Etten koe tarvetta asemoida itseäni tällä maahanmuuttokriittisyys-suvakit akselilla. Kun minä olin koulussa (lukiossa), niin se oli toista aikaa. Meille opetettiin itsenäistä ajattelua. Logiikkaa. Siis filosofiantunneilla. En tiedä opetetaanko filosofiaa enään kouluissa. Tärkeintä oli juurikin tämä logiikka, että käyttää oikeaa ajattelun tekniikkaa ja oikeaa väittelytekniikkaa, eli retoriikkaa. Ajattelun olisi hyvä myös pohjautua eurooppalaiseen perinteeseen, joka siis korostaa logiikkaa. Asioiden ihmetteleminen loogisesti voi avata maailmaa pitkälle. Se avaa myös mahdollisuuden dialogiin, jos molemmat kunnioittavat logiikkaa. Edes vähän.
Näin fossiili minä olen. Meille opetettiin Antiikin ajattelijoiden ja muiden aikakausien ajattelijoiden ajatuksia. Euroopan henkistä perintöä.
Suoraan sanottuna, näin vanhana ukkona netin trollit vaikuttavat aika idiooteilta. Niin kuin myös poliittiset aktivistit. Hyvä politiikka kuoli joskus vuonna 2007, tai jotai. Samoin kuin hyvä journalismi.
En myöskään oikein arvosta sitä, jos aivan tietämättömät opettavat minua. Jos minua tietävämpi opettaa, kuuntelen tietenkin häntä.
Tässä vanhan ukon mietteet tällä kertaa. Koska olen höpläyttäjä luonne (yhdessä vai erikseen), niin saatan tietysti vähän leikkiä joskus. Aika useinkin. Minkä geeneilleen voi. Huono argumentti, mutta voi voi...
Näin fossiili minä olen. Meille opetettiin Antiikin ajattelijoiden ja muiden aikakausien ajattelijoiden ajatuksia. Euroopan henkistä perintöä.
Suoraan sanottuna, näin vanhana ukkona netin trollit vaikuttavat aika idiooteilta. Niin kuin myös poliittiset aktivistit. Hyvä politiikka kuoli joskus vuonna 2007, tai jotai. Samoin kuin hyvä journalismi.
En myöskään oikein arvosta sitä, jos aivan tietämättömät opettavat minua. Jos minua tietävämpi opettaa, kuuntelen tietenkin häntä.
Tässä vanhan ukon mietteet tällä kertaa. Koska olen höpläyttäjä luonne (yhdessä vai erikseen), niin saatan tietysti vähän leikkiä joskus. Aika useinkin. Minkä geeneilleen voi. Huono argumentti, mutta voi voi...
Vastaukset 17
Vanhimmat
ootko minkäikäinne? ihan vinkkinä ni et oo kovin syvällinne ;D
Syvällinen mies on 46. Multihahmopersoona.
No kun kyllä minä vähän oon syvälline, mutta kun teini angsti jäi jo muutama vuosi kynnen sitten taakseni. Olin enemmän syvällinen ennen. Kun olin nuori. Elämä kantaa, vaikka kaikkea ei saisi järjestykseen, eikä siks päkki näy kunnolla, eikä jaksa käydä salilla kuin joka toinen päivä ja sitten joka kolmas, joka viides, kuudes.... Ja vaikka syyllisyys painaa ja pelko, ja viha, niin silti niistä pääsee emotionaalisesti yli sanotaanko joskus 23-26 ikävuoden tienoilla se alkaa.
Aina olen myös pelleillyt. Myös teini angstisena.
Tosi vanha olen. Eiköhän se jutuista näy.
Ei ole. Hän jos jatkaa tulee puhelinnumeroilla löytyvät osoitetiedot tänne myös
Mulla ei enää menetettävää joten täältä alkaa henkilötietoja paulkua nimien kera
Kaikki puhelinnumerotkin lyön ruutuun tähän
Kyllä se siitä helpottaa kun ikää tulee. Nuorena ihminen ottaa kaiken niin vakavasti.
Tämä :)
Eikö maksullisen ammatti julkisena innostakaan?
Taivutetaan siis ruoskalla
Varo ärsyttämästä sillä minä uskallan ärsytettynä laittaa polutuksen sinun Facebook tiliisi. Laita äkkiä se ei nettihaussa näkyväksi jos aijot jatkaa palsta leikkiä.
Aijon kaupata munas jakoon ja kääriä rahat siitä, sillä en keksi sinulle muuta käyttöä
Näin wanha ei ota nettiä vakavasti. Se on oikea elämä, missä miehet punnitaan.
Oikea elämä näyttää tätä samaa joten panomies laitetaan myyntiin. Onko 10 € tunnilta liian vähän työtaksaksi?
Nostetaan sitten hintaa kun saat ensin mainetta ja vakioasiakkaita.
kumma combo muuten kun oikeastihan se kuitenkin pitäs olla niin että ikä tuo viisautta ja äly on syntymästä lähtien kehittyvä asia, mut nykyään viisaudella pädetään, on hienoa tietää ihmisten keksimiä viisauksia
Kun ikää tulee, niin vähän joka jannu oppii omat rajansa ja sen, ettei koko maailman huolia voi kantaa, eikä itseään voi ottaa liian vakavasti. Maailma kulkee radallaan, vaikka mikä neropatti olisi itse.
On niin älytön, että ei tajua muita huolia kuin omat huolet? Itserakkauden tai mielenhäiriöiden sekavaisuus.
Minun oma rajallisuuteni näkyy juuri siinä, etten osaa esimerkiksi diagnosoida muita ihmisiä tarpeeksi hyvin.
Itse diagnosoin liiankin helposti ja kaikki menee usein joko täysin väärin tai täsmälleen oikein. Se on minun heikkous myös kaikessa muussakin tekemisessä. Kaikki tai ei mitään.
Onko myös joka toinen päivä huono, ja joka toinen hyvä?
Riippuen päivän tapahtumista. Joskus jos on tapahtunut jotain hyvää niin omat ajatukset ovat tarpeeksi iloisella tuulella ja pystyn olemaan onnellinen. Sitten jos mitään ei tapahdu tai tapahtuu jotain huonoa niin jään omien ajatuksien valtaan. Sitten on taas niitä päiviä kun mikään ei tunnu missään.