Tänä keväänä murskaantuu populistit kaikkialla

Persuille takkiin. Trump osoittautui juuri niin hölmöksi kuin arveltiin. Ranskassa Macron voittaa vaalit. Brexit ainoastaan saattaa jäädä luuna käteen, ellei sitäkin junailla korkealla tasolla pois.

Kuten huomaatte suunta on muuttunut ja populistien takki on nyt tyhjä.
13158
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tussuksi jäi vähäpoikien jytky. Koko maailma nauraa näille onnettomille tunareille.

1Äänestä

Ei populismi kyllä sillä lopu että toinen populisti tulee tilalle lupaamalla kuun taivaalta. Mutta kattellaan rauhassa eihän siinä mene yleensä kuin kuukausi niin alkaa joka paikassa raikua jo että takkia kääntyy.

1Äänestä

Viimeiset gallupit ranskasta povaa le penille yhtä karvasta pettymystä. Ihmiset ovat kaikkialla kyllästyneet näiden vihanlietsontaan ja yritykseen jakaa kansaa kahtia.

1Äänestä
  • Hajota ja hallitse ei toimi enää nykyaikana ihmisten ollessa valveutuneempia.

    1Äänestä

  • Jostain syystä vihanlietsonta ja yritykset jakaa kansa kahtia ovat kuitenkin täysin hyväksyttävää touhua teille suvakeille silloin kun sitä tehdään vihervasemmiston toimesta esim. antirasismin verukkeella.

    1Äänestä

  • mennyttä.aikaa kirjoitti:

    Hajota ja hallitse ei toimi enää nykyaikana ihmisten ollessa valveutuneempia.

    Ei toimi vai tuotahan juuri isot maat kuten usa ja venäjä harrastaa kokoajan ja europaan tulevat uustiuliat tuota harjoitaa missä tynnyrissä sinä oikein elät?

    1Äänestä

  • Kaikkialla pettyneet? hollanissa viimeksi kasvoi wildersin puolueen koko.

    1Äänestä

Vihreille populisteille käy köpelösti ihan eturintamassa.

1Äänestä

Tänä kesänä suvakit murskaantuu, tukholmassa yksi jo murskaantuikin omaan unelmaansa, kirjailmellisesti.

2Äänestä

Tosiaan, tänä vuonna on nuo itämaisten lemmikkien iskut osuneet aika hyvin just niihin jotka niitä hyysää. Koiraparka säälitti ja se 11-vuotias viaton lapsukainen.

1Äänestä

No aloitus upposi persujen katoamisen kannalta asian ytimeen. No että tuolleen.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Burlakov kirjoitti:

Persuille takkiin. Trump osoittautui juuri niin hölmöksi kuin arveltiin. Ranskassa Macron voittaa vaalit. Brexit ainoastaan saattaa jäädä luuna käteen, ellei sitäkin junailla korkealla tasolla pois.

Kuten huomaatte suunta on muuttunut ja populistien takki on nyt tyhjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu