Ilmalämpöpumppu?

Mikä toimii , ei ultimatemarket sontaa .
7393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Itselläni on ollut seitsemän vuotta japanilainen daikin merkkinen.hyvin on toiminut.

Äänestä

Minulla on kolme Ultimatea, ihan itse asennettuja ja ovat toimineet hyvin kahdeksan vuotta. Äänikin niin hiljainen, että raksalla alentuneella kuulolla ei käyntiä kuule kuin aivan äärestä. Ulkoyksikkö kuuluu enemmän, mutta ei sekään häiritse.

Uudemmista Ultimateista ei ole kokemusta, hyvältä näyttää paperilla, mutta hintakin on noussut.
Nuo kolme omaani sain kutakuinkin yhden Panasonicin hinnalla. Parhaat ostokset ikinä.

Äänestä

Montako ilmalämpöpumppu tehdasta on jotka myy pumppuja euroopan markkinoilla ja varsinkaan suomessa? Ja hakaloitetaan vielä sen verran että pumppua joka toimmii pakkasessa suomessa.
Eipä selitetä että ei ole talvia enää ja kaikki toimii. No on niissä pumpuissa eroja joka antaa tehoa -10-20 välillä ja niitä kelejä sentään vielä on.

Äänestä

Samsung toimii kovemmillakin pakkasilla.

Äänestä

Kertokaa nyt,Kustannuksista ja vuosittaisista säästöistä.Paljonko Sähkölaskut ovat
pienentyneet.Ovatko vaikuttaneet siirtomaksujen nousuun?Sähkön perusmaksun
pienentymiseen,viimeisen 5 vuoden aikana.Kaivakaa nyt ne Sähkölaitoksen lähettämät
vuosikulutukset esiin ennen ja jälkeen ilmapumpun ja ottakaa kulutuksen nousu ja siirtomaksut
huomioon . Kiinnostunut.

Äänestä
  • "Vaasan sähköllä ainakin menee lujaa,myynti 2016 oli 1909 Gwh.
    Osinkoja tästä rapsahti 8 385 300,00 euroa."
    Mitäs luulisit jäävän ilmapumpun omistajalle.?
    Pakko sitä tämän laskelman mukaan jotain jäädä,omistaja kirjoitelkaa.

    Äänestä

  • Kyllä sähkön käyttäjälle omakotitaloon ilmalämöpumppu on kannattava hankinta. Suosittelen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Enstalvitulee kirjoitti:

Mikä toimii , ei ultimatemarket sontaa .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu