Suomi on ylikoulutettujen idioottien maa...

... ja nyt vihreät ja vasemmistonuoret haluavat tätä syöpää kiihdyttää lisää panostamalla yhä enemmän väestön ylikouluttamiseen. Näiden kellokkaat kuten Pekka Haavisto tosin itse eivät ylioppilaslakkia enempää ole kouluttaneet itseään. Uskooko ne että kurssituksilla ja typerällä koulutuksella Suomeen saadaan lisää teollisia tuotannollisia työpaikkoja?
27613
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Se näyttää lisäävän väkeä jonka Veikko Vennamo aikanaan nimesi "kirjatyhmisksi".

Äänestä
  • Juu,enemmän elämämkoululaisia persuja-suomi nousuun

    Äänestä

  • Lisensiaatti Vennamo, paraskin puhuja. Ei se hänellä itselläänkään sen SMP:nsä kanssa ihan putkeen mennyt loppujen lopuksi.

    Äänestä

Korkeakoulutus on Suomen tulevaisuus. Tulevaisuudessa kilpaillaan tuotteiden lisäarvolla, eikä teollisuudella. Esimerkiksi tieteessä on Suomen tulevaisuus, avaruusala tulee olemaan kasvava ala sekä satelliittien että avaruusturismin saralla, samoin kuin korkea teknologia on tulevaisuus. Koulutus ei ole typerää vaan Suomen kannalta oleellisen tärkeää, samalla pudotetaan kyydistä lähiöiden kouluttamaton valkoinen roskasakki jota ei ole kiinnostanut käydä kouluja. Yliopistot, ammattikorkeakoulut ja hybridiopintoja opettavat opistot ovat kriittisen tärkeitä Suomen tulevaisuuden kannalta.

Äänestä
  • Ja korkeastikoulutettujen palkka on ylikorkea ahne tasoa ja hinta otetaan tavalliselta ihmiseltä palveluista ja elämisen mahdottomaksi tekevistä maksuista joita byrokraatit tekevät korkeakoulutuksen saamallaan ylivertaisella älyllään etätyöpisteestään jonka tekee tavallinen ihminen ...kierre jatkuu ja pahuus kasvaa.

    Korkeastikoulutetut avaruustyöpaikat pitää erottaa perus tavallisen ihmisen elämisestä täysin irti niin voidaan huonoina aikoina pitää hengissä ne korkeasti koulutettujen osaamattomien ryhmäkin seuraavaan ultra avaruustyöpaikkojen auettua taas.

    Äänestä

  • Seuraava Nokia nousee nimenomaan sieltä ultra-avaruustyöpaikkojen keskuudesta korkean teknologian sektorilta ja se saattaa olla älyvaatteet ja älykkäät kodinkoneet. Vain korkeakoulutuksella on merkitystä, juntti duunarien työt vie robotiikka ja jäätte lähiöidenne vangeiksi työttöminä ja rahattomina kun ette viitsi kouluttautua.

    Äänestä

  • korkeakoulutusarvokas kirjoitti:

    Seuraava Nokia nousee nimenomaan sieltä ultra-avaruustyöpaikkojen keskuudesta korkean teknologian sektorilta ja se saattaa olla älyvaatteet ja älykkäät kodinkoneet. Vain korkeakoulutuksella on merkitystä, juntti duunarien työt vie robotiikka ja jäätte lähiöidenne vangeiksi työttöminä ja rahattomina kun ette viitsi kouluttautua.

    Suomella+ei+ole+mitään+jakoa+siihen.+Tämä+koulutusmantra+on+osoitettu+kuplaksi+myös+USA:ssa+jossa+mediaanitulot+on+reaalisesti+samalla+tasolla+kuin+44+vuotta+sitten.+Mutta+Kokoomuksen+ja+Vihreiden+visiossa+väijyy+tämän+noin+20-30%+suppean+yläluokan+vaurastuttaminen.+Mutta+uskokaa+vain+-+loput+70-80%+eivät+ylikouluttamisesta+kostu+mitään+vaan+heidän+verotuksensa+vain+kiristyy.

    1Äänestä

Robotisaatio, tekoäly yms. teknologia tekee lähitulevaisuudessa max. 15 v lähes kaiken teollisen tuotannon ja mutterien vääntämiset. Ne työpaikat löytyvät varmasti kyllä jostain muualta. Koulutus ja oppiminen tulevat aina vain tärkeämmiksi resursseiksi pärjäämisessä. Se joka ei opiskele ja kouluttaudu jatkuvasti joutuu sivuraiteelle aivan varmasti. Opiskelussa ja itsensä kehittämisessä korostuu nopea uusien asioiden omaksuminen ja uteliaisuus. Yhteiskunnan on varmistettava että tarjottava koulutus on korkealaatuista ja ettei opiskella vuositolkulla asioita joista ei ole hyötyä kenellekään. Koko opiskelusysteemi tulee muuttumaan lähivuosina. Muuten ei kyetä hallitsemaan uutta kehittynyttä teknologiaa.

Äänestä
  • Robotit tekevät nytkin paljon tuotantotoimissa, mutta ihmisten kanssa yhdessä.
    Teolliset työpaikat häviävät kolmansiin maihin ja robotit viedään sinnekin, koska teollisuudessa on paljon muutakin tehtävää kuin ruuvinvääntäminen.
    Ruuvinvääntäjiä tarvitaan kuitenkin rakennuksilla ja palvelualoilla esim autojen huollossa. Robottejakin täytyy huoltaa ja korjataa,valvoa jne.
    Kaikella koulutuksella on arvonsa ei vaan korkealla.

    1Äänestä

  • koojijij kirjoitti:

    Robotit tekevät nytkin paljon tuotantotoimissa, mutta ihmisten kanssa yhdessä.
    Teolliset työpaikat häviävät kolmansiin maihin ja robotit viedään sinnekin, koska teollisuudessa on paljon muutakin tehtävää kuin ruuvinvääntäminen.
    Ruuvinvääntäjiä tarvitaan kuitenkin rakennuksilla ja palvelualoilla esim autojen huollossa. Robottejakin täytyy huoltaa ja korjataa,valvoa jne.
    Kaikella koulutuksella on arvonsa ei vaan korkealla.

    Niin. Kaikella koulutuksella on kyllä arvonsa. Tulevaisuuden perusduunarin täytyy olla sekä käsistään osaava ja hyvin koulutettu myös tiedollisesti ja matemaattisesti. Olen itse nähnyt 15 v sitten Japanissa työmatkoillani, miten robotisoitu puhdastilatehdas toimii. Vain kourallinen asiantuntijoita käy säätämässä muutaman kerran viikossa koneet ja robotiikan. Robottien ja 3D tulostimien ylläpitäjät ja korjaajat ovat kovia ammattilaisia. Duunareita, joilla on insinöörin ajattelu ja tiedemiehen analysointikyvyt. Kovimmat lähitulevaisuuden koulutuksen uudistusvaatimukset kohdistuvat juuri ammattikoulutukseen. Se on vaan nyt unohdettu täysin. Miksi? Elämme valtaisaa teknologian murrosta, joka on vasta alkanut. Sen nimi on neljäs teollinen vallankumous. Näin sanovat.

    1Äänestä

Paremmin oppii itse kuin, korkea kouluilla yliopistot on lähinnä yläluokan päivä koteja, niitä pitäisi karsia paljon ja laittaa maksullisiksi, teollisuus saisi itse kouluttaa omat työn tekiänsä, tuet pois yliopistoilta ja toimimaan omillaan, siis se yksi. Päivä hoidot myös pois ja koti hoito naisista koti äitejä. Jos miettii niin vihreiden lähes kaikki jutut on kuin päinvastoin mikä on järkevää hyvää ja moraalista. Miksi ihmiset äänestää maailman loppua

2Äänestä

hitsarit ja raksduunaritkin tulee itäeuroopasta

Äänestä

Robotisaatio tyhjentää julkisen sektorin kokoomuslaisia ja vihreitä työttömyyskortistoon mikä onkin oikein noille sioille.

Äänestä

Mitä ne peräkammarin vähäpojat täällä itkeä vollottaa koko päivän? Sitä saitte mitä tilasitte. Kestäkää tappio kerrankin kuin oikeat miehet. Kansa on puhunut ja se tarkoittaa teille: pulinat pois.

Äänestä

Miksi Suomella menee päin helvettiä vaikka kaikkia jauhopäitä istutetaan koulunpeikkeillä. Ennen meni paremmin kun lahjakkain osa luki lukunsa ja loput meni töihin.

1Äänestä
  • Kaksi syytä tulee mieleen:

    1. kunnianhimo kehittyä uudenaikaisilla aloilla ja käsitekijöitä riittää kehitysmaissa, toisaalta täälläkin pitäisi jotain tuottaa siitä huolimatta. Suomessa on myös kasvatusoptimismi, siis se on kasvatustieteen lähtökohta ajatella oppijoita, pitää antaa kaikkien yrittää. Tuo ei ole paha asia, mutta samaan aikaan voisi olla tarjolla myös palkallista duunia.

    2. Työttömyystuki- ja sosiaalitukijärjestelmämme, ne pysäyttävät tuen saajan paikalleen kotiin, koska se on halvin tapa elää sillä rahamäärällä ja vähimmällä työkkärin häirinnällä. Yleensä oma aktiivisuus mennä töihin ilman tiettyjä aikarajoja kostautuu, joutuu ulos koko tukijärjestelmästä ja aloittamaan taas pitkä odotteluaiaka nollapisteestä. Siihen kuolee, kun pankin laskut tulee kuitenkin joka kuukasi.

    Mutkat voi vetää suoriksi: Tukisysteemit pakottavat olemaan pelkän tuen saajina, vaihtoehdoista tulee "kuristusta taloudellisesti". Yksinäiselle ja perheelliselle varsinkin katastrofi.

    Äänestä

Hehheh, koulujakäymättömät vuokratyöluuserit vinkuu oikein porukalla. Olisitte vaan jättäneet mopojen tehopillihommat vähemmälle niin ei tarvitsisi pieriä verta. Nyt on myöhäistä piipata ettei ole töitä...kuka tahallaan syrjäytyneen toistaitoisen " ei minkään" palkkaisi :D

Äänestä

Onko Nokialla töissä ketään korkeakoulutasoa kouluttamattomampaa? No taitaa siellä pari siivoojaa pyöriä?

1Äänestä

Ei muuta kuin aletaan tuottaa jotain.

Merkel ei saa tuotteitaan myytyä sen jälkeen, kun Englanti lipeää hänen valtapiirinsä riveistä.

Merkel haluaa EU-liittolaisten panostamaan vapaille markkinoille pelossa, että Brexit tuhoaa kilpailukyvyn
http://www.express.co.uk/news/world/790178/brexit-merkel-eu-allies-free-trade-competition-fears-european-union
"Saksan liittokansleri Angela Merkel on 'painostaa' Suomea ja muita EU-maita edelleen ajaamaan vapaakauppaa Brexit pelkojen pilatessa kilpailukykyä."


Yksi kommentti:

"Hän tahtoo sanoa, että hän haluaa myydä näihin maihin saksalaisia tavaroita (esim. luottokaupalla), kun Saksa menettänyt Britannian kauppansa, samalla hän tuhoaa näiden maiden talouden jopa nopeammin kuin mitä Saksa on tekemässä nyt. Toivottavasti nämä maat eivät ole niin typerä kuin mennä yhdessä se."

Äänestä

Ennen ihmiset tekivät esim. mekaanisilla laitteilla kotona säilöntää, ruoan käsittelyä (lihamylly, survimet, leikkurit, kuivurit, mehustuskattilat jne.).

Norjan öljy-luonnonvara loppuu aikanaan, niillähän on kalaveisissä käynyt toisinaan kato, se sama elinkeino on myös Englannissa, Irlannissa ja Skotlannissa.

Olen juuri testannut kivoja tuotteita, joita en tiennyt edes olevan olemassa, kun hain netistä tietoa. Siitä löytyikin hurja määrä tietoa samoin valmistajia ja kotituottajia.
Kyseessä on kuivattu karpalo, jota on makeutettu ja se muistuttaa kaupan prosessoimana lähinnä pientä kuivattua taatelia. Erinomaista makean nälkään ja se on kai terveellistä ellei lisäainepuoli haittaa.

Suomessa voisi kouluttaa koneiden ja laitteiden tekoon sellaisia, jotka eivät kehitä suoraan kännyköitä, vaan mekaanisempia aparaatteja. Kiinassa, Vietamissa, Taiwanissa on paljon tuon tapaista pajaa, mutta ei ne meitä saavuta. Siinä vaiheessa, kun keksitään lisää huippu tuotannon aloja osa ihmisistä voi tehdä muuta, kuten USA:ssa ja Kanadassa näyttää olevan. Koska ihmiset ikääntyvät mikään huippuala ei voi olla pysyvä kultakaivos, vaan se ehtyy ja päättyy, luovilta ja henkisesti vahvoilta tyypeiltä energisyyden loppuessa. Meidän pitää vaan nähdä hommassa järkeä ja kasvattaa jatkajia.

https://previews.123rf.com/images/akz/akz1506/akz150600380/41199018-Healthy-high-fiber-food-organic-nutrition-Close-up-dried-cranberries-cranberry-fruit-on-wooden-table-Stock-Photo.jpg
https://www.decascranberry.com/retail-sweetened-dried-cranberries
http://www.buzzle.com/articles/dried-cranberries-benefits.html
https://en.wikipedia.org/wiki/Dried_cranberry
https://www.youtube.com/watch?v=uNoEVC4ZfCg
https://www.youtube.com/watch?v=XZPXQ7nw_9Y
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaupan_oma_merkki


Vesitetty alue, jossa karpalot ovat "kasvattamossa", mielenkiintoista meilläkin on padottuja jokia.
https://www.youtube.com/watch?v=XZPXQ7nw_9Y

Vaihtoehtoja, ettei jäädä märehtimään tietokoneelle ja nettiin.

Omenapuiden kasvatusta:
https://www.youtube.com/watch?v=v4Eoe1N6y8E

Omenapuu siemenestä lähtien:
https://www.youtube.com/watch?v=odVdT68qCK0

Kuivatut karpalot ovat vähän kuten kuivatut luumut ja taatelit. Katsoin videon "How to grow..." tms. siinä karpalot pakastetaan ensin, sen jälkeen ne otetaan ja makeutetaan sokeriseoksessa kattilassa ja kuivatetaan pinta kiiltäväksi. Niitä voi sitten pussittaa ja säilöä. Mitä kaikkea voisi ihan maatiloilla valmistaa, jos vuokraisi tilan? Käykäähän tutustumassa engl. tekstitettyihin videoihin.

1Äänestä

  • Uusien mekaanisten laitteidem keksiminen ei ole ihan helppoa tai halpaa.

    Äänestä

  • Katsokaa nyt tätäkin harmaata sateen jälkeistä maaseutua, normaalisti tuntuu aika tylsältä. Tämä "tyttö" sai hommiin hohtoa. Kaikkeen työhön voisi laittaa esipuhujat asialle, että siitä näkisi ne hyvät puolet.

    How Does it Grow? Cauliflower (kukkakaalta)
    https://www.youtube.com/watch?v=EM0AUU5W6iw

    How Does it Grow? Pumpkins (kurpitsaa)
    https://www.youtube.com/watch?v=I3cc2QeSfWw

    8:42
    How to grow & harvest strawberry plants (mansikan taimia tms.)
    https://www.youtube.com/watch?v=I3cc2QeSfWw

    How to grow broccoli from seed to harvest - A complete guide (parsakaali)
    https://www.youtube.com/watch?v=zDGugw9cp8k

    Growing Zucchini and Yellow Squash (kesäkurpitsa)
    https://www.youtube.com/results?search_query=how does it grow zuccini

    Äänestä

  • kallista.työtä kirjoitti:

    Uusien mekaanisten laitteidem keksiminen ei ole ihan helppoa tai halpaa.

    En mieti hintaa, vaan luon ajatuksia mitä voisi tehdä, seuraava voi miettiä muuta aiheesta.

    Yksi juttu, mikä puuttuu kaupoista, on hyvä kaalileikkuri, joka tekee erittäin ohutta siivua, eikä hajota solunestetta salaatin joukkoon. Tavanomaiset leikkurit tekevät niin kovaa jälkeä, että kaalin soluneste valuu ulos ja tulee se haju. Salaatti ei ole hyvää tai säilyy hyvänä vain päivän.

    Saksalaisilla on suurtalousleikkureita mm. hapankaalin leikkaamiseen. Niitä en ole täällä nähnyt.

    Äänestä

Toisaalta ne saastaiset duunarit esim. paperi- ja satamateollisuuden palveluksessa tuovat hitosti vientieuroja Suomeen, julkkarin virastojen setien ja tätien palkat maksetaan yksityisen sektorin tuloista. Akateeminen osaaminen ei tee kenestäkään automaattisesti hyödyllistä yksilöä yhteiskunnalle, vain sillä on merkitystä miten akateemiset pystyvät soveltamaan opintojaan työelämässä.

1Äänestä
  • Sehän onkin hyvä listata, onko Suomessa vielä jossain joku työssä muualla kuin virastossa tai poliittisessa pelissä.

    Jos tuottaa jotain, varsinkin vientiin tarvitaan koko joukko mainosten ja makkinoinnin toimintaa. Siihen on kanavia ulkomailla Suomella voi olla edustustoja tai matkailun keskus tai sitten mennään yhdessä messuilla vaikka Saksaan.

    Äänestä

Suomi oli parempi maa kun meillä oli vahva vientiteollisuus. Se toi ja säteili vaurautta laajalle alueelle.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Körmy-Arska kirjoitti:

... ja nyt vihreät ja vasemmistonuoret haluavat tätä syöpää kiihdyttää lisää panostamalla yhä enemmän väestön ylikouluttamiseen. Näiden kellokkaat kuten Pekka Haavisto tosin itse eivät ylioppilaslakkia enempää ole kouluttaneet itseään. Uskooko ne että kurssituksilla ja typerällä koulutuksella Suomeen saadaan lisää teollisia tuotannollisia työpaikkoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu