olla vähemmän karvas.

    Äänestä

Haloo! Sana kehoittaa kyllä toimimaan lain mukaan...eli uudet pykälät vaan ny velvoittaa kirkkokuntaan..ei ainakaan meidän seurakunnassa muutu kokous käytännöt eikä Herra meitä hylkää ! Älkää viitikö heittäytyä tekopyhiksi :( onhan olemassa baptistikirkko ja vapaakirkko ...miksei helluntaikirkkoki käy ;) siis oikeesti mietikää ny vähä..

Äänestä
  • mietis ny vähä sit mitä iheellistä etua on jonkin vapaakirkon tai babtistikirkon kirkottumisesta!?

    mitä ja ketä se on auttanut niin runsaasti että sen taki a piti väkisin veivata helluntaiseurakunnan keskikäytävälle pieni lisäkirkko ilman rakennuslupia häh oletko miettinyt asiaa todella!`?

    olisitte menneet uudelle tyhjälle tontille ja pykänneet siihen kirkkonne ilman mitään riitelemistä ja kieroilua!

    ala-arvoinen oli se tapa jolla kirkot väännettiin pystyyn, siitä on suurin haloo. katos kun helluntaissa on vielämuutama rehellinennkin ihminen joille sellainen ei vaan käy ei sitten millään!

    Äänestä

  • koetas ihan itse miettiä. Kuulua seurakuntaan, jossa kahden kerroksen väkeä.

    Äänestä

  • lefa50
    Ei velvoita.

    Äänestä

Mitä virkaa tuosta on itkeä suuntaan ja toiseen. Kumpikin näköala on pakanuuden ja muotouskonnon hapattama. Eli kummassakin alttarissa on vain ihmisopin alkeet, ei muuta. Parempi olisi lähteä molemmista ulos ja jättää se ihmisoppinen yleis- uskonnollinen meno.

Äänestä

Helluntaikirkko antaa julkisuuteen ymmärtää, kuinka se on Suomen laille alamainen. Rahankeräyslakia käytetään hyväksi, vanhan yhdistyspohjaisen mallin mukainen rahan kerääminen on "rikollista toimintaa".

Miksi siten Helluntaikirkko hamuaa yhdistyspohjaisen srk:n omaisuutta itselleen; eikö se ole rikollista? Eikö se, että seurakunnan sisällä jäsenet ovat eriarvoisia, ole rikollista
(jos et liity Helluntaikirkkoon, sinulla ei ole äänioikeutta)?

Tapa, jolla Helluntaikirkkoa runnotaan läpi, on vastenmielistä. Yksipuolinen tiedottaminen, vastaäänten tukahduttaminen jne. Jumala ei ole noissa vääryyksissä mukana, eikä tule olemaankaan.

Omassa seurakunnassani annettiin vääriä todistuksia Helluntaikirkkoa vastustavista henkilöistä, jotta kirkkohanke menisi eteenpäin. Mitä Raamattu sanookaan väärästä todistuksesta?

Helluntaikirkko ei ole tuonut mitään hyvää tullessaan. Riitoja ja eripuraa. Millainen paimen salliikaan ko. asian hajottaa seurakuntaa, puhumattakaan , että itse aktiivisesti myötävaikuttaa Helluntaikirkko -hankkeen väkisin läpi runttaamista??
Vanhimmistosta puhumattakaan.

Jos päivää sanovat, tarkistan kellosta.

Äänestä
  • hmhmm,
    niin totta kirjoitat!
    Yhdenvertaisuus on tipotiessään sen jälkeen, kun toiminta ja talous on siirretty helluntaikirkolle. Ei ole oikeutta olla vanhemmmistossa, ei saa äänestää esimerkiksi työntekijää valittaessa, eikä saa olla tekemässä minkäänlaisia päätöksiä.

    Toki saat palvella ja antaa rahaa.
    Niinkuin eräässä seurakunnassa, kirkkoutumisen jälkeen, pastori sanoi vanhalle, reilusti yli 50 vuotta seurakunnassa olleelle, joka rohkeni epäillä muutoksen vaikutuksia :"Olet toki tervetullut käymään". Pastori oli yksi kovimpia puuhamiehiä kirkon asialla.
    Käymään kuin kylässä entiseen rakkaaseen kotiin!!!

    Helluntaikirkko on tuonut tullessaan kovia ja viekkaita toimintatapoja, syyllistämistä ja väärällä tiedolla ratsastamista (kuten mm. rahankeräysoikeus). Hyvin suuri osa seurakuntalaisista on altista tällaiselle manipuloinnille, oma ajettelu ja asioitten tutkinta tahtoo jäädä "viisampien ja tietävämpien" aivopesun alle.
    Eikä vähiten ole kunnostautunut mielipidemuokkauksen saralla ns. yhteinen lehtemme Ristin Voitto. Sinne ei oteta eikä julkaista vastakkaista mielipidettä edustavia kirjoituksia.

    Äänestä

  • Erinomaista tuntuu olevan hengellisyys näissä kommenteissa.

    Äänestä

  • HelluntaiKIRKKOjuna tuksuttaa kohti ROOMAA!

    Äänestä

Näillä, jotka "eivät Joosefista mitään tiedä", on tapana sanoa milloin mistäki, jotta 'hei haloo'.

Niin on myös muilla alueilla. On tullut uutta lainsäädäntöäkin jostakin aiheesta ja jotka eivät siinä näe mitään sanovat myös, 'hei haloo'.

Helluntaikirkko on perustuksiaan myöten valheellinen kupla. Tämä perustuu tietoon, ei tuntumaan eikä väittämään.

Äänestä
  • Jo tapa, jolla väkisin viedään seurakuntia Helluntaikirkkoon, kertoo kaiken. Ei ole Herrasta ei.

    Äänestä

Ristin Voitto -lehteen tein kerran kirjoituksen. Sitä ei julkaistu, vaikka oli asiallinen, ja puhui vakavasta ja ajankohtaisesta asiasta. Seurakuntani vanhimmistoon kuuluva henkilö tiesi kirjoituksestani, ja soitti minulle mainiten asiasta, vaikken ollut kenellekään puhunut. Kävi ilmi, että Launonen oli soittanut vanhalle tutulleen/ystävälleen, ja kertonut kirjoituksestani.

Kirjoitustani ei julkaistu, mutta Launonen minun selän takana vuosi kirjoituksesta. Kirjoituksessa oli kyse seurakunnan ulkopuolelle jäävistä ihmisistä, ja seurakunnan välinpitämättömyydestä.

Niin, minulta kysyi tämä em. vanhemmistoveli, että "Käytkö sinä kampanjaa seurakuntaa vastaan"? Se siitä, että halusi toimia oikein, ja oli aidosti huolissaan seurakunnan tilasta.

Nyt tämä samainen vanhemmistoveli vei seurakuntaa kiihkolla Helluntaikirkkoon....?

Äänestä
  • niinpä niin tätä se on kun laittomuus on vallalla ja tekemiset seuraa sen mukaan.

    en ole ikiaikohin avannut ristin voittoa koska risti ei ole voittaja siinä vaikka pitäisi olla, risti voittoineen on aikoja sitten laitettu varaston peräseinää vasten.

    nyt vain ootellaan kun TT tulee kertomaan kuinka tulevaisuutta tehdään hkirkon taholla, hah en viitsi edes nauraa näille pastorien jutuille enkä heidän tutuille.

    Äänestä

  • Ristin Voitto on aikaa sitten sitten valinnut tiensä.
    Itsekin olen omalla nimelläni kertonut huoleni ja kokemukseni seurakunnan yhteyden ja ykseyden rikkomisesta. Mutta RV ei julkaise tällaisia "arveluttavia" mielipiteitä.
    Kuten sadussa "Keisarin uudet vaatteet", kaikkien on nähtävä asia samoin : "Suomen Helluntaikirkko nostaa helluntailaisuuden ihan uuteen loistoon!"
    Ja koska Ristin Voitto on Suomen Helluntaikirkon pää-äänenkannattaja, kaikki poikkeavat kirjoitukset ja mielipiteet lakaistaan maton alle.
    Leevi Launonen kantaa ajallaan vastuun myös tästä tiedon pimittämisestä.

    Äänestä

On ihanaa olla uskossa kun ei kuulu eikä käy missään seurakunnassa. John Beveren kirsa ikuisuudesta avasi ihan uuden maailman ja ymmärryksen. Ikuisuutta ja pelastusta kohti menossa ilman ylimääräistä pauhaamista:)

Äänestä
  • Ikävä kyllä, nm."Uskossavahvana",

    John Beveren seurassa et ole raittiin Jeesuksen Kristuksen evankeliumin kanssa tekemisissä.
    Lyhyesti sanottuna JB on yksi eksyneimmistä menestys/valtateologisista eksyttäjistä.
    Kuuluu samaan kastiin Bill Johnsonin, Benny Hinnin, RHB:n ym, ym supereksyttäjien kanssa. Samat eväät vähäisin vivahde-eroin ja maustein.
    John ja Lisa Bevere OVAT EKSYTTÄJIÄ.
    Tietoa tästä pariskunnasta on saatavilla netin kautta vaikka millä mitalla, jos on halua ottaa selvää asiasta.
    Nimet vain hakukoneeseen ja jo alkaa löytyä.

    Äänestä

Mitenkähän ympäri maailmaa olevat rekisteröityneet "helluntaikirkot", ovatko ne kaikki metsikössä? Itse kyllä ajattelen että jos olisi yksimielisesti haluttu mennä eteen päin asioissa niin voisi olla jo helpompaakin. Nyt jotenkin nämä menneisyyteen juuttuneet kuvittelevat että heillä se on Herran sana ilmoitettuna ainoastaan.

Jos helluntailaisuuden historiaa uskaltaa Suomessakin avoimesti miettiä ja ajatella, voisi nähdä jos uskaltaisi, että perin inhimillistä ja vajaata on ollut Wanhoina hyvinä aikoinakin. Ja ihan oikeassa yhdistysseurakunnassakin. Mikä sen muuten tekee oikeammaksi kuin uskonnollisen yhdyskunnan? Tuohon toivoisin joskus ihan oikean vastauksen, en sitä mitä seuraavassa kappaleessani ihmettelen.

Eli minua on kyllä suorastaan huvittanut että nämä itseään erityisen hengellisinä pitäneet ovatkin niin rahan ja omaisuuden perään ja nyt kun muuttuneen organisaation alle joutuisi Minun Uhraamani Ja Antamani Rahat niin se onkin ihan kauheaa.
Uhrattiinko ne Jumalalle ja tiesikö toinen käsi mitä annettiin ja oliko tarkoitus vaatia
niitä takaisin jossain vaiheessa?
Erikoisia periaatteita olen ollut huomaavinani noissa kahinoissa.

Äänestä
  • kunhanihmettelen:

    Eikjö liikkeen alussa jakauduttu yhdistys asiankin suhteen. Tuli helluntaiystävät vai mikä se oli joka ei hyväksynyt taustayhdistystä. Samoin perustein suunnilleen kun nyt vastustetaan uskonnonvapauslain alle siirtymistä.

    Mitään uutta ei auringon alla.

    Äänestä

  • Eli et vieläkään tajua mistä hkirkon suurin tauti tulee!

    no minä nyt kerron niin sitten tiedät ok, eli se tulee siitä tavasta jolla se kähmittiin sisälle seurakuntiin, ymmärrätkö!?

    asia on suunnilleen sama jos minä tulen kotiisi ja paljojen jankutusten jälkeen alan olohuoneeseesi rakentamaan ikiomaa ilmestysmajaa, olemmehan vanhoja kavereita toki sellainen sopii!!

    mieti asiaa ja tee päätelmiä.

    Äänestä

  • Kukahan se rahan perään on? Eikö juuri helluntaikirkko. Junttaa väkisin kirkon seurakunnan sisälle, ja tekee seurakuntalaisista, jotka eivät liity ko. kirkkoon, äänioikeudettomia. Varsinainen käenpoika tämä helluntaikirkko.

    Ihmettele ihan rauhassa "kunhanihmettelen", minäkin ihmettelen sitä, kuinka suppea näkökantasi on.

    Äänestä

  • missäjärkihäh kirjoitti:

    Eli et vieläkään tajua mistä hkirkon suurin tauti tulee!

    no minä nyt kerron niin sitten tiedät ok, eli se tulee siitä tavasta jolla se kähmittiin sisälle seurakuntiin, ymmärrätkö!?

    asia on suunnilleen sama jos minä tulen kotiisi ja paljojen jankutusten jälkeen alan olohuoneeseesi rakentamaan ikiomaa ilmestysmajaa, olemmehan vanhoja kavereita toki sellainen sopii!!

    mieti asiaa ja tee päätelmiä.

    Tervetuloa vaan, minusta tuo olisi ihan mukavaa.
    Oikeasti, kun meidän seurakunnassa silloin vuosia sitten tuo asia oli tapetilla, minä en oikein vieläkään tajua niitä perusteluja, millä siihen ei haluttu liittyä, siis helluntaikirkkoon. Eikä liitytty, mutta ei kaikki ole ollut täydellistä, jos toisinpäin olisi ollut, voitaisiin sanoa että tällaista tulee kun lähetään kirkottumaan. Mutta kun ollaan oikea seurakunta(yhdistys) niin todella pahat asiat on vaiettu ja lakaistu maton alle. Minä en siis katso minkään seurakuntamuodon varjelevan ihmisiä
    miltään. Ja kyllä kommentoinnissakin näkyy että ei mitenkään rakkaus ja anteeksiantamuksen henki taida olla ihan päällimmäisenä. Ehkä mielen uudistumista tarvitaan, oli kyltti kirkon oven päällä sitten mikä tahansa.

    Äänestä

  • hmhmm kirjoitti:

    Kukahan se rahan perään on? Eikö juuri helluntaikirkko. Junttaa väkisin kirkon seurakunnan sisälle, ja tekee seurakuntalaisista, jotka eivät liity ko. kirkkoon, äänioikeudettomia. Varsinainen käenpoika tämä helluntaikirkko.

    Ihmettele ihan rauhassa "kunhanihmettelen", minäkin ihmettelen sitä, kuinka suppea näkökantasi on.

    hmhmm,

    Olen yli 50 v. kuulunut helluntaiseurakuntaan ja ollut monenlaisissa vastuissa, enkä ole koskaan miettinyt onko minulla jotain äänioikeutta tai että se olisi jotenkin oleellista. Ei minulla ollut äänioikeutta , tai ei sillä ollut merkitystä kun äänestin helluntaikirkkoon liittymisen puolesta. So what, enemmistö oli eri mieltä, eikä mulla mennyt herne nenään, samalla tapaa on jatkettu, kaikki muutkin jotka oli eri mieltä.

    Minusta seurakunta on rakentumis-/palvelu-/lepo-/Jumalan kohtaamisen paikka ja sitä ei varmaan muuttaisi se, että voisimme päivittää järjestäytymismuotomme niin
    kuin käsittääkseni suuressa osassa maailman helluntaiseurakuntia on iät ajat olleetkin. Jopa niin että viranomaisille ei tarvitsisi etsiä mitään sivulausetta meidän
    käytäntöjemme perusteluiksi.

    Äänestä

Joku on jo kirjoittamassa Porin Helluntaikirkon hämärästä synnystä ja sen epäilyttävistä vaiheista kirjasta. Kähmintää, junttausta, valehtelua. ..

Äänestä

Kuka kertoisi että millainen mörkö siinä hell kirkossa oikein lymyää?

Äänestä
  • Jos et ole jo huomannut, turha Sinulle on sitä selittää. Tietoa on aivan riittävästi, mutta jos ei usko, niin ei sellainen usko, vaikka kuolleet heräisivät.

    Äänestä

  • Niinpä, minäkin haluaisin tuon tietää.

    Äänestä

  • Suuri mörkö on synnytystuskissaan oleva maailmankirkko, suuri babylon, porttokirkko! hengellisen haureuden tuotos, ekumeeninen laitos! Kaikkien uskontojen sekoitus, valheen kaikella voimalla!
    Totuuden Herran lauma irrottautuu, erkaantuu ja pysyy uskollisena -Loppuun asti!

    Äänestä

Blueberi ja kunhanihmettelen:
Ei näitä voi ymmärtää, viha on sokaissut mielen!

Äänestä
  • Nyt en todellakaan ymmärrä, että kenen mielen viha on sokaissut. Aivan vilpittämästi olisi tämmöinen ei-hellari tietoa kysellyt.

    Äänestä

Olet aivan oikeassa. Hellntaikirkkohanke EI ole Jumalasta! Senkin tähden lähdin hellsrkunnastani -jo vuosikymmenet sitten!

Äänestä

Voisiko sitä ajatella että seurakunta ei varsinaisesti loppupelissä ole rakenteet, ne on ja pysyy vajavaisena ja aikaan sidottuna.
Jos nyt perinteinen helluntaiseurakunta olisi ainoa oikea ja täydellinen, miten selitetään Paavalin kirjeet sen aikaisille seurakunnille?
Siellä oli ensikäden tieto, varmaan oikea opetus, mille pohjalle seurakunnat perustettiin ja silti Paavalin opetuskirjeet kertovat että ei ollut täydellistä. Kirjoitetaan asioista joita emme oikein osaa kuvitellakaan että seurakunnan keskellä esiintyisi.

Jotenkin aina kolahtaa tuo kun kerrotaan ihan tosissaan että joku seurakunta ainoastaan olisi se Sanan mukainen. Eiköhän se ole niin että joku seurakunta painottaa
jotain Sanan totuutta, joku toinen toista, mutta yksilöinä ,jos haluamme elää täydellisessä seurakunnassa, pyrkisin itse olemaan yksi elävistä kivistä, johon
jopa uskosta osattomat voisi tukeutua ja nojata ja voisin elämälläni olla näyttämässä
tietä Jeesuksen luo, joka varmaan sitten johdattaa oikeaa tietä.

Kyllä minusta nuo kommentit ja lausumat joita olen asian tiimoilta kuullut, osoittaa
tuon kirjoittamani erittäin todeksi. Ei ihmisen sisin muutu tai pysy muuttuneena
vaikka kuinka oikea olisi oppi ja kirkko, tai siis seurakunta, ellei ole rohkeutta olla
Herran edessä rehellinen ja tunnustaa että "minussa, se on minun lihassani, ei asu mitään hyvää", niinkuin Paavalilla oli vara sanoa. Juu, osaan jatkonkin, mutta tuokin
on tärkeä.

Äänestä
  • eli et ymmärtänyt mitän vaikka rautalangasta taivuteltiin tuossa ylempänä asiasta mallia!?

    tällaista se on muutamien ihmisten kanssa, ei voi mitään.

    Äänestä

  • Elävätätköhän nämä omasta mielestään pyhät ja täydelliset vastustajat jonkilaisessa itsepetoksessa tai pusissa, kun eivät näe, mitä muualla tapahtuu?
    Muualla maailmassa yleisin järjestysmuoto on kirkko eli Church-malli?
    Heille kaikki vanhat tavat ja toimintamuodot ovat niitä ainoita oikeita.-

    Jumala toimii noiden kirkkokuntien kauttaan ja herätykset leviävät, mutta täällä suomessa pieni oikeaoppisten joukko kiivaille tuon järjestäytymismuodon kanssa.
    Onkohan vellit ja jauhot menneet sekaisin? Tekisi mieli sanoa, että HÄVETKÄÄ!!!

    Äänestä

  • Niin se vähän vaikuttaa ja se on surullista jos miettii mitä Jeesus lähtiessään jätti tehtäväksi opetuslapsilleen. En usko että vaikka kuinka vanhassa ja ainoassa oikeassa pitäydytään (kun se on se "ainut Raamatullinen malli"), että sitä meiltä kerran kysytään viimeisissä tenteissä.
    Olen yrittänyt kysellä juuri tuotakin että miten se on mahdollista että muualla maailmassa tuo kirkkomalli ei ole mikään kirosana mutta ei siihenkään oikein kelvollisia selityksiä löydy. Ainoa vastaus lähinnä että se ei ole raamatullinen!
    Seuraava kysymykseni olisi että miksi sellaisten kautta Jumala toimii ja herätystä on
    ja oma vastaukseni olisi että jospa niissä ei olekaan tärkein se missä Minun rahani ovat ja onko Minulla äänivaltaa ym... vaan että tärkeintä on julistaa evankeliumia.

    Tuolla aiemmin joku sanoi että rautalangasta on jo minullekin väännetty malli, en ole sitä kyllä löytänyt oikein mistään sellaista joka vastaisi esim. noihin em. kysymyksiin.

    Äänestä

Oletko 'kunhanihmettelen' missään vaiheessa kuulunut Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon. Jos olet, kuulutko edelleen?

Jos olet kuulunut, mutta nyt et kuulu, miksi olet eronnut kirkosta?
Sinullehan eivät rakenteet - ja silloin rakenteisiin liittyvä oppi - ole merkitsevää.

Suomen evankelisluterilaisen kirkon rakenne ja oppiperusta on sentään sitä mitä se sanookin olevansa. Tarkoittaa sitä että tarkoituksellista kieroutta siinä ei ole.

Helluntaikirkko, sen jäsenseurakunnat, ei ole sitä mitä ne sanovat olevansa. Kun kierous ja hämäys on jo yhdyskuntajärjestyksessä, ei koko hanketta ole voitu toteuttaa muuten kuin samaa metodia noudattaen.

Oleellisin vääryys ei siis ole toteutuksissa jotka monessa paikassa ovat jo menneitä, vaan vika on perustuksissa.

On tietenkin mahdollista muokata yhdyskuntajärjestyksen sääntökohtien sanamuodot kertomaan selkeästi mikä se on. Eikä kertoa niistä epätosia, jota tapaa nyt käytetään.

Silloin Helluntaikirkko olisi sitä mitä se tarkoittaakin olla.

Sitä Helluntaikirkon seurakunnat eivät ole joksi helluntaiseurakunnat on vuosikymmenet käsitetty.

Nyt tässä ei ole lainkaan kysymys siitä, mikä on oikea seurakuntamuoto ja niissä oikea oppi.
Suomen uskonnonvapauslaki sisältää näkemyksen perhekuntaisesta uskontoon kuulumisesta ja sisältää ja määrää sen mukaisen seurakuntanäkemyksen.
Tässä ei ole kysymys siitä onko siihen mukautuminen oikein vai väärin, vaan että tuollainen se on.

Nykyisen ja edellisenkään uskonnonvapauslain puitteissa ei ole mahdollista muodostaa sellaista seurakuntaa, joita ovat seurakuntanäkemykseltään ja jäsenistöltään vanhat helluntaiseurakunnat.

Ei tämä tuntematon asia ole ollut viime vuosisadalla. Ei perustu vanhentuneisiin tai vanhoillisiin käsityksiin. Kysymyksessä on Suomen uskonnonvapauslain muoto, ei toisten valtioiden rekisteröitymismuodot.

Se mitä nyt on tehty on jäsenistölle valehtelemalla saatu aikaiseksi.

Äänestä
  • Olen kuulunut kirkkoon 19-vuotiaaksi asti jolloin liityin helluntaiseurakuntaan ja erosin kirkosta. Yli 50 v. sitten, eli perspektiiviä kyllä on mutta ei sillä ole merkitystä.

    Äänestä

  • kunhanihmettelen kirjoitti:

    Olen kuulunut kirkkoon 19-vuotiaaksi asti jolloin liityin helluntaiseurakuntaan ja erosin kirkosta. Yli 50 v. sitten, eli perspektiiviä kyllä on mutta ei sillä ole merkitystä.

    Oli luontevaa liittyä seurakuntaan johon "uudelleenkastetut" kuuluivat, nyt ajatellen, se olisi voinut olla joku muukin, jo olisi ollut tietoa tai kokemusta tai niitä seurakuntia paikkakunnalla (esim. baptistit, vapaakirkko) Suvussa oli helluntailaisuus luterilaisuuden rinnalla "valinnaisena", ja tuntui siis luontevalta kun
    tuossa piirissä uskoon tulin.

    Äänestä

  • "...Nykyisen ja edellisenkään uskonnonvapauslain puitteissa ei ole mahdollista muodostaa sellaista seurakuntaa, joita ovat seurakuntanäkemykseltään ja jäsenistöltään vanhat helluntaiseurakunnat.

    Ei tämä tuntematon asia ole ollut viime vuosisadalla. Ei perustu vanhentuneisiin tai vanhoillisiin käsityksiin. Kysymyksessä on Suomen uskonnonvapauslain muoto, ei toisten valtioiden rekisteröitymismuodot.

    Se mitä nyt on tehty on jäsenistölle valehtelemalla saatu aikaiseksi..."

    Pöljyyttäni en ymmärrä tuosta yhtään mitään, olisiko mahdollista kertoa mitä tuo tarkoittaa suhteessa perinteiseeen helluntaiseurakuntaa/helluntaikirkkoon..

    Ehkä jotain siihen suuntaan kun noissa äänestystalkoissa vuosia sitten omassa seurakunnassani eräs ikääntynyt perheetön sisarihminen kauhisteli tyyliin että
    sitten kaikenmaalman kastamattomat seurakuntalaisten lapset kuuluvat(Hänen kanssaan) samaan seurakuntaan. No mehän ei liitytty kirkkoon ja vältyttiin tältä pahennukselta. Se ei taas ole estänyt monta muuta ylitsekymistä tapahtumasta, mutta tärkeintähän on siis järjestäytymismuoto?

    Silloinkaan en ymmärtänyt enkä vieläkään.

    Ja kuka on valehdellut ja mitä?

    Äänestä

  • kunhanihmettelen kirjoitti:

    "...Nykyisen ja edellisenkään uskonnonvapauslain puitteissa ei ole mahdollista muodostaa sellaista seurakuntaa, joita ovat seurakuntanäkemykseltään ja jäsenistöltään vanhat helluntaiseurakunnat.

    Ei tämä tuntematon asia ole ollut viime vuosisadalla. Ei perustu vanhentuneisiin tai vanhoillisiin käsityksiin. Kysymyksessä on Suomen uskonnonvapauslain muoto, ei toisten valtioiden rekisteröitymismuodot.

    Se mitä nyt on tehty on jäsenistölle valehtelemalla saatu aikaiseksi..."

    Pöljyyttäni en ymmärrä tuosta yhtään mitään, olisiko mahdollista kertoa mitä tuo tarkoittaa suhteessa perinteiseeen helluntaiseurakuntaa/helluntaikirkkoon..

    Ehkä jotain siihen suuntaan kun noissa äänestystalkoissa vuosia sitten omassa seurakunnassani eräs ikääntynyt perheetön sisarihminen kauhisteli tyyliin että
    sitten kaikenmaalman kastamattomat seurakuntalaisten lapset kuuluvat(Hänen kanssaan) samaan seurakuntaan. No mehän ei liitytty kirkkoon ja vältyttiin tältä pahennukselta. Se ei taas ole estänyt monta muuta ylitsekymistä tapahtumasta, mutta tärkeintähän on siis järjestäytymismuoto?

    Silloinkaan en ymmärtänyt enkä vieläkään.

    Ja kuka on valehdellut ja mitä?

    On varmasti hyvä aika ajoin kerrata asioita, koska sillä aikaisemmin osoittautui olevan vaikutusta. Onko nyt uusi aalto vyörymässä?

    Aloitan mielestäni vähemmän tärkeästä asiasta. Pari asiaa ensin kerron joita on käytetty valtakunnallisessa lanseerauksessa, mutta muuten yhdyskuntajärjestyksen muoto ei näissä ole niin hämäävä.

    Perinteinen helluntailainen näkemys on että seurakunnat ovat itsenäisiä. On annettu ymmärtää että paikallisseurakunnat ovat itsenäisiä myös Helluntaikirkon jäsenseurakuntina. Taloudellisesti ovat, sekä johonkin rajaan asti paikallisissa ratkaisuissa.

    Valtakunnallisessa yhdyskuntamuodossa paikallisseurakunnat ovat yhdyskunnan alaisia ja tottelevat mahdollisissa tulevissa muutoksissa ja määräyksissä yhdyskunnan tahtoa.
    Paikallisesti voidaan kyllä muodostaa uskonnollinen yhdyskunta ja se on toki itsenäinen.

    Valtakunnallisessa lanseerauksessa, jota on toistettu paikallisesti, on vedottu kirkon jäsenten pääsevän väestötietojärjestelmässä 'pois uskonnottomien' statuksesta.
    Erityisen asiaton yritys vedota sellaisiin, jotka saattavat uskoakin tuohon.

    Mutta nyt oleellisempaan aiheeseen, johon jo viittasit. Jossa siis valehdellaan.

    Perinteinen helluntailainen näkemys on että seurakuntaan kuuluvat ovat uskovia ja että heidät on uskovina kastettu.
    Sille ei voi mitään että seuraava asia kohdistuu lasten ja nuorten kohteluun, koska siihen nivoutuu helluntailaisen näkemyksen ja uskonnonvapauslain perhekuntaisen näkemyksen vertailu.

    Helluntaikirkon jäsenseurakunnissa alaikäisen lapsen huoltaja(t) saa liittää lapsensa samaan seurakuntaan kuin mihin hän itse liittyy. Nämä lapset ovat sen seurakunnan jäseniä. Uskonnonvapauslaista johdettu asia.
    Nythän kysymys ei ole siitä onko se opillisesti oikein, vaan siitä että asiasta kerrotaan muuta, se kielletään, vedoten yhdyskuntajärjestyksen sanamuotoon.
    Kerrotaan osatotuuksia viitaten yhdyskuntajärjestykseen hämäystarkoituksella laitettuihin sanamuotoihin joiden todellinen merkitys löytyy pitäen uskonnonvapauslaki kaiken taustalla.

    Tänä päivänä Helluntaikirkko ei saisi kaikkia tarkoittamiansa sanamuotoja hyväksytyksi, jos olisi yhdyskuntajärjestyksen kokonaisuudistuksesta kysymys. Muilta alueilta osakohtia on saanut.

    Valehdellaan siis että osa seurakuntien jäsenistä ei ole seurakunnan jäseniä. On myös valehdeltu että noita, joita ei ole kastettu ja jotka 18-vuoden iän saavuttavat ei eroteta seurakunnasta, vaikka heidät erotetaan seurakunnasta. On valehdeltu että se toimenpide ei ole erottaminen eikä erottaminen seurakunnasta. Eräs myöhemmin perustettu seurakunta ei enää saanut hyväksytyksi sanamuodokseen muuta kuin että erotetaan.

    On iljettävä tapa Helluntaikirkolla noin riepotella nuoria, eilen kelpasi, nyt potkitaan pois.

    On varmaan helluntaikirkkoon liittyneissäkin vielä heitä, joille vakaumuksessaan nämä asiat olisivat merkitseviä.
    Onkohan enenevässä määrin kasvava joukko heitä, joille ei ole mitään väliä, onko jotakin moraalia ja ollaan nyt vaan leikisti näin.

    Onkohan Venäjällä venäläisiä, jotka hyväksyvät Krimin valtauksen eivätkä vältä onko asiassa mitään moraalitonta?

    Äänestä

  • zåäö kirjoitti:

    Kiitos asiallisesta selvityksestäsi :). Lueskelen tuota ja pohdiskelen tarkemmin.

    Äänestä

  • kunhanhmettelen kirjoitti:

    Kiitos asiallisesta selvityksestäsi :). Lueskelen tuota ja pohdiskelen tarkemmin.

    Itse asiassa tuosta täytyy keskustella jonkin viisaamman kanssa, on sellaisia asioita, jotka eivät kuitenkaan okein aukene minulle. Esim. tuo lasten juttu; kun tosiaan omassa seurakunnassani sisar pelkäsi että niitä kastamattomia lapsia nyt tulee sekoittamaan seurakuntaa ja tuosta sun
    kirjoituksestas saa käsityksen, että paha olisi se jos heidät erotetaan (vaikka eivät itse haluaisi kuulua, ja jos uskossa ovat, luulisi haluavan kuulua)

    Ja sinä et nyt puhu mistään omaisuuksien ryöstöstä joka on näyttänyt olevan päällimmäisenä
    useammallakin huolestuneella.

    Yksinkertaisuuttani; olen ymmällä entistä enemmän. Mutta jos kuuluisin Helluntaikirkkoon, minulla olisi mahdollisuus kysellä ja pyytää perusteluja ja isommalla joukolla jopa oikaisuja jos jokin näyttää menneen vikaan. Ulkopuolisena ei sitä mahdollisuutta ole.

    Yhdessä rakentaen olisimme voineet tehdä tuosta kodin itsellemme.

    Mutta siunattua hiljaista viikkoa ja riemullista Pääsiäistä kaikille.

    Vähäisistäkin selvitysksistä tulisi pikiä, mutta..
    Helluntaikirkon toimijoiden taholta ei saa oikeata tietoa. Testattu on edesmennyttä kirkon johtomiestä myöten. Hänkin, positiivisin tyyppi noista, valehteli, sairastui ja kuoli.

    Meni useita vuosia, vuosien aikana, ennen kuin selvisi eri tahoilta tiedustellen selvitellessä mistä on kysymys. Joskus vasta provosoiden sai joltakin tulemaan sellaista, mitä saattoi käyttää hyväksi jatkoselvittelyissä.

    Helluntaikirkon yhdyskuntajärjestys ei ole tietyissä kohdin sitä millaisena sen äkkiseltään lukien voi luulla. Tosin sellaiseksi se on juuri tarkoitettu niissä asioissa. Sellaisena sitä markkinoidaan ja vastauksina annetaan.

    Siinä on myös syy, miksi ei aikaisempina vuosikymmeninä ole vastaavaa luomusta tehty. Tuli henkilö ja hänelle kumppanit, jotka taisivat vääntämisen, ja antautuivat sellaiseen.

    Kukaan ei saa muutosta aikaan sisältä päin noissa mainituissa asioissa.

    Joku asia on muuttunut viranomaistietä, kertoo nimimerkki puututtu on.

    Kastamattomia nuoria ei päästetä osallistumaan päättäviin kokouksiin. Siinä mielessä eivät tule 'sekottamaan seurakunnan toimintaa'. Mahdollisesti 15-17 vuotias saa osallistua päättäviin kokouksiin. Yhteisön on mahdollista toimia niin ellei niin kuulukin olla.
    Eri asia on jos joku testaa oikeutansa osallistua - siis aivan oikeusteitse jos on evätty. Vetoamalla jäsenten yhdenvertaisuuteen.
    Patentti-ja Rekisterihallitus (yhdyskuntajärjestyksen hyväksyjä) ei tunnusta että Helluntaikirkon sääntökohdat tarkoittaisivat erilaisia jäsenyyksiä.

    Arvosteluni nuorten kohtelua kohtaan johtuu siitä että pidän tapaa inhottavana. Kukin itse voi halutessaan erota jo 15 -vuotiaana. Mutta erotettu on erotettu.
    Vertaan asiaa että kastamattoman ikähän voisi olla 80 vuotta ja sitten ilmoitetaan että nyt sinut erotetaan seurakunnasta.

    Aihessa olisi paljon tarkemmin kerrottavaa.

    Äänestä

  • kunhanhmettelen kirjoitti:

    Itse asiassa tuosta täytyy keskustella jonkin viisaamman kanssa, on sellaisia asioita, jotka eivät kuitenkaan okein aukene minulle. Esim. tuo lasten juttu; kun tosiaan omassa seurakunnassani sisar pelkäsi että niitä kastamattomia lapsia nyt tulee sekoittamaan seurakuntaa ja tuosta sun
    kirjoituksestas saa käsityksen, että paha olisi se jos heidät erotetaan (vaikka eivät itse haluaisi kuulua, ja jos uskossa ovat, luulisi haluavan kuulua)

    Ja sinä et nyt puhu mistään omaisuuksien ryöstöstä joka on näyttänyt olevan päällimmäisenä
    useammallakin huolestuneella.

    Yksinkertaisuuttani; olen ymmällä entistä enemmän. Mutta jos kuuluisin Helluntaikirkkoon, minulla olisi mahdollisuus kysellä ja pyytää perusteluja ja isommalla joukolla jopa oikaisuja jos jokin näyttää menneen vikaan. Ulkopuolisena ei sitä mahdollisuutta ole.

    Yhdessä rakentaen olisimme voineet tehdä tuosta kodin itsellemme.

    Mutta siunattua hiljaista viikkoa ja riemullista Pääsiäistä kaikille.

    "Ja sinä et nyt puhu mistään omaisuuksien ryöstöstä joka on näyttänyt olevan päällimmäisenä
    useammallakin huolestuneella"

    Hohhoijaa....

    Äänestä

  • gntt kirjoitti:

    "Ja sinä et nyt puhu mistään omaisuuksien ryöstöstä joka on näyttänyt olevan päällimmäisenä
    useammallakin huolestuneella"

    Hohhoijaa....

    Sori, en ymmärrä nyt mikä antaa aiheen noin halveksivaan kommenttiin. Mutta ei se mitään. Tämä keskustelu on selkeyttänyt asioita jopa minullekin.

    Äänestä

Oma vastaukseni siihen , mikä Suomen Helluntaikirkossa mättää, Paavillinen oikeaoppisuus ja jesuiittamaiset toimintatavat.

Kieroudella ja kovuudella viety hanke ei voi olla Jumalan tahto.
Jo Tampereen kokouksessa 15.9.2001, jossa oli määrä vain keskustella asian tiimoilta, keplottelemalla tehtiinkin päätös perustaa Suomen Helluntaikirkko.

Samankaltainen toimintatapa on jatkunut niin Porissa, Oulussa kuin monella muullakin paikkakunnalla. Ja ruumiita riittää tämän tien reunoilla.

Osa täällä ihmettelee, mistä vieläkin tällainen vastarinta. Jos olisitte nähneet sisältäkäsin, miten alkeellisin ja kovat ja väärittyneet olivat silloinkin kaikki asian käsittelytilaisuudet, niin ehkäpä kokisitte toisin.

Itse olen pitkän linjan helluntailainen ja kokenut, miten Kristus on antanut ja antaa edelleen vapauden!
Mutta vapautta ja avointa keskustelua seurakunnissa tai Ristin Voitossa ei ole suotu. Leimaaminen ja uhkailu, ulkopuolelle sulkeminen ja "väärien todistajien" kutsuminen vakuuttamaan "kansaa" on ollut arkipäivää.
Oulussa silloinen pastori ihmetteli loukkaantuneena kysymyksiä tehneille ja niille, jotka halusivat pysyä vanhassa mallissa, miksi ei ymmärretä, kuinka "me tiedämme kaiken!!" (tarkoitti siis itseään ja sitä osaa vanhemmistosta, joka ajoi hanketta).

Junnttaaminen ja toisaalta asian hengellistyttäminen on saanut osan lampaista hiljaiseksi. Ja se sokea usko ja luottamus johtavia kohtaan.

Mikä on ollut syynä, kun on tietoisesti haluttu hajoittaa seurakuntayhteys ja asettaa ihmiset eriarvoiseen järjestykseen? Raamattuun ei voi tässä tukeutua, sillä siellä löydämme kehoitukseen kaitsea ja ruokkia lampaita, ja kuinka yhteyden vaaliminen on arvoista suurimpia.
Ulkojäseninä ovat ne yleensä vanhemmat seurakuntalaiset, jotka eivät ole allekirjoittaneet itseään kirkkoon. Nykyiselläänhän kaikki uskoontulleet ohjataan automaattisesti kirkoon.

Mikään laki ei velvoita yhdistysten muuttamista yhdyskunnaksi. Mutta taustalla on ilmeinen tarve olla niinkuin muutkin, kirkkostatus, piireihin pääsy, vihkioikeus( josta mm. Matikainen on jo ollut valmis luopumaan). Ehkä pääsy kabinetteihinkin ...

Äänestä
  • Amen, hyvä kirjoitus "koditon1". Kuten huomaat, tuntuu, kuin seinille puhuisi; asia ei mene perille. Tuomion tuulien puhaltelu ja asioiden vääristely jatkuvat; tyypillistä kirkkokunnan kannattajille.

    Jos "kunhanihmettelen" olet kuulunut helluntaisrk:aan 50 vuotta, ihmettelen minäkin; etkö ole ymmärtänyt 50 vuoden aikana, mitä oikeudenmukaisuus?

    Äänestä

  • hmhmm kirjoitti:

    Amen, hyvä kirjoitus "koditon1". Kuten huomaat, tuntuu, kuin seinille puhuisi; asia ei mene perille. Tuomion tuulien puhaltelu ja asioiden vääristely jatkuvat; tyypillistä kirkkokunnan kannattajille.

    Jos "kunhanihmettelen" olet kuulunut helluntaisrk:aan 50 vuotta, ihmettelen minäkin; etkö ole ymmärtänyt 50 vuoden aikana, mitä oikeudenmukaisuus?

    Niin, mitähän se sinun mielestäsi on?

    Niin, hyviä opetuksia olen kuullut paljonkin ja jotain itsekin Raamatustani löytänyt. Oikeudenmukaisuudesta en oikein osaa sanoa, kuuluuko meidän sitä itsellemme vaatiakaan. Näin pääsiäsiviikolla olisi varmaan hyvä muistaa Häntä jolla ei ollut mitään vaatimuksia, päinvastoin, hän antoi itsensä vapaaehtoisesti uhriksi tähtemme. Ja jos yksi on kuollut, kaikki ovat kuolleet..mitä sekin tarkoittanee...Ja rakkaudesta sanottu että se on sitä että antaa henkensä ystäväinsä edestä.
    (Noo, ehkä sen voi tehdä,kunhan rahat ja rukoushuone säilyy meillä..(sarkasmivaroitus)

    Ja kaiken huippuna jos voisimme pitää itsemme niin lähellä ristiä, että ottaisimme '
    ilona jopa omaisuutemme ryöstön, niin voisi ajatella että äristi on edes hieman saanut luoda varjoaan ja valoaan elämäämme.

    Äänestä

Kyllä se Helluntaikirkko käytti heti alusta alkaen kieroja menetelmiä. Eräässä seurakunnassa tuli seurattua tätä. Kaikki kirkkoa innokkaasti odottaneet vanhimmistosta ja työntekijät opastettiin vastaamaan seurakuntalaisten kysymyksiin samalla tavalla epämääräisesti. Helluntaikirkolla on alusta saakka ollut taustamiehinä ja korvaankuiskuttelijoina lakimiehiä, jotka opastavat, kuinka juuri ja juuri pysyä lain määrittämissä rajoissa. Tämä rahankeräyksen laittomuudella pelottelu on sitä Helluntaikirkon törkeätä mutta tyypillistä toimintatapaa. Helluntaikirkossa ovat paaduttaneet itsensä.

Äänestä
  • Minä luin kyllä tuosta rahankeräysasiasta ihan sekulaareista viestimistä ja voihan noista jokainen ottaa selvää viranomaisilta.

    Äänestä

Rahankeräyslakia ollaan uudistamassa.
Ei ole mahdollista, ei tule hyväksyä, että yhteisöjen yhdenvertaiseen kohteluun jäisi eriarvoisuutta.
Lain valmistelijat ovat saaneet palautetta.

Yhdenvertaisuus on myös perustuslakiasia.
Rahankeräyksen luvanvaraisuutta ei voi (ei saa) jaotella yhteisön perustamistavan mukaisesti. Varsinainen asia on valvotaanko rahankeräystä vai ei ja riippuen myös rahankeräystavasta.

On seurannassa tämäkin asia. Nyt vielä voimassa oleva laki aiheuttaisi sen, että joutuuko laittamaan kantelun oikeuskanslerille. Katsotaan kun seuraava oikeuskansleri astuu virkaan toukokuussa. Enpä vaivaa nykyistä tällä asialla vaikka istuin taannoin samassa kahvipöydässä vapaa-ajalla.

Äänestä
  • Asiaa tuo.
    Jotenkin tuokin on saatu näyttämään kuin Helluntaikirkko olisi rahankeräyslakiuudistuksenkin keksinyt ihan perinteisten kiusaksi.

    Äänestä

  • kunhanhmettelen kirjoitti:

    Asiaa tuo.
    Jotenkin tuokin on saatu näyttämään kuin Helluntaikirkko olisi rahankeräyslakiuudistuksenkin keksinyt ihan perinteisten kiusaksi.

    eikö millään saa sinun päähäsi sitä moneen kertaan sanottua asiaa, että kirkkohanke ON junttaamalla ja väärin perustein tuotu väkipakolla vanhan helluntain keskikäytävälle, tajuatko näin yksikertaista asiaa?!

    on ihmisiä joiden oikeustaju ei siedä sellaista jumalatonta touhuilua, tajusitko?

    minä voin nyt tullakunhan annat osoiteten ja pyytää että annakun tulen ja otan sinun talosi omaan käyttööni kun Herra niin minua kehoitti, sopisiko sellainen "Lähellä" kristusta olevalle?

    Äänestä

  • milloinsaantulla kirjoitti:

    saat kyllä asua vaikka autotallissa jonkin aikaa kunhan et puutu mihinkään "minun" talossani, ok"

    Ole hyvä vaan jos se sinua tyydyttää. Siinä on se ero että seurakunta ei ole sinun eikä minun omaisuuttani. Taloni voi olla, mutta vain lainassa sekin.

    En ymmärrä näitä sävyjä, jos todella täällä kirjoittelee uskovat, itsensä ja kaikkensa Herralle
    antaneet ihmiset.

    Mieluummin kun vihan vimmassa sätit minua, .."eikö millään saa sinun päähäsi...tajuatko näin yksinkertaista asiaa..." ym, rukoilisit vaikka puolestani että jos minä en näe asioita oikein, Herra avaisi minun silmäni näkemään asioiden oikean laidan.
    Se on itsellänikin kestorukous että"jos tieni on vaivaan vievä, johdata minut iankaikkiselle tielle..."

    Äänestä

  • pääsiäsiviikkosopivako kirjoitti:

    saat kyllä asua vaikka autotallissa jonkin aikaa kunhan et puutu mihinkään "minun" talossani, ok"

    Mieluummin toki sisälle, on lämpimämpää. :)

    Äänestä

  • kunhanihmettelen kirjoitti:

    Ole hyvä vaan jos se sinua tyydyttää. Siinä on se ero että seurakunta ei ole sinun eikä minun omaisuuttani. Taloni voi olla, mutta vain lainassa sekin.

    En ymmärrä näitä sävyjä, jos todella täällä kirjoittelee uskovat, itsensä ja kaikkensa Herralle
    antaneet ihmiset.

    Mieluummin kun vihan vimmassa sätit minua, .."eikö millään saa sinun päähäsi...tajuatko näin yksinkertaista asiaa..." ym, rukoilisit vaikka puolestani että jos minä en näe asioita oikein, Herra avaisi minun silmäni näkemään asioiden oikean laidan.
    Se on itsellänikin kestorukous että"jos tieni on vaivaan vievä, johdata minut iankaikkiselle tielle..."

    Jumalan seurakunnasta onkin kyse.

    Ei ole samantekevää, miten me ihmiset suhtaudumme siihen. Hajoitammeko vaiko rakennamme, raastammeko vai rakastamme.

    Tuo Suomen Helluntaikirkon tapa anastaa jo valmis seurakunta puitteineen päivineen ei ole ihan pieni asia. Sitä ei ihan olankohautuksella voi ohittaa,
    koskapa jo isämme ja äitimme ovat meidät aikoinaan opettaneet kulkemaan Herran tietä ja tuoneet lapsesta asti seurakuntaan.
    Eikö sinusta, "kunhanihmettelen", ole mitään aihetta ihmetellä tätä tilannetta, jossa nyt olemme? Ehkäpä sinä et olekaan niin läheltä nähnyt niitä uhrauksia ja sitä kokonaisvaltaista elämäntapaa, jossa seurakunta oli kuin toinen koti!

    Eihän se olisi puheenaiheena , jos Suomen Helluntaikirkko olisi perustanut reilusti oman yhdyskuntansa, muttei toisen jo valmiin uskonyhteisön tontille.

    Äänestä

  • milloinsaantulla kirjoitti:

    eikö millään saa sinun päähäsi sitä moneen kertaan sanottua asiaa, että kirkkohanke ON junttaamalla ja väärin perustein tuotu väkipakolla vanhan helluntain keskikäytävälle, tajuatko näin yksikertaista asiaa?!

    on ihmisiä joiden oikeustaju ei siedä sellaista jumalatonta touhuilua, tajusitko?

    minä voin nyt tullakunhan annat osoiteten ja pyytää että annakun tulen ja otan sinun talosi omaan käyttööni kun Herra niin minua kehoitti, sopisiko sellainen "Lähellä" kristusta olevalle?

    Itse en kuuluisi hell kirkkoon. Uskon siitä aiheutuvan neg asioita. Näin mutu-tuntumalla ajatellen. Mutta enpä onnex kuulu kumpaakaan mutta harmillista kuulostaa touhu olevan.

    Äänestä

  • koditon1 kirjoitti:

    Jumalan seurakunnasta onkin kyse.

    Ei ole samantekevää, miten me ihmiset suhtaudumme siihen. Hajoitammeko vaiko rakennamme, raastammeko vai rakastamme.

    Tuo Suomen Helluntaikirkon tapa anastaa jo valmis seurakunta puitteineen päivineen ei ole ihan pieni asia. Sitä ei ihan olankohautuksella voi ohittaa,
    koskapa jo isämme ja äitimme ovat meidät aikoinaan opettaneet kulkemaan Herran tietä ja tuoneet lapsesta asti seurakuntaan.
    Eikö sinusta, "kunhanihmettelen", ole mitään aihetta ihmetellä tätä tilannetta, jossa nyt olemme? Ehkäpä sinä et olekaan niin läheltä nähnyt niitä uhrauksia ja sitä kokonaisvaltaista elämäntapaa, jossa seurakunta oli kuin toinen koti!

    Eihän se olisi puheenaiheena , jos Suomen Helluntaikirkko olisi perustanut reilusti oman yhdyskuntansa, muttei toisen jo valmiin uskonyhteisön tontille.

    ..." Ehkäpä sinä et olekaan niin läheltä nähnyt niitä uhrauksia ja sitä kokonaisvaltaista elämäntapaa, jossa seurakunta oli kuin toinen koti!"..

    Taidanpa muuten tietää, ihan oikeasti! Saattanut jopa kokea. Mutta mitä se tähän kuuluu?
    Miksi pitäisi muistella uhrauksia, joista ei silloin uhratessakaan pitänyt lukua pitää.

    En kuvittele edelleenkään omistavani siitä materiaalisesti mitään. Onko kotina pitäminen mennyt liian pitkälle jos kuvittelee että olisi osallinen johonkin "pesänjakoon" ja saamassa jotain perintöjä? Onkohan ymmärretty kuitenkin jotain hieman väärin jos noin on.
    Kun elämä jo itsessään on luopumista eikä meillä ole täällä pysyväistä asuinsijaa niin miksi
    ripustautuisimme edes seurakuntaan (ulkonaisesti) ? Eikö seurakunnan Herra ole jota meidän
    tulisi seurata ja Hän ei paljon tainnut lukua noista pitää eikä tainnut rohkaista opetuslapsiaankaan takertumaan epäoleellisiin.

    Minulle on ihan hepreaa nuo tarinat, tai ehkä minä olen todella tyhmä.

    Äänestä

Sana sanoo että Jeesus pelastaa, parantaa ja vapauttaa ihmiset...
Niin milloin Herra käski kristittyjä alkamaan peloittelemaan toisiaan... jopa herjaamaan?
Tuon peloittelun tuloksena monet ovat alkaneet luulemaan että Jeesus harhaannuttaa, sairastuttaa ja laittaa kahleisiin???
Onko uskontappojoukko miettinyt työnsä seuraukset ja hedelmät loppuun asti???
Minun Herrani ainaskin pitää minusta huolen...

Äänestä

Ei se Helluntaikirkko varmaankaan sitä rahankeräysasian käsittelyä aloittanut, mutta ne kierot Helluntaikirkon lakimiehet ja muut toimijat hoksasivat, että käytetään tätä asiaa nyt ja heti hyväksi, peloitellaan seurakuntia ja painostetaan liittymään Helluntaikirkkoon. Se Helluntaikirkko on täysi harha-askel ja tuhon aiheuttaja

Äänestä
  • Totta kirjoitit! Seurakunnan Pyhä Herra Hengessään varoitti tulossa olevasta hankkeesta jo 1990-luvun puolivaiheissa!!!

    Äänestä

MattiKainen:
Pitäisikö yli 10v voimassaollutta lakia edelleenkin sitten vaan rikkoa?

Milläs puolustaudut?

Äänestä

Ei siitä ole kysymys, onko asiasta keskusteltu 10 vuotta tai vähemmän tai enemmän. Vaan siitä, että Helluntaikirkko keksi ottaa tämän raha-asian painostusvälineeksi. Nyt se Yrjölä kulkee Helluntaikirkon propagandistina seurakuntia painostamassa. Aika likaista peliä, ei hiukkaakaan Paavalin henkeä.

Äänestä
  • Mitä sellainen asi akuuluu jollekkin toiselle seuraunnalle ja henkilölle yleensäkään!!

    joka seurakunnassa on omat asioiden hoitajat ja kysvät neuvoa jos on tarvetta, siihen ei tarvits ekenenkään tuppautua ei edes kirkosta!

    koskahan tulevat sieltä pihalleni katsastamaan autoani saa nähdä.

    Äänestä

MattiKainen:
Olisiko kuitenkin viisauden sanoja?

Äänestä

Tämä keskustelu täällä on selkeyttänyt nyt näkemystäni sen verran että jos aiemmin olin vilpittömästi kiinnostunut mistä on kysymys niin nyt ainakin olen nähnyt näiden vanhaan pitäytyvien todellisen karvan, eli kaikki se, mistä "kirkottuvia" syytetään, näyttää löytyvän ihan omien nuttujen sisältä. Ehkäpä se sen vuoksi ärsyttääkin nähdä myös toisissa sama.
Eli ihmisiä molemmilla puolin.
Mitään varsinaista vakuuttavaa en täältä saanut, siis mikä oikeasti vahvistaisi toisten huonouden ja oman hyvyyden. Armoa tarvitsevia ja ehkä anteeksiantamustakin siellä ja täällä olemme kuitenkin, riippumatta mihin kuulumme. Itse siis kuulun edelleen perinteiseen yhdistyspohjaiseen seurakuntaan mutta en tiedä mikä ansio se sitten on verrattuna johonkin muuhun muuotoon.

Kiitos kuitenkin vastauksista ja keskustelusta :)

Äänestä
  • sinua kovin niukasti vaikuttaa kiinostavan se tapa millä asioita hoidetaan, se on vähän ihmeteltävä asia!
    ei tarvitse montaa riviä lukea uutta liittoa kun vastaan hypähtää ihan toisenlainen kuva terveen kristillisen elämän käänteistä!

    yksi esimerrki vain; terveessä seurakunnassa EI koskaan äänestämällä viedä mitään HENGELLISTÄ asiaa eteenpäin!

    siinä yks asia vasta, mutta merkitävä, politiikalla ei hengen elämää hoideta sen enempää kuin insinööritaidoillakaan.

    Äänestä

  • saaviisastuakkin kirjoitti:

    sinua kovin niukasti vaikuttaa kiinostavan se tapa millä asioita hoidetaan, se on vähän ihmeteltävä asia!

    En ole kuullut että perheissäkään äänestämällä ratkotaan asioita, jos ei neuvottelemalla asiat rtakea ne jätetään pöydälle, ei juntata läpi enemmistöillä.

    Äänestä

  • saaviisastuakkin kirjoitti:

    sinua kovin niukasti vaikuttaa kiinostavan se tapa millä asioita hoidetaan, se on vähän ihmeteltävä asia!
    ei tarvitse montaa riviä lukea uutta liittoa kun vastaan hypähtää ihan toisenlainen kuva terveen kristillisen elämän käänteistä!

    yksi esimerrki vain; terveessä seurakunnassa EI koskaan äänestämällä viedä mitään HENGELLISTÄ asiaa eteenpäin!

    siinä yks asia vasta, mutta merkitävä, politiikalla ei hengen elämää hoideta sen enempää kuin insinööritaidoillakaan.

    Anteeksi, mutta omassa seurakuntani vuosikokouksessa äänestettiin kaksi kertaa samasta asiasta, ja kyseessä on ihan yhdistysseurakunta. Ihan normaali käytäntäöjä yhdistysten kokouksissa. Vai enkö taaskaan ymmärtänyt asiaa? Ja äänestyksellä vuosia sitten päätettiin muuten ettei liitytä helluntaikirkkoon. Ei todellakaan neuvottelemalla menty.

    Eli enemmistollä juntattiin, jos sallit oman ilmaisusi. Mikä äänestyksen pyhitti siinä tapauksessa ettå entinen voitti?

    Äänestä

  • saaviisastuakkin kirjoitti:

    sinua kovin niukasti vaikuttaa kiinostavan se tapa millä asioita hoidetaan, se on vähän ihmeteltävä asia!
    ei tarvitse montaa riviä lukea uutta liittoa kun vastaan hypähtää ihan toisenlainen kuva terveen kristillisen elämän käänteistä!

    yksi esimerrki vain; terveessä seurakunnassa EI koskaan äänestämällä viedä mitään HENGELLISTÄ asiaa eteenpäin!

    siinä yks asia vasta, mutta merkitävä, politiikalla ei hengen elämää hoideta sen enempää kuin insinööritaidoillakaan.

    Kiinnostaa kovastikin. Mutta täällä puhutaan sen verran epämääräisesti että en ole vieläkään päässyt perille mistä lopultakaan on kyse. Ja huomattakoon että olen itse ihan aktiivi yhdistysseurkuntalainen ja jotain tiennen oman seurakuntani kannoista, jonka takia emme
    liittyneet. Tosin en ymmärtänyt silloin perusteluja, enkä väitä vieläkään täyin mutta rsjoittuneita taidamme olla kaikki näissä
    Uutta liittoa lukiessa jos oikein ymmärrän, alkuseurakunnissa myytiin omaisuudet ja kaikki jaettiin tasan.
    Kunhan siihen pääsemme ja siitä lähdemme ettei kukaan katso omakseen mitään, voidaan hieman vakuuttavammin suhtautua näihin. Alan sitten minäkin uskomaan että vilpittömät on ajatukset.
    Siihen asti on ehkä myönnettävä että vajaata on, siellä ja täällä.

    Äänestä

Poistun minäkin tästä.
Tiedoksi kuitenkin: Olen asioita ihmettelevä hellari. En kuulu Suomen Helluntaikirkkoon.

Äänestä

Helluntaikirkko asiaa viety seurakunnassani eteenpäin valheella ja vääryydellä. Vieläpä pastorin ja vanhimmiston toimesta....Rahankeräyksessä halutaan olla "lainkuuliaisia", mutta vaaássa ei paina mitään oikeudenmukaisuus; jäsenet eriarvoistetaan.

Puhumattakaan, että Jumalan seurakuntaa hajotetaan.

Äänestä

MITÄHÄN yhdistyslaki sanoo tuohon tyyliin, jossa "asioita ei koskaan päätetä äänestämällä?" Olen palvellut kahdeksaa (8) yhdistyspohjalla toimivaa seurakuntaa, ja joka vuosi, jokaissessa vuosikokouksessa on suoritettu lain mukainen hallitusten jäsenten valinta, joka tapahtuu jäsenten kesken äänestämällä.
Yhdistys/seurkaunta/uskonnollinen yhteisö, jossa ei edes äänestet, on varsinainen junttaporukka, jossa valtaa käyttää yksi tossun alla oleva konservatiivinen ukko - tai paremminkin hänen kiukkuineen emäntänsä. Muut ovat Raamtun jakaulimen välissä kiltisti hiljaa. Sitä sitten kutsutaan "raamatulliseksi seurakuntajärjestykseksi."

Äänestä
  • :) tuo olikin tyhjentävästi ja selkeästi sanottu. Itselläkin erinäisiä vuosikymmeniä näitä kokouksia takana, joskus jopa sihteerinä, ja ensimmäisiä toimenpiteitä noissa kokouksissa on mm. ääntenlaskijoiden valinta muiden "virkailijoiden" ohella. Taitaa olla melko kirjavaa joukkoa
    nämä seurakunnat ja mm. sen takia joskus toivoin että olisi joku tai jokin sateenvarjo, joka jotenkin yhdistäisi, mutta kun ollaan vapaa herätysliike...

    Äänestä

Tässä ketjussa käynnistyi keskustelu äänestyksillä tehdyistä päätöksistä. Se aihe lähti jonkun viestistä, että mitään hengellistä asiaa ei oteta äänestykseen.
Kerron miten sen ajattelen.

Seurakunnissa on olemassa jo perustamisesta lähtien eräitä perustavaa laatua olevia , hyvin pitkälle luovuttamattomia periaatteita.
Näitä ei oteta edes uusintakäsittelyyn saati siten äänestykseen.
Helluntaiseurakunnissa on ollut näistä ainakin se että jäsenet ovat uskovia ja että heidät on uskovina kastettu.

Ei ole asiallista menettelyä muuttaa tuota tunnusasiaa seurakunnassa, joka on sille periaatteelle perustettu. Siihen asti jäsenet ovat liittyneet seurakunnan jäseniksi sillä vakaumuksella. Tai ainakin seurakunnassa on jäseniä sillä vakaumuksella.

Jäsenäänestysasia ei ole myöskään, ketkä saavat osallistua seurakunnassa ehtoolliselle. Vanhimmisto päättää sen asian. Tuo oli yksi esimerkki asiasta joka voi olla käsittelyssä mutta ei jäsenäänestyksessä.

Tässä en puutu siihen mikä on seurakunnan oikea jäsenkoostumus tai mitä sen kuuluisi olla.
Vaan että sisältä tuleva muutosyritys on petosta, ulkoa tuleva petomaista. Muuta mielipidettä saa edustaa mutta ei pyrkiä muuttamaan jo määrätyille perusasioille perustettua. Muualle voi perustaa.

Äänestä

KAikki enemmistöpäätökset ovat pelkkää politiikkaa, ja siksi mitään HENGELLISTÄ asiaa EI ratkota vallankäytöllä!

se on ihan eri asia josko äänestetään siitä maalataanko ruksan seinät millä värillä, sekin osoittaa lapsellista käytöstä jos ei asisoita voi sopia ilman junttaamista!

tuolal joku kehuu olleensa 8 seurakunnassa ja niin edelleen... kyllä syuomesta löytyy enempikin kuin kahdeksan helluntaiseurakuntaa josta puuttuu hengellinen johtajuus ja sen mukainen käyttätyminen.

Jumalan tahdon toteutuminen asioissa EI ole äänestysasia, koittaka a jo tajuta sellainen perusasia!

Mistähän se mahtaa johtua kun ollaan olevinaan viisaita ja silti on liki kaikki sekaisin helluntaissa ainakin, kuka tietää olisko sillä osuutta asiaan että on leikitty jUmalan suunitelmaa sillä keitä on enimmän jonkun asian takana!?

Äänestä

Hallitus ei johda seurakunnassa yhtää mitään HENGELLISTÄ toimintaa, se on pelkkä juridinen pakko jota ilman SEURAKUNTA toimisi erinomaisesti.

Apostoleillakaan ei ollut hallitusta eikä ryytä kirkosta puhumattakaan, ja taidammes silti jäädä hiukan jälkeen siitä mitä he saivat aikaan.

siihen voidaan valita ja äänestää jos on pakko, mutta varsinainen seurakunta on kokonaan toinen asia.

ilmeisesti näissä seurakunnissa joissa on sihteerattu ei sitäkään asiaa ole sisäistetty,

Äänestä

Helluntaikirkon hedelmää olen nähnyt. Ja en ole nähnyt hyvää hedelmää.
Itse en ole kirkkokuntaan liittymässä. Eräs kirkkokuntaan kuuluva kehotti minua etsimään "toisen seurakunnan". Siinäkö ratkaisu....

Äänestä
  • Se oli uuskarismaattista vapauttamista Mika Yrjölän malliin. Seurakunnat vapautetaan Raamattuun uskovista.

    Äänestä

  • NäinSaalemissa kirjoitti:

    Se oli uuskarismaattista vapauttamista Mika Yrjölän malliin. Seurakunnat vapautetaan Raamattuun uskovista.

    Mistään uskovista ei, mutta jääräpäisistä tyypeistä. Heidän jääräpäisyytensä hedelmiä on näkyvillä, itse eivät niitä huomaa!

    Äänestä

  • vgayqe kirjoitti:

    Mistään uskovista ei, mutta jääräpäisistä tyypeistä. Heidän jääräpäisyytensä hedelmiä on näkyvillä, itse eivät niitä huomaa!

    Jääräpäisiä ovat kirkko-hankkeen vetäjät. Toimivat lihan, ihmisviisauden mukaan, eivät kysy neuvoa Herralta. Helluntaikirkon hedelmä on hajaannus ja ihmisten eriarvoistaminen. Tuhoon tuomittu hanke.

    Äänestä

  • antijäärä kirjoitti:

    Jääräpäisiä ovat kirkko-hankkeen vetäjät. Toimivat lihan, ihmisviisauden mukaan, eivät kysy neuvoa Herralta. Helluntaikirkon hedelmä on hajaannus ja ihmisten eriarvoistaminen. Tuhoon tuomittu hanke.

    Eipäs - Juupas

    Hullua, sokeeta, mieletöntä!

    Äänestä

  • vgayqe kirjoitti:

    Eipäs - Juupas

    Hullua, sokeeta, mieletöntä!

    Etkö parempaan pysty?

    Äänestä

Oluttelttoja kesäjuhlissa Keuruulla?

Äänestä

Helluntaikirkon pettäjät pettämällä pettävät.

Äänestä
  • "Toimivat lihan, ihmisviisauden mukaan, eivät kysy neuvoa Herralta. "

    Keneltä herralta heidän pitäisi kysyä neuvoa? Herra Ahoseltako vai herra Lahdelta?

    Jumala on antanut ihmiselle järjen sitä varten, että sitä voi käyttää myös seurakunnan järjestäytymisasiassa. Eräät ovat vaan niin jämähtäneet vanhoihin kaavoihin, että kaikki uudistukset ja parannukset ovat heistä pahasta. Ja he lietsovat paniikkia, kun eivät saa saarnata enää tarpeeksi.

    Äänestä

Helluntaikirkko ja tulevaisuudentekijät. Se on ihmismielen tuotetta, ei Jumalasta peräisin. Helluntaikirkkopastorit ovat kaikki siirtyneet 92-väännökseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hmhmm kirjoitti:

Ikävä on seurakuntaa, joka toimisi Sanan mukaisesti. Oma seurakuntani vietiin manipuloinnilla Helluntaikirkkoon. Tiedottaminen oli yksipuolista, tuotiin esille vain se, mitä hyvää ko. kirkko tuo tullessaan. Ennen keppihevosena oli vihkimisoikeus, nyt rahankeräyslaki. Lakia valmisteleva työryhmä jatkaa toimintaansa 30.5 saakka. Mutta ei, kerrottiin, että nykymallilla oleva rahankeräys on "rikollista toimintaa".

Yksipuolinen tiedottaminen, äänestys vauhdilla pystyyn ja niiden vaientamiseen pyrkiminen, jotka ymmärsivät olla vastaan. Suurin osa srk:sta ei äänestyksessä paikalla, ja ne, jotka kirkon kannalla olivat paikalla.

Entäpä jos äänestys olisi tehty tasapuolisen tiedottamisen jälkeen, ja siten, että olisi "lappuäänestys", jotka eivät helluntaikirkon kannalla? Ja myös ei osaa sanoa äänet erikseen. Ja tietysti myös kyllä äänet. Lopputulos olisi voinut olla muuta.

Mutta nyt on näin, mielestäni koko kirkkohanke oli järjestetty juttu, se vietiin läpi vähintääkin kyseenalaisin keinoin.

Ne, jotka jäävät yhdistykseen, eivätkä liity Helluntaikirkkoon, ovat "toisen luokan seurakuntalaisia". Ovat, vaikka vakuuteltiin, että kaikki ovat seurakunnassa tasa-arvoisia. Vale. Yhdistykseen kuuluvat eivät voi olla päättämässä Helluntaikirkon asioista, heillä ei ole äänioikeutta. Heidän rahat ja työpanos kelpaa kirkolle, mutta eivät saa olla päättämässä. Vanhimmistoon voidaan valita vain kirkkoon kuuluvia jne. Kysessä on törkeä vääryys, josta on oikeudenmukaisuus kaukana. Ole hereillä, kun kotiseurakunnassasi aletaan hankkiutua kirkkokunnaksi.

Helluntaikirkko ei ole tuonut mukanaan mitään hyvää. Se on aiheuttanut riitoja, jakautumista, rikkonut uskovien yhteyttä, askel maailman suuntaan, jne.
Turha odottaa, että Herra siunaisi asioita, joita viedään vääryydellä eteenpäin.

Jonnekin pitäisi lähteä, mutta minne. Omatuntoni ei salli olla vahvistamassa epäoikeudenmukaisuutta. Niin tekisin, jos liittyisin Helluntaikirkkoon. Siis en liity.
Haluan pysyä puhtaana, enkä olla mukana menossa, joka ei ole Herrasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu