Kirkon pakolaispolitiikassa suuri riski

Nyt on selvinnyt Tukholman terroristiepäillyksi laittomasti maassa piileskellyt Rakhmat Akilov, jota ei oltu saatu karkoitettua.
Poliisi ei ole kertonut Rakhmat Akilovin uskontoa.
Hänet tunteneet eivät pidä häntä kovin uskonnollisena.

Sama voi siis toistua Suomessakin ja viime aikoina riski siihen on kasvanut kun laittomat ja paperittomat maassa olijat ovat lisääntyneet merkittävästi.
Evl-kirkko on merkittävin laittomien maastakarkotettujen palautusten vastustaja ja on osaltaan ollut järjestämässä virkavallan vastustamisia palautuksien yhteydessä.
Lisäksi vastustajapuoli on levittänyt valheellista tietoa palautuksista.

Poliisijohto ja ministeri Risikko ovat tuominneet virkavallan vastustamisen ja varsinkin lentokentällä se on aiheuttanut suuria turvallisuusriskejä.

Kohta saamme lukea vaalituloksia ja niissäkin oma osansa tämän viikon tapahtumilla.

41

488

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • terkut.sodankylään

      Kiva kun peukutit taas itsesäsi ;)

      • Terkut_Räyhikselle

        Ja sinä Räyhis, palstan riemuidiootti olet tuonkin oppinut kun sinulle on kerrottu, että peukutat itseäsi.

        PS. Miksi et käytä nimimerkkiäsi usko.vainen?

      • RäyhiseIIe

        Miksi et käytä nimimerkkiäsi Daavidintähti, Räyhis?

    • hyyytävää
    • arvattavasti
      • Juu, ISIS on oma uskontonsa, jossa voi olla kristittyjäkin mukana.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Juu, ISIS on oma uskontonsa, jossa voi olla kristittyjäkin mukana.

        Ja siellä on paljon niitäkin, joilla ei ole hajuaakaan siitä mitä islam on.

      • miksi.valehtelet
        Pe.ku kirjoitti:

        Juu, ISIS on oma uskontonsa, jossa voi olla kristittyjäkin mukana.

        Isis on puhtainta islamia ja Koraanin oppia joten älä sotke kristittyjä tuohon.
        Miksi muuten sinä valehtelet niin paljon, onko se luonnevika vai mikä?

      • kiiskivastarannalta
        mummomuori kirjoitti:

        Ja siellä on paljon niitäkin, joilla ei ole hajuaakaan siitä mitä islam on.

        Valista meitä. Kerro, mitä islam on?

    • ”…viime aikoina riski siihen on kasvanut kun laittomat ja paperittomat maassa olijat ovat lisääntyneet merkittävästi.”

      Radikalisoituminen on oikeasti suuri uhka – ei vain uskonnollinen vaan myös äärioikeistolainen radikalisoituminen. Nämä ovat asioita, joihin todellakin pitää kiinnittää enemmän huomiota.

      ”Evl-kirkko on merkittävin laittomien maastakarkotettujen palautusten vastustaja…”

      Mitä olen seurannut, niin kirkon piirissä puolustetaan niitä, jotka ovat todellisuudessa turvapaikan tarpeessa. Ei siis mitään massajuttuja, kuten nyt yrität vääntää.

      Ja mitä tulee noihin ruotsin ja norjan tapauksiin, niin toivon mukaan tässä silmät aukeavat.
      Ruotsissa tekijä oli kotoisin Uzbekistanista. Hän oli hakenut turvapaikkaa 2014, mutta hakemus oli hylätty. Mikä sai hänet radikalisoitumaan?
      On esitetty, että hänellä oli yhteyksiä Pietarin metron iskun tekijöihin, joka oli kirgisialaissyntyinen ja kuului uzbekkivähemmistöön.

      Norjassa tekijä oli venäjän kansalainen. Hän oli hakenut turvapaikkaa 2010. Kuinka moni huomaa, että venäjästäkin ja sieltä päin tulee satoja turvapaikanhakijoita?

      • IslamSaastaa

        Yhteistä näille tekijöille oli se, että he olivat muslimeja. Eli Islam on yhdistävä tekijä. Jokainen maahan tullut muslimaahantunkeutujia on siis potentiaalinen terroristi.

      • valistatko
        IslamSaastaa kirjoitti:

        Yhteistä näille tekijöille oli se, että he olivat muslimeja. Eli Islam on yhdistävä tekijä. Jokainen maahan tullut muslimaahantunkeutujia on siis potentiaalinen terroristi.

        Mikä oli Tukholman iskun motiivi, tai WTC-iskun? Tappaa vääräuskoisia vai käännyttää ihmiset muslimeiksi? Jos ajetaan kuorma-autolla summittaisesti väkijoukkoon tai ajetaan lentokone pilvenpiirtäjään, siinähän saattaa kuolla myös muslimeja ja siihen Allah ei ole tyytyväinen. Ja kukaan tuskin kääntyy muslimiksi terrori-iskujen takia. Joten mikä on motiivi? Vai liittyisikö nämä sittenkin uuden maailmanjärjestyksen agendaan, missä halutaan lisätä ihmisten valvontaa ja ottaa vapauksia pois?

      • IslamSaastaa kirjoitti:

        Yhteistä näille tekijöille oli se, että he olivat muslimeja. Eli Islam on yhdistävä tekijä. Jokainen maahan tullut muslimaahantunkeutujia on siis potentiaalinen terroristi.

        "jokainen maahan tullut muslimaahantunkeutujia..."

        Joten ehkä teidän kannattaa suunnata tuota samaa vihaa tuonne itärajan takaa tulevia kohtaan?

        Miksi sinusta kollektiivirangaistukset ovat se paras keino ratkaista tämä ongelma?

      • TässäFaktaa

        Islam on yhtä vaarallinen ja sairas poliittinen ideologia kuin natsismi.

      • taastätäsamaa

        Mummo 10.4.2017 8:16

        Sanot:
        ”Evl-kirkko on merkittävin laittomien maastakarkotettujen palautusten vastustaja…”

        Mitä olen seurannut, niin kirkon piirissä puolustetaan niitä, jotka ovat todellisuudessa turvapaikan tarpeessa. Ei siis mitään massajuttuja, kuten nyt yrität vääntää.

        Kysyn:

        Mikä on se kanava, tai kuka on se lähde tai miten kirkon piiri on saanut tiedot joiden perusteella on olemassa perusteet "puolustetaan niitä, jotka ovat todellisuudessa turvapaikan tarpeessa"

      • taastätäsamaa kirjoitti:

        "Mikä on se kanava, tai kuka on se lähde...."

        Tuo oli kyllä visainen kysymys mummolle.

        Kirkolla kun ei lain mukaan ole oikeutta saada noita salaisia viranomaistietoja, jotka on päätösten taustalla.

      • oletko.huomannut

        mummomuori ei ikinä vastaa näihin liian kiperiin kysymyksiin.

      • taastätäsamaa kirjoitti:

        Mummo 10.4.2017 8:16

        Sanot:
        ”Evl-kirkko on merkittävin laittomien maastakarkotettujen palautusten vastustaja…”

        Mitä olen seurannut, niin kirkon piirissä puolustetaan niitä, jotka ovat todellisuudessa turvapaikan tarpeessa. Ei siis mitään massajuttuja, kuten nyt yrität vääntää.

        Kysyn:

        Mikä on se kanava, tai kuka on se lähde tai miten kirkon piiri on saanut tiedot joiden perusteella on olemassa perusteet "puolustetaan niitä, jotka ovat todellisuudessa turvapaikan tarpeessa"

        ”…kuka on se lähde tai miten kirkon piiri on saanut tiedot…”

        Moni kirkon työntekijä toimii esim. yhteyshenkilönä ja on ollut tukena koko prosessin ajan. Tarkoittaa myös sitä, että on auttanut turvapaikan hakemukseen liittyvistä tiedonkeruusta jne. ja tehnyt myös yhteistyötä eri viranomaisten kesken asian suhteen.
        Tällaisina tukihenkilöinä toki toimii moni muukin, kuin kirkon työntekijä.

        Joukossa on niin naisia kuin lapsia, sekä muun uskoisia, joita on autettu. Karkotuspäätökset kun koskevat heitäkin.

        Vaikka Migrillä on paljon verkostoa, jonka kautta he saavat tietoa, niin silti he joutuvat toimimaan poliittisten linjausta mukaan. Samoin kiire ja ruuhka on selkeästi luonut ongelman, jossa hakemuksiin ei paneuduta kunnolla vaan tehdään ns. kopiopäätöksiä. Muistaa tulee että tietoja on monella muullakin taholla! Näitä Migri ei välttämättä käytä.

        Tällä hetkellä tilanne on siis e, että jos turvapaikanhakijat eivät saa apua ensimmäiseen haastatteluun, voi kielteinen päätös tulla jo siksi ettei ole osattu tehdä hakemusta eikä ymmärretä, mitä tuossa haastattelussa haetaan. Nämä samat ongelmat toistuvat valitusten yhteydessä ja kielteinen päätös tulee – vaikka selkeästi joistakin hakemuksista voi lukea, että turvapaikan tarve on ilmeinen.

        Luulen että niillä on kaikkein vähäisemmät tiedot asioista, jotka huutavat suurimpaan ääneen karkotusten puolesta. Tosin turvapaikanhakija, joka ei ole saanut lupaa, ei ole karkotettava. Hän on samassa asemassa kuin henkilö, joka on esim. jäänyt maahan oleskeluluvan (tai työluvan yms.) päätyttyä. Heitä kutsutaan ”paperittomiksi”, eivätkä he ole syyllistyneet mihinkään rikoksiin ymv. Heitä kehotetaan palaamaan vapaaehtoisesti tai sitten pakkopalautetaan.

        Tämä ei siis tarkoita, etteikö ole niitäkin, joilla karkotuspäätös on aivan varmaan oikea.

        Ylen uutinen 27.1.2015 Karkotuspäätösten määrä taittui hieman

        ”Selvästi suurin osa karkotuspäätöksistä viime vuonna koski irakilaisia, venäläisiä ja virolaisia. Syynä karkotukseen oli joko rikollinen toiminta tai laiton oleskelu maassa.”

        HS 31.3.2017 Rikollisia karkotettiin Suomesta viime vuonna selvästi aiempaa enemmän –karkotuspäätösten toimeenpanoon menee vuosia

        ”Yleisimmin karkotuspäätös tehdään puuttuvan oleskeluluvan vuoksi. Rikosten vuoksi Suomesta karkotettiin viime vuonna 145 henkilöä, kun vuotta aiemmin määrä oli reilut 90.”

        ”Viime vuonna ylivoimaisesti eniten karkotuspäätöksiä eri syistä annettiin irakilaisille. Heidän jälkeen useimmin karkotettavat olivat venäläisiä, virolaisia, somalialaisia ja afganistanilaisia.”

        Aiemmin paperittomia (eli ilman virallista oleskeluoikeutta olevia) on arvoitu olevan noin 3500 (v. 2014), nyt heitä on enemmän. Muistelen että noista on romanilaisia melkoinen määrä.

      • ymmärretty

        Eli kirkko ei tiedä yhtään mitään keitä suojelee Suomen lain vastaisesti.

      • mummomuori kirjoitti:

        "”…kuka on se lähde tai miten kirkon piiri on saanut tiedot…”
        Moni kirkon työntekijä toimii esim. yhteyshenkilönä ja on ollut tukena koko prosessin ajan. Tarkoittaa myös sitä, että on auttanut turvapaikan hakemukseen liittyvistä tiedonkeruusta jne. ja tehnyt myös yhteistyötä eri viranomaisten kesken asian suhteen. "

        Salassa pidettäviä tietoja ei luovuteta ulkopuolisille.
        Se olisi lainvastaista.

        Kun nämä henkilöt saavat myös itse salassapidettäviä tietoja eli suoraan näiltä turvapaikanhakijoilta. Ei ole olemassa mitään yhtä paikkaa, johon ne taltioidaan.

      • Pe.ku kirjoitti:

        "”…kuka on se lähde tai miten kirkon piiri on saanut tiedot…”
        Moni kirkon työntekijä toimii esim. yhteyshenkilönä ja on ollut tukena koko prosessin ajan. Tarkoittaa myös sitä, että on auttanut turvapaikan hakemukseen liittyvistä tiedonkeruusta jne. ja tehnyt myös yhteistyötä eri viranomaisten kesken asian suhteen. "

        Salassa pidettäviä tietoja ei luovuteta ulkopuolisille.
        Se olisi lainvastaista.

        Lisään tuohon että mm. tulkit saavat paljonkin salassapidettävää, mutta myös eri vastaanottokeskusten työntekijät, kaikki ne viranomaiset (laki ym. henkilöt) sekä luonnollisesti ne tukihenkilöt, jotka ovat hyvin monessa asiassa läsnä. Myös näille kuuluu salassapitovelvollisuus, mutta eri viranomaiset käsittelevät keskenään näitä salassapidettäviä tietoja aina sen mukaan, mikä on heille tarpeellista tietoa.

      • taastätäsamaa

        Salassapito ja pitämättömyys taitaa olla se toinen asia joka vuotaa kuin ravistunut seula.

      • taastätäsamaa

        sanon myös sen, että jos suomessa todella salassa pidettävät asiat ovat näin helposti leviäviä, niin millaisessa maasa asumme.

        tämä ja tuo tuntee sen ja sen ja kaikki juoruaa kuin pahimmat akka-karikatyyrit. hyvä ihme. tämä on sirkus

      • mummomuori kirjoitti:

        Lisään tuohon että mm. tulkit saavat paljonkin salassapidettävää, mutta myös eri vastaanottokeskusten työntekijät, kaikki ne viranomaiset (laki ym. henkilöt) sekä luonnollisesti ne tukihenkilöt, jotka ovat hyvin monessa asiassa läsnä. Myös näille kuuluu salassapitovelvollisuus, mutta eri viranomaiset käsittelevät keskenään näitä salassapidettäviä tietoja aina sen mukaan, mikä on heille tarpeellista tietoa.

        "tulkit saavat paljonkin salassapidettävää, mutta myös eri vastaanottokeskusten työntekijät, kaikki ne viranomaiset (laki ym. henkilöt) sekä luonnollisesti ne tukihenkilöt, jotka ovat hyvin monessa asiassa läsnä. "

        Tulkkeja ja viranomaisia sitoo ehdoton vaitiolovelvollisuus.

        Ainoat jotka saa ulkopuolisille kertoa on asianosaiset karkotettavat ja he tietenkin voivat olla kertomatta totuutta tai valehtelevat.
        Todennäköisesti tuossa tilanteessa he tekevät juuri noin, kun on kova halu jäädä tänne.

      • taastätäsamaa

        oletan, ettei kaikkien tarvitse puhua totta vaan voivat omassa asiassaan kertoa asiat itselleen eduksi..
        mutta se, että toisen ja kolmannen käden "tiedot " vaikuttaa tekoihin....millainen arvostelukyky ihmisillä on?

        ..ja mitä tulkit ajattelee omasta osastaan asiassa..?

        Jotakuinkin näin. Salassapito ei tarkoita, etteikö asioista voi puhua yleisellä tasolla. Ja en ymmärrä miksi jotakuta tulee pitää valehtelijana oikopäätä?

        Pelko on monella suuri, ja sen mitätöiminen on vain julmuutta osoittavaa. Kun väitetään että "oikeat" pakolaiset olevinaan hyväksyttäisiin, niin näin ei todellisuudessa tehdä. Joukossa kun on turvapaikanhakijoita, joilla on todella hvyä peruste, mutta muuttuneet laintulkinnat käännyttävät nyt heidätkin. Tämä on se ongelma .

      • taastätäsamaa kirjoitti:

        oletan, ettei kaikkien tarvitse puhua totta vaan voivat omassa asiassaan kertoa asiat itselleen eduksi..
        mutta se, että toisen ja kolmannen käden "tiedot " vaikuttaa tekoihin....millainen arvostelukyky ihmisillä on?

        ..ja mitä tulkit ajattelee omasta osastaan asiassa..?

        Suomessa ei ajoissa koulutettu tulkkeja riittävästi. Siksi tulkkeina toimi paljon kouluttamattomia henkilöitä, joiden toimminnassa on paljon puutteita. Mm. se ettei omat ajatukset saa vaikuttaa tulkkaamiseen. Eikä tulkattavan mielipiteisiin saa vaikuttaa miltään osin. Vain tukihenkilö tai vastaava voi kysellä haastatelvalta näitä tarkennuksia jne.

      • taastätäsamaa

        Mummo

        Tiedot pakolaisesta saadaan pakolaiselta itseltään*. Hän voi kertoa mitä haluaa, painottaa asioita itselleen eduksi ja unohtaa puhua asioista jotka ovat itselleen haitaksi. Lisäksi hän voi kertoa sellaista joka ei ole totta.
        Tiedot jotka pakolaisesta saadaan, kierrätetään eri viranomaisten kesken ja jokainen poimii tarvittavat osa-tiedot pakolaisen antamista tiedoista*.

        Pohjana on aina pakolaisen antamat tiedot, joita koetetaan tarkistaa vertaamalla terveellä järjellä todennäköisyyteen. Todella salaisia tietoja migriä varten saadaan myös ulkomailta tiedustelutietona. Niiden lähdettä ei paljasteta papeille, eikä tulkeille. Niiden perusteella tehdään päätös joka voi olla kielteinen. Lähteitä ei kerrota. Ne ovat salassa pidettäviä viranomaistietoja.

      • taastätäsamaa

        Jatkan:

        Peku: Ainoat jotka saa ulkopuolisille kertoa on asianosaiset karkotettavat ja he tietenkin voivat olla kertomatta totuutta tai valehtelevat.
        Todennäköisesti tuossa tilanteessa he tekevät juuri noin, kun on kova halu jäädä tänne
        Minä: oletan, ettei kaikkien tarvitse puhua totta vaan voivat omassa asiassaan kertoa asiat itselleen eduksi..

        sinä:..Ja en ymmärrä miksi jotakuta tulee pitää valehtelijana oikopäätä?

        Vastaan: Kumpikaan meistä ei sanonut, että asiakkaat valehtelevat tai että heitä oikopäätä pidetään valehtelijoina. Sinä luet tekstejä aika tavalla oman mielipiteesi mukaisesti.

        Sanot: Vaikka Migrillä on paljon verkostoa, jonka kautta he saavat tietoa, niin silti he joutuvat toimimaan poliittisten linjausta mukaan.

        Vastaan: jos tarkoitat poliittisilla linjauksilla lakeja ja sovittuja käytäntöjä joiden pitää perustua lakeihin, niin tietenkin toimivat niin. Jos et tarkoita em. niin täsmennä.

        Sanot: Muistaa tulee että tietoja on monella muullakin taholla! Näitä Migri ei välttämättä käytä.
        Vastaan: tämä tulikin selväksi siinä, että Migri saa/ käyttää niitä tietoja joita sille viranomaiset antavat.

        Vastaan ja tarkennan:

        Sanot: Tällä hetkellä tilanne on siis e, että jos turvapaikanhakijat eivät saa apua ensimmäiseen haastatteluun,..
        Vastaan: jos asiat menee todella niin huonosti, ettei saa apua ja siksi päätös on kielteinen , voi siitä valittaa.

        Sanot: Nämä samat ongelmat toistuvat valitusten yhteydessä eli ettei ole osattu tehdä hakemusta eikä ymmärretä, mitä tuossa haastattelussa haetaan. ..
        ja ja kielteinen päätös tulee – vaikka selkeästi joistakin hakemuksista voi lukea, että turvapaikan tarve on ilmeinen.

        Vastaan: silloin muut syyt vaikuttavat, kuten aikaisemmin sanoin: Todella salaisia tietoja Migriä varten saadaan myös ulkomailta tiedustelutietona. Niiden lähdettä ei paljasteta papeille, eikä tulkeille. Niiden perusteella tehdään päätös joka voi olla kielteinen.

        Juu, noin se on.
        Tiedot on salaisia ja kirkko toimii ainoastaan luottamalla karkoitetun sanaan, joka karkoitukseen muutosta haluttaessa on suurella todennäköisyydellä epäluotettava.

      • taastätäsamaa

        Näin ajattelen. Jos ja kun näin on, papit ovat vaarallisella polulla istumalla toisen osapuolen, pakolaisen kelkkaan. Miksiköhän istuvat? Tulee mieleen taistolaiset/stalinistit jotka huseerasivat 60-70-luvulla.

        Joskus minulle tulee tunne, että tässä asiassa on nyt kaksi osapuolta joista toinen pitää kiinni maailmankatsomuksensa takia yhdestä totuudesta ja
        toinen pitää kiinni siitä, mitä pitää Suomen valtion asettamina määräyksinä.

      • taastätäsamaa kirjoitti:

        Jatkan:

        Peku: Ainoat jotka saa ulkopuolisille kertoa on asianosaiset karkotettavat ja he tietenkin voivat olla kertomatta totuutta tai valehtelevat.
        Todennäköisesti tuossa tilanteessa he tekevät juuri noin, kun on kova halu jäädä tänne
        Minä: oletan, ettei kaikkien tarvitse puhua totta vaan voivat omassa asiassaan kertoa asiat itselleen eduksi..

        sinä:..Ja en ymmärrä miksi jotakuta tulee pitää valehtelijana oikopäätä?

        Vastaan: Kumpikaan meistä ei sanonut, että asiakkaat valehtelevat tai että heitä oikopäätä pidetään valehtelijoina. Sinä luet tekstejä aika tavalla oman mielipiteesi mukaisesti.

        Sanot: Vaikka Migrillä on paljon verkostoa, jonka kautta he saavat tietoa, niin silti he joutuvat toimimaan poliittisten linjausta mukaan.

        Vastaan: jos tarkoitat poliittisilla linjauksilla lakeja ja sovittuja käytäntöjä joiden pitää perustua lakeihin, niin tietenkin toimivat niin. Jos et tarkoita em. niin täsmennä.

        Sanot: Muistaa tulee että tietoja on monella muullakin taholla! Näitä Migri ei välttämättä käytä.
        Vastaan: tämä tulikin selväksi siinä, että Migri saa/ käyttää niitä tietoja joita sille viranomaiset antavat.

        Vastaan ja tarkennan:

        Sanot: Tällä hetkellä tilanne on siis e, että jos turvapaikanhakijat eivät saa apua ensimmäiseen haastatteluun,..
        Vastaan: jos asiat menee todella niin huonosti, ettei saa apua ja siksi päätös on kielteinen , voi siitä valittaa.

        Sanot: Nämä samat ongelmat toistuvat valitusten yhteydessä eli ettei ole osattu tehdä hakemusta eikä ymmärretä, mitä tuossa haastattelussa haetaan. ..
        ja ja kielteinen päätös tulee – vaikka selkeästi joistakin hakemuksista voi lukea, että turvapaikan tarve on ilmeinen.

        Vastaan: silloin muut syyt vaikuttavat, kuten aikaisemmin sanoin: Todella salaisia tietoja Migriä varten saadaan myös ulkomailta tiedustelutietona. Niiden lähdettä ei paljasteta papeille, eikä tulkeille. Niiden perusteella tehdään päätös joka voi olla kielteinen.

        ”Todella salaisia tietoja migriä varten saadaan myös ulkomailta tiedustelutietona.”

        Migrin käyttää monia lähteitä, myös muilta turvapaikanhakijoilta kuultuja tietoja, joita verrataan siten henkilön kertomuksiin. Ikävä kyllä Migrillä on vanhaa tietoa, tai päätöksiä tekevä ei edes tutustu aineistoon huolellisesti.

        ”…jos tarkoitat poliittisilla linjauksilla lakeja ja sovittuja käytäntöjä…”

        Niitäkin, ja onhan esiin tullut, että työntekijöitä on ohjattu tekemän tietynlaisia päätöksiä.

        ”…jos asiat menee todella niin huonosti, ettei saa apua ja siksi päätös on kielteinen , voi siitä valittaa.”

        Aivan, ja siksi näitä valituksia onkin tullut moninkertaisesti entiseen verrattuna.

        ”Niiden lähdettä ei paljasteta papeille, eikä tulkeille. Niiden perusteella tehdään päätös joka voi olla kielteinen…”.

        En ihan ymmärtänyt, mitä tuolla tarkoitit. Kyllä päätöksessä tulee olla syy ja peruste, miksi se on kielteinen. Mitään sellaista ”salaista” tietoa ei suomen oikeuslaitoksessa voi olla – tai saa olla – mitä ei voi asianomaiselle sanoa.

        ”Kumpikaan meistä ei sanonut, että asiakkaat valehtelevat tai että heitä oikopäätä pidetään valehtelijoina.”

        Siis ihmettelin ”…en ymmärrä miksi jotakuta tulee pitää valehtelijana oikopäätä?” siksi, että tuo nousee niin vahvasti esille tässä ketjussa. Lähtökohtana tuntuu olevan että hädissään oleva ihminen valehtelee aina – vaikka asia ehkä ei ole niin.

    • 5miljoonMurhatunHenki

      Kuka maksaa murhattujen korvaukset valtiole? Ruotsin moskeijarahasto, valtio, ei kukaan?

    • Vääräuskoinenkin

      Olin kirkon jäsen. Erosin siitä - aikoinaan. Tulin toisiin ajatuksiin ja mietin, tuo on sitä mitä olen etsinyt. Mutta... nyt tämän vajaan kahden vuoden aikana, olen tullut hyvin eri ajatuksiin ja pettynyt(kin) Evlut kirkon toimiin ja ajatuksiin. Ettekö te TOSIAANKAAN muka tajua ja huomaa?! Mitä yhteiskunnassamme ja koko maailmassa, varsinkin euroopassa on tapahtumassa??? Mitä on tapahtunut suomessa? Kristinusko on todellakin vaarassa.

      • Kristin usko ei mielestäni ole vaarassa sen enempää kuin ennenkään. Mutta ylipäätään kaikki vanhat uskonnot ovat kokemassa suurta murrosta.

      • mummomuori kirjoitti:

        Kristin usko ei mielestäni ole vaarassa sen enempää kuin ennenkään. Mutta ylipäätään kaikki vanhat uskonnot ovat kokemassa suurta murrosta.

        Kristinuskossa on suuria murroksia ja hajaannuksia ollut paljon parin tuhannen vuoden aikana.

        Jo alkuvaiheessa kristinusko alkoi muuttua yhä enemmän naisvihamieliseksi, 300-luvulla tuli kolminaisuusoppi, jota tosin ei ole kaikilla kristityillä vieläkään ja siitä se on jatkanut jakautumistaan ja opitkin muuttuu jatkuvasti.
        https://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/a/ae/Kristitytkaavio-uusi.png

      • mummomuori

        Toki, kuten kaikissa kultuureissa, myös kristinuskossa on ollut erilaisia murroksia. Eihän uskonto ole mikään erillinen saareke koskaan ollut.

        Nyt tapahtuva murros vain lienee jatkumo mutta toisaalta uudenlainen haaste?

    • hetipoiiss

      En ikinä anna pelastusarmeijalle yhtään rahaa, jos ne menee pakolaisille. Oli tosi törkeää kun suomi maidanin teltta purettiin. He olivat isänmaallisia.
      Miksi suomen valtio ei poista kaikki maassa paperittomat ja muutkin kaikki ulkomaalaiset, jotka ei ole suomessa töissä.

      Miksi he puolustavat matuja, ikään kuin matut olisivat jotain juhla kansaa, jota suomi palvoo.
      Laittomat heti pois maasta, ihan heti.

      • Ne kaljankittaajat eivät ole edes isänmaallisia. Kunhan vain räyhäävät räyhäämisen ilosta.

      • Mitä isänmaallista on pahoinpitelyssä? Vaikka täällä pahoinpidelläänkin aika paljon, ei se minusta ole mitenkään isänmaallista tai arvo, jota haluaisin puolustaa ja tukea.
        Mitä tulee rahan antamiseen, sehän on ihan vapaaehtoista.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1184
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      850
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      613
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      542
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe