Moi!
Mä nyt 32v mies ja asun Tampereella. Nuorena olin lihava ja omissa oloissani viihtynyt koodari. Olin kuitenkin aika äänekäs ja riehakas kaveri, mutta en miettinyt käytöstäni naisten näkökulmasta ollenkaan. Aika lapsellinen tapaus vielä yläasteella ja lukiossakin.
Kun pääsin parikymppisena armeijasta aloin aikuistumaan. Opiskelin vähän aikaa yliopistossa, mutta kohtasin siellä ja iltaisin kaduilla vanhoja yläasteikäisiä tyttöjä, jotka suoraan sanoen pelkästään vain irvistivät mulle ja käskivät painua helvettiin. Yhteen heistä olin todella ihastunut yläasteella.. tunneside välillämme oli tosi kova vaikka ei kyse ollut kuin kädestä pitelystä. Olin odottanut monta vuotta että tapaan hänet joskus uudestaan, mutta kohtasinkin vain pelkkää torjumista vaikka en ollut mitenkään aloitteellinen. Tämä sai minut pelkäämään jopa ulos menemistä ja liikunnan harrastamista.. musta tuntui, että multa estettiin koko oman elämän aloittaminen jatkuvalla dissaamisella.. ymmärrän kyllä miksi: en ollut perheenperustaja-ainesta ja tyyppiä ollenkaan.. eikä asia kiinnosta vieläkään eikä tule koskaan kiinnostamaan koska olen sen luonteinen ihminen..
Mutta nyt kun ikää alkaa olla melkein 33v niin oon jo aika toisenlainen ihminen.. siistit kuteet aina päällä ja käyn salilla 3-5 kertaa viikossa ja roinaan.. itseluottamusta on todella paljon.. pimeinä ja yksinäisinä nuoruusvuosina kasasin osakesalkkua ja tein paljon töitä.. nyt kun näen tätä samaa yläasteikäistä ihastustani niin olen kun en tuntisi häntä ja olen huomannut kuinka hän yrittää ottaa minuun kontaktia ja sitten kun kävelen ohi häntä noteeraamatta niin huomaan kuinka hän purskahtaa itkuun.. kun pääsen kulman taakse joudun vetämään henkeä ja itsekin alan usein itkeä.. koska en halua olla tuollainen kusipää tai paska.. mutta mun on pakko.
Nimittäin jos hän sanoisi mulle vielä kerran jotakin rumaa tilanteessa, jossa moikkaisin ensin häntä niin en tiedä mitä mulle tapahtuisi. Palaisi varmaan nuoruuden synkät yksinäiset vuodet mieleen, menisin kotiin ja ampuisin ysimillin glockilla aivoni pihalle, koska mulla on häntä niin helvetin kova ikävä ja haluaisin, että hän edes kerran sanoisi mulle jotakin mukavaa, koska sillä on todella merkitystä mitä hän musta ajattelee.. syytän häntä kuitenkin lapsellisesti suunnitelmieni pilaamisesta koska hän haukkui minua niin paljon etten uskaltanut naamaani ulkona näyttää.. opiskelut jäivät ymv.. tavallaan jopa rakastan häntä, mutta sitten tavallaan oon aika vihainen, että "mitäs vitun ämmä mua menit haukkumaan" ajattelen kun kävelen hänen ohitseen heittämällä ignoret, mutta toisaalta haluaisin ottaa hänet syvään halaukseen ja pyytää anteeksi.. tosi ristiriitaista.. en haluaisi todellakaan olla tällainen, mutta toisaalta pelkään mitä mulle itselleni tapahtuu jos hän heittääkin vielä jotain paskaa.. tappaisin varmaan itseni..

Vastaukset 23
Vanhimmat
Roinaa ja viinaa päälle.
Roinaa menee, alkoholia en käytä
Oletko lukenut asiasta? Kai ainakin testo on pohjalla?
Olen roinannut jo kolme vuotta.. perehtynyt tosi paljon asiaan lukemalla kaikkea mahdollista.. hienoo hommaa kaiken kaikkiaan.. voimaa ihan pirusti ja naiset kuolaa suu auki salilla mun perään :)
Takavuosien tapahtumat vaikuttavat ihmiseen paljon. Ne tulevat mieleen itselläkin välillä. Varmaan hänelle on sattunut jotain joka on saanut hänet miettimään asioita. Ihmiset muuttuvat.
En tiedä onko tämä hyvä neuvo mutta ehkä kannattaisi puhua hänelle ja katsoa mitä hän vastaa. Kerran tässä vain eletään.
Kyllä, olen samaa mieltä.
Asia ei minua sillain enää vaivaa kun on elämä täynnä aktiviteetteja, mutta vituttaa kun joudun käyttäytymään kuin kusipää. En oo sellanen vaan mukava miehekäs kaveri, josta on helppo tykätä. En oo mikään paska tai pelkuri.. tuntuu, et jollain tavalla haluan kostaa sille naiselle olemalla tuntematta häntä kun satutti mua aikanaan niin paljon vaikka yritin olla kunnon jätkä. Sit masennuin siitä jatkuvasta vittuilusta ja rupesin tekemään vain paljon töitä ja unohdin kokonaan itseni.. menin aika huonoon kuntoon. Nyt taas on asiat ihan eri tavalla.
Ilman rahaa mies ei oo mitään.. se on ihan sama kuinka paljon on saanut naista elämänsä aikana jos on persaukinen niin on persaukinen eikä oo mun mittapuun mukaan mies.
Menetin sillä tavalla muuta elämää tekemällä paljon töitä 23-29, mutta toisaalta taas nyt on niin suuri salkku osakkeita, että sillä melkein elää.
Naiset ei ainakaan välttämättä ajattele noin. Mitä hyötyä siitä rahasta on jos ajattelu on tolla asteella ja bodylla ja rahalla pönkittää itsetuntoaan. sun ois aika henkisesti päästä eteenpäin.
Onnea siihen.
En mä bodyllä ja rahalla pönkitä itsetuntoani. Roinaaminen ja bodaus on mun juttu.. mieluummin käytän rahani niihin kuin ryyppään ne kapakassa. Siinä ei olis järkee..
Jos kerran oikeasti tunnet hänet hyvin ja molenminpuoliset tunteenne ei ole kuin vain sinun kuvitelmaasi niin kirjoita hänelle kirje .
Tai laita viesti jossa annat hanelle tilaa reagoira jos ei oma muna riitä pysymään rauhalisena ja kestämään sen epämukavuuden mitä tärkeä muutos nyt vaatii.
Ivoisit han vain kysyä neuraalisti kuulimisista ja ehkä kannatta hiukan pahoitella sitä kaiken aiheuttanutta paskakäytöstä yläasteella sinussa itsessäsi mitä et ole rohjennut tehdä vaikka asia on selkeästi sinulle tärkeä.
Sen siaan hän saattaa ahdistua romantisista lässytyksestä joten pysy asialisena ja älä mene myöskään "voi vittu olin paska ihminen mutta mulle ei saa olla paska vaikka paskaa kerjäsin" ämmämäisyyksiin vaan ole ikäisesi tai mieluumin kypsenmän miehen kaltainen .
Jos taas päätät jututtaa häntä.
Älä suutu vaikka hän on tärkeä sinulle.
Jos hän räpättää ja kiukuilee sinä vain kavelet pois tilanteesta mutta muistat ilmaista rauhalisesti että keskustelisit vielä asiasta uudestaan kunhan hän rauhoituu hiukan . Saimoin paihottelu kannattaa
Naisilla on ihan tarpeeksi tekemistä omien tunteinden kanssa elossa ja mistä sinä tiedät onko han muuttunut ja kasvanut myös. Etkä vain sinä... Älä tee itsestäsi liian tärkeää vaan ole semmoinen katsotaan mitä tulema pitää ja käänetään kortti .
(Mahdoliseman neuraali asenne.)
Pelkäämällä ja suutumalla ilmaiset olevasi sama penikka ko sillon kun et vielä ymmärtänyt mitä teit eli vältä sitä viimeiseen asti.
Sinulla on hänestä vain kuvitelma ja yksi variaatio kun pitäisi miettiä pari muutakin variaatiota rinalle. (Pelko supistaa järkevän ajattelun tiedän kun tunnen agresiivisia ihmisiä. Joudun tekämään toisinaan toitä että pääsen ovesta ulos).... Se et et uskalla tehdä mitään järkevää pulmallesi vasta lapselista ja tyhmää onkin. vaikka paljom onkin pelissä jonka myönnän.
Ette ole ikuisia kumpikaan ja kaikki meistä delaa ja vahenee joten hopi hopi ettei tartte vanhana sitte katua tai saada suomeen yhtä turhaa itsemurhaa lisää koska et saa aikaiseksi tarvittavaa muutosta
Joten ole se mies joka korjaa tilanteen ja on sankari..
Voisit lähestyä sillai että anteeksi että käyttäydyin huonosti ja kiusasin sitä sitä ja sitä.
Monelta kiusaajalta puutuu munaa pyytää uhrilta anteeksi (tiedän olen sekä kiusaaja että kusattu) ja se oikea tarkoitus kannattaa pitää hiukan sivussa ja otta myöhemmin asiaksi mikäli anteeksi pyynto tepsii.
Sitte jos ei tepsi . Ongelmasi onkin irtipäästämiseen ja eteenpäin elämiseen liittyvä jossa kuvittelee olevansa ainoa maailmassa ja ypöyksin tuskassa vitut . Yrittä ottaa asia puheeksi jonku kanssa .Ylätyt ettet ole ainoa jolle on sattunut takaiskuja.
Varsinkin paljon naisia kaataneet pelimiehet on mokauksistaan ja mad epäonestaan hyvin hijaa ettei vain maine tahriinnu .
Miehet puhuu huonosti näistä asioista keskenään ja sen vuoksi suomessa on niin korkea itsemurhaluku. Jurotetaan hiljaa tekemättä mitään eikä muutututa.
Pari ekaa paskaa kokemusta sattuu ihan helvetisti aivan samalla tavoin kun eka luumurtuma tai muu vamma on kaikkein vaikein sietää kun asia on uutta ja tietämätömyys ja tekemättömyys lisää tuskaa
Kannattaa opiskella se että rakkaus ja tehdyt virheet ei oo ikuisia ja naistasi on tässä tilanteessa turha syyttää .
Sinä se kusipää olit ensin. Ole siis mies ja kestä seuraukset kun mies..
Jos teksti suututtaa niin käytä energia siihen että perkules minähän otan harkää sarvista ja muttan asioita.
ja ajattele lisöksi ett juuri sinulla on munaa pyytää anteeksi paskaa käytöstä ja korjata virhe.
Sillai että ei perskeles munhan silmille ei turha polko hypi.
Fyysisen testosteroni ja raudanpunttaus ei riitä .Mieti miten olisit miehekäs myös henkisesti päänsisältä
Kyllä, oot oikeassa.
Raudanpunttaus ja roinaaminen ovat loppuelämän tietoinen valinta.
En mä häntä syytäkkään.. enkä kanna kaunaa ymv. Oon vaan jo ihan pihalla ;)
Sulta kyllä hyvä kirjoitus, kiitos siitä.
En mä tosin koe olevani tuskassa enkä varsinkaan ypöyksin siinä.. moni asia on nyt kevään aikana muuttunut omassa ajattelussani tosi paljon. Tuo kaikki mitä kirjoitin alkaa olla jo taakse jäänyttä elämää.. kiva saada kuitenkin ihan asiallisia vastauksia tuohon. Askarrutti mua pitkään, toi mulle paljon voimaa niinä yksinäisinä vuosina kun tein paljon töitä. Ajattelin tuota naista jatkuvasti kun mulla oli häntä niin suuri ikävä mut nyt ajattelen et painukoot vittuun koko ämmä.. haluan kostaa vaikka en todellakaan haluaisi kostaa.. very ristiriitaista.. toisaalta mua on niin suuri ikävä sitä etten pysty välttämättä koskaan puhumaan hänelle mitään.. kysehän on vain siitä etten tiedä mitä hän musta ajattelee..
Itse naisena toivoisin että voisit jättää tuon naisen jotenkin "rauhaan", usko pois hän ei ole ainoa ihana/kamala nainen maailmassa. Eli kun näet sen naisen niin anna tunteitten tulla, suhtaudu niihin ymmärtävästi (koska tunnekuohuja nyt on kaikilla välillä), ja sitten päästä irti niistä koska et tarvitse niitä, ne vahingoittavat sinua.
Ja ihan sama mitä joku sinusta ajattelee, tärkeintä on kuitenkin loppupeleissä oma mielenrauha ja sinut itsensä kanssa oleminen, ja se jos mikä on seksikästä ja vetää puoleensa ihan kaikkia naisia, häntä ja muitakin.
Kyllä!
Olen kanssasi ihan samaa mieltä. Hän ei ole ainoa kamala/ihana nainen maailmassa, mutta hän on ainoa kamala/ihana nainen maailmassa, jota kohtaan oikeasti tunnen ja olen tuntenut aika vahvasti.. joskus ja tunnen edelleen.
En vain haluaisi päästää häntä enää loukkaamaan itseäni, mutta toisaalta en haluaisi olla tuollainen dissaaja.. ainakaan naista kohtaan! Ja hän vielä on ihan kunnollinen ja fiksu nainen. jolla on lapsia ainakin yksi. En millään haluaisi tehdä häntä surulliseksi.. hitto tämä on dilemma mulle.
Oikeasti: Eihän teillä ollut edes mitään oikeaa suhdetta. Jotain yläasteikäisten säätöä yli 15v sitten. Eiköhän olisi jo aika jättää menneisyys taakse ja keskittyä siihen mitä tapahtuu tällä hetkellä.
Jotenkin on myös hankala uskoa, että tuo nainen mitenkään erityisesti surisi sinun tekemisiäsi, jos hänellä on asiat ihan hyvin elämässä ja oma lapsikin. Ehkä se on vain oman pääsi toiveajattelua. Kuten alussa sanoin: Teidän juttunne oli yli 15v sitten tapahtunutta teinien pelleyilyä. Unohda jo.
Ehkä pitäis..
Moro!
Oletko miettinyt että mitä jos vain antaisit anteeksi ja unohtaisit menneet ja lakkaisit ajattelemasta et hän on vahingoittanut sinua? Teidän yläaste- ja opiskeluajoista on kuitenkin kulunut jo vuosia ja yhtälailla hänkin on voinut muuttua niin kuin sinä olet muuttununut. Kysy itseltäsi mitä saavutat sillä että vellot ikävissä muistoissa ja väännät vanhat haavat jatkuvasti auki. Jos olisit itse ollut nuorukaisena kusipää, ja sittemmin muuttunut uudeksi, paremmaksi ihmiseksi mitä ajattelisit kun aina muistutetaan menneisyyden virheistä? Kuulostaa siltä että myös tämä sun ihastuksesi kärsii tulehtuneista väleistä. Mennyt on mennyttä, nyt on nyt ja voit olla mies ja nousta kusipäisyyden yläpuolelle. Mitä hävittävää sulla on siinä?
Minut yritti hakata pesärillä yksi psyko jäbä ja sit kämppä ryöstettiin vain pari vuotta sitten. Mutta en minä enää ajattele niitä tapahtumia, myrkyttäisin vaan itteni. Aika mennä eteenpäin.
Sä oot ihan oikeassa kyllä. Siltä minusta tässä kevään aikana on alkanutkin tuntumaan kun on muuttunut elämä kertaheitolla ja tullut paljon elämänkokemusta kaikenlaisten asioiden muodossa.
Kyllähän niistä kärsii molemmat. Ehkä pitäisi vain antaa menneiden olla.. onhan siitä jo 10 vuotta aikaa...
Mitä muuten tarkoittaa pesäri?
Pesäpallomailahan se
Ettei vaan ne ulkoiset testosteronihuurut ole vaikuttaneet kropan lisäksi myös henkiseen puoleen ;). Omasta mielestäni niiden käyttö on järjetöntä.
Ei vaan, olet itse pyöritellyt tuota asiaa joka kantilta ja todella ristiriitaisesti. Näin ulkopuolisen tulkitsemana olisi helppo sanella, että pohjimmiltasi välität siitä naisesta, mutta loukatuksi tulemisen pelkosi saa sinut käyttäytymään ylitorjuvasti. Antaisit itsellesi ja tulevaisuudelle mahdollisuuden muuttamalla asennettasi. Kuten joku ehdottikin, voisit alkaa käyttäytyä "normaalisti", historianne unohtaen, ja vaikka nyt ensi alkuun tervehtiä kuten ketä tahansa vastaantulijaa ja kysyä kuulumisia. Siitä se sitten lähtee tai ei - hänkin lienee muuttunut, joten kesrtomasi perusteella olettaisin, että osaisitte kumpikin jutella asiasta. Jos teistä ei tulekaan mitän, pääsisit itse kuitenkin eteenpäin.
Mitä tulee omaisuuteen ja rahaan, sillä ei ole vastakkaiselle sukupuolelle mitään merkitystä, jos niiden omistaja on sisäisesti köyhä.
"Näin ulkopuolisen tulkitsemana olisi helppo sanella, että pohjimmiltasi välität siitä naisesta, mutta loukatuksi tulemisen pelkosi saa sinut käyttäytymään ylitorjuvasti"
Noinhan se on.
"Mitä tulee omaisuuteen ja rahaan, sillä ei ole vastakkaiselle sukupuolelle mitään merkitystä, jos niiden omistaja on sisäisesti köyhä."
En mä niillä yritäkkään ketään hurmata tai iskeä.. omaksi ilokseni kasailen osakesalkkua. :)
"Ilman rahaa mies ei oo mitään", kirjoitit. Jos kyse olisi vain omasta ilostasi, tuksin salkkuasi niin kovin mainostaisit...?
Itseäni hiukan loukkaa tuo ajatus, ettei mies olisi mitään ilman rahaa, vaikka se onkin vain sinun ajatuksesi. Valitettavasti tunnen lähipiiristäni useammankin miehen, jotka eivät ole saaneet koulutustaan vastaavaa pysyvää työtä, ihan vain siksi, että ala on ylikoulutettua eikä kaikille yksinkertaisesti riitä töitä. Heidän on ollut pakko tyytyä huonommin palkattuun, koulutustaan vastaamattomaan työhön, missä ei rikastumaan pääse. Siinä sivussa elättävät työttömät tyttöystävänsäkin. Me ollaan eri sukupolvea, maailma on muuttunut...
Ei toisille työskentelemällä rikastu. Mikseivät ala yrittäjäksi omalta alaltaan. Valtavirran mukana meneville ei edes käy usein mielessä yrittäminen. Se on aina ollut mun haave.
"Itseäni hiukan loukkaa tuo ajatus, ettei mies olisi mitään ilman rahaa, vaikka se onkin vain sinun ajatuksesi. Valitettavasti tunnen lähipiiristäni useammankin miehen, jotka eivät ole saaneet koulutustaan vastaavaa pysyvää työtä, ihan vain siksi, että ala on ylikoulutettua eikä kaikille yksinkertaisesti riitä töitä. Heidän on ollut pakko tyytyä huonommin palkattuun, koulutustaan vastaamattomaan työhön, missä ei rikastumaan pääse. Siinä sivussa elättävät työttömät tyttöystävänsäkin. Me ollaan eri sukupolvea, maailma on muuttunut..."
Korostan kyllä, että se on vain minun ajatukseni minusta omasta itsestäni. Joku maisteri, vaikka olisikin työtön tai ei löytäisi oman alansa töitä ja elelisi pienillä rahoilla niin on paljon enemmän kuin minä. Tiedän kyllä, että akateemisessa maailmassa joillakin aloilla on tosi vaikea löytää koulutustaan vastaavaa työtä.
Itse näen itseni vähän niin kuin irrallaan tästä yhteiskunnasta yksinäisenä sutena ilman sosiaalisia pakkoja ymv. En mikään rikollinen ole, mutta sillain en tunne minkään sosiaalisen paineen pakottavan minua. Olen kammonnut sellaista pienestä lähtien ja halunnut aina tehdä asioita joita olen itse pitänyt tärkeinä välittämättä toisten mielipiteistä.
Osakesalkku on kiva lisä palkkatuloihin.. on vara ajella hienolla autolla ja välillä pitää lomaa.. eläkkeelle viimeistään 36-37 ikävuoden kohdalla, jonka jälkeen vain satunnaisia projektiluontoisia töitä.