Saako selvää?

Olen lapsena ollut luonteeltani vahintäinkin kiinnostunut eri ilmiöistä ja toisaalta olen ollut arka, mutta en kaikissa asioissa.

Minulla oli ollut vielä kaksikymppisenä työkavereitten keskuudessa hyvä ja mieleinen asema ja olin tuntenut olevani sukulaistenikin keskuudessa omassa elementissäni.

Naimisiin mentyäni ja muutettuani "miehen reviirille", minulta katkesivat tai vieraantuivat suhteet kaikkiin ihmisiin, myös omiin lapsiini ja äitiini, vaikka äiti oli ollut hyvä, hienotunteinen ja pahoillaan, kuten isänikin. Emme kyllä puhuneet asiasta, koska tapasimme vain noin kerran vuodessa, mieheni läsnä ollessa.

Pahimpia asioita oli ollut, että muutamassa vuodessa olin menettänyt tiedon siitä kuka olin ja niihin aikoihin lapsille kävi samoin, mutta en tietenkään ollut sitä silloin huomannut.

Vasta sukukypsän ajan loputtua, ajat sitten miehestäni erottuani, muutettuani kerrostalosta omakotitaloon ja eläkkeellä ollessani, aloin lapsenlapsilleni satuja lueskellesani "tulla siksi, joka olin joskus ollut". Tietokoneen hankinta on pannut vauhtia toipumiseen.

Minä en ole enää alamäessä ja onneton, vaikka en voi suhtautua huumorillakaan tapahtuneeseen.
2191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei sinä ihminen. Et ole sivullinen vaan oman elämäsi herra...siis haltija. Sinun tarinasi kosketti minua, oli kuin siinä olisi ollut jotain omaaa tekstiäni. Siksi piti minun vastata.
Onnea elämääsi ja nauti kaikenlaisista asioista.
Elämä on liian kallis, menee ohi vaikka ei sitä haluiskaan.
Elä elämäsi hymyillen hymyile läpi kyynelten.

Äänestä
  • ....luulen kyllä arvostavani enemmän omia tunteitani kuin sitä, mihin lopuksi kehoitit.
    Ajattelin ensin kysyä, että missäs siellä sinun tektiäsi oli, mutta tarkoitit varmaan vain ajatelleesi kuuluvasi samaan ihmislajiin kuin minäkin ja siitä tunnistit ihmispuheen samaksi kuin omasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sivullinen kirjoitti:

Olen lapsena ollut luonteeltani vahintäinkin kiinnostunut eri ilmiöistä ja toisaalta olen ollut arka, mutta en kaikissa asioissa.

Minulla oli ollut vielä kaksikymppisenä työkavereitten keskuudessa hyvä ja mieleinen asema ja olin tuntenut olevani sukulaistenikin keskuudessa omassa elementissäni.

Naimisiin mentyäni ja muutettuani "miehen reviirille", minulta katkesivat tai vieraantuivat suhteet kaikkiin ihmisiin, myös omiin lapsiini ja äitiini, vaikka äiti oli ollut hyvä, hienotunteinen ja pahoillaan, kuten isänikin. Emme kyllä puhuneet asiasta, koska tapasimme vain noin kerran vuodessa, mieheni läsnä ollessa.

Pahimpia asioita oli ollut, että muutamassa vuodessa olin menettänyt tiedon siitä kuka olin ja niihin aikoihin lapsille kävi samoin, mutta en tietenkään ollut sitä silloin huomannut.

Vasta sukukypsän ajan loputtua, ajat sitten miehestäni erottuani, muutettuani kerrostalosta omakotitaloon ja eläkkeellä ollessani, aloin lapsenlapsilleni satuja lueskellesani "tulla siksi, joka olin joskus ollut". Tietokoneen hankinta on pannut vauhtia toipumiseen.

Minä en ole enää alamäessä ja onneton, vaikka en voi suhtautua huumorillakaan tapahtuneeseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu