Siilin "legendat"?

Kuopiossa on huulipunamies, hammastahna nainen..

Onko Siilinjärvellä vastaavia tapauksia tai henkilöitä, joista jokaisen tulisi olla tietoinen?
1587722
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 158

Vanhimmat

Ei täältä sellaisia löydy.

Kaikki on ihan tavallisia matti ja maijameikäläisiä.
Eli ihmisiä.

Ei ole olemassakaan mitään friikkejä, erikoisuuksia, tai muista poikkeavia ihmisiä.

Se näkeekö jotkut ihmiset poikkeavina, tai muista erottuvina, on ihan itsestä ja yhteisöstä kiinni.
Ja omista katsantokannoista kiinni, mitä muista ajattelee.

Äänestä

siilissä oli ainakin ennen häiritsevän paljon puliukkoja. Niitä on syytä varoa.

Äänestä
  • Taitaa puliukot löytyä nykyisin Kuopion Petoselta.

    Äänestä

Riehnasee kylällä ainakin semmonen hyvin pienikokonen mies jolla ei juuri hampaita suussa ole, kulkee vinossa ja jos jonkun saa juttusilleen niin loppua ei jutulle tulekaan. Huono vaan kun puheesta ei ota selvää pakkanenkaan ja rähmäiset tihrusilmät ja se likainen suu vievät huomion.

Äänestä
  • he om ilimam hambaeba uähä uaigee buhua helevähti.

    Äänestä

Rinsan reunat tahnassa ja peelo sitten likkaantuu.

Äänestä

Onhan meillä Maukka,josta olemme tosi ylpeitä...

Äänestä
  • Ei oo enää maukkaa...

    Äänestä

  • Itse luin äsken Facebookista, että Maukka on kuollut. Itse tiesin hänet vain ulkonäöltä.

    Äänestä

  • Ylli5 kirjoitti:

    Ei oo enää maukkaa...

    Ei ole Maukka enää joukossamme,Maukka oli hyvä tyyppi,sai monet iloiseksi,toivotteli aina kaikille kaikkea hyvää,raskasta se varmaan oli Maukan elämä mutta eipä juuri valitellut,lapsesta asti Maukan tuntenut kaverini oli nähnyt unta juuri kuolin viestin saatuaan hyvästä kaveristaan Maukasta,Maukka oli tuumannut unessa nyt minulla on kaikki hyvin.Keveitä multia hyvä ystäväni Maukka.

    Äänestä

  • Maukan elämä ei tosiaan ollut helppoa ja voi jopa sanoa, että tuollaisesta elämästä joka pyörii vain päivittäisen viinan ympärillä ei ole nautittavaa. Ajankohta Maukan lähdölle oli mitä parhain. Sai elää kesän ja pääsi pois ennen kylmää talvea eikä tarvitse kulkea kylmässä päivisin ja iltaisin. Kuten Maukka sanoi unessa "minulla on kaikki hyvin" , niin uskon häntä täysin. Nyt Maukan on helppo ja kevyt olla eikä viinanhimo ja katuelämä enää kiusaa häntä.

    Äänestä

  • Kuinka vanha Maukka oli kuollessaan?

    Äänestä

  • Joo olihan meillä Maukka,torin voisi oikeastaan nimetä Maukan toriksi,Maukan muistolle oli se vaan sellainen vesseli että niitä ei ihan joka kunnasta löydy,voisi olla jopa paikallaan myöhemmin jonkinlainen patsas pystyttää Maukalle isolla M kirjaimella,siinä Maukka tuttuun tapaansa käsi koholla toivottaisi kaikille KAIKKEA HYVÄÄ...

    Äänestä

  • Kannatetaan,onhan Juankoskellakin Juicen tori,miksei meillä Maukan tori ?

    Äänestä

  • Ylli5 kirjoitti:

    Ei oo enää maukkaa...

    joo Maukka kuoli...18.10.2017... Aivorungon halvausyhtymän,basilaristroosiin,,,oli tosi kiltti ja ystävällinen ihminen...kävi intit ja koulut vaikka ei ois tarttennu....aina sitä kiusatiin...vaikka oli paljon tosi hyviä kaveraitakii...hieno ja rakas ihminen..maukan veli "hessu"

    Äänestä

Mihinkäs Maukkka kuoli? Löytyikö kyliltä tuupertuneena?

Äänestä
  • Oli kärsinyt rytmihäiriöistä ja mennyt sairaalaan mutta kuolinsyy ilmeisesti aivoverenvuoto.

    Äänestä

  • näin_kuulin kirjoitti:

    Oli kärsinyt rytmihäiriöistä ja mennyt sairaalaan mutta kuolinsyy ilmeisesti aivoverenvuoto.

    Kaatunut ja lyönyt päänsä johonkin vai menikö suoni rikki viinasta??

    Äänestä

mitä mitä mitä...ei kai Maukka...

Äänestä

Jos tuo Maukan kuolema on totta, niin ehkä tämä oli hyvä asia Maukalle itselleen. Uskallan väittää, että elämä jota hän eli oli kuluttavaa ja rankkaa josta ei todellisuudessa nauti kukaan.

Äänestä

Millon tarkalleen Maukka kuoli. Itse näin jannua vielä viime viikolla. Tuli iltapäivällä Kotipolun rivitalosta ja vaikutti kävelystä päätellen selvältä.

Äänestä
  • Maukka asu kaduntoisen puolella musta :D leppäkaarteessa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maukka asu kaduntoisen puolella musta :D leppäkaarteessa

    Luetteletko mulle mitä katuja Leppäkaarteessa nykyjään on ... ??!! ...

    Äänestä

Where is the sence and meaning of your subjects?

Jos kyseinen "Maukka" on elossa, niin hyvä!

Mutta he*etin järkeä ja väliä tällä(kin) keskustelunaiheella ylipäätäänkään on?

Tällä paikkakunnalla ei ole olemassa mitään todellisia ja oikeita eläviä legendoja.
Jos on, niin ne on tulossa vasta siellä tulevaisuudessa.

Tämä keskustelupalsta alkaa rapautua,

Haloo kunta, josko lopettaisitte kokonaan tämän koko keskustelupalstan pitämisen!

Äänestä
  • Tai jos lähtisit itse hevon wittuun täältä tärkeilemästä!

    Äänestä

  • vai käykö kateeksi kun sinusta ei keskustele kukaan vai mitä MR NOBODY!

    Äänestä

  • Mitenkäs Jyrki-boy?

    Äänestä

  • YouAsshole kirjoitti:

    Tai jos lähtisit itse hevon wittuun täältä tärkeilemästä!

    Niin, kun joku sanoo jostakin asiasta oikeaan osuen, se ei trolleja miellytä.
    Eihän?

    Ikävää ehkä teille, mutta minä olen oikein mielissäni!!!
    Terv: ikitroll*

    Äänestä

  • Gvvb kirjoitti:

    vai käykö kateeksi kun sinusta ei keskustele kukaan vai mitä MR NOBODY!

    Tuo esille nostamasi määre ei oikein sovi minuun. Joten käy ihmeessä googlaamassa jokin parempi ja oikeaan osuvampi luonnehdinta. Tosin epäilen, ettet ehkä koskaan osu oikeaan.

    Valitan.

    Minulla on itse asiassa ollut tänä iltana oikein ja erittäin hauskaa.
    Ette tiedä, kuka minä olen.
    Että olenko edes koko tältä kyseiseltä paikkakunnalta. Suomi on niin Iso Maa.

    Oikeasti minulla oli hauskaa, juksata, kuksata ja ilkamoida, teidän kustannuksellanne.

    Silti esitän aiheellisen kysymyksen: Miksi Te olette täällä?
    Heittäessänne kehiin ihmisten nimiä, joita ei välttämättä ole olemassakaan?

    Parempaakin tekemistäkin varmaan löytyisi?

    Pelatkaa ennemmin pelejä.
    Typerän ja tyhjänpäiväisen trollaamisen sijaan.

    Äänestä

  • I_keep_a_fun kirjoitti:

    Niin, kun joku sanoo jostakin asiasta oikeaan osuen, se ei trolleja miellytä.
    Eihän?

    Ikävää ehkä teille, mutta minä olen oikein mielissäni!!!
    Terv: ikitroll*

    Jos tämä thread ei sinua kiinnosta niin sulje se ja etsi muita aiheita. Mutta kun sä olet sellainen persreikä, että kun minä en pidä jostain niin siitä ei saa tykätä muutkaan...huoh...

    Äänestä

  • XY_XX kirjoitti:

    Tuo esille nostamasi määre ei oikein sovi minuun. Joten käy ihmeessä googlaamassa jokin parempi ja oikeaan osuvampi luonnehdinta. Tosin epäilen, ettet ehkä koskaan osu oikeaan.

    Valitan.

    Minulla on itse asiassa ollut tänä iltana oikein ja erittäin hauskaa.
    Ette tiedä, kuka minä olen.
    Että olenko edes koko tältä kyseiseltä paikkakunnalta. Suomi on niin Iso Maa.

    Oikeasti minulla oli hauskaa, juksata, kuksata ja ilkamoida, teidän kustannuksellanne.

    Silti esitän aiheellisen kysymyksen: Miksi Te olette täällä?
    Heittäessänne kehiin ihmisten nimiä, joita ei välttämättä ole olemassakaan?

    Parempaakin tekemistäkin varmaan löytyisi?

    Pelatkaa ennemmin pelejä.
    Typerän ja tyhjänpäiväisen trollaamisen sijaan.

    Kyllä minä tiedän kuka sinä olet. Haiseva paskaläjä jostain päin suomea joka ei ole saavuttanut elämässään mitään. Sä olet säälittävä ärsyttävä joka vastailee itse itselleen ja lähinnää haluaa ärsyttää muita. Mutta et onnistu. Et onnistu yhtään missään. Sunkaltaisen luuserin vuosiansiot on alle 20 000 euroa ja elät sossun tuilla.

    Äänestä

  • "Haloo kunta, josko lopettaisitte kokonaan tämän koko keskustelupalstan pitämisen!"

    Hehehhee, että Siilinjärven kuntako olisi kolisi koko suomi24 - keskustelupalstan takana ... hehhehhee ...

    Äänestä

Kuules Gvvb. Olen ollut monilla muilla suomi24 palstoilla ja huomannut, että niissä on, valitettavasti, ollut todellakin huomattavasti monipuolisempia, järkevämpiä, parempia ja älyllisempiä aiheita, kuin täällä.

Keskusteluje taso on lähes yhtä huono, kuin Lapinlahden keskustelupalstalla. Eli madaltunut matojen oleskelutasoa alemmas.

Ikävä kyllä.

Täällä ei vain synny oikeata ja todellista keskustelua, vaan pelkkää leikkimistä ja trollaamista.

Siksi ei oikein kiinnosta enää "leikkiä".

Pelatkaa peeveli niitä pelejänne. Oppii niistäkin jotakin.

Äänestä
  • Adjö.Kukaan ei jää sinua kaipamaan MR BESSERWISSER. Tervemenoa vain Hello Kitty sivostolle. Siellä on henkisesti samanikäisiä kuin sinä.

    Äänestä

Kertooko tuo nimimerkkisi XY_XX kromosomivirheestäsi. Sehän selittää tyhmyytesi kokonaan. Mahdatkohan olla mies vai nainen noilla kromosomeilla. Todennäköisesti olet kuitenkin apina. D:

Äänestä

Esimerkiksi kun olen käynyt Lieksa palstalla niin siellä on merkittävistä persoonista useita aloituksia ja heitä on löytynyt satoja. Parhaissa aloituksissa< on parisataa vastausta ja yli 30 000 lukukertaa.

Äänestä
  • Eikös sun pitänyt lähteä? Et taida tietää itsekään mitä oikein puhut ja teet. Sinähän voit aina muuttaa Lieksaan. Varmaan pienituloisena Sossu maksaa muuttoavustusta. Verotmaksajat ei sua jää kaipaamaan.

    Äänestä

  • En voi kun asun äitin luona. Äitin tekemää perunamuusia ja lihapullia jäisi ikävä.

    Äänestä

  • Gvvb kirjoitti:

    Eikös sun pitänyt lähteä? Et taida tietää itsekään mitä oikein puhut ja teet. Sinähän voit aina muuttaa Lieksaan. Varmaan pienituloisena Sossu maksaa muuttoavustusta. Verotmaksajat ei sua jää kaipaamaan.

    Jos saisin itse valita, niin kaikista mieluiten kylläkin valitsisin jonkin Karibianmerelllä olevan saaren asuinpaikakseni.
    Olisihan siellä ainakin lähes jokapäiväinen auringonpaiste ja lämmintä piisaisi.
    Se olisi muuten ihan oikei ja "tuntuisi" oikein mukavalta ja houkuttelevalta asunpaikalta.
    Senkun vaan valmistaisi itselleen atraimen, jolla kaloja pyydystäisi.
    Eikä olisi mitään enempiä vaatehuolia.
    Kun kaislahameessa kulkisi päivät pitkät.

    Mutta itse asiassa sekään ei oikein onnistu.

    Koska nykyisen ilmastonmuutoksen takia Tyynellä Valtamerellä myöryää aina kaikenlaiset myrskyt ja hurrikaanit. Joten sekään ei oikein kuulosta houkuttelevalta.

    Äänestä

  • Gvvb kirjoitti:

    Eikös sun pitänyt lähteä? Et taida tietää itsekään mitä oikein puhut ja teet. Sinähän voit aina muuttaa Lieksaan. Varmaan pienituloisena Sossu maksaa muuttoavustusta. Verotmaksajat ei sua jää kaipaamaan.

    Ollakseni rehellinen, suoraan sanoen: Kuules, olen aika pienituloinen. Ja joudun hoitamaan omaa dementiaa sairastavaa lähiomaistani,saamatta siitä mitään korvausta.

    Joten itseasiassa tämä Suomen valtio ja yhteiskunta säästää näiden toimenpiteiden ja menettyjen takia aika roiman pennin, euron ja tuhannen sellaisen.

    Kysypä joltakultakin toiselta, kuinka paljon tämä yhteiskunta tällä menettelyllä itse asiassa tulee säästämään.

    Äänestä

  • Korjaus: Suomen valtio tulee säästämään näiden toimenpiteiden ja menettelyjen takia aika roiman euron ja tuhannen sellaisen.

    Äänestä

  • surffaan.joka.paikassa kirjoitti:

    En voi kun asun äitin luona. Äitin tekemää perunamuusia ja lihapullia jäisi ikävä.

    En todellakaan surffaile netissä kaiket päivät ja ajat.
    Aikani ja energiani ei moiseen edes riittäisi.

    Ylipäänkään netissä roikkuminen ja surffaileminen ei edes ole kovin terveellistä.
    Esim. Googlessa ja Facebookissa olleet yrityspomot eivät sitä ole kannattaneet ja suositelleet.
    Ja he sentään olivat kyseisten firmojen hyvää liksaa tienaavilla ja kovatuloisilla palkkalistoilla.

    Äänestä

  • Tavoitelkaa_flow_laiffia kirjoitti:

    En todellakaan surffaile netissä kaiket päivät ja ajat.
    Aikani ja energiani ei moiseen edes riittäisi.

    Ylipäänkään netissä roikkuminen ja surffaileminen ei edes ole kovin terveellistä.
    Esim. Googlessa ja Facebookissa olleet yrityspomot eivät sitä ole kannattaneet ja suositelleet.
    Ja he sentään olivat kyseisten firmojen hyvää liksaa tienaavilla ja kovatuloisilla palkkalistoilla.

    Minäpä surffaan netissä kaiken päivät ja kaiken yöt. Miksi ihmeessä sitä pitää lähteä lenkille pisteestä A ja palata sitten samaan aikaan. Eihän tuossa ole mitään järkeä.

    Ajatteles, sitä voi sohvalla nostaa oikeaa jalkaa ja sitten vasenta jalkaaja väillä vaihtaa suuntaa jos alkaa kyllästyttämään ja kunto kasvaa menemättä paikkaan A ja palaamatta takaisin.

    Kunpa tämän logiikan ymmärtäisi Suomen hallitus niin menobudjetti puoliintuisi parissa vuodessa.

    Äänestä

  • Sincerellaa kirjoitti:

    Jos saisin itse valita, niin kaikista mieluiten kylläkin valitsisin jonkin Karibianmerelllä olevan saaren asuinpaikakseni.
    Olisihan siellä ainakin lähes jokapäiväinen auringonpaiste ja lämmintä piisaisi.
    Se olisi muuten ihan oikei ja "tuntuisi" oikein mukavalta ja houkuttelevalta asunpaikalta.
    Senkun vaan valmistaisi itselleen atraimen, jolla kaloja pyydystäisi.
    Eikä olisi mitään enempiä vaatehuolia.
    Kun kaislahameessa kulkisi päivät pitkät.

    Mutta itse asiassa sekään ei oikein onnistu.

    Koska nykyisen ilmastonmuutoksen takia Tyynellä Valtamerellä myöryää aina kaikenlaiset myrskyt ja hurrikaanit. Joten sekään ei oikein kuulosta houkuttelevalta.

    Jos saisin itse valita , niin kaikista mieliuten valitsisin jonkun viileän paikan kuten Alaska tai Grönlanti. Sittten joisin kuppia eskimoiden kanssa ja metsästäisin hylkeitä ja naisin eskimoiden vaimoja kuten kulttuurissa on tapana.

    Eikös ole mukavaa kun on aina viileää niin ei tarvitse pohtia pukeutumista säiden mukaa kun pistää hylkeennahkaturkiksen joka päivä päälle ja vielä kun se hylkii vettä niin ei tarvitse pelätä kastumista.

    Toki tämä unelma voi olla lyhytaikaista ilmastonmuutoksen takia ja sen vuoksi jäätiköt ja ikirouta alkaa sulaa ja pahimmissa skenarioissa Grönlannissakin voi kohta pelata jalkapalloa viheriöllä. Itse olen ehkäissyt ilmastonmuutosta omassa elämässäni lopettalla piereskelyn kun metaani vapautuessaan ilmakehään tunnetusti lämmittää ilmastoa.

    Äänestä

  • Moni_ei_tiedäkään kirjoitti:

    Ollakseni rehellinen, suoraan sanoen: Kuules, olen aika pienituloinen. Ja joudun hoitamaan omaa dementiaa sairastavaa lähiomaistani,saamatta siitä mitään korvausta.

    Joten itseasiassa tämä Suomen valtio ja yhteiskunta säästää näiden toimenpiteiden ja menettyjen takia aika roiman pennin, euron ja tuhannen sellaisen.

    Kysypä joltakultakin toiselta, kuinka paljon tämä yhteiskunta tällä menettelyllä itse asiassa tulee säästämään.

    Jos olen rehellinen, niin mun täytyy tunnustaa että talvitakkini on vuodela 1997 eli jo 20 vuotta vanha. Koit ovat syöneet siihen pari reikää mutta eikös se ole retroa farkuissakin kun polvet ovat revitty. Toisaalta kun ajattelee, niin luontoahan siinä säästyy kun ei tarvitse puuvillapelloilla haaskata luonnonvaroja ainakaan minun pukeutumisen.

    Toisaalta talous kasvaa vain kuluttamalla joten siinä mielessä valintani ei ole paras mahdollinen.
    Kuluttaa vai säästää, siinäpä vasta pulma ja dilemma jota pohtiessa joutuu aina pyllistämään ja kumartamaan välillä taloudelle ja välillä luonnolle.

    Äänestä

  • Sorry_kirjoitusvirheet kirjoitti:

    Korjaus: Suomen valtio tulee säästämään näiden toimenpiteiden ja menettelyjen takia aika roiman euron ja tuhannen sellaisen.

    Tokihan minä anteeksiannan kirjoitusvirheesi kaltaisellesi talousnobelistille.

    Äänestä

  • surffaan.joka.paikassa kirjoitti:

    En voi kun asun äitin luona. Äitin tekemää perunamuusia ja lihapullia jäisi ikävä.

    Tuo asia taitaa meidän taloudessa mennä aivan päinvastaisella tavalla.
    Ruoanlaitto, tai niiden eteen laittaminen on minun vastuullani.
    Korjatakseni ilmeisen väärinkäsityksen.
    Mutta eihän sitä ja näitä asiainlaitoja voi muut tietää, kun ette täällä käy.

    Äänestä

  • kaikkipa_tietää kirjoitti:

    Jos olen rehellinen, niin mun täytyy tunnustaa että talvitakkini on vuodela 1997 eli jo 20 vuotta vanha. Koit ovat syöneet siihen pari reikää mutta eikös se ole retroa farkuissakin kun polvet ovat revitty. Toisaalta kun ajattelee, niin luontoahan siinä säästyy kun ei tarvitse puuvillapelloilla haaskata luonnonvaroja ainakaan minun pukeutumisen.

    Toisaalta talous kasvaa vain kuluttamalla joten siinä mielessä valintani ei ole paras mahdollinen.
    Kuluttaa vai säästää, siinäpä vasta pulma ja dilemma jota pohtiessa joutuu aina pyllistämään ja kumartamaan välillä taloudelle ja välillä luonnolle.

    Sittenhän sinulla on oikea retrotakki!
    Vanhat designmallithat tulevat aina uudestaan muotiin.

    Kuinka oikeaan osuitkaan!
    Sanomisissasi on ajattelemisen aihetta meillä kaikille.
    Ansaitsisit oikeasti ekoteostasi ja työstäsi luonnon hyväksi palkinnon ja ainakin tässä maassa annetun tunnustuksen.
    Kunpa muutkin alkaisivat vähän enemmän ajatella luontoa ja mitä meistä itsekukin voisi luonnon ja ympäristönsuojelun hyväksi.

    Kulutusta ja turhan, tarpettoman krääsän ostamista vähemmän.
    Joulu on kaikista pahin aika.
    Samaa vaatetta voi käyttää pidempäänkin. Jos ostaa vuoden, tai kahden päästä takin vain muodin takia, se ei kyllä ole kovin ekologista.
    Käyttökelpoisia vaatteita voi ostaa kirppareiltakin.

    Mitä vähemmän on joka paikassa tavaraa, joutavanpäiväistä krääsää, sitä paremmalta ja siistimmältä oma asuntokin näyttää. On myös huomattavasti helpompi siivotakin.
    Ihmiset aina luulevat, että tavaranpaljous ja materialistinen ajattelutapa tekee muka ihmiset onnellisemmaksi. Asiahan on aivan päinvastoin.
    Mitä vähemmän, sen parempi.

    Äänestä

  • Ketä ??!!! Lieksa - palstalla merkittäviä??!! ....

    Äänestä

Swazimaassa kirjoitellaan savitauluun päivittäin satoja aloituksia mielenkiintoisista poppamiehistä ja seuraajia on yli 20 000.

Äänestä
  • Niinpä.

    Joidenkin pölhöilä ja tyhjänpäväisillä blogeilla, tai vlogeilla jotkut tienaa elantonsa.

    Oikeilla duuneilla, kuten omaishoitajuudella ei tienaa mitään.
    Eikä hyödy mitenkään.

    Äänestä

  • Ja ajatteles jos kaikki Venäjällä ostas silmälasit niin mietippä miten optikkoliikkeet rikastuisi.

    Äänestä

  • Tälleen_se_menee kirjoitti:

    Niinpä.

    Joidenkin pölhöilä ja tyhjänpäväisillä blogeilla, tai vlogeilla jotkut tienaa elantonsa.

    Oikeilla duuneilla, kuten omaishoitajuudella ei tienaa mitään.
    Eikä hyödy mitenkään.

    Pitäisiköhän vanhustenhoitajankin rueta myymään mainosaikaa niin tulisi lisätienestiä. Siinä mummolle kaurapuuroa keitellessä voisi samalla kertoilla maksettuja mainoksia mummoille heidän pienten eläkkeidensä päänmenoksi.

    Äänestä

  • Puhumattakaan (saati kirjoittamatta) sellaisesta kielestä kuin swahili : https://fi.wikipedia.org/wiki/Swahilin_kieli

    Halla-aholaisetkin ovat täysin väärässä tässä. Koko Euroopassa ei vieläkään ole yhtäkään kauppakieltä, mutta Afrikassa jo "muinaisina aikoina" mm.swahilin kehittivät .... :)

    Äänestä

Ja ajatelkaas kun tavalliseen maitoon keitettyyn velliin lisää mannaryynejä. Siinä ne pinnalla kelluu kuin ajopuut vedessä. Näillä ajopuilla se Suomenkin talous aikanaan nostettiin. Muistakaapa tämä seuraavan kerran kun mannavelliä vedätte poskeenne.

Äänestä

Todellisia leg3ndoja nämä viimeiset kirjoittajat...ihan aiheessa pysyivät vai kuinka. Onko harjamäki avannut ovensa uudelleen ??

Äänestä

Vieläkös se suomiensin tapahtumassa esiintynyt julkkispari vaikuttaa Siilinjärvellä?

Äänestä
  • Onko se vaikuttanut muulloin yhtä näkyvästi kuin siinä tapahtumassa?

    Äänestä

Tältä paikkakunnalta ei löydy, eikä tule löytymään mitään legendoja.

Jos niihin ei tosin lueta tällä paikkakunnalla aikoinaan ollutta Jyrki Kataista.
Hän taitaa ainoastaan täytttää legendojen jonkinlaiset määritelmät.

Äänestä

Olo miten oli. Elvis on silti
silti paras

Äänestä

Mäski on tai oli legenda. Tietääkö kukaan vieläkö elää?

Äänestä

ER:stä luulin että täälläkin ketjussa ketkuillaan. Jos ei niin sitten niin joo. Mutta kyllä kyseiset nimikirjaimet edelleenkin Siilinkylällä vaikuttaa, jos ei nyt asuen, ja hyvä aivan niin ...

Äänestä

Kaikki elävät legendat ovat jo kuolleet, tai menneet jo pois.

Äänestä

Kyllä se suurin legenda on HKP ...

Äänestä

Ketä ja miltä vuosilta ovat "HKP", "Mäski" ja "Elvis", en tunne noista kutsumanimistä päätellen??!!

Äänestä

Nooh, muistaako kukaan Huuskon poikia?

Äänestä
  • Kyllä muistaa. En muista montako niitä on, mutta ainakin yksi pojista taisi menehtyä aika nuorena. Toinen pojista kuljetti päivittäin pystykorvaa.

    Äänestä

"Legenda" on siis Siilinjärvellä semmoinen joka joskus parikymppisenä ollut kovan pojan maineessa?!
Voisi kovasti kysyä, että miksi jotain nuorta kaljajengin johtajaa pitää vuosikymmentenkin jälkeen kutsua Siilinjärvellä legandaksi, muualla ne kutsuu semmoisia mm.spurguiksi ...

Äänestä
  • Ja sinua kutsutaan nettitrolliksi.

    Äänestä

"Ja sinua kutsutaan nettitrolliksi."

Ei tuo mitään trollaamista ole, kyllä valtaosa tässä ketjussa mainituista on nuorena sen "Legendan" (tässä yhteydessä hyvin kyseenalaisen) maineen aika kaljanhuuruisissa tunnelmissa ansainnut. Joku kovempiakin päihteitä käyttänyt taitaa olla sivua ylöspäin veivaamalla mainittu.
Minkäs sille sitten mahtaa, jos "legendoina" jossain pidetään sellaisia, onhan niitä muunkinlaista äijänvänkyrää, jotka Siilinjärvellä on myöhempinä vuosinaan mainetta niittäneet. En tällä tarkoita myöskään ns.bisnesmiehiä, en rahatekoakaan "Legendan" arvoisena suorituksena pidä. Mutta onhan noita muita viäräsuita ollut, ja -leukojakin, joille tuonkin arvon enemmin soisi, vaikka onhan joka sukupolven nuorisolla toki omat tarinansa. Kuitenkin sen vertaan tiedän täällä mainituista, että ei (ne jotka tiedän) ole silloin nuorena nyt käytöksellään ainakaan puhtaita papereita täysin saanneet.

Eli mielestäni tuohon arvonimeen kuuluisi olla vaikka hauska, mukava, reilu, hyvä jutunkertoja, taikka muuten yhteisölle/ystäville hyödyllinen tavalla taikka kolmannella. Eli miksi "legendoiksi" nimitetään henkilöitä, jotka joskus juoneet nuoruudessaan kaljaa ja siihen päällä jotain uhoa, ja muuta temppu?!!
En oikein jaksa ymmärtää tätä, vaikka ymmärrän sen, että tälläiset henkilöt on nuoruudessa painunneet joittenkin mieliin. Mutta onhan kaljankillittysen jälkeen uhoajia nyt joka nurkan takana, jokainenko niistä pitäisi sitten siihen arvoon arvottomaan nostaa mukamas?!!

Äänestä
  • Sä olet vaan kateellinen kun sua ei muista kukaan.

    Äänestä

"Sä olet vaan kateellinen kun sua ei muista kukaan. "

Kertoo taas karua kieltä vallitsevasta kaunan ja katkeruuden tilasta.
Miksi pitäisi haluta että muistellaan sihinää kaljatölkin ääressä ja päälle käskytykset "kavereille"?!

Äänestä

Nimimerkki "hehheh2" kirjoitti 23.10.2018 siitä, kuka on legenda: "Eli mielestäni tuohon arvonimeen kuuluisi olla vaikka hauska, mukava, reilu, hyvä jutunkertoja, taikka muuten yhteisölle/ystäville hyödyllinen tavalla taikka kolmannella."

Tuon luokittelun perusteella useammat Siilinjärven juoruilevat sedät ja tädit ovat legendan arvonimen ansainneet. He ovat varmasti omasta mielestään hauskoja, mukavia ja reilusti mutjauttelevia hyviä jutunkertojia ja monellakin tavalla hyödyllisiä toisille kokkapuheen pitäjille. Ei legenda välttämättä olekaan ihminen, jota kaikki ihannoivat. Kyllä ihan tavallinen ihminenkin voi olla legenda omassa sarjassaan, jotkut jopa ilman sitä sarjaakin.

Äänestä

"Tuon luokittelun perusteella useammat Siilinjärven juoruilevat sedät ja tädit ovat legendan arvonimen ansainneet. He ovat varmasti omasta mielestään hauskoja, mukavia ja reilusti mutjauttelevia hyviä jutunkertojia ja monellakin tavalla hyödyllisiä toisille kokkapuheen pitäjille. Ei legenda välttämättä olekaan ihminen, jota kaikki ihannoivat. Kyllä ihan tavallinen ihminenkin voi olla legenda omassa sarjassaan, jotkut jopa ilman sitä sarjaakin. "

Eihän se mihinkään arvonimeen riitä jos "omastamielestään on". Eikä "juoruilu" nyt ainakaan itseni mielestä ole hauskaa tai reilua jne., pikemminkin päinvastoin on rumaa jos jonkun selän takana puhutaan. Mutta tarkoitin lähinnä reiluja henkilöitä, ja sellaisia hyviä jutunkertojia, jotka "kertoo legendaa", jo puheessaankin. Vähän siihen suuntaan kun savolainen "viäräleukuus" joskus ymmärretään, mutta ei tietenkään se viärys mitään kieroa peliä ja sellaista kepulointia oikeuta.

Mutta toki "legendaa" on monenlaista, ja kai ne pienissä piireissä hyvät legendat syntyvätkin. Mutta toisaalta ei se kaljalipittäminen nuorena vielä legendaa itsessään (mielestäni) tee.

Äänestä

Toivottavasti et nimim."lekentaarisen_tavallinen" ajattele, että kaikki "sedät ja tädit" on tuommoisia kun kuvaat. Kyllähän nyt jokainen lekentaari ikääntyy, mutta piirteet ei nyt niin vuosien saatossakaan täysin muutu, joku on "juoruilija" jo nuorena toinen taas ei, toinen taas voi luulotella niin koko ikänsä, vaikka se ei ehkä niin mustavalkoista olekaan. Pitää oppia hei tuntemaan eri ikäisiä, niin näkee, mutta en sano etteikö "Juoruilijoitakin" olisi, kaiken ikäisissä ...

Äänestä

ravintola himalassa oli usein 90-luvulla parrakas kaveri joka kävi keskellä ravintolaa olevan tolpan pöytää puistamassa. tolppa oli yläpäästä pikkuisen löysällä joten piti melkoisen ryminän. samalla mies karjahteli kovasti. luulin ensimmäisellä kerralla että mies on vaarallinen mutta harmiton veikko kait se oli. ei hänen rymistelyään ainakaan kukaan noteerannut. hauska heppu.

Äänestä

JK on tosi naistenmies.

Äänestä
  • Kukahan on Siilinjärven legendaarisin rekkailija??!

    Äänestä

Niin, niin, mutta onkos Siilin legendoja olemassa yhden yhtä??!!

Ehkäpä on, mutta ei niistä paljon ole kerrottu tässä ketjussa :D

Äänestä

Siilinjärvelätä on se Käteinen (lue Katainen), joka myi Suomen sähkökantaverkon ulkolaisessa omistuksessa olevalle Karunalle pilkkahintaan, vaikka varastaminen on vielä kielletty Suomessa. Kätrinenhän oli aikoinaan Siilinjärven kokoomusnuorten, Pialaveden kokoomusnuortenja Varkauden kokoomusnuorten valtakirjapuheenjohtaja hyvin tuloksin yhtä aikaa.

Äänestä


Nosto.

Äänestä

Vieläkö Vekara on voimissaan?

Äänestä

Aikoinaan muistan miten muutama "kaveri " Vekarajärvelle aikamiehenä meni. Kyllä niiltä siellä viikset pois ajettiin, ja muutenkin palasivat jonnekin murrosta edeltäneeseen aikaan, jolloin rautaesirippu tippu vielä itän ja lännenkin moloista ...

Äänestä

Vielä 20 -v sitten Maukka ja kumppanit pitivät hienosti yllä Siilinjärven torilla kunnan kulttuurielämää. Nyt ei ole Maukkaa eikä kyllä torillakaan tapahdu nykyään yhtään mitään.

Äänestä
  • Kopteritero on kyllä härski.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kopteritero on kyllä härski.

    Kuka tuo on? En ole koskaan kuullutkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka tuo on? En ole koskaan kuullutkaan.

    Sikun jäbä joka tekee koptereita julkisilla paikoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka tuo on? En ole koskaan kuullutkaan.

    Aappolankaan kaoppa ee oo ennee "aena aaki" ... Mistähän syystä EU sen sulkivat ...??!! ...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aappolankaan kaoppa ee oo ennee "aena aaki" ... Mistähän syystä EU sen sulkivat ...??!! ...

    Samasta syystä kuin mitä noin 40 vuoden aikana reilut 3000 vastaavaa kyläkauppaa sulkenut. Eli että ei ole jatkajaa löytynyt, konkurssihan ei pieniä kauppoja kuitenkaan helposti uhkaa, kun investoinnit sen verran pieniä ... Mutta nuoriso on niin helppoon elämään tottunutta, että menee sitten vaikka isojen ketjujen "orjuutettavaksi" mieluummin, jos kaupan alalle menee ...

    Vaikka Eu:lle pienten kauppojen sulkemisessa ole toistaiseksi ollut osaa eikä arpaa, niin lopun se meinaa niistä tehdä. Vuoteen 2030 mennessä on kylmäkoneet uusittva vähempipäästöisiksi, mikä on isohko investointi pienille kaupoille eritoten ...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sikun jäbä joka tekee koptereita julkisilla paikoilla.

    Siis mitä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis mitä?

    Viimeksi pyöräytti letkua fonttanellan miesten suihkuhuoneessa. Kyllä siinä porukat katsoi ja isit peitti lastensa silmät, että näin meillä siilissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viimeksi pyöräytti letkua fonttanellan miesten suihkuhuoneessa. Kyllä siinä porukat katsoi ja isit peitti lastensa silmät, että näin meillä siilissä.

    https://www.youtube.com/watch?v=D3tD9EPOEik&list=RDMM&index=2ha

    Polly Jean Harvey "A Perfect Day Elisi" - Taiderock/Etelä-Englanti ....

    Äänestä

Onko Tero simonsalosta. Tänään oli kopteri tehty k raudassa.

Äänestä
  • Ou nou minä olin silloin liikkeesä ja luulin että ilimari lenti kylän yli.

    Äänestä


  • <ei ole kuisn s-teräkstästä ... miskli luumusit luutaa, luupää ??!! .... Entäs pasi ja kettunen asuvatko vielä(kin) siellä??!! ....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    <ei ole kuisn s-teräkstästä ... miskli luumusit luutaa, luupää ??!! .... Entäs pasi ja kettunen asuvatko vielä(kin) siellä??!! ....

    Pasilla vaan oli jotain P - housuissa, ja Kettunen jäi silleen, että vain että ... kettusilleen ... :) ...

    Äänestä

ONHAN SIILISSÄ SURULLISEN KUULUISA SIILIN PÖLJÄ KATAINEN CARUNAN MYYJÄ.

Äänestä
  • KETTUNEN oli pöljempi ... Ja Pasilla oli housuissaan ne mistä **^^^***:sen hallitus tuli mm.kuuluisaksi ... kuten muutkin ...

    Äänestä

Sikun jäbät ja muutkin. Bussi alkaa olla täynnä torstain drag Pricilla show. Otetaan toinen bussi jos kylän ukot innostuu mukaan. Saisitte elämän "bussikyydin". Juhanille voi ilmoittautua fontiksen kassalla.

Äänestä

  • Mitä sanoo kylän mammat jos nyt jollakin sellainen vielä on kun papat tulee kotiin minihameissa ja korkkareissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä sanoo kylän mammat jos nyt jollakin sellainen vielä on kun papat tulee kotiin minihameissa ja korkkareissa.

    Tässähän alkaa ihan kostua kun tuollaista ajattelee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässähän alkaa ihan kostua kun tuollaista ajattelee.

    Laitapas puoleen kossua minullekin, puoleen kun ollaan vasta vielä näin alkuviikosta ... jhäh. jähä, jäh, jäh jääh .... :D

    Äänestä

Missä asuu se ketun v**tunen eikun zen v**un kettunen ... ei saatavat kun siltä vielä jäi ... jos on kouluttautunut, niin oisi silläkin etenkin voinut ne maksaa, kuhan jaksaa ... Kettunen ... Pasillekin ... :)

Äänestä
  • Kakattaako sua?

    Äänestä

  • Pöljänarto ja kopteritero siinäpä siilin parhaat hahmot. Kehvontimppa ja isoVee hyvinä kakkosina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pöljänarto ja kopteritero siinäpä siilin parhaat hahmot. Kehvontimppa ja isoVee hyvinä kakkosina.

    Ketä Ne olivat??!!
    Kaikki ei tunne ...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kakattaako sua?

    Toisinaan kyllä ... Eikös itteäsi sitten koskaan?! ... Ei kun emmä sillä mut kun ei siitä enää tarvi ottaa mallia, että tekee housuun ja juoksee sitten löysät housussa niin että rappukäytävä roiskuu ...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pöljänarto ja kopteritero siinäpä siilin parhaat hahmot. Kehvontimppa ja isoVee hyvinä kakkosina.

    Mukavia seuralaisiahan ne mielikuvitusystäväsikin ovat. Mutta kuule : jos ovikello pian soi ja menet avaamaan, niin melko suurella varmuudella näet oven avatessasi pari valkotakkista setää, muista sanoa heille päivää, ja olla muutenkin "siellä" sitten ihan kiltisti, jookos ...?!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pöljänarto ja kopteritero siinäpä siilin parhaat hahmot. Kehvontimppa ja isoVee hyvinä kakkosina.

    Ole kaiketi itse moottorilassi harjamäen kupeesta. Kumpa vaan oppisit joskus harjalla puhdistamaan ja lanaamaan itsesi ja mielesikin ... :(

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pöljänarto ja kopteritero siinäpä siilin parhaat hahmot. Kehvontimppa ja isoVee hyvinä kakkosina.

    Arjan Pöldä oli tosiaan ihan melkein joskus koptereisseen, kun Teptori lähes sen tulkoot sen lähes housuhameessa lähes kävi se Arjan siinä suhteessa lähes kävi mutta käy se pian se siinä se käy sitten taas pian ja käy se, kyllä se käy taas se ... :D ...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Arjan Pöldä oli tosiaan ihan melkein joskus koptereisseen, kun Teptori lähes sen tulkoot sen lähes housuhameessa lähes kävi se Arjan siinä suhteessa lähes kävi mutta käy se pian se siinä se käy sitten taas pian ja käy se, kyllä se käy taas se ... :D ...

    Tarkoitat Kiikka vissiin Arjan kaatoon vissiin tämmösiä :


    https://www.youtube.com/watch?v=kG12C1oX5Eo

    Äänestä


  • Anonyymi kirjoitti:

    Mukavia seuralaisiahan ne mielikuvitusystäväsikin ovat. Mutta kuule : jos ovikello pian soi ja menet avaamaan, niin melko suurella varmuudella näet oven avatessasi pari valkotakkista setää, muista sanoa heille päivää, ja olla muutenkin "siellä" sitten ihan kiltisti, jookos ...?!!

    Entä jos siellä on kopteritero ja vetää valkotakin sivulle ja alkaa floppaamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Entä jos siellä on kopteritero ja vetää valkotakin sivulle ja alkaa floppaamaan.

    Entä jos hakeutuisit sinne valkotakkien seuraan ihan rauhallisesti, noine kummine mielikuvitusystävinesi ?!! ...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Entä jos hakeutuisit sinne valkotakkien seuraan ihan rauhallisesti, noine kummine mielikuvitusystävinesi ?!! ...

    Nuo ystävät ovat oikeita siilinjärveläisiä. Löydät ne yhdistyksestä nimeltä siku.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuo ystävät ovat oikeita siilinjärveläisiä. Löydät ne yhdistyksestä nimeltä siku.

    Ainoa siku minkä googlettamalla löydän on saksalainen, ja valmistaa lasten muovituotteita, muuta pienoisautoja, - traktoreita, ja muuta sellaista ... Tämä alkaa kuulostaa aika naurettavilta nämä tietyn kaverin jutut. Voisi vaikka vähän tarkkailla ylläpitoa ja muuta ajatellenkin, kun saman nimisia voi asua noilla alueilla, mihin noita mk-ystäviään työntää ...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainoa siku minkä googlettamalla löydän on saksalainen, ja valmistaa lasten muovituotteita, muuta pienoisautoja, - traktoreita, ja muuta sellaista ... Tämä alkaa kuulostaa aika naurettavilta nämä tietyn kaverin jutut. Voisi vaikka vähän tarkkailla ylläpitoa ja muuta ajatellenkin, kun saman nimisia voi asua noilla alueilla, mihin noita mk-ystäviään työntää ...

    voe tokkiisa et sie kuukkelilla jäbien salaseuraa löyvä, yhen ainaki tunnet ja se on isovee

    Äänestä

Eikös siellä ole porno Erkki?

Äänestä
  • Ei ja ei, en usko että "siellä" tosiaan on enää kukaan ... Mutta jos siellä joku on, niin se voi hyvinkin olla lähinnä Erno Porkki ??

    Äänestä

  • Tämä taitaa olla tuttu tapaus🤔

    Äänestä

Keinänen on hyvällä matkalla alansa legedaksi

Äänestä

Kehvontimppa ja takasillalla ruuhkaa, pöljänarto ja kaksoiselämää, isovee lotinaa hississä...näitä riittää tässä kylässä.

Äänestä

Mutta tämmöistä Keinästä on vAin yksi.

Äänestä
  • On niitä ... useampia ... :)

    Äänestä

  • Mitäs Keinäselle kuuluu ... Luulin aina että tietä on AINAKIN 2, mutta ehkä sotkin ... ÄHHEh ... No mitäs Semmoista Keinäselle kuuluu, toivon jopa että hywwee päewee & suhteetonta YÖn pimmeyttä Keenäneenniin suanunna oes ... Vuan misteepä reppan keekka ruojoo rienee ... :)

    Äänestä

Myös Maurice Renault kuuluu näihin legendoihin. Maurice on vanha ja kunnioitettu legioonalainen Kehvon suunnalta ja huhujen mukaan vaikuttaa tällä hetkellä Ukrainan suunnalla.

Äänestä
  • Uskotaan jo, ja lähtisin itsekin mieluummin muukalaislegioonaan kuin kehvolla, tottahan taku ... :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskotaan jo, ja lähtisin itsekin mieluummin muukalaislegioonaan kuin kehvolla, tottahan taku ... :)

    Onkohan Uolevi Peugeot sukulaesija :P

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onkohan Uolevi Peugeot sukulaesija :P

    Tunsin "taannoin" erään kivankin verevän naisen, joka ajoi "Pösö:llä", eikä tosiaan ollut S:järjeltä ... :D

    Äänestä

Sikun kundien ei pitäisi mennä SOVELTAMAAN omia päähän pistojaan asiasta tietämättömän noviisi. Kyllä valmistajan sivuilta ohjeet löytyy, mutta valaisimen rikkomis ja tuhoamis ohjeita ei valmistajankaan sivustoilla . . . . . valitettavasti ole eikä LÖYHDY ! Mutta tuo rikkomis ja tuhoamis geeni joillakin ihmisillä on luonnostaan. Se kun on monelle semmoinen LOPPUMATON ! luonnon vara. Ehkä pätkä rautatie kiskoa olisi näille hajottajille kuitenkin liikaa ?? Sen luulisi säilyvän ehjänä isältä pojalle . . . ja äidiltä tyttärelle . . . . VAI MITENKÄ LIENEE ?

Äänestä

Outoa kovin on teksti nuorisolta??! ... Mutta näin eläkeikäisenä "pappana" :D kiinnostaisi tietää, että onko tuo Siku yksinkert.lyhene Siilijärven kunnasta vai joitain muuta (ennen pakollista kuntaliitosta tms.) ... ??! ...

Äänestä
  • Eiköhän tuo ole Siilinjärven kundit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän tuo ole Siilinjärven kundit.

    Ei kun Siilinjärven Kulinaristit. Tattikeittoa Kopteritero tarjoili pojille viime viikolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Ei kun Siilinjärven Kulinaristit. Tattikeittoa Kopteritero tarjoili pojille viime viikolla.

    Kopteritero asuu simonsalossa ja on sikun puheenjohtaja. Jäbällä on aivan valtava kypärä.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Kopteritero asuu simonsalossa ja on sikun puheenjohtaja. Jäbällä on aivan valtava kypärä.

    Mikähän osasto herralla on?! Miten olisi niitten lääkkeitten tarkastus ??!

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Mikähän osasto herralla on?! Miten olisi niitten lääkkeitten tarkastus ??!

    Suljettu osasto tietenkin, mitä tuota nyt edes kyselemäänkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Suljettu osasto tietenkin, mitä tuota nyt edes kyselemäänkään.

    Pahvi, sielläkö on koneet ja rensselit käytössä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän tuo ole Siilinjärven kundit.

    EI OLE VAAN : Kuulinjärven Sintit ... Ja nitten "valtavien kypärienkin" suurin on alle 2 senttiä ... Älä "mies" nyt ainakaan siitä revi ... :D ...

    Äänestä

Tulisiko minusta siilin legenda👗

Äänestä
  • Mene muualle niin alkaa "kalat" jo sinteistä kasvaa silmistä ja nenästä ja vasemmiston korvasta ....

    Äänestä

  • Rakentaja korkeintaan, ja sekin ISO EHKÄ ... Älä vaan mene kirvesmieskouluun ... :P

    Äänestä

  • Haluaisin kyllä jotain todisteita siitä, että näitä tiettyjä henkilöjä on edes olemassa. Eli näitä mistä ilmeisesti erään henkilöt jatkuvasti jauhaneet ...

    Äänestä

  • Anonyymi00167 kirjoitti:

    Haluaisin kyllä jotain todisteita siitä, että näitä tiettyjä henkilöjä on edes olemassa. Eli näitä mistä ilmeisesti erään henkilöt jatkuvasti jauhaneet ...

    Mene huomenna fontanellan saunaan missä nauru raikaa 19:15 niin saat todisteen takaa.

    Äänestä

Pöljällä ollaan joo.

Äänestä

Joku eläkeläiskäppänä väänti housut nilkoissa paskaa liikenneviherkaistalle joskus 1999 loppukesällä.
t:ohiajaja

Äänestä
  • Niitä täällä riittää.

    Äänestä

Vieläkö harjamäen hörhö liikuskelee kylillä.

Äänestä
  • Taitaa laulella urheilutapahtumissa matalalta aina sen saman kappaleen. Sitäkö ukkoo tarkoitat.

    Äänestä

Legendasta en tiedä mutta tietääkö kukaan sitä huonohampaista ukkoa joka puhelee itsekseen. Alkosta tuli viime viikolla.

Äänestä

Ei taida siilissä olla enää legendoja, mullan alla taitaa olla meidän legendat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Siiliin-muuttanut kirjoitti:

Kuopiossa on huulipunamies, hammastahna nainen..

Onko Siilinjärvellä vastaavia tapauksia tai henkilöitä, joista jokaisen tulisi olla tietoinen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu