Nyt kaikilla on mahdollisuus päästä auttamaan vähävaraisia nuoria saamaan uusia kokemuksia syrjäytymisestä, mikäli eivät ole vielä tähän mennessä syrjäytyneet.
Ote Toivonlinnan Facebook-sivuilta:
"JOTTEI ASUINPAIKKA JA VARATTOMUUS OLISI ESTE...
Alla terveiset Toivonlinnasta (Suomen kristillinen yhteiskoulu) rehtori Marle Himbergiltä ja Toivonlinnan tuki ry:n Jaana Shelbyltä.
Keräämme adventtikirkoissa kolehdin huomenna sapattina 15.4. oppilastukirahastoon varmistaaksemme sen ettei kristillinen koulutus ole varallisuudesta ja asuinpaikasta kiinni. Nykyään oppilastukirahastoon ei kerry varoja Suomen Adventtikirkon budjetissa kuten aiemmin. Tämän lahjan kautta teemme oikeasti vaikuttavaa työtä nuorten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin hyväksi ja taistelemme syrjäytymistä ja monia muita ongelmia vastaan.
Pääsiäisen aikana kun ajattelemme erityisesti Jeesuksen mittaamattoman arvokasta lahjaa meille ja hänen ylösnousemuksensa voimaa, harkitkaamme kiitollisuuden osoituksena lahjaa Jeesukselle. Kolehti oppilastukirahastoon on yksi hyvä vaihtoehto.
Jatketaan rukouksia koulun ja kaikkien sen oppilaiden, henkilökunnan ja koulun kanssa tekemisissä olevien perheiden puolesta - kirkollamme -meillä- on niin hyvä koulu kun on rukoilijoita :-)
Kiittäen,
Ansku
----
Terveisemme Suomen kristillisestä yhteiskoulusta! Vuosi on mennyt hyvin ja tässä vaiheessa näyttää alustavasti siltä, että pystynemme kasvattamaan oppilasmääräämme myös ensi vuodelle. Toivoisimme kuitenkin apuanne asian varmistamiseksi. Oppilastukirahaston kolehti kerätään Adventtikirkon hallituksen päätöksellä sapattina 15.4.2017.
Oppilastukirahaston kartuttaminen on koulun ylläpitämisen kannalta tärkeä työmuoto. Se vähentää Adventtikirkon taloudellisia paineita kahdella tavalla:
1. Varmistamalla kaikkien halukkaiden pääsy kouluun tuetaan valtionosuuksien vuosittaista kasvua
2. Kun oppilastukea kerätään riittävä määrä, vähennetään luottotappioita lukuvuoden jälkeen
Alla on Jaana Shelbyn kirjoittama artikkeli asiasta.
EMMAUKSE TIE –musikaalin esitys ja DVD
Pääsiäisenä SKYK on esillä mediassa kun TV7 esittää Hannu Huhtalan säveltämän ja SKYK:n opiskelijoiden esittämän ja näyttelemän Emmauksen tie –musikaalin su 16.4. Esitys on katsottavissa myös TV7:n nettisivuilla:
http://www.tv7.fi/vod/player/57663/
Koululta voi tilata DVDitä hintaan 12 € postikulut. DVD:t ovat tilattavissa osoitteesta [email protected]
Musikaali oli TV7:lle ja koulullemme hieno hanke. Tuotantoyhtiö kertoi, että produktio oli heille monellakin tavalla poikkeuksellinen. He olivat erittäin tyytyväisiä opiskelijoittemme hyvään panokseen projektin eteen. Myös säveltäjä Hannu Huhtala innostui SKYK:n opiskelijoiden raikkaista ja nuorekkaista tulkinnoista ja tuki projektia jokaisella askelella parhaan mahdollisen lopputuloksen varmistamiseksi. Nuoret itse olivat niin ikään tyytyväisiä lopputulokseen.
Lämmin kiitos rukouksistanne ja tekemästänne markkinointi- ja varainkeruutyöstä koulumme ja samalla Suomen Adventtikirkon hyväksi!
rehtori Marle Himberg
----"
Jatkuu alla...
Tervetuloa Toivonlinnaan syrjäytymään
242
10431
Vastaukset
- kerettiläinen-
"Suomen kristillinen yhteiskoulu - työtä nuorten hyväksi
SKYK:n n. 170 opiskelijasta noin 80 asuu tänä lukuvuonna koulun asuntolassa. Oppilastukirahaston tukea on tarvinnut noin 20 opiskelijaa, vaikka monet ovatkin löytäneet itselleen myös yksityisen sponsorin opintoja rahoittamaan. Kaikki eivät löydä itselleen sponsoria, eivätkä perheiden tulot riitä kattamaan asuntolamaksuja.
Oppilastukea tarvitsevissa perheissä on monenlaisia haastavia tilanteita: työttömyyttä, sairautta, yksinhuoltajuutta ja useita lapsia, täysorpoutta, turvapaikan saaneita perheitä ja lapsia jne.
Opiskelijat asuvat mielellään asuntolassa. ”Olemme kuin yhtä suurta perhettä,” he kertoivat kuin yhdestä suusta Opetushallituksen virkamiehille, jotka vierailivat kampuksella keväällä.
Monille nuorille Toivonlinna on ensimmäinen paikka, jossa he kokevat tulevansa hyväksytyksi sellaisina kuin ovat.
Asuntolassa pyritään tarjoamaan nuorille turvallinen ja viihtyisä asuinympäristö. Viikonloppuina on tarjolla paljon hengellistä ohjelmaa ja erilaisia Adventtikirkon järjestämiä tapahtumia, joihin asuntolan oppilaat osallistuvat. Näin he saavat kokemuksen myös elävästä seurakuntayhteydestä, jossa nuoret huomioidaan. Nuoret tekevät lähetystyötä lähitaajamissa oma-aloitteisesti.
Kristillisiä kouluja on Suomessa vain suuremmissa taajamissa, joten maaseudulla asuville uskoville perheille on arvokasta saada lapsensa kristilliseen kouluun yläasteelle ja lukioon. Asuntola on kasvattanut viime vuosina suosiotaan, joten myös tarve oppilastuelle on kasvanut. Adventtikirkon arvojen mukaisesti kaikilla tulisi olla mahdollisuus päästä osalliseksi kirkon tarjoamasta kristillisestä opetuksesta.
Kerättävä kolehti on tärkeä tapa kartuttaa Oppilastukirahastoa, johon ei tällä hetkellä kerry automaattisesti rahaa mitään kautta. SKYK:n johtokunta ja Toivonlinnan Tuki ry työskentelevät uutterasti oppilastukirahaston kartuttamiseksi nyt ja jatkossakin. Varojen keruu vie paljon vapaaehtoisten työpanosta, jota voidaan tällä kolehdilla helpottaa.
Olemme kiitollisia siitä, että monet ovat löytäneet Toivonlinnasta itselleen hyväksyvän hengellisen kodin.
Kiitos lahjastanne!
Jaana Shelby"- kerettiläinen-
Täytyy laittaa selvennykseksi tähän, että tarkoitan tässä yhteydessä "syrjäytymisellä" syrjäytymisen kokemusta Adventtikirkon sisällä, sillä oman subjektiivisen kokemukseni perusteella Toivonlinnassakin vallitsee tietynlainen "kastijärjestelmä", jossa nämä vähäosaisten lapset juuri ovat sitä alinta kastia.
kerettiläinen- kirjoitti:

Tästä on kuultu paljon huhuja, että adventistien, varsinkin merkittävien adventistien, lapsia kohdeltaisiin täysin eri tavalla kuin muita. Adventistien kanssa asiaa on miltei mahdoton käsitellä eivätkä uhrit uskalla itse asiasta puhua ainakaan ennen kuin ovat päässeet laitoksesta pois. Mielellämme vastaanottaisimme kertomuksia osoitteeseen adventistienuhrit @ gmail.com
- Anonyymi
kerettiläinen- kirjoitti:
Täytyy laittaa selvennykseksi tähän, että tarkoitan tässä yhteydessä "syrjäytymisellä" syrjäytymisen kokemusta Adventtikirkon sisällä, sillä oman subjektiivisen kokemukseni perusteella Toivonlinnassakin vallitsee tietynlainen "kastijärjestelmä", jossa nämä vähäosaisten lapset juuri ovat sitä alinta kastia.
Tästä on kuultu. Adventtivaikuttajien lapsia kohdellaan aivan eri tavalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästä on kuultu. Adventtivaikuttajien lapsia kohdellaan aivan eri tavalla.
Näistä olisi hyvä tietää, mutta tarttis saada useampi ihminen kertomaan tapauksia ja voi aina sanoa että keksittyjä
- iloinen_naurajaa
Toivonlinna on ihan persereikä paikka. Se pitää sulkea heti!
- koulun.merkitys
Niinpä niin. Se avaisi monen silmät sinunkin teoistasi, eli alaikäisille viinantrokaaminen ja kukintojen polttaminen.
Eipä sinulta voi muuta odottaakaan, tuon suusi tunnustuksen perusteella. - iloinen_naurajaa
koulun.merkitys kirjoitti:
Niinpä niin. Se avaisi monen silmät sinunkin teoistasi, eli alaikäisille viinantrokaaminen ja kukintojen polttaminen.
Eipä sinulta voi muuta odottaakaan, tuon suusi tunnustuksen perusteella.Toivonlinna on kidutuslaitos, jossa nuorista yritetään tehdä lahkonsa aivo-orjia. Moni murtuu ja omaksuu Raamatun sairaat valheet totuuksina. Viisaat kapinoivat ja alkavat ateisteiksi. "Topila" on Suomen kauhein vankila!
- Anonyymi
Monet ovat samaa mieltä, mutta jos ihmiset ei kirjoita kokemuksistaan ei mitään tapahdu.
- Valhetta
Suomen yhteiskristillisen koulun peitenimikkeellä tätä epätoivonlinnaa mainostetaan - näistä adventismin sisäpiiriläisten kirjelmistä kuitenkin paljastuu, että ko. koulu on edelleen ajamassa Adventtikirkon asiaa ja adventismin ideologiaa. Kaikki muu on vilpillistä silmän lumetta, mutta sehän ei adventisteja häiritse : "olkaa viekkaita kuin käärmeet"...
- tipolasta
Toivonlinnassa ei mitenkään peitellä sitä, että koulua tukee Suomen adventtikirkko ja että kampuksella toimii adventtiseurakunta. Ilman muuta opetuksessakin saa silloin valita adventistista opetusta. Mutta siellä opetetaan muutakin.
"Valhetta"-nimimerkki on hyvä vaan ja tutustuu aiheeseen ennenkuin yrittää herjata tyhjästä. Pilkka osuukin omaan nilkkaan Hahhah! - EntinenOppilas
Saa VALITA adventistita opetusta?
Kappas kun en muista mitään valinnanvaraa olleen. Joko valitsit tai itkit ja valitsit.
Enkä edes asunut asuntolassa eli säästyin sentään siltä simputukselta että pääsy ensimmäiselle oppitunnille evättiin mikäli myöhästyi aamuhartaudesta. Joka siis järjestettiin asuntolassa ennen koulun alkamista. Mielestäni on äärimmäisen sairasta pakottaa oppilas ottamaan poissaolo ja jäämään paitsi oppitunnista syystä joka ei millään tavalla liity opiskeluun. - tipolastaa
EntinenOppilas kirjoitti:
Saa VALITA adventistita opetusta?
Kappas kun en muista mitään valinnanvaraa olleen. Joko valitsit tai itkit ja valitsit.
Enkä edes asunut asuntolassa eli säästyin sentään siltä simputukselta että pääsy ensimmäiselle oppitunnille evättiin mikäli myöhästyi aamuhartaudesta. Joka siis järjestettiin asuntolassa ennen koulun alkamista. Mielestäni on äärimmäisen sairasta pakottaa oppilas ottamaan poissaolo ja jäämään paitsi oppitunnista syystä joka ei millään tavalla liity opiskeluun.Uudet ajat...uudet tavat. Ilmeisesti kävit Toivonlinnaa joskus ennen 90-lukua. Minun aikanani aamuhartaudet oli jumppasalissa. Ja kyllä siellä sai valita opiskeliko adventtikirkon oppeja vai ei. Kyllähän se nyt on lähtökohta kristillisessä koulussa, että uskotaan Jumalaan kaiken luojana ja sen kuuluukin olla opetuksen lähtökohta. Puhuin tuossa adventismille ominaisista opinkodista, joita ei todellakaan tarvinnut kuunnella opetuksessa, jos ei halunnut. Ja valita todellakin sai.
- EntinenOppilas
tipolastaa kirjoitti:
Uudet ajat...uudet tavat. Ilmeisesti kävit Toivonlinnaa joskus ennen 90-lukua. Minun aikanani aamuhartaudet oli jumppasalissa. Ja kyllä siellä sai valita opiskeliko adventtikirkon oppeja vai ei. Kyllähän se nyt on lähtökohta kristillisessä koulussa, että uskotaan Jumalaan kaiken luojana ja sen kuuluukin olla opetuksen lähtökohta. Puhuin tuossa adventismille ominaisista opinkodista, joita ei todellakaan tarvinnut kuunnella opetuksessa, jos ei halunnut. Ja valita todellakin sai.
Uudet ajat, uudet tavat. Kirjoituksestasi ei kuitenkaan käynyt ilmi pääsikö oppilas ensimmäiselle tunnille ellei osallistunut jumppasalin aamuhartauteen. Eli muuttuiko aamuhartaus vapaaehtoiseksi, vai oliko se edelleen pakollista sanktioiden uhalla?
- tipolasta
EntinenOppilas kirjoitti:
Uudet ajat, uudet tavat. Kirjoituksestasi ei kuitenkaan käynyt ilmi pääsikö oppilas ensimmäiselle tunnille ellei osallistunut jumppasalin aamuhartauteen. Eli muuttuiko aamuhartaus vapaaehtoiseksi, vai oliko se edelleen pakollista sanktioiden uhalla?
Ainakin ulko-oppilaille se oli vapaaehtoinen.
- EntinenOppilas
Niin kuin minunkin kouluaikoinani. Mutta tuleeko sisäoppilaille edelleen sanktioita elleivät tule aamuhartauteen tai myöhästyvät siitä?
Voisiko joku asiasta perillä oleva antaa suoraan kysymykseen suoran vastauksen? - JaanaShelby
Ainakaan 2010-luvulla ei SKYK:n asuntolassa asuville ole järjestetty aamuhartauksia lainkaan. Ongelmana on lähinnä saada oppilaat ajoissa ylös, aamiaiselle ja kouluun.
- Anonyymi
EntinenOppilas kirjoitti:
Saa VALITA adventistita opetusta?
Kappas kun en muista mitään valinnanvaraa olleen. Joko valitsit tai itkit ja valitsit.
Enkä edes asunut asuntolassa eli säästyin sentään siltä simputukselta että pääsy ensimmäiselle oppitunnille evättiin mikäli myöhästyi aamuhartaudesta. Joka siis järjestettiin asuntolassa ennen koulun alkamista. Mielestäni on äärimmäisen sairasta pakottaa oppilas ottamaan poissaolo ja jäämään paitsi oppitunnista syystä joka ei millään tavalla liity opiskeluun.Olen asunut jo monta vuotta asuntolassa enkä ole kokenut mitään tuohon viittaavaa. On törkeääkin törkeämpää mennä tänne levittelemään valheita pilatakseen hyvän ja monelle rakkaan koulun maine!
EntinenOppilas kirjoitti:
Saa VALITA adventistita opetusta?
Kappas kun en muista mitään valinnanvaraa olleen. Joko valitsit tai itkit ja valitsit.
Enkä edes asunut asuntolassa eli säästyin sentään siltä simputukselta että pääsy ensimmäiselle oppitunnille evättiin mikäli myöhästyi aamuhartaudesta. Joka siis järjestettiin asuntolassa ennen koulun alkamista. Mielestäni on äärimmäisen sairasta pakottaa oppilas ottamaan poissaolo ja jäämään paitsi oppitunnista syystä joka ei millään tavalla liity opiskeluun.Adventistien hartaudet on ilmeisesti pakollisia lähinnä asuntolassa asuville. Näistä suurin osa lienee adventisteja. Toki jos vaikka luterilainen olisi siellä koskisi pakko häntäkin.
- Anonyymi
tipolasta kirjoitti:
Toivonlinnassa ei mitenkään peitellä sitä, että koulua tukee Suomen adventtikirkko ja että kampuksella toimii adventtiseurakunta. Ilman muuta opetuksessakin saa silloin valita adventistista opetusta. Mutta siellä opetetaan muutakin.
"Valhetta"-nimimerkki on hyvä vaan ja tutustuu aiheeseen ennenkuin yrittää herjata tyhjästä. Pilkka osuukin omaan nilkkaan Hahhah!Sen jätit mainitsematta että kouluun ei palkata päättäville paikoille muita kuin adventisteja. Muutama kiintiöopettaja näön vuoksi tai jos ei adventisteja löydy.
- Anonyymi
tipolasta kirjoitti:
Ainakin ulko-oppilaille se oli vapaaehtoinen.
Asuntolassa asujille pakko
- kerettiläinen-
>> Pääsiäisen aikana kun ajattelemme erityisesti Jeesuksen mittaamattoman arvokasta lahjaa meille ja hänen ylösnousemuksensa voimaa, harkitkaamme kiitollisuuden osoituksena lahjaa Jeesukselle. Kolehti oppilastukirahastoon on yksi hyvä vaihtoehto. <<
>> Lämmin kiitos rukouksistanne ja tekemästänne markkinointi- ja varainkeruutyöstä koulumme ja samalla Suomen Adventtikirkon hyväksi! <<
Adventtikirkko-organisaation käsitteistöä.
Adventtikirkon "lähetystyö" = markkinointi- ja varainkeruutyötä
Lahja "Jeesukselle" = kolehti Adventtikirkon oppilastukirahastoon.- kerettiläinen-
>> Oppilastukirahaston tukea on tarvinnut noin 20 opiskelijaa, vaikka monet ovatkin löytäneet itselleen myös yksityisen sponsorin opintoja rahoittamaan. Kaikki eivät löydä itselleen sponsoria, eivätkä perheiden tulot riitä kattamaan asuntolamaksuja. <<
>> Adventtikirkon arvojen mukaisesti kaikilla tulisi olla mahdollisuus päästä osalliseksi kirkon tarjoamasta kristillisestä opetuksesta. <<
Nyt kaikki joukolla sponsoroimaan! - kerettiläinen-
Kun nyt Adventtikirkko haluaa sponsoroida vähävaraisia nuoria, niin onko nyt kyseessä lähinnä Adventtikirkon omien vähävaraisten perheiden lasten sponsorointi vai halutaanko sinne myös muita vähävaraisten perheiden nuoria opiskelemaan kristinuskoa, joka kulkee adventismin nimellä?
Toinen kysymys on, että jos sinne halutaan vähävaraisten perheiden nuoria adventismin ulkopuolelta, niin onko Toivonlinnalla ylipäätään mitään edellytyksiä kohdata sellaisia nuoria, joiden elämä on ollut jotain aivan muuta kuin monen sukupolven täysin erilaisissa olosuhteissa kasvaneiden adventistiperheiden lapsilla?
- Toivonlinna.ongelmakoulu
Toivonlinna on ajanut monet nuoret epätoivoon. Itsemurhat, alkoholi- ja mielenterveysongelmat, ihmissuhdeongelmat, masennus jne. ovat Toivonlinnan koulun oppilaiden kärsimiä vaivoja.
Toivonlinna on useimmille vain epätoivoa ja ankeutta tarjoava laitos.- iloinen_naurajaa
Täysin totta!
- tapanne.tunnetaan
Vaikka en kirkkoon kuulukaan, mutta jokainen meistä osaa ajatella.
Nykyaika on vaikea maailmassa ja siksipä ne ongelmat löytyvät joka paikasta.
Suomessa ja maailmalla jokaisessa koulussa on ongelmalapsensa.
Sitä on ilman uskontoa eritoten. Siitä on henkilökohtaisesti esimerkkejä riittävästi tähänkin ikään kerenneellä.
Kouluaikana - siis en nyt puhu uskonnollisista kouluista, sillä elin ateistista aikaa, niin silloinkin suurissa vaikeuksissa oli nuoria. Itsetuhoisuutta, kuolemaa, kuka tappoi rekan alle itseänsä, jollain hyppy parvekkeelta. Jossain avioliitossa vaimo tappoi itsensä jne.
Eli turhaa on vääntää asioita, mutta ettehän te muuta osaa. Taitaa teillä itsellännekin olla hieman vikaisuutta. Varokaa vain, ettei käy kuin pettäjälle, että käytte narunjatkoksi johonkin kuolemanvirran viereen. - nuorilla-ongelmia
tapanne.tunnetaan kirjoitti:
Vaikka en kirkkoon kuulukaan, mutta jokainen meistä osaa ajatella.
Nykyaika on vaikea maailmassa ja siksipä ne ongelmat löytyvät joka paikasta.
Suomessa ja maailmalla jokaisessa koulussa on ongelmalapsensa.
Sitä on ilman uskontoa eritoten. Siitä on henkilökohtaisesti esimerkkejä riittävästi tähänkin ikään kerenneellä.
Kouluaikana - siis en nyt puhu uskonnollisista kouluista, sillä elin ateistista aikaa, niin silloinkin suurissa vaikeuksissa oli nuoria. Itsetuhoisuutta, kuolemaa, kuka tappoi rekan alle itseänsä, jollain hyppy parvekkeelta. Jossain avioliitossa vaimo tappoi itsensä jne.
Eli turhaa on vääntää asioita, mutta ettehän te muuta osaa. Taitaa teillä itsellännekin olla hieman vikaisuutta. Varokaa vain, ettei käy kuin pettäjälle, että käytte narunjatkoksi johonkin kuolemanvirran viereen.""Mielenterveyshäiriöt ovat opiskelijoiden yleisin terveysongelma. Viikoittaisia psyykkisiä ongelmia on 22 prosentilla miesopiskelijoista ja 37 prosentilla naisopiskelijoista. Masennusoireita on viikoittain joka kymmenennellä opiskelijalla ja ahdistuneisuutta runsaalla neljällä prosentilla korkeakouluopiskelijoista.""
http://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000002886171.html
Mistähän kouluista nämä opiskelijat ovat tulleet jatko-opintoihin? Ovatko asuneet ennen kotonaan vai jossain asuntolassa? - kerettiläinen-
nuorilla-ongelmia kirjoitti:
""Mielenterveyshäiriöt ovat opiskelijoiden yleisin terveysongelma. Viikoittaisia psyykkisiä ongelmia on 22 prosentilla miesopiskelijoista ja 37 prosentilla naisopiskelijoista. Masennusoireita on viikoittain joka kymmenennellä opiskelijalla ja ahdistuneisuutta runsaalla neljällä prosentilla korkeakouluopiskelijoista.""
http://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000002886171.html
Mistähän kouluista nämä opiskelijat ovat tulleet jatko-opintoihin? Ovatko asuneet ennen kotonaan vai jossain asuntolassa?Tässähän olisi aivan mainio gradun aihe, että tutkittaisiin Ellen Whiten höpinöiden sijasta, mitä hyviä vaikutuksia adventismilla ja Toivonlinnalla on ollut lasten, nuorten ja aikuisten elämään.
Kumma, ettei kukaan ole vielä tehnyt tällaista tutkimusta (vai onko?), sillä siinähän Toivonlinna saisi ilmaista mainosta - joko hyvää tai huonoa...
Sen perusteella olisi sitten paljon helpompi päättää, lähettääkö lapsensa sisäoppilaaksi Toivonlinnaan tai haluaisiko ylipäätään tukea Adventtikirkon "lähetystyötä", kun saisi objektiivista tietoa päätöksensä tueksi, eikä vain Adventtikirkon omaa markkinointia.
- Selvä.pyrkimys
Adventtikirkko tarkoituksella pyrkii syrjäyttämään nuoriaan. Kun nuorille ei jää muuta kuin lahkon sisäsiittoinen ympäristö, niin silloin heitä on helpompi pitää lahkon sisällä sätkynukkeina.
- nyt.repesin
Joo, nyt repesin. Ensin hirnutaan, että porukka on kahdeksankymppistä ja nyt sisäsiittoista. No, onko siellä koulussa sitten paljonkin niitä "lupauksen lapsia".
Antakaa minun vielä kerran teille nauraa. hahahahhh - omaa.hauskaa
nyt.repesin kirjoitti:
Joo, nyt repesin. Ensin hirnutaan, että porukka on kahdeksankymppistä ja nyt sisäsiittoista. No, onko siellä koulussa sitten paljonkin niitä "lupauksen lapsia".
Antakaa minun vielä kerran teille nauraa. hahahahhhNyt meni kyllä ohi, mutta hyvä, että jollakin on omaa hauskaa!
Toivonlinna on suljettu ympäristö, missä alaikäiset lapset voivat harrastaa "esiaviollisia" suhteita poliisin valvovan silmän ulottumatomissa.
- kerroitko.totuutesi
Ai, sitäkö sinä harrastat? Sydämen kyllyydestä suu puhuu.
- kerettiläinen-
Herääkin taas kysymys, että onko tällainen sisäoppilaitosmuotoinen kasvatus ylipäätään terveellinen kasvatusmuoto lapselle?
Menevätkö kaikki nuoret sinne vapaaehtoisesti vai painostetaan heitä siihen, jolloin tällainen voi aiheuttaa lapsessa turvattomuuden ja hyljätyksi tulemisen tunteita? - kysynpävaan
kerettiläinen- kirjoitti:
Herääkin taas kysymys, että onko tällainen sisäoppilaitosmuotoinen kasvatus ylipäätään terveellinen kasvatusmuoto lapselle?
Menevätkö kaikki nuoret sinne vapaaehtoisesti vai painostetaan heitä siihen, jolloin tällainen voi aiheuttaa lapsessa turvattomuuden ja hyljätyksi tulemisen tunteita?Rauhaa sisar! Olin sielä itse joskus 70 luvulla tuli kielteisiä ja myönteisiä kokemuksia.
Oma tyttäreni meni Toivonlinnaan 2000 luvulla omasta tahdostaan toisen tytön kanssa.
Onhan se koulu muuttunut siitä kun itse sielä olin. Koulu kiusaamista en itse sielä huomanut sitä kyselin myös tytöltä. Tottakai puutteita koulussa on tänäänkin. Toisille koulu sopii ei kuitenkaan kaikille. Minä vuonna olet sielä itse käynyt ? - iloinen_naurajaa
kerettiläinen- kirjoitti:
Herääkin taas kysymys, että onko tällainen sisäoppilaitosmuotoinen kasvatus ylipäätään terveellinen kasvatusmuoto lapselle?
Menevätkö kaikki nuoret sinne vapaaehtoisesti vai painostetaan heitä siihen, jolloin tällainen voi aiheuttaa lapsessa turvattomuuden ja hyljätyksi tulemisen tunteita?Tietenkin lapset pakotetaan ja painostetaan Topilaan = Pöpilään.
- kerettiläinen-
kysynpävaan kirjoitti:
Rauhaa sisar! Olin sielä itse joskus 70 luvulla tuli kielteisiä ja myönteisiä kokemuksia.
Oma tyttäreni meni Toivonlinnaan 2000 luvulla omasta tahdostaan toisen tytön kanssa.
Onhan se koulu muuttunut siitä kun itse sielä olin. Koulu kiusaamista en itse sielä huomanut sitä kyselin myös tytöltä. Tottakai puutteita koulussa on tänäänkin. Toisille koulu sopii ei kuitenkaan kaikille. Minä vuonna olet sielä itse käynyt ?Minä en ole koskaan käynyt Toivonlinnassa koulua, en sisä- enkä ulko-oppilaana, mutta lapseni kävi siellä koulunsa ensimmäisestä luokasta peruskoulun loppuun.
Hänellä on ihmisistä siellä sekä hyviä että huonoja kokemuksia, niin kuin kaikkialla, missä on ihmisiä, mutta adventismista ja Toivonlinnan "kastijärjestelmästä" jäi lähinnä paha maku suuhun.
Vähäosaisten lapset eivät olleet Toivonlinnassa samalla lähtöviivalla hyväosaisten adventistisukujen lapsien kanssa tai akateemisten ja/tai varakkaiden adventistiperheiden lasten kanssa, joten tällä syrjäytymisen kokemuksella tarkoitankin lähinnä ulkopuolisuuden kokemusta Adventtikirkon sisällä. - kysynpävaan
kerettiläinen- kirjoitti:
Minä en ole koskaan käynyt Toivonlinnassa koulua, en sisä- enkä ulko-oppilaana, mutta lapseni kävi siellä koulunsa ensimmäisestä luokasta peruskoulun loppuun.
Hänellä on ihmisistä siellä sekä hyviä että huonoja kokemuksia, niin kuin kaikkialla, missä on ihmisiä, mutta adventismista ja Toivonlinnan "kastijärjestelmästä" jäi lähinnä paha maku suuhun.
Vähäosaisten lapset eivät olleet Toivonlinnassa samalla lähtöviivalla hyväosaisten adventistisukujen lapsien kanssa tai akateemisten ja/tai varakkaiden adventistiperheiden lasten kanssa, joten tällä syrjäytymisen kokemuksella tarkoitankin lähinnä ulkopuolisuuden kokemusta Adventtikirkon sisällä.Aivan näin se valitettavasti oli. Tuosta on tainnut mennä jo vuosia ?
--"Menevätkö kaikki nuoret sinne vapaaehtoisesti vai painostetaanko heitä...?"--
Eivät tietenkään läheskään kaikki mene vapaaehtoisesti. Vanhempien uskonnollinen vakaumus on ollut usein määräävänä tekijänä. Lapsi haluaa olla vanhemmilleen mieliksi ja menee sitten pitkin hampain Toivonlinnaan kouluun vanhempien toiveesta, vaikka kodin lähellä olevan koulun opetus olisi huomattavasti ammattitaitoisemman opettajakunnan käsissä.
Monet ovat tietysti tulleet jo ennen ensimmäistä kouluvuottaan maitojunalla takaisin kotiin ja vanhempien on ollut pakko taipua lapsen tahtoon.
--"Herääkin taas kysymys, että onko tällainen sisäoppilaitosmuotoinen kasvatus ylipäätään terveellinen kasvatusmuoto lapselle?"--
No ei tietenkään ole terveellistä lapselle, eikä liioin lasten vanhemmillekaan.
Vanhemmilla on alituinen syvä huoli lapsestaan, ja lapsi saattaa helposti kokea eroahdistusta ja koti-ikävää. Lapsi kokee myös usein jopa syvää masennusta kohtalostaan.
Lapsen ajatukseen voi myös iskostua ajatus siitä, että vanhemmat ovat vain halunneet päästä hänestä eroon edes joksikin aikaa. Tästä syystä monen Toivonlinnan koulun loppuun sisäoppilaitoksen puolella suorittaneen suhde vanhempiinsa on tullut usein hyvinkin platoniseksi, etäiseksi ja jopa kyyniseksi. Lapsi ei ole aikuistuttuaan halunnut olla enää missään tekemisissä uskovien vanhempiensa uskonyhteisön kanssa.
Ei tarvinne myöskään lainkaan ihmetellä, että lukio -vertailussa Toivonlinna on vuodesta toiseen vertailujen häntäpäässä. Pahoinvointi näkyy lasten koulumenestyksessäkin.- kysynpävaan
Varmaan on noinkin kuin kirjoitat mutta ethän yleistä ?
- Yksi_usko
Minä en ole käynyt Toivonlinnaa, mutta en voi olla kommentoimatta paria väitettäsi.
<<Vanhempien uskonnollinen vakaumus on ollut usein määräävänä tekijänä. Lapsi haluaa olla vanhemmilleen mieliksi ja menee sitten pitkin hampain Toivonlinnaan kouluun vanhempien toiveesta<<
Minusta on näyttänyt siltä, että Toivonlinnaan mennään kun kaveritkin menevät. Tietenkin jossain määrin vanhemmat ovat saattaneet edesauttaa valintaa. Vanhemmilla saattaa olla pelko siitä, että lapset joutuisivat maailmaan.
<<onko tällainen sisäoppilaitosmuotoinen kasvatus ylipäätään terveellinen kasvatusmuoto lapselle?">>
Riippuu tietenkin lapsen iästä ja siitä, miten itsenäinen lapsi on.
<<No ei tietenkään ole terveellistä lapselle, eikä liioin lasten vanhemmillekaan. >>
Minulla on ystäviä Pohjois-Suomesta, jotka ovat joutuneet pitkien matkojen takia asumaan asuntolassa kouluaikana, ja hyvin ovat kehittyneet ilman traumoja. Niin, että typerä tuo väitteesi.
- ulko-oppilas
Minä menin Toivonlinnaan, koska vanhempani laittoivat minut sinne. Koin asian ihan luonnolliseksi. Aloitin toiselta luokalta kahdeksan vuotiaana. Minulla ei ollut haluakaan mennä Piikkiön keskuskouluun vaikka siihen olisi ollut Piikkiössä asuvana ulko-oppilaana mahdollisuus. Kuitenkin kävin kokeeksi kuudennen luokan Piikkiön keskustassa vain palatakseni takaisin yläastetta vastaavaan keskikouluun, josta jatkoin edelleen omasta tahdostani kurssimuotoisen lukion loppuun asti, josta valmistuin joskus 90-luvulla.
Minua ei koulukiusattu mutta ulko-oppilaana olo oli erilaista kuin sisä-oppilaana olo. Pidin erityisesti raamattutunneista ja kuorosta. Inhosin liikuntaa. Yksi asia minua nyppi Toivonlinnassa: sisäoppilailla oli siellä niin hauskaa, että ulko-oppilaana olisin halunnut päästä osalliseksi tuosta yhteisöllisestä kokemuksesta. Miksi tuo sitten nyppi minua? Koska tuntui siltä, että ulko-oppilaana tunsin usein oloni ulkopuoliseksi, kun sisäoppilailla oli aina joitakin yhteisiä juttuja, joita heillä oli ollut edellisenä iltana ja minä en päässyt seuraavana päivänä "sisäpiirin" hauskanpitoon mukaan, koska meillä ei ollut noita yhteisiä kokemuksia jaettavaksi.
Harmillista oli myös se, että esim liikunnan ja musiikin opettajat saattoivat vaihtaa lennossa tuntien sisältöä vaikkapa liikuntalajista toiseen tai pitämällä musiikkitunnilla vaikkapa levyraadin, jolloin kumpaankaan tapahtumaan ei päässyt osallistumaan, koska ei ollut asianmukaisia varusteita mukana. Toisin sanoen levyraatiin sai tuoda omia kasetteja soitettavaksi, paitsi jos olit ulko-oppilas, joka ei pystynyt kesken oppituntien hakemaan äänitteitä kotoaan.
Jos nyt ajattelee tuota aloittajan väitettä Toivonlinnalaisten syrjäytymisestä, niin ulko-oppilaana en ehkä ole paras vastaamaan siihen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että me ulko-oppilaat emme syrjäytyneet yhteiskunnnasta, sillä yhteiskunnan asiat käsiteltiin paitsi kotona myös varsinkin yläasteen ja lukion aikana perusteellisesti koulutunneilla. Tuskinpa ne sisäoppilaatkaan kovin kauheesti kuitenkaan syrjäytyivät. Eihän kukaan armeijassakaan väitä syrjäytyneensä vaikka sieltä pääsee paljon harvemmin lomille kotiin kuin Toivonlinnasta.
Toivonlinna tarjoaa kyllä yhdenlaisen lintukodon oppilaille, jossa on ikään kuin turvassa pahasta maailmasta mutta nykyajan sosiaalisen median ansiosta sekään ei taida enää pitää kovin hyvin paikaansa.- mihin.perustuu
"Eihän kukaan armeijassakaan väitä syrjäytyneensä vaikka sieltä pääsee paljon harvemmin lomille kotiin kuin Toivonlinnasta."
Armeijaa ei voi verrata Toivonlinnan sisäoppilaitokseen, sillä armeijaan menevät ovat jo aikuisia tai ainakin paljon vanhempia kuin Toivonlinnassa koulua käyvät keskenkasvuiset lapset ja nuoret.
Armeijaan mennään yleensä siinä vaiheessa, kun muutetaan jo muutenkin pois kotoa, mutta Toivonlinnaan mennään herkässä kehitysvaiheessa, jolloin pitäisi kokea kodin lämpöä ja turvallisuutta sekä omien vanhempien huolenpitoa.
Mihin perustuu käsitys, että adventismi voisi korvata nämä lapsen kehitykselle tärkeät tekijät? Ellen Whiten näyt vai onko osoittaa jotain tutkimuksia ja todisteita tämän tueksi? - topilassa_nuorena
mihin.perustuu kirjoitti:
"Eihän kukaan armeijassakaan väitä syrjäytyneensä vaikka sieltä pääsee paljon harvemmin lomille kotiin kuin Toivonlinnasta."
Armeijaa ei voi verrata Toivonlinnan sisäoppilaitokseen, sillä armeijaan menevät ovat jo aikuisia tai ainakin paljon vanhempia kuin Toivonlinnassa koulua käyvät keskenkasvuiset lapset ja nuoret.
Armeijaan mennään yleensä siinä vaiheessa, kun muutetaan jo muutenkin pois kotoa, mutta Toivonlinnaan mennään herkässä kehitysvaiheessa, jolloin pitäisi kokea kodin lämpöä ja turvallisuutta sekä omien vanhempien huolenpitoa.
Mihin perustuu käsitys, että adventismi voisi korvata nämä lapsen kehitykselle tärkeät tekijät? Ellen Whiten näyt vai onko osoittaa jotain tutkimuksia ja todisteita tämän tueksi?No sitten maailma on täynnä syrjäytyneitä, sillä Suomessa niin harvinainen asuntola-koulu-elämä on maailmalla yleisempää ja asuntoloitahan maailmassa riittää.
Meinaatko, ettei asuntolassa voisi kokea kodin lämpöä ja turvallisuutta? Sehän on oppilailla kakkoskoti. Siellä on koulututetut asuntolanhoitajat tukena ja monilla paljon ystäviä. Se on hyvinkin kodinomainen ympäristö eikä se vie lapselta pois vanhempia eikä heidän antamaansa huolenpitoa, jos käy koulua asuntolasta käsin. - kerettiläinen-
topilassa_nuorena kirjoitti:
No sitten maailma on täynnä syrjäytyneitä, sillä Suomessa niin harvinainen asuntola-koulu-elämä on maailmalla yleisempää ja asuntoloitahan maailmassa riittää.
Meinaatko, ettei asuntolassa voisi kokea kodin lämpöä ja turvallisuutta? Sehän on oppilailla kakkoskoti. Siellä on koulututetut asuntolanhoitajat tukena ja monilla paljon ystäviä. Se on hyvinkin kodinomainen ympäristö eikä se vie lapselta pois vanhempia eikä heidän antamaansa huolenpitoa, jos käy koulua asuntolasta käsin.>> No sitten maailma on täynnä syrjäytyneitä, <<
No niin onkin.
>> Siellä on koulututetut asuntolanhoitajat tukena ja monilla paljon ystäviä. <<
Entä ne, joilla ei ole ystäviä?
Ja vaikka maailmalla on paljon asuntolatoimintaa, niin onko mitään tutkimusta tai todisteita siitä, että se olisi kaiken kaikkiaan hyvä järjestelmä? - topilassa_nuorenaa
kerettiläinen- kirjoitti:
>> No sitten maailma on täynnä syrjäytyneitä, <<
No niin onkin.
>> Siellä on koulututetut asuntolanhoitajat tukena ja monilla paljon ystäviä. <<
Entä ne, joilla ei ole ystäviä?
Ja vaikka maailmalla on paljon asuntolatoimintaa, niin onko mitään tutkimusta tai todisteita siitä, että se olisi kaiken kaikkiaan hyvä järjestelmä?Onko mitään todisteita, että se olisi huono järjestelmä?
- Puistattavaa
Toivonlinnan koulu on aivan kauhea laitos ainakin sisäoppilaille. Irstasta menoa. Kiimaiset nuoret nussivat humalassa kaikkea mikä liikkuu. Valvojat ja vanhemmat kauhistuisivat, jos tietäisivät mitä kouluajan ulkopuolella touhutaan. Virkavaltaakin puistattaisi.
- kirjoitellaan.täältäkin
Niinkö. Ilmaisit tapasi, kun olet seurannut tapahtumaa - koska olitte valvojien ulkopuolella ja tekonne oli hyvin maailmallista. Maailmassa monen aikuisen teot ovat hyvin irstasta. Miksi? Siksi kun eivät kunnioita Jumalan tahtoa. Sitä se on.
Tosin, jos näköalaasi on pienen piirin porukka, turhaa siinä on koko järjestelmää moittia.
Eihän vanhepien kynnet yleensä yllä kaveripiiriin. Naapurin Vihtori kertoi, että he nuorena heitti halkoja toisen naapurin kaivoon, siis ihmisen luonne on monesti laumahengessä kelvoton. Vihtori oli syntyisin 1800- luvulta. Mukava pappa naapurina vanhuudessa. Poltti piippua ja sen tavan mukaan syljeskeli- eli räki tuvanlattialle.
Omassa nuoruudessani kylällä oli sisarusten lapsi. Suren syvästi sitä kiusaamista, mitä meidän "ateistien" poikaporukka teki. Kiristi, löi ja mitä kaikkea traumoja hän saikaan.
Sitten murkkuiässä oli se pojilla kaikennäköiset kommervenkit, Minä inhoten tosin poistuin niistä kuvioista, olihan siellä joki tyttökin kylältä mukana. Nykyisiä perheenäitejä ja taitaavat jo osa olla mummoiässä, tosin rollaattori osalta puuttuu.
Pahanteossakin porukka osasi oikein, että virkavaltakin joutui puuttumaan kun paikkoja rikkoontui. Taisipa joku kioskikin jollain tyhjentyä, valitettavasti.
Eli se nuorten elämä etsii vääriä haasteita, etsii uomia ja joku jää polttamaan huumettakin ja hihittelemään vaikka tälle palstalle.
Eli ei kannata tyhjänpäite alkaa ilkamoimaan asioista, se näyttää niin tyhjänpään hommalta, jos vanhoja muistelee, mutta muisteltiin silti. - puistattavaako
Pötyä kirjoitat. Seksiä harrastavat kaikki terveet nuoret, mutta ei siellä kaikkea liikkuvaa nussittu. Omat nussimiset jäi ainakin vastakkaisen sukupuolen edustajiin ja heistäkin vain pariin tapaukseen. Koulu oli kiva ja sieltä sai muutaman elämänkestävän kaveruudenkin. Vähän ihmetytti se tiukka arvostelu. Ylioppilaskokeet sujuivat monelta paljon paremmin kuin olisi voinut kouluarvosanoista päätellä.
- Musiikin-taitaja-ope
puistattavaako kirjoitti:
Pötyä kirjoitat. Seksiä harrastavat kaikki terveet nuoret, mutta ei siellä kaikkea liikkuvaa nussittu. Omat nussimiset jäi ainakin vastakkaisen sukupuolen edustajiin ja heistäkin vain pariin tapaukseen. Koulu oli kiva ja sieltä sai muutaman elämänkestävän kaveruudenkin. Vähän ihmetytti se tiukka arvostelu. Ylioppilaskokeet sujuivat monelta paljon paremmin kuin olisi voinut kouluarvosanoista päätellä.
Olin hyvin kiintynyt nuoten poikien takamuksiin. 70-luku oli oikein yltäkylläisyyden aikaa Toivonlinnassa, kun poikienkin farkut oikein soivat kireyttään ja vielä ihan sieltä oikeasta paikasta. Vain lahkeiden suut olivat avarat. Nuorten poikien takamukset suorastaan kutsuivat tai paremminkin huusivat pitämään kahdenkeskisiä polvirukouksia. VOI NIITÄ AIKOJA!!!
- epäilevätuomas_
Kirjoittaja taitaa fantasioida ihan omiaan.
- TuuliaJulius
Eikö Toivonlinnassa paljastunut seksuaalinen hyväksikäyttö?
- juuri_silloin_opiskellut
Ei sellaista ollut olemassa. Kyse oli vain pahojen ihmisten syntisistä valheellisista "totuuksista" ja tarkoituksellisesta mustamaalaamisesta. Mitään hyväksikäyttöön viittaavaakaan ei ole tapahtunut. Poliisikin joutui vaivautumaan tutkimaan asiaa mutta mitään ei löytynyt.
- Valepukkiko
juuri_silloin_opiskellut kirjoitti:

Taidat valehdella hädissäsi?

Kyllä yksi pitkään jatkunut pedofiilitapaus löydettiin. Kävi vain niin, että tekijä oli jo kuollut siinä vaiheessa.
Miksi asiaan ei sitten puututtu? Ei siihen aikaan ymmärretty ja sen vuoksi myöskään huomattu homoseksuaalisuutta tai pedofiliaa. Se ei vain tullut johtohenkilöiden mieleen. Jälkeenpäin on helppo olla viisas.
Ne kaksi muuta tutkittua pedofiiliehdokasta olivat sellaisia rajatapauksia, että niistä ei luultavasti olisi tullut seuraamuksia muutenkaan, mutta tutkimukset lopetettiin, kun teot arvioitiin vähintäänkin lieviksi ja sen takia mahdollisina rikoksina vanhentuneiksi.
Monet puhuvat tässä yhteydessä nollatoleranssista. Tosielämässä se on kuitenkin aika hämärä käsite. Kysymys on siitä, mihin raja vedetään.
Esimerkiksi minä olen tuntenut oloni kiusaantuneeksi lapsena sellaisen henkilön läsnäollessa, joka myöhemmin paljastui pedofiiliksi. Mutta minun kiusaantumiseni ei riitä täyttämään rikoksen tunnusmerkkejä.
Onneksi maassa on riippumaton oikeuslaitos, jonka tehtävänä on tulkita lakia samalla tavoin kaikille ja yleisen oikeustajun mukaisesti.- Exap
v.aari kirjoitti:
Kyllä yksi pitkään jatkunut pedofiilitapaus löydettiin. Kävi vain niin, että tekijä oli jo kuollut siinä vaiheessa.
Miksi asiaan ei sitten puututtu? Ei siihen aikaan ymmärretty ja sen vuoksi myöskään huomattu homoseksuaalisuutta tai pedofiliaa. Se ei vain tullut johtohenkilöiden mieleen. Jälkeenpäin on helppo olla viisas.
Ne kaksi muuta tutkittua pedofiiliehdokasta olivat sellaisia rajatapauksia, että niistä ei luultavasti olisi tullut seuraamuksia muutenkaan, mutta tutkimukset lopetettiin, kun teot arvioitiin vähintäänkin lieviksi ja sen takia mahdollisina rikoksina vanhentuneiksi.
Monet puhuvat tässä yhteydessä nollatoleranssista. Tosielämässä se on kuitenkin aika hämärä käsite. Kysymys on siitä, mihin raja vedetään.
Esimerkiksi minä olen tuntenut oloni kiusaantuneeksi lapsena sellaisen henkilön läsnäollessa, joka myöhemmin paljastui pedofiiliksi. Mutta minun kiusaantumiseni ei riitä täyttämään rikoksen tunnusmerkkejä.
Onneksi maassa on riippumaton oikeuslaitos, jonka tehtävänä on tulkita lakia samalla tavoin kaikille ja yleisen oikeustajun mukaisesti."Onneksi maassa on riippumaton oikeuslaitos, jonka tehtävänä on tulkita lakia samalla tavoin kaikille ja yleisen oikeustajun mukaisesti."
No, se "yleinen oikeustaju" ei valitettavasti ole ollut A-kirkossa se standardi, jonka mukaan ihmisiä on pedofiileiksi leimattu... Exap kirjoitti:
"Onneksi maassa on riippumaton oikeuslaitos, jonka tehtävänä on tulkita lakia samalla tavoin kaikille ja yleisen oikeustajun mukaisesti."
No, se "yleinen oikeustaju" ei valitettavasti ole ollut A-kirkossa se standardi, jonka mukaan ihmisiä on pedofiileiksi leimattu...Kysymys oli itse asiassa vain kourallisesta yliaktiivisia kouhottajia.
Passiivimuoto yleistää helposti vähän yli totuuden.
- EiTopilalle
Minä kävin Toivonlinnassa kouluni. Maanpäällinen helvetti. Kukaan ei uskalla sanoa mitä suljettujen ovien takana tapahtuu.
- Toivonlinnan.aivopesula
Uskonlahkon aivopesemät henkisesti sairaat lapset laitetaan mieleltään sairaiden vanhempien toiveesta "suljetulle osastolle" = Toivonlinnan sisäoppilaitos.
Lahkon aivopesu jatkuu Toivonlinnassa, kunnes lapsi on menettänyt todellisuustajunsa ja on valmis lahkon valtaapitävien totaalisen kusetuksen uhriksi.
Lahkon koulussa seksuaalinen hyväksikäyttökään ei ole poissuljettu. EiTopilalle kirjoitti: «Minä kävin Toivonlinnassa kouluni. Maanpäällinen helvetti. Kukaan ei uskalla sanoa mitä suljettujen ovien takana tapahtuu.»
Kaipa sinä uskaltaisit täällä nimimerkin suojassa edes yleisellä tasolla kertoa, mität tarkoitat tuolla suljettujen ovien takana tapahtumisella.
Kyllähän siihen laitokseen ongelmia liittyi. Kun vain katsotaan sisäoppilaiden lukumäärää suhteessa valvojien lukumäärään, tilanne on ollut kohtuuton. Tiukat ilta-aikataulut ja muu valvonta on tästä kulmasta katsoen ymmärrettävää. Niistä huolimatta pääsi aika paljon kaikenlaista tapahtumaan valvojien huomaamatta.
Henkilöstön yksilökohtaiset luonteenpiirteet ovat sitten vielä oma lukunsa. Valitettavasti täydellisiä ihmisiä on kovin harvakseltaan ja on jouduttu tyytymään usein jossakin suhteessa törppöihin työntekijöihin.
- iloinen_naurajaa
Kyllä vanhempien täytyy olla tosi kusipäitä jos pistävät lapsensa Pöpilään. :-D
Onhan se toisaalta ymmärrettävääkin, että kun fundamentalistisen lahkon sisäoppilaitokseen laitetaan joukko murrosikäisyyden kynnyksellä olevia nuoria, joiden uskonnolliset periaatteet ovat hyvin ohuen langan varassa, niin ei siinä välttämättä ensimmäisenä ole pidättyväisyys mielessä. Toisaalta siihen hyvänolon tunteeseen ei niin kummoista vuorovaikutusta nuorena tarvita, kun housut ovat jo märkinä ja yhtäkkiä "pää" vartta myöten naimapuuhissa.
Omalta kohdalta voin hyvin todeta, että vaikka se yhtäjaksoinen armeijassa olo aika aikoinaan ei nyt lomien vuoksi kovin pitkäksi vierähtänyt, niin kyllä ne keittiön rouvatkin saattoivat muutaman viikon päästä näyttää ihan naitavilta puhumatta niistä kapiaisten jälkikasvuista, jotka kävivät usein vähissä vaatteissa kiusaamassa meitä "ladattuja aseita".- Rutkulinna
Epätoivonlinna on mätä
- Toivonlinnassa.ollut
Toivonlinnassa sai helposti lihaa, vaikka ruokana sitä ei juuri ollut.
Vegetaarinen ripsipiirakka maistui ja torttua kostutettiin hyvinkin usein.
Hyvät muistot Toivonlinnasta, kun poikuudestakin pääsi eroon. - Rutkulinna
Kari Kuittinen saanut potkut????
- kurikaittinen
Kuka on kari kuittinen?
- Pastori.Helsingistä
Pastorit kilpailevatkin sillä, että kuka kertoo saarnassaan mahtavimman keksityn kaskun ja naurattaa sillä keinoin seurakuntaa. Pastoreiden on silloin helpompaa saada se raha siltä mummoltakin siellä oven suussa kättelyn yhteydessä.
- Pastori-Turusta
Pastori.Helsingistä kirjoitti:
Pastorit kilpailevatkin sillä, että kuka kertoo saarnassaan mahtavimman keksityn kaskun ja naurattaa sillä keinoin seurakuntaa. Pastoreiden on silloin helpompaa saada se raha siltä mummoltakin siellä oven suussa kättelyn yhteydessä.
Meillä pastoreilla on paljon keinoja, joilla voimme saada seurakuntalaisten varallisuutta omaksi hyödyksemme. Yksi keino on valehteleminen ja väärän todistuksen antaminen. Se toimii monissa tapauksissa, joissa saamme teetettyä testamentin kirkkomme hyväksi ja sitä kautta meidän pastoreidemmekin elintason nostamiseen.
- JohtajaRantanen
Ei ole Kari saanut potkuja. Jatkaa normaalisti asuntolassa.
- Luusereiden.koulu
Kaiken tuon aloituksessa esiin tuodun koulun itsensä antaman infon perusteella Toivonlinna kouluttaa lisää luusereita yhteiskuntaamme.
- Lopetettavaa.toimintaa
Olen seurannut pidemmän aikaa Toivonlinnan koulun toimintaa ja kantani siitä, että ko. oppilaitos ja sen toiminta tulisi lopettaa, on vain vahvistunut vuosi vuodelta.
- Adv.panomies
Mistä sais pillua?
- Ole-huoleti
Tule Toivonlinnaan kouluun tai muuten vain vierailulle, saat rajattamosti pillua ja AnuSaukkoa mieltymyksesi mukaan. Olemme kiimaisia kuin kanit.
- ohnesorgen
Käytä kättä jos täältä pitää etsiskellä. Teiniajat on ohi ja niin on kouluvuodetkin. Mukavia muistoja riittää niin koulusta kuin oppilaistakin. Aate ei tarttunut, mutta kivat treffit Pingviinikalliolla ei unohdu koskaan.
- Anonyymi
Ole-huoleti kirjoitti:
Tule Toivonlinnaan kouluun tai muuten vain vierailulle, saat rajattamosti pillua ja AnuSaukkoa mieltymyksesi mukaan. Olemme kiimaisia kuin kanit.
Oliko tämä nyt asiallista
- Asioista.tietävä
On siellä Toivonlinnanmäellä pantu lihhaa kissalta piiloon ennen adv. papin aamenta kautta aikain...!
- minäkinpiilotin
No on toki. Vanha kylpylä oli paras paikka niihin puuhiin. Ja mikäs siinä, tervettä nuorta kiinnostaa vastakkaisen sukupuolen kanssa peuhaaminen. Ei se silti koulua yhtään siitä huonommaksi tee.
- kaikkivaanmuuttuu
Vanha kylpylä on purettu.
- Hiirelläkin-halut
Mutta seksin nälkäiset kiimaiset oppilaat ovat jäljellä. Toivonlinnassa sattuu ja tapahtuu.
Sitä se teettää, kun esiaviolliset petipuuhat on adventismin sääntökirjan mukaan nuorilta kielletty. Pitää silloin mennä peiton alle piiloon puuhastelemaan ja leikkiä vain neitsyttä.
- Adventtivanhin
Ellen G. White oli kova masturboimaan.
- Niin.se.vain.oli
"Ellen G. White oli kova masturboimaan."
No mistä se White olisi muuten saanut idean siitä, että masturbointi tylsistyttää aivotoiminnan ja surkastuttaa selkärangankin? Omakohtainen kokemus se oli paras mittari?
Tosin Ellenillä oli jo lähtökohtaisesti aivotoiminta surkastunut. - Yksi_uskonSeuraaja
Nostoon...
- Oppilaan.äiti
Hyvä viestiketjuhan tämä, mutta suurin osa Toivonlinnassa vuosien saatossa harrastetuista kauheuksista on jäänyt vielä kokonaan kertomatta. Se on pientä, jos alaikäiset ja nuoret teinit naivat toisiaan suljetussa ympäristössä, kun se kerran on perustunut vapaaehtoisuuteen.
- Anonyymi
Tästä olisi hyvä saada lisää tietoa jos oikeasti totta että pääsee leviämään. Kirjoita tänne tai noille adventtiuhreille tai mihin vaan josta saadaan asiaa eteenpäin.
- JohtajaRantanen
Suosittelen jokaista joka ei ole käynyt Toivonlinnassa tai viime käynnistä on aikaa useampi vuosi niin tervetuloa vaan. Meininki on muuttunut aika reippaasti parempaan suuntaan. Ja kritisoida saa, Jumalan toiminta kestää kaiken kritiikin. Jos joku kokee tulleennsa kohdelluksi kaltoin Topilassa on se erittäin valitettavaa muttei leimaa koko paikkaa vaan asialla on joku ihminen tai sen hetkinen asenneilmapiiri. Mutta elämä jatkuu tästä huolimatta. Toivonlinnalla on paikkansa eikä se tule loppumaan ennen kuin se ei enää täytä palvelustehtäväänsä Jumalalle. Ja kuten tuo aloituskin sanoo niin Toivonlinnan tukeminen on kolehdin arvoinen asia. Siitä voi riidellä mutta totuutta ei voi kumota. Terveisin entinen oppilas, entinen työntekijä ja nykyinen seurakuntalainen.
- Anonyymi
Tuo asenne juuri on se ongelma: "virheitä sattuu, ei nosteta laineita, rakastetaan". Mitään ei korjata ja sama meno jatkuu
- Tässä.faktaa
Toivonlinna pitää sulkea pikimitten. Se on saastainen paikka. Siellä naidaan lapsia, juodaan viinaa alaikäisinä ja sitten esitetään harrasta uskovaista. Kaikki on vain teatteria.
Toivonlinnan konkurssi on jo hyvin lähellä, joten se saastainen meininki myös siellä suljetussa ympäristössä loppuu. - Anonyymi
Toivonlinna on kristillinen oppilaitos joka kuullostaa ulkoapäin erittäin mukavalta ja kasvattavalta paikalta, mutta totuus on että tänne tultuaan eristyt hyvin vahvasti ulkomaailmasta ja todellisuuden tajusi harmaantuu adventistien syöttämään propagandaan. Täällä ei käytetä omia aivoja vaan kuunnellaan ja uskotaan kaikki mitä kerrotaan. Seksuaalisuuteen liittyvä syrjintä näkyy täällä oppilaitoksessa vahvasti eikä toisenlaisia tulkintatapoja oteta vakavasti, homoja pilkataan jatkuvasti joka voi olla hyvinkin vaarallista tietyille henkilöille henkisesti.
- Anonyymi
Ei teillä siellä näköjään opita kirjoittamaan suomenkieltäkään.
- Anonyymi
Saako muuten Toivonlinnassa räplätä nykyään kännykkää tunneilla tai ylipäätään asuntolassa iltaisin peiton alla?
Entisaikaan Toivonlinnassa räpläiltiin vain tyttösten ripsipiirakoita, kun ei ollut kännyköitä mitä räplätä.
Nykyisin tarjonta Toivonlinnassa on ilmeisesti paljon monipuolisempaa ja leluja on tarjolla moneen makuun?
Toisaalta se syrjintä ei ole ilmeisesti kadonnut mihinkään? Toiset nimittäin saavat sitä ripsipiirakkaakin paljon enemmän kuin toiset ja monelta eri taholta. Tasa-arvo ei toteudu tässäkään suhteessa edes uskonnollisella tasolla. Eli kun tahtoisit löytää sen ihanan ja koskemattoman neitokaisen elämänkaveriksi, niin sitä on vaikeampi löytää Toivonlinnasta kuin neulaa heinäkasasta.- Anonyymi
Toivonlinnassa voi tehdä ihan mitä mieleen juolahtaa, ja vieläpä ihan suljetussa ympäristössä.
Mikä sen mukavampaa. Oman jännityksensä ja nausteensa tuo se, että jääkö kiinni vai ei, tai juoruaako joku esimerkiksi parin paukun ottamisesta.
Toivonlinnassa oppii kierouden ja kusettamisen jalon taidon ja sitä taitoahan tarvitaan jatkossa, mikäli aikoo adventtikirkon pastoriksi tai muuhun virkaan kirkon sisällä. Täytyy olla umpikiero huijari ja hiukan mielisairaskin, että saa hyvän pestin adventtikirkosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivonlinnassa voi tehdä ihan mitä mieleen juolahtaa, ja vieläpä ihan suljetussa ympäristössä.
Mikä sen mukavampaa. Oman jännityksensä ja nausteensa tuo se, että jääkö kiinni vai ei, tai juoruaako joku esimerkiksi parin paukun ottamisesta.
Toivonlinnassa oppii kierouden ja kusettamisen jalon taidon ja sitä taitoahan tarvitaan jatkossa, mikäli aikoo adventtikirkon pastoriksi tai muuhun virkaan kirkon sisällä. Täytyy olla umpikiero huijari ja hiukan mielisairaskin, että saa hyvän pestin adventtikirkosta.Täytyy ymmärtää olla myös ahne, mikäli haluaa adventtikirkon pastoriksi. Joka päiväinen tärkein aatos pastorilla pitää olla raha ja mammona sekä sielunhoito, eli aivopesu. Niiden tulee loistaa pastorin mielessä kirkkaana joka päivä ja varsinkin sitten lauantaiaamuna, kun jäsenistö saapuu kukkaroidensa kera seurakunta- tai kirkkosaliin aivopesettämään mieltään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivonlinnassa voi tehdä ihan mitä mieleen juolahtaa, ja vieläpä ihan suljetussa ympäristössä.
Mikä sen mukavampaa. Oman jännityksensä ja nausteensa tuo se, että jääkö kiinni vai ei, tai juoruaako joku esimerkiksi parin paukun ottamisesta.
Toivonlinnassa oppii kierouden ja kusettamisen jalon taidon ja sitä taitoahan tarvitaan jatkossa, mikäli aikoo adventtikirkon pastoriksi tai muuhun virkaan kirkon sisällä. Täytyy olla umpikiero huijari ja hiukan mielisairaskin, että saa hyvän pestin adventtikirkosta.Nuorena on vitsa väännettävä
- Anonyymi
hyvin julma koulu. Koulun opettajat ja johto siunasivat kuinka lapsia eroteltiin eri kastijärjestelmiin, Toiset saivat iloita kuorossa ja matkustella ympäri Eurooppaa. Toiset saivat katsella kuinka kuorossa lauletaan, koskaan pääsemättä mukaan. Tätä saattoi jatkua koko oppilaiden koulussa oloajan. Jatkuvasti opettajien ja johdon läsnäollessa ja siunatessa tilannetta.
Matkoja rahoitettiin sympatiavaroilla. Toisin sanoen kun suomalainen osallistui sympatiakeräykseen, hän samalla osallistui lasten vahingoittamiseen Toivonlinnassa. Suljetussa sisäoppilaitoksessa saatettiin näin vanhemmiltakin salaa lapsia kohdella, sillä lapset eivät osaa olla tietoisia kaikista oikeuksistaan. Vasta aikuisina he ymmärtävät mitä on tapahtunut.
Varokaa Toivonlinnaa. Vaikka kuinka ystävällisiä pappeja ja kirkon työtekijöitä siträ suosittelisi, vastuu on omalla itsellä. Lapset alistuvat järjestelmälliseen pahoinpitelyyn ja erilaisiin oikeuksien rikkomisiin.- Anonyymi
Näitä juttuja on kuultu paljon. Heidän on kuitenkin pakko ottaa lahkon ulkopuolisia sinne koska raha. Onneksi kuitenkin kastijärjestelmä.
- Anonyymi
>>> Oppilaat SKY:ssä ovat tulleet alipainoisiksi eivätkä pysty keskittymään opiskeluun, koska ovat nälkäisiä. Eli me Suomen Kristillisen Yhteiskoulun oppilaat vaadimme liha/kana/kala ruokaa kouluumme. <<<
"Tervetuloa syrjäytymään sisäoppilaitokseemme."
Sisäoppilaitoksen omistaa Suomen Adventtikirkko.
Toivonlinnan Sisäoppilaitoksessa toimii myös Adventtikirkko.
Siellä on sapattikoulukin pastori Vehkavuoren johtaessa.
Toivonlinnassa syötetään adventtiopin mukaista ruokaa.
Lapsia pidetään siellä nälässä (esim. Adressi liharuuan saamiseksi kasvaville nuorille).
https://toivonlinna.adventist.fi- Anonyymi
Oletko sinä Ravitsemusterapeutti ?
kysynpävaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko sinä Ravitsemusterapeutti ?
kysynpävaan.Kunnon muslimit ja adventistit eivät syö sianlihaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnon muslimit ja adventistit eivät syö sianlihaa.
Tule Toivonlinnaan ja opit ainakin puhumaan lähimäisestäsi ja yhteisömme toisesta jäsenestä selän takana paskaa. Muuta et elämässäsi tarvitse, kun olet tosi adventisti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko sinä Ravitsemusterapeutti ?
kysynpävaan.Oppilaat itse valittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tule Toivonlinnaan ja opit ainakin puhumaan lähimäisestäsi ja yhteisömme toisesta jäsenestä selän takana paskaa. Muuta et elämässäsi tarvitse, kun olet tosi adventisti.
Kovia ovat juoruamaan, mutta pakosta koska lahko kieltää puhumasta
- Anonyymi
Ahdasmielisen ja Suomessa mitättömän pienen yhteisön, jota adventtikirkko maassamme edustaa, ongelma on siinä, että se on hyvin sisäsiittoinen ja sisäänpäin käpertynyt.
Kaikki yhteisön sisällä luulevat tietävänsä toisistaan kaiken ja elleivät he tiedä, niin juoruja kuuntelemalla he saavat kyllä tietää.
Valeuutiset jäsenistön keskuudessa eivät ole mikään poikkeus ja yhteisön muiden jäsenten mustamaalaaminen ja perättömätkin juorut luokitellaan lähes armolahjoiksi yhteisön sisällä.- Anonyymi
Aika luonnollista kun kaikki sukua keskenään paria poikkeusta lukuunottamatta
- Anonyymi
Kuvittele, 2563 aloituksen katsonutta ja vain 90 kommenttia! Ei ihme, ettei ketään kiinnosta!!
- Anonyymi
Kuinka moni on harrastanut esiaviollisia suhteita Toivonlinnassa?
- Anonyymi
Aikanaan kun olin Toivonlinnassa koulussa, niin kyllä sitä tuli harrastettua yhtä ja toista. Harrastuksiin kuului masturbointi ja myös esiaviollinen seksi.
Nyt pastorina ollessa, olen huomannut, että moni pastorikollegoistani harrastaa vielä myös avioliiton ulkopuolisia suhteita säännöllisesti. - Anonyymi
Terveillä nuorilla on terveiden nuorten tarpeet. Ei sellaiset jutut koulusta huonoa tee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikanaan kun olin Toivonlinnassa koulussa, niin kyllä sitä tuli harrastettua yhtä ja toista. Harrastuksiin kuului masturbointi ja myös esiaviollinen seksi.
Nyt pastorina ollessa, olen huomannut, että moni pastorikollegoistani harrastaa vielä myös avioliiton ulkopuolisia suhteita säännöllisesti.Provo, vaikka voi olla tottakin
- Anonyymi
Topila on maanpäällinen helvetti. Se on suljettava heti!
t. iloinen nauraja - Anonyymi
Valtakunnan uutissa oli Adventtikirkon sisäoppilaitoksesta ja eri kesäleireistä.
Pastorit kehuvaat (lihallisesti) vaan kilvan Toivonlinnaa.
Adventismi kyllä vaikuttaa kultilta jolla on erikoista sapatin pyhittämistä.
Suomen Adventtikirkon työntekijän epäillään käyttäneen useita lapsia ja nuoria seksuaalisesti hyväksi.
Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet mm. yhteisön sisäoppilaitoksessa Piikkiössä ja erilaisilla kesäleireillä. Keskusrikospoliisi epäilee uhreja olleen yli kymmenen. He olivat tapahtumahetkellä alle 16-vuotiaita.
Useista lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä epäilty on tutkinnanjohtajan, rikosylikomisario Harri Rahikan mukaan ollut Suomen Adventtikirkossa "melko korkeassa asemassa".
Tutkinnassa saatujen viitteiden mukaan epäiltyjen piiri saattaa laajeta.
Poliisi ihmettelee, miksi Adventtikirkko ei ole ilmoittanut asiasta poliisille, jos rikoksia on tapahtunut jo parin vuosikymmenen ajan.- Anonyymi
Tämmöiset pitäisi saada vastuuseen.
- Anonyymi
"Poliisi ihmettelee, miksi Adventtikirkko ei ole ilmoittanut asiasta poliisille, jos rikoksia on tapahtunut jo parin vuosikymmenen ajan."
Kannattaisiko rukoilla pastorien puolesta sapattikoulussa?- Anonyymi
"Kannattaisiko rukoilla pastorien puolesta sapattikoulussa?"
Mitä tai ketä se rukoileminen hyödyttäisi?
Ei mitään, eikä ketään.
Pastorit ja kirkonmiehet ovat huijareita kaikessa ja rukoileminen on vain ja ainoastaan itsepetosta. Mantrojen hokeminen rukouksessa on verrattavissa mielisairaan ihmisen yksinpuheluun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kannattaisiko rukoilla pastorien puolesta sapattikoulussa?"
Mitä tai ketä se rukoileminen hyödyttäisi?
Ei mitään, eikä ketään.
Pastorit ja kirkonmiehet ovat huijareita kaikessa ja rukoileminen on vain ja ainoastaan itsepetosta. Mantrojen hokeminen rukouksessa on verrattavissa mielisairaan ihmisen yksinpuheluun.Täysin totta puhut.
t. iloinen nauraja - Anonyymi
Eiköhän anneta asian olla ja rakastetaan se kuntoon
- Anonyymi
Saakos siellä Toivonlinnassa vielä neitokaisilta persettä, jos on kiltti?
Ennen se ainakin oli suhteellisen helppoa.
Aika tietysti kultaa muistoja, mutta kyllä se nuoruus oli kivaa ja nuori melkein neitseellinen neitokaisen paljas vartalokin alla, sivulla tai päällä oli kuin taivaan esikartanoissa olisi ollut.
Siitä syystä Raamatunkin tarinoissa korostuu vahvasti se neitsyys, vaikka ne neitokaiset Raamatussa naitettiinkin jo 12-vuotiaana täysi-ikäisinä miehille.
Siinä kyllä sekaannuttiin vahvasti lapsiin. Mutta koska jumalakin yhtyi 12-vuotiaaseen neitsyt Mariaan, niin ei se silloin liene mikään niin paha naida 12- vuotiastakaan?- Anonyymi
Kyllä täällä Toivonlinnassa saa lihaa, paitsi koulun ruokalassa.
Liha korvataan meillä luomulihalla, elävällä sellaisella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä täällä Toivonlinnassa saa lihaa, paitsi koulun ruokalassa.
Liha korvataan meillä luomulihalla, elävällä sellaisella.Toivonlinnan pastoritkin ja muu lahkon loisporukka saavat osansa, vaikka he ovatkin enemmän mieltyneet poikiin ja heidän lihaansa.
- Anonyymi
Sekotat nyt mormoneihin. Hakusanalla mormon porn näkee miten paha meno mormoni kultissa on.
- Anonyymi
Toivonlinna jälleen 2022 maan lukiovertailussa (pienet lukiot) keskikastin alapuolella.
Miksi ne jumalharhaiset eivät jaksa edustaa jumalaansa ja olla jumalilleen kunniaksi?
Eikä se jumala ole auttanut menestymään niin, että oltaisiin priimuksia? Toivonlinnassa tietysti on koulussa paljon niitäkin, joille jumalharhat eivät merkitse mitään, koska on vain tultu lähimpään kouluun ulko-oppilaana, mitä paikkakunnalla sattuu olemaan. Jumalharhoja ei silloin ole tarvetta kuunnella, kun ollaan vain kouluaikana paikalla ja häivytään kiireesti kotiin koulupäivän päätyttyä.
Tämä vuosi tosin meni lukiovertailussa sentään paremmin kuin edellisinä vuosina jolloin koulu on rämpinyt yleensä joukon häntäpään tuntumassa.- Anonyymi
Paitsi, että STTn vertailussa, se oli varsinaissuomen pienistä lukioista paras ja valtakunnallisesti yhdestoista. Ei hassummin koululta, jonne kynnys on matala.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008864365.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paitsi, että STTn vertailussa, se oli varsinaissuomen pienistä lukioista paras ja valtakunnallisesti yhdestoista. Ei hassummin koululta, jonne kynnys on matala.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008864365.htmlVarsinaissuomen koulut ja lukiot tiedetään, ne ovat pohjasakkaa muutenkin valtakunnallisesti. Ei siis tarvitse olla kummoinen opinahjo, että pärjää sen alueen vertailussa.
Parhaiten pärjäävät pohjoisten alueiden koulut siitä syystä, että siellä oheistoiminnat ovat minimissään ja nuorilla ei ole muuta tekemistä kuin opiskella ja lukea läksyjä.
Toivonlinnan koulun vertailemisessa pitäisi ottaa huomioon ulko-oppilaiden menestyminen ja verrata sitä sisäoppilaitoksessa asuvien koulumenestykseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paitsi, että STTn vertailussa, se oli varsinaissuomen pienistä lukioista paras ja valtakunnallisesti yhdestoista. Ei hassummin koululta, jonne kynnys on matala.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008864365.htmlJonne kynnys on matala? Mikä kynnys? Miten se liittyy koko asiaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jonne kynnys on matala? Mikä kynnys? Miten se liittyy koko asiaan?
Toivonlinnassa toimii Adventtikirkkokin.
Pastorit tykkäävät "opettaa" nuorisoa.
Pastoreille sisäoppilaitos Toivonlinna on matalakynnyksinen paikka. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsinaissuomen koulut ja lukiot tiedetään, ne ovat pohjasakkaa muutenkin valtakunnallisesti. Ei siis tarvitse olla kummoinen opinahjo, että pärjää sen alueen vertailussa.
Parhaiten pärjäävät pohjoisten alueiden koulut siitä syystä, että siellä oheistoiminnat ovat minimissään ja nuorilla ei ole muuta tekemistä kuin opiskella ja lukea läksyjä.
Toivonlinnan koulun vertailemisessa pitäisi ottaa huomioon ulko-oppilaiden menestyminen ja verrata sitä sisäoppilaitoksessa asuvien koulumenestykseen.Epätoivoisesti yrität sönköttää hölynpölyä. Maakunnan paras on paras ja paras ollaan syystä. Harhoissa elät itse ja taisit saada pakit koulun tytöiltä kun noin kiukuttaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jonne kynnys on matala? Mikä kynnys? Miten se liittyy koko asiaan?
Kynnys on matala, kun kouluun otetaan niitäkin, joiden yläasteen päästötodistuksen keskiarvolla ei moniin muihin lukioihin pääse.
STTn lukiovertailussahan otetaan huomioon peruskoulun päästötodistus, johon rinnastetaan ylioppilaskokeen tulokset ja näin voidaan arvioida myös sitä, miten hyvin koulu tukee oppilaita oppimisprosessissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsinaissuomen koulut ja lukiot tiedetään, ne ovat pohjasakkaa muutenkin valtakunnallisesti. Ei siis tarvitse olla kummoinen opinahjo, että pärjää sen alueen vertailussa.
Parhaiten pärjäävät pohjoisten alueiden koulut siitä syystä, että siellä oheistoiminnat ovat minimissään ja nuorilla ei ole muuta tekemistä kuin opiskella ja lukea läksyjä.
Toivonlinnan koulun vertailemisessa pitäisi ottaa huomioon ulko-oppilaiden menestyminen ja verrata sitä sisäoppilaitoksessa asuvien koulumenestykseen.Jos katsot yotilastot.fi sivuja, huomaat etteivät Lapin koulut yleisesti ottaen kovin hurrattavia ole. STTnkin vertailussa Etelä-Suomen koulut olivat parhaimmistoa. Mutta vaikka kriteerinä olisi vain onnistuminen ylioppilaskokeessa ilman lähtötasovertailua Varsinais-Suomesta löytyy useita parempia kouluja kuin Lapista. Topilankin tulos on vähintäänkin tyydyttävä myös tällä tavoin mitattuna.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Epätoivoisesti yrität sönköttää hölynpölyä. Maakunnan paras on paras ja paras ollaan syystä. Harhoissa elät itse ja taisit saada pakit koulun tytöiltä kun noin kiukuttaa.
Puhuu mies joka sai?
- Anonyymi
Toivonlinnan sisäoppilaitosta ja Adventtikirkkoa mainostaan romanttisena paikkana pastorien kokemus asiantuntemuksen perusteella.
"Tervetuloa Toivonlinnaan!
Romanttinen Villa Ljunghäll toivottaa sinut ja seurueesi tervetulleeksi." - Anonyymi
Kyllähän tänäkin vuonna päättäjäisten lähestyessä viina virtasi ja 'esiaviolliset' (se on ilmaisuna pelkästään myytti) suhteet olivat ihan arkipäivää. Ympäristö soveltuu vallan mainiosti kaikenlaiseen puuhasteluun. Luontoa löytyy ympäriltä ja hyviä naimapaikkoja on joka puolella.
Viinaksia haettiin jo hyvissä ajoin ja kaikki meni (aina on tehty niin).
Kyllä Toivonlinna on mahtava paikka. Täällä mikään ei ole kiellettyä. Tervetuloa vain Toivonlinnaan avoimin mielin ja estoitta.- Anonyymi
Valheesi ei hetkauta.
- Anonyymi
Me kutsumme täällä Toivonlinnassa kouluamme 'pöpiläksi'. 'Topila ja pöpilä' kun riimaavat hyvin yhteen.
Aika osuva ilmaus laitoksestamme, jossa herkkäuskoiset ja uskontoon helposti johdateltavat kokevat täällä 'valaistuksen' ja muuttuvat pölvästeiksi.
Täällä meitä on kahdenlaisia opiskelijoita. On niitä, jotka ovat olevinaan uskovaisia ja niitä, joille uskonnot ovat kusetusta.- Anonyymi
Sinä et ole koskaan Topilassa edes käynyt. Olet vain valehteleva ruikuttaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä et ole koskaan Topilassa edes käynyt. Olet vain valehteleva ruikuttaja.
Voi kuule pentu, olin Toivonlinnassa 8 vuotta.
Hauskaa oli ja erityisesti jäivät mieleen koulun päättäjäisiä edeltävät illat.
Kevät kun oli jo pitkällä rinnassa sekä jalkojen välissä, sekä polttava palo kummassakin, uskon palo ja vakaa usko, että anova saa ja kolkuttavalle avataan.
Usko kannatti, koska usein pääsi pesälle ja ellei päässyt, niin se johtui vain liiallisesta alkoholin nauttimisesta, kun ei kertakaikkiaan enää pystynyt, vaikka pää oli toista mieltä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi kuule pentu, olin Toivonlinnassa 8 vuotta.
Hauskaa oli ja erityisesti jäivät mieleen koulun päättäjäisiä edeltävät illat.
Kevät kun oli jo pitkällä rinnassa sekä jalkojen välissä, sekä polttava palo kummassakin, uskon palo ja vakaa usko, että anova saa ja kolkuttavalle avataan.
Usko kannatti, koska usein pääsi pesälle ja ellei päässyt, niin se johtui vain liiallisesta alkoholin nauttimisesta, kun ei kertakaikkiaan enää pystynyt, vaikka pää oli toista mieltä.Pentu olet itse. Sanaakaan en usko, mitä kirjoitat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pentu olet itse. Sanaakaan en usko, mitä kirjoitat.
Älä uskokaan. Mutta minun kaksi ystävääni paneskelivat nuoria tyttöjä Topilassa. Toinen vei yhden tytön rannalle, jossa he joivat siidereitä ja humaltuivat ja paneskelivat. Toinen taas pani tuon uskomattoman kauniin nuoren tytön, johon olin ihastunut, kaunista siskoa. Minulle ei siitä riittänyt vaikka pyysinkin. Joten älä sinäkään valehtele itsellesi ihan mitä vain.
Tosiaan asuntoloissa myös tupakoitiin runsaasti. Polttivat asuntoloiden huoneessa poistoilmaventtiilin voimakkaan imun vieressä ja antoivat ilmavirran viedä tumpit mennessään. Melkoinen tulipaloriski! Olin siellä kun ilmanvaihtokanavat nuohottiin. Tuloksena paljon pölyä ja tuhkaa sekä noin 40 litraa tupakantumppeja!
- Anonyymi
Huonekaverina Toivonlinnassa minulla oli jonkin aikaa kaveri, joka veti tupakkaa monta kertaa päivässä. Kaljakin hänelle maistui, vaikka ei ollut edes kuuttatoista.
Kerjäsi minuakin ostamaan kaljaa ja tupakkaa Piikkiöstä ja tuomaan hänelle, että hän kyllä maksaisi siitä hyvät hakupalkat, vaikka itsekään en ollut täysi-ikäinen, mutta näytin ikäistäni vanhemmalta ja olin asionut samassa Piikkiön kaupassa aikaisemmin, joten myyjät jo tunsivat. Maistui se kalja tosin minullekin ja vähän väkevämmätkin juomat.- Anonyymi
Mitä sitten? Moni Topilassa otti huikkaa, poltti röökiä ja parhaat saivat seksiä. Väitän, että täällä vanhaa hienoa koulua haukkuvat eivät uskaltaneet polttaa tupakkaa tai juoda ja tytöiltä ei lohjennut muuta kuin pakit jos niinkään pitkälle asiat eteni. Toivonlinna ei ollut heitä varten, mutta onneksi on sossun maksama netti ja Perussuomalaiset.

"Väitän, että täällä vanhaa hienoa koulua haukkuvat eivät uskaltaneet polttaa tupakkaa tai juoda ja tytöiltä ei lohjennut muuta kuin pakit jos niinkään pitkälle asiat eteni."
Kyllä me nuorisopastorit ainakin tykkäsimme taputella nuorten poikien takamuksia ja olihan se ihan luonnollista. Tulihan sitä saunakaljaakin otettua, tosin ei muiden pastoreiden tai henkilökunnan kanssa. Luonnollisesti tytöistä emme paljoa piitanneet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Väitän, että täällä vanhaa hienoa koulua haukkuvat eivät uskaltaneet polttaa tupakkaa tai juoda ja tytöiltä ei lohjennut muuta kuin pakit jos niinkään pitkälle asiat eteni."
Kyllä me nuorisopastorit ainakin tykkäsimme taputella nuorten poikien takamuksia ja olihan se ihan luonnollista. Tulihan sitä saunakaljaakin otettua, tosin ei muiden pastoreiden tai henkilökunnan kanssa. Luonnollisesti tytöistä emme paljoa piitanneet.Et ole nuorisopastoria nähnytkään ja pakit sait kaikilta, joilta rohkaistuit vonkaamaan. Nyt sentään yhteiskunta auttaa ja siitäkin sinun pitää olla kiitollinen. Me, jotka poltimme, otimme olutta ja veimme tytöt, menestyimme muutenkin elämässä ja rahoitamme veroina loisimisesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ole nuorisopastoria nähnytkään ja pakit sait kaikilta, joilta rohkaistuit vonkaamaan. Nyt sentään yhteiskunta auttaa ja siitäkin sinun pitää olla kiitollinen. Me, jotka poltimme, otimme olutta ja veimme tytöt, menestyimme muutenkin elämässä ja rahoitamme veroina loisimisesi.
Nuorisopastorina näytät tietävän metkut. Poltatte, otatte olutta ja viette tytöt ja pojat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuorisopastorina näytät tietävän metkut. Poltatte, otatte olutta ja viette tytöt ja pojat.
Pastoreita en ole Toivonlinnan kouluvuosien jälkeen tavannut, mutta kaltaisesi kateelliset pillittäjät tunnetaan.
- Anonyymi
Meille pastoreille ei merkitse se, mitä sukupuolta takamus edessämme edustaa. Jos niin olisi, syyllistyisimme sukupuolisyrjintään, eikä sielunhoidollisessa työssä saa syrjiä mitään sukupuolta.
Valinnan luonnollisesti saamme tehdä kunkin meidän sukupuolisen taipumuksen mukaan. On luonnollista, että yksi pastori mielistyy äitiin tai isään ja toinen vanhempien poikaan tai tyttäreen. - Anonyymi
topila parhain koulu te vanhukset ootte vaa harhanakoisiä vaikka ei olisi kristitty siellä on paljo tekemistä
- Anonyymi
"siellä on paljo tekemistä"
Ehdottomasti on paljon tekemistä, koska vain nuoren mielikuvitus on rajana, mutta aika montaa tehtyä asiaa ei silti kannata lähteä mainostamaan. Suu supussa ja mieli sekä päät avoinna, niin homma rullaa ihan itsestään. Muistettava kuitenkin on, että ollaan kristillistä nimeä kantavassa koulussa ja silloin tosiaan kannattaa pitää matalaa profiilia, eikä kaikkea hauskanpitoa kannata jokaiselle mainostaa. Itse pärjäsin ihan hyvin sillä kaksinaamaisuudella, jonka siellä laitoksessa hyvin oppii, koska myös sen uskontokunnan valtaapitävät, jota koulu edustaa, ovat parhaimpia kaksinaamaisuuden esimerkkejä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"siellä on paljo tekemistä"
Ehdottomasti on paljon tekemistä, koska vain nuoren mielikuvitus on rajana, mutta aika montaa tehtyä asiaa ei silti kannata lähteä mainostamaan. Suu supussa ja mieli sekä päät avoinna, niin homma rullaa ihan itsestään. Muistettava kuitenkin on, että ollaan kristillistä nimeä kantavassa koulussa ja silloin tosiaan kannattaa pitää matalaa profiilia, eikä kaikkea hauskanpitoa kannata jokaiselle mainostaa. Itse pärjäsin ihan hyvin sillä kaksinaamaisuudella, jonka siellä laitoksessa hyvin oppii, koska myös sen uskontokunnan valtaapitävät, jota koulu edustaa, ovat parhaimpia kaksinaamaisuuden esimerkkejä.Pitääkö Toivonlinnan sisäoppilaan osallistua lauantaiaamun tilaisuuteen, vai saako hän punkassaan nukkua rauhassa vaikka koko lauantain?
Valvooko tai kyttääkö kukaan, mitä nuori vaikkapa lauantaina puuhastelee koulun alueella?
Tulisin sinne lukioon kouluun kaverini vuoksi, mutta mitään jumala juttuja en halua siellä kuunnella.
Minua on turhaa käännyttää periaatteistani, jotka rajaavat kaikki uskonnot ja niiden opit pois elämästäni.
Kaverini, joka on Toivonlinnassa koulussa kertoi, että hänen ei ole tarvinnut kuunnella niitä uskonnollisia juttuja lainkaan, koska hän poistuu paikalta, kun joku alkaa puhumaan uskontoon liittyvää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitääkö Toivonlinnan sisäoppilaan osallistua lauantaiaamun tilaisuuteen, vai saako hän punkassaan nukkua rauhassa vaikka koko lauantain?
Valvooko tai kyttääkö kukaan, mitä nuori vaikkapa lauantaina puuhastelee koulun alueella?
Tulisin sinne lukioon kouluun kaverini vuoksi, mutta mitään jumala juttuja en halua siellä kuunnella.
Minua on turhaa käännyttää periaatteistani, jotka rajaavat kaikki uskonnot ja niiden opit pois elämästäni.
Kaverini, joka on Toivonlinnassa koulussa kertoi, että hänen ei ole tarvinnut kuunnella niitä uskonnollisia juttuja lainkaan, koska hän poistuu paikalta, kun joku alkaa puhumaan uskontoon liittyvää.Adventtikirkon hengelliseen toimintaan osallistuminen SKYKissä on aina vapaaehtoista. Koulu ei voi lain mukaan pakottaa ketään. Miksi pakottaisikaan? Suhde Jumalaan on aina jokaisen oma valinta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitääkö Toivonlinnan sisäoppilaan osallistua lauantaiaamun tilaisuuteen, vai saako hän punkassaan nukkua rauhassa vaikka koko lauantain?
Valvooko tai kyttääkö kukaan, mitä nuori vaikkapa lauantaina puuhastelee koulun alueella?
Tulisin sinne lukioon kouluun kaverini vuoksi, mutta mitään jumala juttuja en halua siellä kuunnella.
Minua on turhaa käännyttää periaatteistani, jotka rajaavat kaikki uskonnot ja niiden opit pois elämästäni.
Kaverini, joka on Toivonlinnassa koulussa kertoi, että hänen ei ole tarvinnut kuunnella niitä uskonnollisia juttuja lainkaan, koska hän poistuu paikalta, kun joku alkaa puhumaan uskontoon liittyvää."Tulisin sinne lukioon kouluun kaverini vuoksi, mutta mitään jumala juttuja en halua siellä kuunnella."
Vai niin. No sitten SKYK ei ole oikea paikka sinulle, koska se on kristillinen koulu. Ei sinne teitä ateisteja tarvita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitääkö Toivonlinnan sisäoppilaan osallistua lauantaiaamun tilaisuuteen, vai saako hän punkassaan nukkua rauhassa vaikka koko lauantain?
Valvooko tai kyttääkö kukaan, mitä nuori vaikkapa lauantaina puuhastelee koulun alueella?
Tulisin sinne lukioon kouluun kaverini vuoksi, mutta mitään jumala juttuja en halua siellä kuunnella.
Minua on turhaa käännyttää periaatteistani, jotka rajaavat kaikki uskonnot ja niiden opit pois elämästäni.
Kaverini, joka on Toivonlinnassa koulussa kertoi, että hänen ei ole tarvinnut kuunnella niitä uskonnollisia juttuja lainkaan, koska hän poistuu paikalta, kun joku alkaa puhumaan uskontoon liittyvää."Tulisin sinne lukioon kouluun kaverini vuoksi, mutta mitään jumala juttuja en halua siellä kuunnella."
Jos kuuntelisit, oppisit elämään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitääkö Toivonlinnan sisäoppilaan osallistua lauantaiaamun tilaisuuteen, vai saako hän punkassaan nukkua rauhassa vaikka koko lauantain?
Valvooko tai kyttääkö kukaan, mitä nuori vaikkapa lauantaina puuhastelee koulun alueella?
Tulisin sinne lukioon kouluun kaverini vuoksi, mutta mitään jumala juttuja en halua siellä kuunnella.
Minua on turhaa käännyttää periaatteistani, jotka rajaavat kaikki uskonnot ja niiden opit pois elämästäni.
Kaverini, joka on Toivonlinnassa koulussa kertoi, että hänen ei ole tarvinnut kuunnella niitä uskonnollisia juttuja lainkaan, koska hän poistuu paikalta, kun joku alkaa puhumaan uskontoon liittyvää.Me nuoret emme ole missään sidoksissa adventtikirkkoon tai sen oppeihin täällä Toivonlinnassa. Saamme vapaasti valita kaiken.
Lauantaina ei kukaan pakota menemään mihinkään tilaisuuteen.
Ulko-oppilaita edes ei pystyisi pakottamaan.
Monet ovat myös viikonloput kotonaan.
Tietysti jokaisen uskontokunnan sisäoppilaitoksessa pyritään opettajien ja henkilökunnan taholta vaikuttamaan siihen, että mahdollisimman paljon adventtikirkkoa ja sen oppeja tuotaisiin esiin kaikessa koulun toiminnassa, mutta ei ole temppu eikä mikään olla vastaanottamatta sitä ja voi hyvin kieltäytyä kaikesta uskontoon liittyvästä, vaikka se olisikin paketoitu salakavalasti siten, että sitä ei voi olla huomaamatta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me nuoret emme ole missään sidoksissa adventtikirkkoon tai sen oppeihin täällä Toivonlinnassa. Saamme vapaasti valita kaiken.
Lauantaina ei kukaan pakota menemään mihinkään tilaisuuteen.
Ulko-oppilaita edes ei pystyisi pakottamaan.
Monet ovat myös viikonloput kotonaan.
Tietysti jokaisen uskontokunnan sisäoppilaitoksessa pyritään opettajien ja henkilökunnan taholta vaikuttamaan siihen, että mahdollisimman paljon adventtikirkkoa ja sen oppeja tuotaisiin esiin kaikessa koulun toiminnassa, mutta ei ole temppu eikä mikään olla vastaanottamatta sitä ja voi hyvin kieltäytyä kaikesta uskontoon liittyvästä, vaikka se olisikin paketoitu salakavalasti siten, että sitä ei voi olla huomaamatta.No jo oli typerä kommentti. SKYK on kristillinen koulu. Jos et halua kuulla uskosta mitään, mene sekulaariin kouluun.
- Anonyymi
Teitä vanhuksia vaan vituttaa se että ette saaneet polttaa röökiä tai juoda kaljaa topilassa niiku en tajuu mikä vittu teitä on tätä koulua vastaa ajat on vaihtunut ja henkilökunta ei ole enää mikään huono sisäoppilaitos ja normaali ulkooppilaitos
- Anonyymi
No kun ne rakastaa syntiä enemmän kuin Jumalaa.
- Anonyymi
Älkää🚭🚭🚭🚭🚭🚭🚭🚭 topilassa kielletty ja saa kauheat rangaistukset Toivonlinnalta t: Toivonlinnan rehtori😎
- Anonyymi
En minä ainakaan mitään rangaistusta ole koskaan saanut, vaikka salaa Toivonlinassa polttelenkin ja varmaan tupakanhaju on vaatteissa ja hengityksessä.
Ne, jotka ei polta tupakkaa 'polttaa' kuitenkin toisia oppilaita.
Selän takana juoruilu kun Toivonlinnassa luokitellaan hyveeksi ja opettajat sekä muu henkilökunta oikein kannustavat ilmiantamaan. - Anonyymi
Miksi edes haluat tuhota terveytesi tupakalla????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En minä ainakaan mitään rangaistusta ole koskaan saanut, vaikka salaa Toivonlinassa polttelenkin ja varmaan tupakanhaju on vaatteissa ja hengityksessä.
Ne, jotka ei polta tupakkaa 'polttaa' kuitenkin toisia oppilaita.
Selän takana juoruilu kun Toivonlinnassa luokitellaan hyveeksi ja opettajat sekä muu henkilökunta oikein kannustavat ilmiantamaan.Kyllä kaltaisesi pitää. ilmiantaakin.
- Anonyymi
Toivonlinnan (Topila) mainos:
"Tule pöpilään ja ole kuin kotonasi muiden kaltaistesi pöpien joukossa."- Anonyymi
Tuostakin joudut kerran tuomiolle.
- Anonyymi
Tule Toivonlinnaan ja koe 'käänteinen evoluutio'=kreationismi.
Miten ihminen palaa juurilleen apinaksi?- Anonyymi
Valheesi ei hetkauta.
- Anonyymi
Koulukiusaaminen oli kyllä kamalaa Toivonlinnassa, kun nimiteltiin ja jopa lyötiin.
Jos jollain olisi ollut ampuma-ase, niin ihan varmasti sitä olisi myös käytetty.
Joillakin oli mukana kyllä myös linkkari ja se ei ollut todellakaan hedelmän kuorimista varten, vaan pelotteena. - Anonyymi
Täällähän meillä tällä hetkellä on kivat ampuma aseet
- Anonyymi
Tulkaa hakee mut pois täältä tapan kohta itteni koska kristillinen koulu niin kauheata🤑🤑🤑🤑🤑🤑🤑🤑🤑😭😭😭:-{
- Anonyymi
Hulluksi täällä Toivonlinnassa tulee ihan varmasti.
Eihän tänne edes tule muita kuin hulluja ja pähkähulluja.
- Anonyymi
Kuusi vuotta vietin Topilassa ja mukavaa oli. Aate ei tarttunut, mutta niillä opeilla pääsi yliopistoon ja opintojen jälkeen elämässä eteenpäin. Meno vapaa-ajalla oli tuhmaa, mutta niin se on aina kun viettien vietävänä olevia elämännälkäisiä nuoria on samassa yhteisössä. Häiriintyneet luuserit erottuivat jo kouluvuosina. Oppi ei mennyt perille eikä pipariakaan ollut tarjolla. Tytöt haistaa surkimukset eivätkä anna muuta kuin sääliä. Sellainen on joidenkin osa myös sisäoppilaitoksen ulkopuolella. Heidän pelastus on kuitenkin sossu ja oma käsi. Koulua on ihan turha syyttää.
- Anonyymi
Yhtään hyvää piparia ei kyllä Toivonlinnassa ollut yhden luluvuoden kokemuksen perusteella.
Kaikki tytöt olivat jollain tavalla häiriintyneitä luusereita, eikä niissä ollut edes mitään haluttavaa. Toista oli ulkopuolella koulun, jossa piparikin maistui ja turha niuhotus oli poissa.
Aivopestyt Toivonlinnan oppilaat muistuttivat enemmän uskonharhoissaan tepastelevia zombeja. Tulihan sekin puoli nähtyä ja se yksi vuosi oli ihan riittävästi.
Kotipaikan koulu voitti Toivonlinnan 100-0. - Anonyymi
"Meno vapaa-ajalla oli tuhmaa, mutta niin se on aina kun viettien vietävänä olevia elämännälkäisiä nuoria on samassa yhteisössä. Häiriintyneet luuserit erottuivat jo kouluvuosina."
Haiskahdat aika vankasti lapsiin sekaantujalta.
Kyllä varmaan häiriintyneenä luuserina erotuitkin joukosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Meno vapaa-ajalla oli tuhmaa, mutta niin se on aina kun viettien vietävänä olevia elämännälkäisiä nuoria on samassa yhteisössä. Häiriintyneet luuserit erottuivat jo kouluvuosina."
Haiskahdat aika vankasti lapsiin sekaantujalta.
Kyllä varmaan häiriintyneenä luuserina erotuitkin joukosta.Eli sait pakit tytöiltä eikä rahaa ollut edes Turussa käymiseen. Millä tavalla se oli koulun syy?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli sait pakit tytöiltä eikä rahaa ollut edes Turussa käymiseen. Millä tavalla se oli koulun syy?
Turkuko oli sinun mielestä se naisten pyydystyspaikka?
Turku on tuppukylä, jossa vaeltelee sen kaduilla pelkkää Aurajoen paskaa ihmisten muotoon paketoituna. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turkuko oli sinun mielestä se naisten pyydystyspaikka?
Turku on tuppukylä, jossa vaeltelee sen kaduilla pelkkää Aurajoen paskaa ihmisten muotoon paketoituna.Sekään ei ole koulun syy jos ei edes Turusta löydy naisseuraa. Luuseri syyttää aina muita.
- Anonyymi
Tulkaa antaa mulle rahaa niin pääsen pois toivonlinnasta:-{:-{
- Anonyymi
Tulkaa Toivonlinnaan! Täältä saa ilmaista pesää.
Mottonamme on: "Jakakaa alttiisti ja soimaamatta" ja "iloista antajaa jumalat rakastaa." - Anonyymi
Rukousvuorella Toivonlinnan koulun tuntumassa nain yhtä neitokaista polviasennossa.
Loppuhuipennuksessa neitokaisen suusta taisikin päästä oikein rukous:
"Voi Jeesus, minä tulen nyt."- Anonyymi
Valehtelet. Et saa neitokaisia tulemaan. Etkä edes saa yrittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valehtelet. Et saa neitokaisia tulemaan. Etkä edes saa yrittää.
Puhu vain omasta puolestasi.
Olet ilmeisen katkera jumalillesi, kun hän sinut loi homoksi, etkä siitä syystä saa neitokaiseen tulemaan.
Ymmärtäähän sen, kun halusit vain poikien pakaroita kosketella.
Kyllä siellä Toivonlinnassa sinullekin 'Tom of Finland' löytyy. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhu vain omasta puolestasi.
Olet ilmeisen katkera jumalillesi, kun hän sinut loi homoksi, etkä siitä syystä saa neitokaiseen tulemaan.
Ymmärtäähän sen, kun halusit vain poikien pakaroita kosketella.
Kyllä siellä Toivonlinnassa sinullekin 'Tom of Finland' löytyy.Nyt tyrkytät taas omia kieroutuneita unelmiasi. Tyttöjen ja poikien pakarat jäivät sinulle yhtä etäiseksi haaveeksi, sillä kantti ei riittänyt edes yrittämään iskemistä. Olet luuseri, joka kuvittelee oman elämän ongelmien syyn löytyvän uskonnosta ja koulusta.
- Anonyymi
Toivonlinna luo oivalliset ja ihanteelliset mahdollisuudet syrjähypyille.
Älä siis syrjäydy vaan tee syrjähyppyjä.
Siunausta ja hyviä hyppyjä mättähältä mättähälle teille kaikille toivottaa rehtorinne. - Anonyymi
Ken Toivonlinnaan käy, saa kaiken toivon omalta osaltaan heittää...
- Anonyymi
Rasismi ei ole ongelma toivonlinassa vaan alkoholi on. Nuoret piilotavat kalja tölkkeijä ja viina pulloija koulun ympäröivään metsään ja käyvät lipitämässä alkoholia ruokatauolla ja koulun jälkeen. Nuoret ovat harvoin selvinpäin ja silloin heitä alkaa panettaa. Nuoret panevat joka suunassa.
Nuoret panevat julkisissa tiloissa ja vesoissa. Joka ikinen Toivonlinnan nuori on Aktiivinen tai passiivinen alkoholisti.
Jos panettaa ja viina maistuu tervetuluoa Panelinnaan! Täällä me kaikki panemme toisiamme kovaa vauhtia niin humalaisia jälkeläisiä riittää!- Anonyymi
Ei ollenkaan .
Toivonlinassa me työnämme kristilisiä-perusarvoija ja yhdyntä julkis-tiloissa ei ole yksi niistä. Toivonlinassa on rauhalinen ja ystävällinen oppimis-ilmapiiri. - Anonyymi
Valehtelet.
- Anonyymi
Toivonlinna on huonomaineinen koulu syystä.
Oppilaat hylkivät kristinuskon täysin ja kutsuvat itseään kristityiksi!
Noloa.
Oppilaat ovat Homoseksuaaleija ja Trans-seksuaaleija ja kieltävät jumalan sanan täysin. Raamattu selkeästi kieltää Homoseksuaali elämän tyylit !
Kaikki menevät kasteelle ja kustuvat isteääni kristityiksi vaikka ovat Aktiivisia Homoja ja Transuija. Aito kristitty ei elä Helvetiin kutsuvaa elämän tyyliä.
Ei voi olla Homo ja Kristitty mutta toivonlinnn nuoret kieltää senkin.
Hävettävä nuoriso- Anonyymi
Valehtelet oppilaista.
- Anonyymi
Ja? Antaa ihmisten olla mitä haluaa ilman kritisointia.
Oppilaat toivonlinassa ovat ystävälisiä ja lämpimiä. Ei voisi vähempää kiinostaa jos joku on Homo tai lesbo siellä kaikkia kohdelaan tasa arvoisesti. - Anonyymi
Te vaan levitätte paskaa mainetta toivonlinnassa vaikka nykyisin se on parantunut ja hyvä paikka toisin ku silloin 40 luvulla vai milloin te vanha homot olittekaa siellä teeneinä paneskelemassa vitun pedofiili sul ei ees oo sananvaraa topilan asioista Oisko aika mennä takas sinne sun runkku luolaan itkemään kukaan ei rakasta sua
- Anonyymi
Joo mä olin ennen neitsyt sit tapasin adventti kirkon pastorin
On se panelinna panettava paikka pastoreille- Anonyymi
Höpöhöpö.
- Anonyymi
Mikä ongelma teillä kaikilla on. Olen asunut toivonlinnan asuntolassa nyt ja siellä on myös minun sisaruksiani. Se on aivan mahtava paikka, siellä saa paljon uusia kavereita ja hyvän ilmapiirin, missä ei kiusata. Siellä on niin mahtavaa. Ette ole varmaan koskaa ollut siellä ja silti haukutte sitä. Tulkaa itse katsomaan niin huomaatte, kuinka ihana paikka se on!
- Anonyymi
Köyhät kitisee kun rahat ei riitä edes sisäoppilaitoksessa opiskeluun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Köyhät kitisee kun rahat ei riitä edes sisäoppilaitoksessa opiskeluun.
Nuo kaksi kommenttia kertovat kaiken, mistä Toivonlinnassa on kyse eli "kahden kerroksen väkeä".
- Anonyymi
Ei riemulla rajaa ku voi topilassa ajaa
- Anonyymi
Kun olin uimassa rantasaunalassa veden pinassa oli epäilyttäviä kuplia. kutsuin asuntolan hoitajan paikalle ja hän sukelsi suoraan pohjaan ja toi ylös ilmalla täytetyn kondoomin.
Hän lähti vedestä pois ja tuli takaisin avaruusaluksessa . - Anonyymi
minkälaisen lahjan ne, isä, aamuruskon poika, ja pyhä henki teille antoivat, mittanauhan kanssa, kun piti kastaa heidän nimiin? Saahan tuon verran kysyä? benkku
- Anonyymi
Pilkkasi osuu kerran omaan nilkkaasi, kun jäät pelastettujen joukon ulkopuolelle.
- Anonyymi
Millo viimeks? - Joel
- Anonyymi
Toivonlinna on kieroutununeiden valehtelijoiden ja kaksinaamaisten paskahousujen paikka. He, jotka siellä ovat, ovat ansainneet sen paikan.
- Anonyymi
Onpas sinulla kieroutunut maailmankuva.
- Anonyymi
Toivonlinna on menossa konkursiin.
Toivonlinna on kärsinyt rahalisesti jo monta vuotta, Viime vuoden aikana raha-ongelmat ovat korostuneet asuntolan hinoissa. Hintaa ylenetty jopa 100€ . Ja rehtori suunitelee hinnan korotusta yhteistiloijen sähkön ja veden kultuksen takia. ( Bilis , Lasis , Ja aula tilat) Hinnan korotus voi jopa olla 500€ kuussa per asuntolalainen.
Mutta jos asuntolan hoitajat vastustavat hinnan korotusta toivonlinnan asuntola menee konkursiin.
Inflaatio rajat ovat jopa 39%- Anonyymi
Koulu ei voi mennä konkurssiin. Se ei ole yhtiö. Koulu voidaan lakkauttaa kannattamattomana, mutta konkurssiin se ei voi mennä.
- Anonyymi
Eiköhän seurakunta spontaani kun on ylpyden aihe
- Anonyymi
Millo viimeks topilas vedetii musarit , Lowkey oo 66
- Joel - Anonyymi
Olen nähnyt 666 demoneija ellen whitin nimessä topilassa, Asuntolan ilta hartauksissa pahoija henkiä herätelään ja läksy tunilla opilaat suunitelevat seuraavaa hyökäystä enkeleihin
- Anonyymi
T.S ( Opettaija) Pitäisi erottaa.
Huono opetamaan ja huono kommunikoimaan oppilaiden kanssa.
Olen ollut vuosien varella monta tuntia T.S kanssa tunnilla ja joka kerta oppilaat lähtevät vihaisina ja hämmyilään pois.
Ylä koulu aikoina T.S tunnit olivat helvettiä. Hän on huono sanoistaan ja oppilaat eivöt pidä hänestä.
Erottakkaa hän jo!!- Anonyymi
Toi on niin totta sen takii minulla on itsemurhotuhoisia ajatuksia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toi on niin totta sen takii minulla on itsemurhotuhoisia ajatuksia
Toivonlinna on maanpäällinen helvetti, joka on vain verhottu mukamas uskonnolliseen kaapuun. Hirveä paikka, enkä suosittele kyseistä koulua kenellekään, jolla on järki ja omatunto vielä tallella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toi on niin totta sen takii minulla on itsemurhotuhoisia ajatuksia
Toivonlinna on maanpäällinen helvetinesikartano, joka on vain verhottu mukamas uskonnolliseen kaapuun. Hirveä paikka, enkä suosittele kyseistä koulua kenellekään, jolla on järki ja omatunto vielä tallella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivonlinna on maanpäällinen helvetinesikartano, joka on vain verhottu mukamas uskonnolliseen kaapuun. Hirveä paikka, enkä suosittele kyseistä koulua kenellekään, jolla on järki ja omatunto vielä tallella.
Olisit yhtä sekaisin ihan missä vaan. Sekopäisyytesi on luonnollista karsintaa ja sillä ei ole mitään tekemistä Topilan kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisit yhtä sekaisin ihan missä vaan. Sekopäisyytesi on luonnollista karsintaa ja sillä ei ole mitään tekemistä Topilan kanssa.
Tuliko tässä adventistien virallinen kanta. Topila sanaa kun käyttävät tämän laitoksen entiset asukkaat, jotka lähes kaikki adventistien lapsia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivonlinna on maanpäällinen helvetinesikartano, joka on vain verhottu mukamas uskonnolliseen kaapuun. Hirveä paikka, enkä suosittele kyseistä koulua kenellekään, jolla on järki ja omatunto vielä tallella.
Tätä kuultu paljon. Kertokaa kokemuksenne niin saadaan aikaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuliko tässä adventistien virallinen kanta. Topila sanaa kun käyttävät tämän laitoksen entiset asukkaat, jotka lähes kaikki adventistien lapsia.
Entinen oppilas osaa arvioida oppilaitosta. Sekopäät kirjoittaa skeidaa vaikka eivät olisi päässeet kouluun päiväksikään. Ehkä kenkä puristaakin siitä..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätä kuultu paljon. Kertokaa kokemuksenne niin saadaan aikaan.
Ihana koulu. Suoraan ei saa totuutta opettaa, mutta kaikissa kerhoissa jne saamme adventtinäkyä jatkaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuliko tässä adventistien virallinen kanta. Topila sanaa kun käyttävät tämän laitoksen entiset asukkaat, jotka lähes kaikki adventistien lapsia.
Höpöhöpö
- Anonyymi
Mitä eroa on Jeesuksella ja adventtikirkon kirjanoppineilla?
-Jeesus ratsasti aasilla, mutta adventtikirkon päättäjät ja kirjanoppineet ratsastavat aaseilla. - Anonyymi
Onko tästä Toivonlinnan tilasta miten tuoretta tietoa saatavilla?
- Anonyymi
Huhupuheita liikkuu, mutta tietoa vähemmän.
- Anonyymi
Jostain syystä kukaan ei puhu
- Anonyymi
sivarit ehkä voisi olla pervoija, Viime vuona sivari pervoili saunassa tyttöjen suihukn aikana. Jäi kiinni mutta tekosyynä oli kiukaan puhdistaminen tai jotain sen sellaista paskaa tänä vuona sivarit ovat myös kehitelleet sopimattomia suhteita ylä koulu ja lukio tyttöjen kanssa.
- Anonyymi
Vai entinen oppilas?
- Anonyymi
Entiset oppilaat voisi kommentoida. Nimenomaan ne joilla ei ollut niin ihanaa kuin mainoksissa annetaan ymmärtää olevan.
- Anonyymi
Toivonlinnassa saa tehdä ihan mitä tahtoo, kunhan ei jää kiinni tekemisistään.
Juopottelu ja alaikäisten kanssa pelehtiminen on ihan normaalia.
Epänormaalia kuitenkin on se, että oppilaspastorit käyttävät alaikäisiä seksuaalisesti hyväksi.- Anonyymi
Tämä on vakava homma. Jos tuo pitää paikkaansa niin miksi ei kukaan puutu semmoiseen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on vakava homma. Jos tuo pitää paikkaansa niin miksi ei kukaan puutu semmoiseen?
Kyllä kaikenlaisia juttuja aina liikkuu, mutta valitettavasti monet vain keksii juttuja. Tämä on sillä tavalla huono paitsi sen vuoksi, että syytetään väärin perustein, mutta mahdollisesti suurempi ongelma on, että JOS siellä olisi oikeasti jotain pedoja niin ne jäisi sitten pimentoon, koska "ne on vaan pahoja puheita eikä täällä oikeasti mitään ole".

Pedofiili on se, joka kieltää sen, että pedofiileja ei meillä ole.
Joka laitoksessa ja sisäoppilaitoksessa on pedofiileja.
Pedofiilit hakeutuvat juuri sellaisiin paikkoihin keinolla millä hyvänsä, missä on runsaasti alaikäisiä kohteita silmän iloksi. - Anonyymi
Toi on varmasti totta, että ihminen hakeutuu sinne missä on sellaista seuraa jonka kanssa harrastella. Homot hakeutuu homobaareihin. Hakeutuuko pedofiilit sitten lasten kanssa työskentelemään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toi on varmasti totta, että ihminen hakeutuu sinne missä on sellaista seuraa jonka kanssa harrastella. Homot hakeutuu homobaareihin. Hakeutuuko pedofiilit sitten lasten kanssa työskentelemään?
Miten ne pedofiilit sitten erottaa normaaleista ihmisistä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pedofiili on se, joka kieltää sen, että pedofiileja ei meillä ole.
Joka laitoksessa ja sisäoppilaitoksessa on pedofiileja.
Pedofiilit hakeutuvat juuri sellaisiin paikkoihin keinolla millä hyvänsä, missä on runsaasti alaikäisiä kohteita silmän iloksi.Onko niitä pedareita jäänyt kiinni joista tiedetään varmasti. Nimeähän ei saa sanoa, kun se loukkaa pedareitten oikeuksia, mutta voi kai sanoa, että silloin ja silloin oli sen tyyppinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko niitä pedareita jäänyt kiinni joista tiedetään varmasti. Nimeähän ei saa sanoa, kun se loukkaa pedareitten oikeuksia, mutta voi kai sanoa, että silloin ja silloin oli sen tyyppinen.
JOS tämmöistä niin tarttis saada jostain semmoinen syväkurkku kertomaan asioita joita peitelty eli tarkoitan siis tällä semmoista tiedon antajaa joka kertoo salattuja asioita mitä on peitelty
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
JOS tämmöistä niin tarttis saada jostain semmoinen syväkurkku kertomaan asioita joita peitelty eli tarkoitan siis tällä semmoista tiedon antajaa joka kertoo salattuja asioita mitä on peitelty
Miten ne muka saa kiinni jos "osoittavat kristillistä rakkautta" vähän halaamalla tai kirmaamalla poikien kanssa suihkussa. Nämä teot on hyvin vaikea todistaa rikoksiksi varsinkin jos katsotaan veljellisten silmälasien kautta. Tarvittaisiin joku Jammusetä tyyppinen kaveri joka on sekaisin mutta lienevät ovelampia.

Tai sitten huhut on hullujen valeita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai sitten huhut on hullujen valeita.
Tai sitten jumalhullut ne elää vain valheessa.
- Anonyymi
Kuulemma heidän koulussa on yläasteella ihan vapaaehtoinen kurssi joka johtaa sitten adventistien kasteeseen ja liittämiseen osaksi seurakuntaa.
- Anonyymi
Tää olisi aika kova juttu mun mielestä jos oikeasti on noin. Saako seurakunta tämmöistä tehdä edes? Joku vois alottaa oman langan tästä. Joku joka tietää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tää olisi aika kova juttu mun mielestä jos oikeasti on noin. Saako seurakunta tämmöistä tehdä edes? Joku vois alottaa oman langan tästä. Joku joka tietää.
Valehtelet!

Lapsen mielen raiskaus on lahkojen omien koulujen päämääränä.
Lapsiin kohdistuva henkinen väkivalta on hyvin tavallista uskonnollista nimeä kantavissa yhteisöissä.
Adventtikirkossa suoritetaan lapsikasteita ja lapsen vanhempia painostetaan kertomaan lapselle, että hänen tulisi tulla kasteelle.
Nuoren herkän mielen raiskaamista se on, ei mitään muuta.
Sen tietävät hyvin pastorit ja kirkon johto ja he tekevät sitä, koska kukaan ei ole kieltämässä. - Anonyymi

Sen tietävät hyvin pastorit ja kirkon johto ja he tekevät sitä, koska kukaan ei ole kieltämässä.Adventisteista ei ole kokemusta, mutta olen tätä samaa ilmiötä nähnyt kyllä muissa hengellisissä piireissä. "Ohjailuksi oikeaan suuntaan" sitä nätisti nimitetään "omien keskuudessa".
Tuo on todella jännä, juttu mikä tuntuu toistuvan, että seurakunnan auktoriteettihenkilöt tuntuvat painostavan vanhempia painostamaan lapsiaan. Nerokasta. Huonolla tavalla.
- Anonyymi
Tällä aloituksella on kohta kymppitonni täynnä.
- Anonyymi
Laita lapsesi Toivonlinnaan kouluun ja varmista siten, että lapsesi ei enää ole neitsyt, eikä varsinkaan viisas sellainen.
Adventtikirkon sisäoppilaitokset ovat suljettuja laitoksia, jossa alaikäisiin sekaantuminen on yhtä tavallista kuin aamulla ylösnouseminen.
Alaikäiset alaikäisten kanssa ja sitten vielä jokunen perverssi henkilökunnan jäsen, jolle alaikäiset ovat herkullinen 'jälkiruoka'.- Anonyymi
Vielkin olen Neitsyt vaikka topilassa olen säälittää teitä vanhahomoja vähän
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992