7 henkisestä Irakilaisesta perheestä ei kuluerää

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2361851

Selvisimme näistä tällä kertaa.

Upeaa toimintaa viranomaiset, kansaa kiittää.
40592
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Olipa viisas päätös viranomaisilta, kiitos täältäkin. Tästä tuleva säästö kohdistettava vähävaraisille kantasuomalaisille vanhuksille

1Äänestä
  • Kohta on suurmielenosoitus ja unelmakonsertti pystyssä, hipinpaskiaiset sitovat itsensä ketjuilla poliisiautoihin, papit pitävät palopuheita liperit väpättäen ja vihreät hakkaavat Twitter-viestejä sormet ruvella.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kumbaya

    Äänestä

Tuli niistä kuluja, kun kerran Joutsenossa ovat. Jos rajalta olisi käännytetty, silloin ei olisi tullut kuluja.

1Äänestä

Tämä on ensimmäinen kerta kun otan kantaa pakolaispolitiikkaan ja minulta myös lämmin kiitos päätöksestä :)

1Äänestä

Suomi säästi varovaisestikin laskien 7 miljoonaa euroa, koska on täysin varma asia, että yksikään tämän perheen jäsenestä ei koskaan olisi tullut tekemään mitään tämän maan eteen.

1Äänestä
  • Jonkunverran vielä menee voitelurahoihin jotta saavat perustaa firman Irakissa ja toki lentoliput ja käteistä mukaan.

    1Äänestä

2-vuotta jo loisineet ja vasta nyt herätään. hitaat on virkaloisten ja suvakkien kiireet.

suvakkeja voi laittaa mukaan 3kpl/palaaja ja sama jatkuu niin kauan,kuin suvakkeja riittää. enemmänkin saa halutessaan, vaikkka 10 suvakkia/palaaja.
suvakit ei saa palata koskaan, heidän kuuluu neuvoa ja opastaa lähtömaiden ihmisiä kuolemaan asti.

1Äänestä
  • Luultavasti tämä Suomen/EUn lainsäädäntö pitkine valitusteineen on suurin syy siihen, että pystyvät niin kauan olemaan täällä vaikka edellytykset turvapaikalle eivät täyttyisikään.

    1Äänestä

Viranomaiset uskaltavat tehdä oikeita päätöksiä median ahdisteluista huolimatta, hieno asia.

1Äänestä

Järkevä päätös.

1Äänestä

Aion juhliä karkoituksen kunniaksi.

1Äänestä
  • No ei vielä ole juhlan aika niitä palautettavai on vielä kymmeniä tuhansia Suomessa. Suurin osa valehtelulla saatuja turvapaikkoja ja kansalaisuuksia. Täikampa käyttöön jo myönnettyjenkin turvapaikkojen ja kansalaisuuksien kohdalla . Että silleen.

    1Äänestä

Itse asiassa 9-henkinen, 7 lasta perheessä. Olisi ollut todella kallis perhe Suomelle, siitä voi jokainen laskea asumistuen, toimeentulotuen perusosan per nuppi, harkinnanvaraisen toimeentulotuen sekä lapsilisän. No itse asiassa en edes uskalla laskea. Kaikki tämä loppuelämän kunnes pääsevät eläkkeelle jonka muut verovaroistaan heille maksaisivat. Unohdinko jotain?

1Äänestä

Olisivathan nuo vanhemmat varmasti tehneet vielä lisää lapsia, 7 on liian vähän.

1Äänestä

Hitaat on sUOMALAISTEN viranomaisten kiireet. Kun nämä sitten joskus saadaan sUOMESTA pois niin suurempi määrä on ehtinyt tulemaan tilalle.

1Äänestä

Ei niitä palauteta,Suomeen jäävät.
Pelastakaa Lapset ry kritisoi voimakkaasti turvapaikanhakijalasten ja heidän perheiden säilöönottoja sekä pakkopalautuksia. Se vaatii, että Suomen on lopetettava viipymättä kaikkien alaikäisten pakkopalautukset

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201704142200103067_uu.shtml

1Äänestä
  • Kyllä palautetaan. Heidät otettiin säilöön ajoissa että suomalaiset "auttajat" eivähän pääse sotkemaan asioita. Nämä hömelöt jotka luulevat tekevänsä hyvää mutta tekevät juuri kaikkea muuta.

    1Äänestä

  • Heidän ei tarvitsisi istua kaltereiden takana, jos olisivat tarttuneet tilaisuuteen palata vapaaehtoisesti.

    Palautettavat aiheuttavat itselleen JA suomalaisille ylimääräisiä ongelmia kieltäytymällä lähtemästä, ja erinäiset tahot Suomessa edesauttavat ongelmien syntymistä, ts tekevät myyräntyötään omaa maatansa vastaan.

    Pelastakaa Lapset ry voi kritisoida vaikka maailman tappiin saakka, mutta Suomi noudattaa lakeja. Miksi meillä ylipäätään on lait, ellei niitä ole tarkoituskaan noudattaa? Millaisen signaalin Suomi lähettäisi maailmalle, ellei lakeja noudatettaisi?

    Tässäkin perheessä on vanhemmat, joten ei kai niitä alaikäisiä voi Suomeen jättää ilman vanhempiaan, jotka kuitenkin joutuvat lähtemään?

    1Äänestä

  • Osaako joku kertoa miksi turvapaikanhakijat tekevät lapsia niin "helvetin paljon"heti kun pääsevät suomeen. Eihän heillä ole minkäänlaista vastuuta siitämiten täällä elävät kun tänne pääsevät,ja kuitenkaan eivät itse lapsiaan elätä,kuten eivät itseäänkään. Suomalainen veronmaksaja elättää kaikenaikaa lisääntyvät perheet.Eikö ole mitään keinoa estää heitä lisääntymästä,ainakin niin kauan kuin heidän turvapaikkahakemuksensa on loppuunkäsitelty.Suomalaisena veronmaksajana ymmärrys on todella koetuksella. Mitä on muut mieltä.

    1Äänestä

  • Raivostunut kirjoitti:

    Osaako joku kertoa miksi turvapaikanhakijat tekevät lapsia niin "helvetin paljon"heti kun pääsevät suomeen. Eihän heillä ole minkäänlaista vastuuta siitämiten täällä elävät kun tänne pääsevät,ja kuitenkaan eivät itse lapsiaan elätä,kuten eivät itseäänkään. Suomalainen veronmaksaja elättää kaikenaikaa lisääntyvät perheet.Eikö ole mitään keinoa estää heitä lisääntymästä,ainakin niin kauan kuin heidän turvapaikkahakemuksensa on loppuunkäsitelty.Suomalaisena veronmaksajana ymmärrys on todella koetuksella. Mitä on muut mieltä.

    Oletko kuullut lapsilisistä?

    Äänestä

Pari vuotta lomailivat veronmaksajien piikkiin, järjetöntä touhua ja suvakit räksyttää.Toki lähiidän turisteille raha kelpaa.
Älytön on järjestelmä kun tämä on mahdollista.

1Äänestä

Miksi ne äijät päästetään vapaaksi eikä laiteta noihin laitoksiin......

1Äänestä

Nyt taas joku ahne lakimies ja suvakki auttavat noita tekemään uuden hakemuksen. Lakimies tienaa, kuluerät saa lisäaikaa verorahoillamme elämiseen.

1Äänestä
  • Mistä tietää että talvi on kylmä: Lakimiehillä on kädet omissa taskuissa.

    1Äänestä

Se hyysäri samaan kyytiin joka kehotti tekemään uuden anomuksen. Me toullaisia idiootteja täällä tarvita.

1Äänestä

Jumaliste, 2 vuotta loisimista ja eikun uudelleen tekemään hakemusta.Loiset päättäneet elää suomalaisten verorahoilla. Eikö näitä saastoja saada ulos.

1Äänestä

Miten säädökset edes mahdollistavat tuollaisen pitkittämisen?

1Äänestä
  • Kiitä SDP-Kepu-Vihr.-RKP puolueita.
    Nehän vallassa ollessaan löysensivät varoituksista huolimatta Suomen ulkomaalaislakia, tässä on tulos,rahaa palaa miljardi vuodessa matuihin!
    Täysin hukkaanheitettyä rahaa jolla saataisiin paljon hyvää aikaan omien vähäosaisille, sillä niitähän riittää.

    1Äänestä

Meidän ei tarvitsisi paljonkaan leikata maamme sosiaaliturvaa, vanhustenhoitokuluja sekä työttömyysturvaa kun voisimme ottaa tänne useita tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia Irakilaisia suurperheitä ja elättää heidät. Nämä tälläiset Irakilaisten suurperheiden tänne vastaanottamiset ovat arvovalintoja, eivät ne ole loppupeleissä rahasta kiinni.

Äänestä
  • Ulkolaisia loisia täällä meidän rahoillamme koska heidän elämänsä ei ole mitenkään tärkeä meille ja uusia ulkomaisia loisia syntyy kokoajan lisää hakeutuakseen suomalaisten elätettäväksi

    Miksi ulkomaisilla loisilla on ihmisoikeudet?

    1Äänestä

onko otettu geenitestit ovatko muksut pariskunnan oikeita lapsia, vai mukaan otettuja turvapaikan takia. tuskin nää muksut tulis olemaan ainoita irakissa.

1Äänestä
  • Akka on nussinut monen äijän kanssa ja nyt on sitten äpäröitä lauma tänne pyrkimässä eikä äijistä ole mitään tietoa kuka on kenenkin muksun alulle saattanut..

    Äänestä

On siinä työnsarkaa loputtomiin kun petossuomalaiset kerkesi tuomaan 35000 mamua Suomeen,mistä osasivatkin niitä haalia?Nakkimukiministeri Soini kävi esittämässä teatteria maissa mihin ei ole neuvoteltu palautusoikeutta ja tulos oli arvattavissa eihän tuo saamaton läski saanut mitään aikaiseksi,tuskin edes yritti mieluummin katsoi hotellissa jalkapalloa ämpärillinen nakkeja ja korikaljaa sylissään.Se on aitoa persuilua tuo ollaan tekevinään ja sitten hirveä selittely ja asioden vääristely ja sivussa pitää vielä muistaa nuolla isäntäänsä kokoomusta,surkea todella surkea puolue joka nyt Suomen ja suomalaisten onneksi hiipuu pois.

Äänestä

Onhan nuo jo poistettu maastamme, onhan?

Äänestä

Toivottavasti Irakiin päästyään vanhemmat ja lapset erotetaan toisistaan.

Äänestä

Pelastakaa lapset boikottin?

Äänestä

Joko nuo turhakkeet poistettu kovaotteisesti maastamme?

Äänestä

Aion hyppiä poliisiauton eteen joku seiskalehti kädessäni ja huutaa perustuslaki , perustuslaki. Heidät tapetaan siellä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


vauhdilla_pois kirjoitti:

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2361851

Selvisimme näistä tällä kertaa.

Upeaa toimintaa viranomaiset, kansaa kiittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu