Tietääkö kukaan onko Espoossa yleisiä moottorikelkkareittejä? Jos on, niin missä? Pohjois-Espoon erämaissa ainakin tilaa luulisi olevan...
Moottorikelkkareittejä?
Wannabe kelkkailija
2749
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Et kai ole tosissasi...?!! Hyvä kun Espoossa saa myydä moottorikelkkoja, nehän ovat sitä itseään - eli syntiä. On vaan tiettyjä asioita, joiden ei katsota kuuluvan Etelä-Suomeen, ja moottorikelkka on yksi. Moottorilla varustetusta ajanvietosta on etelässä tehty niin hankalaa, että tuntee itsensä lähinnä rikolliseksi jos sellaista mielii. Esimerkiksi Espoon crossiratakin on jo miljöönä sellaista luokkaa, että eipä siellä kyllä viitsi käydä. Kaatopaikan kupeessa ja endurorata niin luokatonta kivikkoa, ettei sillä ole enduron kanssa mitään tekemistä. Samoin kyllä on Vantaankin. Mutta kai paikan pitää olla rujo että siellä voi edes anteeksi pyydellen kahvaa kääntää. Outoa vain on se, että muualla Suomessa moottoriurheilupaikoistakin osataan tehdä viihtyisiä, eikä niitä viedä jonnekin kaatopaikalle tai muuten täysin arvottomalle alueelle. Olevinaan suojellaan luontoa! Eikö tämä kaupunki jo ole itse menettänyt luontonsa muilla tavoin! Nuuksioonkin ajettaessa on kyltit tien varsilla että moottoriajoneuvolla metsässä ajo kielletty tai jotain sinne päin. Kai siellä on joku yrittänyt joskus kokeilla metsätien pätkää jollain härvelillä, ja ai että kun eteläsuomalaisen pikkurilli-ihmisen veri kuohahti! Yhtäaikaa sitten narkkarit juoksee pitkin pitäjää - nehän vain kuuluvat nykyaikaan. Että näin - ei ole isompaa syntiä kuin harrastaa moottoriurheilua.
Muistelen, että Serena tai Hotelli Korpilampi on mainostanut mönkijä -ja kelkkasafareja. En kylläkään löytänyt sen tarkempaa informaatiota kummankaan edellä mainitun tahon nettisivuilla.