Muuten ei voi ymmärtää että miksi hyysäripuolueet sdp, vihr, vas ja rkp saivat niin paljon ääniä. Toisaalta suurimman äänimäärän sai tiukkaa matujen pakkopalautuslinjaa vetävä kok, joten se sentään oli ilonpilkahdus tuloksissa.
Suomessa on ihmeellisen paljon hyysäreitä
jhbhbjhbjhb
15245
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ns. alaluokka äänesti noita puolueita. Eli sosiaalitukia käyttävät.
Tai sitten Suomessa ja muualla harjoitetaan systemaattista vaalipetosta. Tämähän on fakta jo pelkästään median puolueellisuuden perusteella. Media välittää puolueellista tietoa, manipuloi ja valehtelee. Kansan mielipide heijastelee sitä minkälaisen tiedon perusteella kansa mielipiteensä muodostaan.
Selitys hyysärien vaalivoittoon on niinkin yksinkertainen kuin se, että hyysäripuolueet ovat harjoittaneet tehokasta ja räväkkää oppositiopolitiikkaa, minkä johdosta ne saivat äänestäjänsä liikkeelle. Sen sijaan esim. persut ovat pettäneet kaikki lupauksensa, minkä johdosta heidän äänestäjänsä pysyivät joko kotona tai äänestivät jotain muuta puoluetta.
Suomi ja suomalaiset on kyllä maailman ihmeellisin kansa.
Olen syntynyt Suomessa, osaan suomen kielen, mutta asunut pois sieltä.
Kun luen asioita Suomesta tai ihmisten kommentteja, niin tulee tunne, ettei tuollaista maata voi olla edes maapallolla. Tai tuollaisia ihmisiä.
Yksi kummallisimmista on pääsiäinen. Miten voi maapallolla olla vielä niin pakanallinen maa, että siellä juhlitaan noitia. Kuvittelisin, että se olisi jossakin Afrikassa. Moni luuleekin, kun kuulee suomea, että se on jokin afrikkalainen kieli. Tai mitä tekemistä noidilla on pääsiäistipujen (mitä, miksi on pääsiäistiput?) kanssa? Tai munien maalaamisen noitien kanssa? Miksi noitia? Mistä tämä noitakultti tulee? Onko noidilla jotakin tekemistä joulupukki-idean kanssa?
Mitä ovat hyysärit, matut, pakkopalautuslinja jne.? Mitä siinä ajatellaan tai miten ajatellaan? Hyysäys ilmeisesti on huolenpitoa. Miksi ei saa pitää huolta? Matut on maahanmuuttajia sen ymmärrän. Suomalaisista on jotenkin hienoa olla koviksia - meillä on hienoa olla lempeitä, ystävällisiä hyysäreitä, mutta ei sitä tiedä onko se aina niin aitoa, mutta jos puhuisi kuin suomalainen ja olisi samalla tavalla töykeä, niin sitä pidettäisiin hyvin sivistymättömänä.
Niin, suomalaiset antaa hyvin rak an ja kouluttamattoman kuvan. On helppoa mieltää, että miten raakat viikingit ovat tulleet sieltä tappamaan ihmisiä etelän maihin ja miksi niitä on pelätty niin paljon. Vähän sama tunnelma vieläkin.
Oletan, että meilläkin on täällä niitä maahanmuuttajia, ja tietysti tosi paljon, koska on toinen EU-maa, mutta hyvin lähellä Afrikkaa. En ole kuullut koskaan meillä puhuttavan heistä kuten suomeksi puhutaan koko ajan, se johtuu varmasti siitä, koska suomalaiset ovat niin erilaisia ja Suomi on tosi erilainen kuin mikään muu tuntemani maa.
Suomalaiset on niin vaaleita ja sinisilmäisiä, että ovat ihan pelottavan kalpeita ja hauraan näköisiä. Erottuvat helposti väkijoukosta. Tulee mieleen, että on jotenkin sairas vielä kun ovat ilmeetön. Sellaiset vitivalkoiset ja laihat lapset varsinkin. Mutta suomalaismiehet on jotenkin pelottaviakin, uhkaavia.
Mutta miten tähän liittyy noidat ja miksi pääsiäisenä?
Löysin wikipediasta pääsiäisnoita-asiasta tämän:
--
Uskottiin, että pitkäperjantain ja pääsiäissunnuntain välisenä lauantaina Jumalan suojeleva vaikutus on pienimmillään ja silloin noidat pääsivät mellastamaan maailmassa. Kristinuskon mukaan Jeesus Nasaretilainen kuoli pitkänäperjantaina ja nousi kuolleista pääsiäissunnuntaina. Siksi juuri kyseisenä lauantaina pelättiin noitia ja pahan karkottamiseksi muun muassa poltettiin pääsiäiskokkoja.[1]
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pääsiäisnoita
Miksi Suomessa noitia pelättiin siksi, kun Jeesus nousi kuolleista pääsiäissunnuntaina? Ajatellaanko Suomessa, että Jeesus on/oli pääsiäisnoita? Pelätäänkö noitia vieläkin? Tämä on tosi kummallista kaikki. Olisin iloinen, jos joku osaisi kertoa vastauksia.
Suomalaiset ovat maailman upein kansa jotka ovat korvesta raivanneet ja kehittäneet menestyneen yhteiskunnan. Maailmalta tuppaa nyt maahamme alikehittyneistä maista populaa joka valitettavasti heikentää yhteiskuntaamme.
Suomalaisille ja Suomelle riittää 'oma brändi' , muusta viis. Köyhät katoavat kun niitä ei ruoki.
Alikehittynyt orjakansa missä rasismi kukkii vielä.
Kyrpää vihreille! Nyt on geelitukille humalaista vihervittua tarjolla kun vetivät Tavastialla kunnon kännit!
Kuten Soini sen sanoo:
"Ulkoministeri Timo Soini (ps) kommentoi Iltalehdelle sunnuntaina Syyrian ohjusiskun, Tukholman terrori-iskun sekä Malmön ja Oslon pommiepäilyjen vaikutusta suomalaisten turvallisuuteen.
- Tämä on tietysti vakavaa. Väkivalta ja terrori eivät koskaan ole hyväksyttäviä. Ne myös osoittavat, ettei lintukotoja enää ole.
Soinin mukaan terroria uhkaa vastaan voidaan taistella vain avoimuudella ja demokratialla.
- Sulkeutuminen ei ole vaihtoehto, Soini sanoo."
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201704092200099659_ul.shtml
Miksi Suomi ei ole enää lintukoto? Koska TE olette äänestäneet päättäjämme tekemään maastamme sellaisen.
Ja nyt TE, suomen kansa, äänestitte valtaan vielä pahemman kasan pellejä - saatte sellaisen suomen, jonka haluattekin; suomen, joka ei tosiaan enää ole lintukoto.
Eikä tule enää koskaan sellainen olemaan.
Maa, jossa islam on saanut pysyvän jalansijan - onneksi olkoa.
Tervetuloa barbarismi.
Toivottavasti olette tyytyväisiä jatkossakin, muistakaa sitten olla valittamatta tulevaisuudessa matutusongelmista - te niitä tänne ilmaisitte haluavannekin.
Siellä on kaiketi todella nopsa jalkaisia ihmisiä noissa puolueissa.
Oli hauska katsoa kun punanaamainen soini melkein itki
KUINKA RIEMUITSEMME Soinia myöten, ettei vihreä älyttömyys päässyt pormestariksi !
Ja suomi säästyy siltä osin hulluudelta !
Vaalivirkailijana oli värillinen. Tuli kyllä mieleen että taitaa olla malli "venäläinen" ääntenlisäys olla salaisuus hyysäreiden vaalivoittoon.
RKPläinen ehdokas oli kestinnyt ja ties mitä maksanut mamuille ja sitten kyydinnyt ne äänestyspaikalle...