Mainostetaan ja kovaa huudetaan että E-P on ruokamaakunta. Miksi tilastojen mukaan kuitenkin E-P on aika häntäpäässä? Kuka vastaa huutoon?
Suomessa on 19 maakuntaa, josta meidän E-P on sijalla 13 elintarvikealan yritysten määrässä, eli häntäpäässä. Suurin määrä elintarvikealan yrityksiä löytyy Uudeltamaalta 432 sekä Varsinais-Suomesta 316. Myös Pirkanmaa, Pohjois-Pohjanmaa ja Satakunta ovat yli 200 lukemissa. Etelä-Pohjanmaalla on 119 elintarvikealan yritystä, eli hieman vähemmän kuin Pohjois-Karjalassa 125. Koko maan keskiarvo on 155 yritystä, joten reilusti alle keskiarvon alapuolella ollaan Etelä-Pohjanmaalla.
Myös lihanjalostuksessa E-P löytyy häntäpäästä. Esim Varsinais-Suomessa on 60 lihanjalostusyritystä, Lapissa 60, Uudellamaalla 49, Pirkanmaalla 32, Satakunnassa 30. Kuitenkin Etelä-Pohjanmaalla vain 11 lihanjalostusyritystä. Koko maan keskiarvo on 22.
Kovaa mainostetaan ruokamaakuntaa, mutta ei se ainakaan elävässä elämässä näy.
Tilastoja voi tutkia vaikkapa tästä:
http://www.aitojamakuja.fi/tilastot/taulukko_elintarvikeyritykset_toimialoittain_2014.pdf
Suomessa on 19 maakuntaa, josta meidän E-P on sijalla 13 elintarvikealan yritysten määrässä, eli häntäpäässä. Suurin määrä elintarvikealan yrityksiä löytyy Uudeltamaalta 432 sekä Varsinais-Suomesta 316. Myös Pirkanmaa, Pohjois-Pohjanmaa ja Satakunta ovat yli 200 lukemissa. Etelä-Pohjanmaalla on 119 elintarvikealan yritystä, eli hieman vähemmän kuin Pohjois-Karjalassa 125. Koko maan keskiarvo on 155 yritystä, joten reilusti alle keskiarvon alapuolella ollaan Etelä-Pohjanmaalla.
Myös lihanjalostuksessa E-P löytyy häntäpäästä. Esim Varsinais-Suomessa on 60 lihanjalostusyritystä, Lapissa 60, Uudellamaalla 49, Pirkanmaalla 32, Satakunnassa 30. Kuitenkin Etelä-Pohjanmaalla vain 11 lihanjalostusyritystä. Koko maan keskiarvo on 22.
Kovaa mainostetaan ruokamaakuntaa, mutta ei se ainakaan elävässä elämässä näy.
Tilastoja voi tutkia vaikkapa tästä:
http://www.aitojamakuja.fi/tilastot/taulukko_elintarvikeyritykset_toimialoittain_2014.pdf
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eikä paikallisen ravintola-/lounasruuan laadussa, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.
Vale, emävale ja aloittajan tilasto.
Sanopa moniko niistä sadoista muiden maakuntien autotallipuljuista on suurempi kuin suuri Etelä-Pohjalainen Atria???
Tiedätkö missä Suomen kunnissa on enietn lehmiä? Kaikki kärkikunnat EP:llä. Missä tuotetaan suunnattomat määrät maitoa, possua ja nautaa.
No tietenkin EP:llä.
Missä on Suomen suurin yksittäinen navetta? No tietenkin EPllä.
Mitä on sata parin ihmisen nyrkkipajaa verrattuna yhteenkin joka työllistää 5000 etelä-pohjalaista???
Arvasin että tämä menee jonkun omanpesän syövereissä hyörivän tunteisiin. Mutta kannattaa hieman avata silmiä eikä huudella tunteella. Sekoitit myös alkutuotannon ja jatkojalostuksen keskenään, vaikka ne ovat täysin eri asioita. Sehän on selvää että alkutuotantoa on E-P:llä huomattava määrä, sikojen osalta E-P on Varsinais-Suomen jälkeen maan kakkosena, nautojen osalta kolmantena. Maidon alkutuotannossa E-P on neljäs.
Mutta puhutaanpa alkutuotannon sijaan elintarvikeyrityksistä ja niiden monipuolisuudesta, ei siis pelkästä eläinmääristä navetoissa. Mitä enemmän yrityksiä, sitä monipuolisempi ruokamaakunta. E-P on käytännössä Atriaa suojakaasussa, ei juuri mitään muuta. Ruokamaakuntaa ei kuitenkaan mitata sillä, kenellä on suurin yksittäinen laitos tai navetta. Ruokamaakunnalla tarkoitetaan sitä, mikä on kuluttajan nähtävissä ja saatavissa. E-P:llä ei ole kuluttajan kannalta saatavilla muuta "omaa" kuin Atriaa suojakaasussa marketista, se ei oikein luo mielikuvaa ruokamaakunnasta.
Jos nyt sitten noista "nyrkkipajoista" puhutaan, niin jokaisessa maakunnassa niitä on. Ruokamaakunnan ja kuluttajan kannalta kuitenkin monesti nuo 10-50 henkilön yritykset luovat sitä monipuolisuutta, bulkkitavaran rinnalle. Toki sitten henkilömäärältään suurempia yrityksiä on sitten muuallakin kuin E-P:llä.
Itse pidän ylivoimaisena ruokamaakuntana Varsinais-Suomea. Siellä kun liikkuu, niin elintarviketehtaat, tehtaanmyymälät, palvaamot, leipomot, jalostamot, tukut yms suorastaan tulvahtaa silmille, ja ennenkaikkea kuluttajan näkökulmasta valikoimaa riittää marketin ulkopuolellakin. Toki siellä ei ole kukaan osannut paukutella henkseleitä ja mainostaa heidän maakuntaansa ns ruokamaakuntana.
E-P:llä olisi alkutuotannon suuresta määrästä johtuen kuitenkin potentiaalia toimia parempana ruokamaakuntana, nykyiseen verrattuna. Pelkkä Atria ei tee ruokamaakuntaa, tarvittaisiin muutakin. Eikä se että jossain ruokamessuilla kerran vuodessa on yleisön maisteltavana jotain "lähiruokaa", palvele kuluttajaa ollenkaan jos sitä tuotetta ei sitten mistään oikeasti saa ostettua. Ruokamaakunta on jäänyt lähinnä messujen sanahelinäksi ja maisteluksi.
Ja jottei menisi pelkäksi negatiivisuudeksi. Niin esim Juustoportin tapainen elintarvikeyritys on mielestäni yksi parhaista, joka luo mielikuvaa ns ruokamaakunnasta. Siinä on jalostuslaitos, tehtaanmyymälä ja ravintola, sekä tuotteet ovat lähiruokaa. Tämäntapaisia yrityksiä tarvittaisiin lisää, isompia ja pienempiä, silloin mielikuva ruokamaakunnasta kasvaisi, kun kuluttajat pääsisivät oikeasti ostamaan niitä lähituotteita, tai pistäytymään syömässä niitä.
Jaa, mutta mikä on Atrian mielikuva ja maine?
Verrataan esimerkiksi pietarsaarelaiseen Snellmaniin.
Ei se paljon maakunnan maineelle hyvää tee, jos jättitehtaat puskevat ulos tylsää raejuustoa ja kevytnakkia.
Sanoi hän ja laittaa Sundomin savusilakkaa Maalahden limpun päälle.
Pitäähän meidänkin jossain olla edes jotenkin maassa noteerattava teollisuusalue.
Vaasalla on energiasektori, meillon makkara- ja teuras-sektori.
Nyt pidetään urakalla agrohackeja että saadaan innovaatioita aikaan meidän makkaratehtaalle!
Huumori sivuun: mielenkiintoisia tilastoja että ollaan noin häntäpäässä, kun tätä elintarvikesektoria kuitenkin täällä markkinoidaan paljon.
E-P:n ruokateollisuus, tuottaa hyvää lohturuokaa.
Raaka-ainemaakunta pikemmin kuin ruokamaakunta. Vai miten sitä maakunnan ruokahenkisyyttä edes voisi havaita. Jättimäinen eines tehdas on tärkeä työllistäjänä tekijöille ja farmareille, mutta eihän sillä mitään imagoa pysty rakentamaan. Ainakaan pelkästään.
ei lehmiä ja kanoja lasketa ruokamaakuntaan...taukki..se on alkutuotanto.aina tulee meillä on atria...atria toimii myös suomessa parissa muussa maakunnassa ja eu alueen ulkopuolella.ruokamaakuntaan lasketaan silloin lihan tuottajat jos tilan tuotteita saa ostaa sieltä..mikä tänäpäivänä on in...atrian proteiini,soija paska ei edes maistu kanalle..jauheliha on täyttä kuraa,liha ei oikeen oo ollu hetkeen syötävää...