Hoitokokous ja saatanalleheitääminen, mitä se on?

Minulla nuorella on ainakin pää pyörällä, mummujako heitettiin saatanalle, ei saa tapahtua, pienille lutumummille. On raakaa, että avuttomia vanhuksia, ilman auttajaa heitettiin RY-seurakunnasta pois. Tulee monta kysymystä. Millä metodilla nämä
heittäjät toimivat? Valtuuksia ei taida olla enemmän täi vähemmän. ? Ei riitä se, että jumalan valtuuksin, koska, jumala
itse sanoo "Tulkaa minun tykö, älkääkö estäkö sitä" seuroissa heitettiin vanhuksia helvettiin, näin olen lukenut nuorella iällä.
Hirveyksiä on vl tehnyt.
10306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

PyhäHenki tulee ilman euroakaan ja on kanssasi aina. Pidä rukous.

Äänestä

Haluan virkistää hieman aloittajan virheellistä muistia näillä Raamatun paikoilla:

Jes. 28:12
hän, joka oli sanonut heille: -- Tässä on lepopaikka. Sallikaa väsyneiden hengähtää, täällä on lepo ja virvoitus. Mutta he eivät tahtoneet kuulla. [Jer. 6:16; Matt. 11:28]
Mark. 10:14
mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.
Luuk. 18:16
mutta Jeesus kutsui lapset luokseen ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.

Äänestä
  • Miten Jesajan kehotukset kuuluu pakanalle ja miten Jeesuksen näkemys lapsenmielisestä kuuluu avaukseen.

    Äänestä

Saatanalle heittäminen oli SRK;n yhteityö saatana kanssa, joka osin jatkuu vieläkin.
Mikään muu seurakunta ei tee yhteistyötä sielunvihollisen kanssa, kun lestadiolaiset.

1Äänestä
  • Unohdit itsesi.

    Äänestä

  • SRK:n harhaan menolla ei voida leimata kaikkia lestadiolaisia. Valitettavasti 70-luvun lopun vääryyksiä ei ole vielä yritetty korjata, vaan niitä salataan yhä. Hyvin harva uskaltaa ottaa tämän esille esimerkiksi puhujien kokouksissa, seurakuntapäivillä tai mediassa. Vaikea ymmärtää, miksi tämä tilanne on jatkunut tällaisena jo 37 vuotta.

    Äänestä

  • Rivilesta kirjoitti:

    SRK:n harhaan menolla ei voida leimata kaikkia lestadiolaisia. Valitettavasti 70-luvun lopun vääryyksiä ei ole vielä yritetty korjata, vaan niitä salataan yhä. Hyvin harva uskaltaa ottaa tämän esille esimerkiksi puhujien kokouksissa, seurakuntapäivillä tai mediassa. Vaikea ymmärtää, miksi tämä tilanne on jatkunut tällaisena jo 37 vuotta.

    Juuri näin.

    Ajattele, miten fiksummat seurakunnat olisivat reagoineet? Eivät ainakaan valehdelleet, ettei koko tapahtumaketjua ollut ylipäätään olemassa.

    Katollinen kirkkokokin pyysi anteeksi kuoripoikiin liittyviä kauheuksia.

    SRK;n julkinen anteeksi pyyhtö olisi paikallaan, siitä olisi heidän hyvä aloittaa parannus.

    Kes.

    Äänestä

Kaikki vl seurasit toisiaan. Mielellään haluttiin käräyttää pienistäkin asioista
toinen vl. Esim. kirkossa käynti, jos ei ollut vl pappi, E-liikkessä maito-ostoksilla, sunnuntai-
marjastus jne. Kerrottiin saarnamiehelle tai jollekin toiselle vl kävijälle, niin se
sana levisi ja lopulta sai mittasuhteet että joutui seurakunnan eteen kuulusteltavaksi,
jos ei osannut oikeilla sanoilla kertoa asioitaan, heitettiin saatanan haltuun.

Äänestä

se on jonkin heinolaais-kempeleläisen homoparin harhaa, se saatanalleheittäminen siis.

Äänestä

Yksinkertaisuudessaan sitä, että pahat/ilkeät saarnamiehet kiusaavat vanhusta
seurakunnan edessä hyvinkin pienestä asiasta, vaikka esim. sunnuntaikalastamisesta.
Heittävät ns. saatanan haltuun ja kieltävät kenenkään käymästä tai soittamasta puhelimella
hänelle, muuten käy samoin. Yhteysverkosto on täysin suljettava.
Hyvin ilkeä vl lahko.
Tällä teolla ja pelottelulla peitettiin rehoittava pedofiilisuus, jota vl listoilla alkoi olla
hyvin paljon.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


einenäätavallinenvl kirjoitti:

Minulla nuorella on ainakin pää pyörällä, mummujako heitettiin saatanalle, ei saa tapahtua, pienille lutumummille. On raakaa, että avuttomia vanhuksia, ilman auttajaa heitettiin RY-seurakunnasta pois. Tulee monta kysymystä. Millä metodilla nämä
heittäjät toimivat? Valtuuksia ei taida olla enemmän täi vähemmän. ? Ei riitä se, että jumalan valtuuksin, koska, jumala
itse sanoo "Tulkaa minun tykö, älkääkö estäkö sitä" seuroissa heitettiin vanhuksia helvettiin, näin olen lukenut nuorella iällä.
Hirveyksiä on vl tehnyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu