Meillä esiintyy kehitysavun huippuasiantuntijoina Pekka Haaviston ja Heidin Hautalan kaltaisia henkilöitä jotka eivät ole koskaan itse henkilökohtaisesti työskennelleet kehitysavun parissa päivääkään niissä maissa joiden ongelmista suureen ääneen ja asiantuntevasti puhuvat. Heidän kokemuksensa paikanpäällä on perustunut pikavisiitteihin paikallisten keskuuteen ja hienoissa kongressihotelleissa järjestettyihin seminaareihin joissa ei ruokaa ja juomia ole puuttunut. Miksei kehitysapukeskusteluihin oteta Eija Soinin kaltaisia henkilöitä joiden tieto ei perustu pelkiin toisen käden tietoihin, olettamuksiin ja arvauksiin vaan käytännön tietoon joita tällä Eija Soinillakin on kertynyt 11 vuoden aikana jolloin hän työskenteli Afrikassa kehitysavun parissa. Eija Soinilla on todellista kokemusta kehitysaputyöstä paikanpäällä noin 4000 tuhannen päivän edestä mutta Haavistolla ja Hautalalla yhteensä nolla päivää.
Asiantuntija vs "asiantuntijat"
ArviHyvelästä
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Haaviston Pekka on asiantuntija ainoastaan siinä yhdessä hommassa ja siinä Pekan sekä kumppanin kikkelit likaantuu paskasta. Se ei ole maraton juoksua tai lintujen bongaamista vaan on pelkää raaka ?.