Nanohuokoset apuna syöpäriskin havaitsemisessa

Tiedemiehet ovat kehittäneet atomitason metodin, jonka avulla tutkijat voivat analysoida DNA:ta ja tehdä johtopäätelmiä yksilöiden syöpäriskistä. Menetelmä perustuu atomitason nanohuokosiin, joiden läpi DNA-juosteita ajetaan. Nanohuokosiin on ohjattu pieni sähkövirta, joka vaihtelee tutkittavassa DNA-näytteessä olevien metyyliryhmien mukaan.

Tutkijat ovat havainneet, että epätasapainoiset metyyliryhmittymät geeneissä indikoivat syöpäriskiä. Mm. hypermetylaatio, eli geenin liian voimakas metyloituminen on todettu yhdeksi syöpää aiheuttavaksi tekijäksi. Yhtälailla liian alhainen metyyliryhmien määrä tietyissä geeneissä tai histoneissa voi aiheuttaa syöpäsolun muodostumisen. Solujen normaaliin erikoistumiseen tarvitaan juuri oikein asetetut metyylimerkinnät, ja jos tämä DNA:n päällä oleva informaatiokerros häiriintyy tai on epätasapainossa, solun erilaistumisprosessi ei etene normaalisti, mistä seuraa ongelmia.

Epätasapainoiset metyyliryhmittymät ovat usein syynä myös geneettisiin muutoksiin, eli mutaatioihin. Tästä löytyy jo paljon tutkimustietoa (linkki ketjussa). Siksi on perusteltua väittää, että suurin osa syövistä johtuu elintavoista; heikosta ravitsemuksesta, stressistä, tupakoinnista, alkoholinkäytöstä, liikunnan puutteesta ja jopa negatiivisista ajatuksista. Joissakin maissa riski sairastua syöpään on jopa viisinkertainen. Tanskassa sataatuhatta ihmistä kohden 338 ihmistä sairastuu vuosittain syöpään, kun taas esim. Nigerissä vastaava luku on vain 79. Onko Tanskalaisilla vain huonompi onni? Vai kannattaisiko hieman tarkemmin tutkia elintapojen vaikutusta epigeneettisiin muutoksiin ja niiden aiheuttamiin geenimuutoksiin?

14

170

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Huuhaaviite. Ei jatkoon.


      • Perehdypäs nyt siellä syövän ja iän korrelaatioon, jotta edes jotain ymmärtäisit.


    • >>Joissakin maissa riski sairastua syöpään on jopa viisinkertainen. Tanskassa sataatuhatta ihmistä kohden 338 ihmistä sairastuu vuosittain syöpään, kun taas esim. Nigerissä vastaava luku on vain 79. Onko Tanskalaisilla vain huonompi onni? Vai kannattaisiko hieman tarkemmin tutkia elintapojen vaikutusta epigeneettisiin muutoksiin ja niiden aiheuttamiin geenimuutoksiin?<<

      Eliniän ennuste Tanskassa: 79 v.
      Eliniän ennuste Nigerissä: 57 v.

      Kun hyvin tiedetään, että syövät ovat etupäässä vanhan iän tauteja, niin mitäpä ihmettelemistä tuossa on.
      Suurin osa nigeriläisistä ehtii vaan kuolla muihin syihin ennen syöpiä.

      Tarvitseeko sitä nyt NOIN lapselliseksi heittäytyä?


      • Eli ikää lisää huonoa onnea? Näinkö se menee? Vai tarkoitatko, että ikääntyneillä on genomi jo valmiiksi huonommassa kunnossa, mikä lisää syöpien todennäköisyyttä?


      • "Eli ikää lisää huonoa onnea? Näinkö se menee? Vai tarkoitatko, että ikääntyneillä on genomi jo valmiiksi huonommassa kunnossa, mikä lisää syöpien todennäköisyyttä?"

        Miten voivatkaan yksinkertaiset asiat olla noin vaikeita kreationismilla aivonsa sulattaneille?



      • heshes

        Olisikohan Tanskaan verrattua merkitystä myös yleisellä terveydenhuollon tasolla ja rokotesuojan määrällä. Kun vielä huomioidaan malaria ja muut trooppisen ilmaston taudit niin on aika luksusta jos Nigerissä elää niin vanhaksi, että kuolee lopulta sellaiseen vanhan iän tautiin kuin syöpään.


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        http://www.doctorswithoutborders.org/news-stories/special-report/reducing-childhood-mortality-niger-role-nutritious-foods

        Nigerin väestön alhaiseen elinajanodotteeseen on vaikuttanut korkea lapsikuolleisuusaste. Siihen on auttanut parempi ravitsemus viime vuosina.

        Faktaa on, että syöpäsairauden yleistyvät väestön ikääntyessä. Muistan erään tutkijan väittäneen, että kaikki sairastuisimme syöpään, jos eläisimme riittävän kauan.

        "Syöpään sairastuvien määrää ilmaisevat ennusteet (kuva 3) antavat konkreettisen kuvan tulevasta syöpätilanteesta. Vaikka syövän ikävakioitu ilmaantuvuus pysyisi ennallaan, vuosittainen tapausmäärä kasvaa useita tuhansia kymmenessä vuodessa. Kasvu
        johtuu toisaalta keskimääräisen eliniän pitenemisestä ja toisaalta siitä, että sodanjälkeiset suuret ikäluokat tulevat yli 60 vuoden ikään, jossa syövän ilmaantuvuus kasvaa voimakkaasti."

        https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=3&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwi-lK2avaTTAhWBhywKHe6iCM8QFgg5MAI&url=https://www.cancer.fi/@Bin/52456271/image_61_2.pdf&usg=AFQjCNEjiFg9AAWL7W3g2dcE_yJgmtZBiw

        "Syöpätaudit ovat tyypillisesti vanhojen ihmis­ten sairauksia. Alle 40­vuotiailla esiintyy syöpää vain harvoin, mutta sen jälkeen todennäköisyys sairastua syöpään kasvaa iän mukana nopeasti" (kuva 8 sivu 31). Kyseinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Syöpään sairastuvuus lisääntyy jyrkästi 60 ikävuoden jäkeen. Tästä johtuu Tanskan ja Nigerin ero, ei elintavosta.

        https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=3&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwjptZqSvqTTAhWF2SwKHeuKBf8QFggtMAI&url=https://www.cancer.fi/@Bin/65401759/syopa suomessa 2011_web.pdf&usg=AFQjCNGaTDyfdtrtjx75N4eBB221V7MBJw


      • agnoskepo kirjoitti:

        Faktaa on, että syöpäsairauden yleistyvät väestön ikääntyessä. Muistan erään tutkijan väittäneen, että kaikki sairastuisimme syöpään, jos eläisimme riittävän kauan.

        "Syöpään sairastuvien määrää ilmaisevat ennusteet (kuva 3) antavat konkreettisen kuvan tulevasta syöpätilanteesta. Vaikka syövän ikävakioitu ilmaantuvuus pysyisi ennallaan, vuosittainen tapausmäärä kasvaa useita tuhansia kymmenessä vuodessa. Kasvu
        johtuu toisaalta keskimääräisen eliniän pitenemisestä ja toisaalta siitä, että sodanjälkeiset suuret ikäluokat tulevat yli 60 vuoden ikään, jossa syövän ilmaantuvuus kasvaa voimakkaasti."

        https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=3&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwi-lK2avaTTAhWBhywKHe6iCM8QFgg5MAI&url=https://www.cancer.fi/@Bin/52456271/image_61_2.pdf&usg=AFQjCNEjiFg9AAWL7W3g2dcE_yJgmtZBiw

        "Syöpätaudit ovat tyypillisesti vanhojen ihmis­ten sairauksia. Alle 40­vuotiailla esiintyy syöpää vain harvoin, mutta sen jälkeen todennäköisyys sairastua syöpään kasvaa iän mukana nopeasti" (kuva 8 sivu 31). Kyseinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Syöpään sairastuvuus lisääntyy jyrkästi 60 ikävuoden jäkeen. Tästä johtuu Tanskan ja Nigerin ero, ei elintavosta.

        https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=3&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwjptZqSvqTTAhWF2SwKHeuKBf8QFggtMAI&url=https://www.cancer.fi/@Bin/65401759/syopa suomessa 2011_web.pdf&usg=AFQjCNGaTDyfdtrtjx75N4eBB221V7MBJw

        Sivun 41 kuva 18 linkissäsi: Suomessa todennäköisyys saada syöpä jos elää n. 90 v. on n. 30%.
        Paljon suurempi kuin loton täysosumalla.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      112
      1417
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      49
      941
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      145
      730
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      586
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      540
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      109
      505
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe