1-tyyppiin. Uusimmassa Tiede-lehden numerossa sivulla 13 kerrotaan miten seurannassa on huomattu, että astma alkaa lisääntymään kun eräässä kehitysmaassa (nimen unohdin) kyliin järjestetään puhdasta vettä asukkaille. Diabetes on samantapainen kuin astma eli tästä voi vetää suoran johtopäätöksen. Äidit sairastuttavat siivous- ja hygieniaintoilullaan lapsensa tähän vakavaan sairauteen !!! Naurettavaa kun tuttikin pestään jos se käy lattialla, ettei lapsi vaan saa pöpöjä, hah.
Todistan, liika siisteys on syynä lasten
tämä.on.tosiasia
20270
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ihan noin yksinkertainen asia ei ole. Asiaan vaikuttavat geenien ja ympäristön vuorovaikutus.
Allergioita voi vähentää kissoilla ja koirilla. Se on myöhäinen ratkaisu siinä vaiheessa, kun perheessä on jo vaikeasti allerginen ihminen. Kaikille lemmikki ei sovi muutenkaan (koira on tappoase osaamattomissa käsissä).
Kaikki astmaatikot ja allergikot eivät kuitenkaan ole diabeetikoita. Teoriasi mukaan niin pitäisi olla, koska nivot niiden syyt yhteen. Itse olen 1980-luvulla hoidettu lapsiastmaatikko. Kodista saneerattiin joka ikinen viherkasvikin pois. Diabetekseen en ole sairastunut tähänkään mennessä.
Diabeteksellä ja antibiooteilla sekä suoliston bakteereilla katsotaan myös olevan yhteyttä. Onko kukaan ottanut huomioon sitä asiaa, että nk. luonnonmukaisissa olosuhteissa ehkä joka toinen alle 5-vuotias kuolisi, usein miten infektiosairauksiin. Eli jos jätetään rokottamatta ja syöttämättä antibiootit, henkiin jäävät lapset ovat terveempiä. Ratkaisu ei vain ole eettinen.
Nykyistä väestöräjähdystä ja kaupungistumista ei ole testattu aiemmin ihmiskunnan historiassa. Ehkä nyt henkiin jääneet sairaalloiset lapset ja aikuiset olisikin kuulunut kuolla luonnon valinnassa pois? Eivät keskiajan ihmisetkään olleet terveitä ja pitkäikäisiä. Ei ollut myöskään nykyaikaisia tutkimusmenetelmiä, joten heidän terveydentilaansa ei ole raportoitu. Varhaislapsuus, taudit, nälkä ja sodat tappoivat heikoimmat ja huono-onnisimmat. Harva eli oikeasti vanhaksi muutenkaan. Joten geeneissä piilevät virheet eivät päässeet näkyviin, kuten nykyään.
Diabeteksen ja antibioottien yhteys näyttää liittyvän enemmänkin suolistoflooran monipuolisuuden kuin lapsikuolleisuuteen. Toki lapsikuolleisuus on Venäjällä korkeampaa kuin Suomessa mutta erot ovat kuitenkin pieniä jos verrataan ykköstyypin diabetekseen, joka on Venäjällä murto-osa Suomen luvuista.
Suurin osa lapsikuolleisuudesta on ollut pelkkää huonoa tuuria eli sairastumisia infektiotauteihin ja huonoa ravintoa.
Kaikki astmaatikot ja allergikot eivät kuitenkaan ole diabeetikoita. Teoriasi mukaan niin pitäisi olla, koska nivot niiden syyt yhteen
Hep hep, jarrutas pikkasen, noin en ole sanonut. Lue avaus uudelleen ihan ajatuksen kanssa niin näet mitä sanon.
Sanoin, että diabetes on samantapainen kuin astma eli elimistön puolustusmekanismien harhaantuminen jonkunlaiseen yli-innokkuuteen. Kyllä taustalla on jotain yhtäläisyyttä.
Kovin on liikkeellä yksinkertaistavia teorioita asiasta.
Tyypin 1 diabates on autoimmuunisairaus.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00010
Autoimmuunisairauksiin, kuten tyypin 1 diabates, ei tunneta ehkäisyä eikä niiden syntyyn voida elintavoilla vaikuttaa.
Diabetes ei ole kuten astma. Astman taustalla on usein allergista taipumusta, joka on vahvasti perinnöllinen. Astmaa voi myös olla allergiasta riippumatta. Keuhkoputkiston voimakas ahtautumistaipumus on astmaan sairastumisen tärkein edellytys, ja myös siihen on perinnöllistä taipumusta. Elintavat ja ympäristössä tapahtuva altistuminen määräävät sairauden puhkeamista ja pahenemista. Ihminen on vain osin geeniensä vanki.
Sairastuin diabetekseen, siis tyyppi 1, yli 40 vuotta sitten. Asuin maalla, vanhempani viljelivät maata ja kasvattivat karjaa. Elin siis eläinten ja lannan ja virtsan hajujen keskellä. Leikin navetassa varsinkin talvisin silläaikaa kun vanhemmat lypsivät ja hoitivat karjaa. Ehkäpä lapsuuden kasvuympäristö pelasti minut astmalta, mutta ei se mitään voinut diabetekselle. Astmaa oli suvussa, diabetesta ei löytynyt vaikka yritettiin hakea kaukaakin.
Minulle on sanottu että lapsuudessa sairastamani vesirokko tai tulirokko sai aikaiseksi diabeteksen. 1-tyypin diabetes on autoimmuunisairaus.
1-tyypin diabetes on autoimmuunisairaus
Niin se on astmakin.
Astma on tulehdussairaus
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00009
On selvää, että liika siisteys on ihmiselle luonnotonta. Tulee siitä muutakin kuin astmaa.
Vaan ei minua pelastanut 1-tyypin diabeteksesta vaikka asuin ja elin karjatilalla ja tein tilan töitä ja leikin lapsuudesta asti eläinten ja paskan keskellä.
Mikä on sun tekosyysi?
Ihminen on sopeutunut elämään luonnossa, syömään maasta poimitun ruoan pesemättömin käsin ja juomaan kuralätäköstä jos tarve vaatii. Siitä siistimpään sairastuttaa.
Älkää sotkeko Haittabakteeri-altistusta immuunipuolustus-järjestelmän vahvistamiseen!
Immuunijärjestelmän vahvistamiseen elimistö tarvitsee kolme: 1.L-a, 2L-b ja 3Bif >>Hyötybakteerit(=Probiootti), joista kaksi löytyy rasvaisesta lehmänmaidosta: 1.L-a ja 3Bif.
Jos maatilalla asunut Ei Ole käyttänyt rasv.lehmänmaitoa, niin hän sairastaa aivan yhtälailla kuin kaupunkilainenkin!
http://maitohappobakteeri.omasivu.fi/mhb-immuunipuolustus-ja-sairaudet-migreeni-laktoosi-intoleranssi-ym-alasivu/
Rasvalla ei ole mitään tekemistä maitohappobakteerien kanssa eli ihan saman vaikutuksen saa juomalla kuorittua maitoa kunhan sitä ei ole pastoroitu.
Et sitten ymmärtänyt lukemaasi!
Vrk-Energian Pitää koostua:
1/3-Rasvasta, josta vähintään puolet=tyydyttynyttä rasvaa
1/3-Proteiinista
1/3-Hiilihydraatista.
Ja kaikki kolme konponenti-ryhmää ovat Elintärkeitä!
Miltä meijeriltä saa kuorittua maitoa jota Ei ole pastöroitu?
Ihminen+ei+tarvitse+lainkaan+tyydyttynyttä+rasvaa+ravinnostaan.+Japanilaisten+elinäinodote+on+maailman+korkein+ja+rasvasta+tulee+edelleenkin+hyvin+pieni+osa+energiasta.+100+vuotta+sitten+rasvasta+tuli+noin+10+E%+ja+proteiinista+15E%+ja+porukka+eli+terveenä+pitkään.
Proteiinista+suositellaan+saatavaksi+15-20E%.+Rasvasta+30E%+ja+tyydyttynyttä+rasvaa+alle+10E%.+Nämä+arvot+perustuvat+sitten+tutkimuksiin.
Meijeriltä+ei+saa+mitään+maitoa,+joka+ei+olisi+pastöroitua.+Tilamaidossa+on+noin+8%:issa+patogeeneja+ja+kun+tuhansien+tilojen+maito+sotketaan+yhteen+niin+syntyisi+bakteeripommi+ilman+sitä.+Sen+sijaan+tilamaidossa+bakteerit+ovat+siinä+kurrissa+ja+rasvaosassa+niitä+ei+juurikaan+ole.
Suomalaiset+saivat+tyydyttyneestä+rasvasta+1970+22E%.+Tuloksena+maailman+suurin+sydäntautikuolleisuus.
Itärajan takana on siisteyttä paljon vähemmän kuin meillä täällä Suomessa ja 1-tyyppiäkin on vain 1/6 siitä mitä meillä. Geeneissä ei suurtakaan eroa ole esim. Itä-Suomeen verrattuna. Eivätkä lapset eikä aikuisetkaan ennen sairastaneet ihan tavallisia räkätauteja siinä määrin kuin nyt sairastetaan. Oli kovempi vastustuskyky.
Jeps, ero Itä-Suomen ja Venäjän Karjalan välillä on älyttömän iso ja geenistö käytännössä sama. Jokin siis meillä lisää ykköstä ja itse epäilen antibioottikuureja jotka sotkevat ruuansulatuselimistön bakteerikantaa.
Vastustuskyky ei ennen ollut sen parempi kuin nykyäänkään mutta nykyään tauteja on enemmän liikkeellä.
no huh huh ...että pelkkä liiallinen siisteys olis alkuna allergioille.! Itse olen allergikko ( 61v) äitini ja isoäitini, joka todellakaan ei ole kasvanut steriilisti. Kyllä nuo perimät vaan kulkee suvussa, tavalla tai toisella. Koska itsellä kolmella lapsesta neljällä on allergioita niin ollaan osattu poistaa mahd oireita aiheuttavia tekijöitä ja siihen on kuulunut hyvä siivous yms. näin eivät lapset ole joutuneet turhaan kärsimään oireista. " Ennen vanhaan" oli normaalia että lapset kulki " räkä nokassa"- nykyään se osataan diagnosoida.
.....Kyllä nuo perimät vaan kulkee suvussa, tavalla tai toisella....
Herkkyys ihan kaikkeen periytyy. Mutta vasta ympäristöolosuhteet ratkaisevat puhkeaako jokin vaiva vai eikö. Koskee myös diabetesta ja nimenomaan juuri sitä.
Aloittaja on kai tehnyt möläyksensä piloillaan
Sinä teit kai tuon möläytyksen piloillasi.