Tragedia josta arkkipiispa ei twiitannut!

Koska linkitykseni Ilta-Sanomien pääkirjoitukseen on poistettu (kts yllä), niin seuraavaksi kopion osan pääkirjoituksesta tähän. Miksi muissa keskusteluketjuissa hyväksytään suora linkitys tekstiin, mutta ei tämän erinomaisen pääkirjoituksen suhteen toimittiin toisin???

Historia tekee joskus erikoisia kiepsahduksia. Noin sata vuotta sitten Suomea repivät vahvat jännitteet. Oli mielenosoituksia, mellakoita, protesteja laillista valtaa vastaan. Moni taho valitsi puolensa. Myös kirkko, jota on jälkikäteen osin perustellustikin syytetty siitä, että se asettui liian vahvasti valkoisten rinnalle punaisia vastaan.

Nyt sata vuotta myöhemmin kuohuu taas: monesta leiristä arvostellaan kovin sanoin laillista järjestelmää, mutta tällä kertaa arvostelijoiden joukossa ja jopa mellakoitsijoiden mukana on – pappeja.

Kirkko on viime aikoina profiloitunut kielteisten turvapaikkapäätösten voimakkaana vastustajana. Pääkaupungin ykköskirkossa eli Helsingin Tuomiokirkossa luettiin hiljattain ääneen Maahanmuuttoviraston tekemiä kielteisiä turvapaikkapäätöksiä ja rukoiltiin päättäjille ”empatian kykyä” ja ”viisautta turvapaikanhakijoita koskeviin päätöksiin”. Kun erikseen anellaan jollekin viisautta ja empatiaa, se tarkoittaa, että sitä ei siis nykyisellään riittävästi ole. Käytännössä siis kirkossa saarnattiin kansalle, että turvapaikkapäätöksiä tekevät suomalaiset virkamiehet ja päättäjät ovat empatiakyvyttömiä tai tyhmiä. Ehkä molempia.

Kaiken lisäksi turvapaikkapäätöksiä on luettu kirkoissa valikoivasti: poimien sieltä ja täältä dramaturgisesti vain kohtia, jotka synnyttävät mahdollisimman paljon ihmetystä ja jopa vihaakin maahanmuuttoviraston työntekijöitä kohtaan.

Kiirastorstaina piispat Kaarlo Kalliala ja Björn Vikström puolestaan julkaisivat Turun Sanomissa lausunnon, jossa annettiin ymmärtää, että joka ainoalle kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneelle tulisi myöntää väliaikainen oleskelulupa, koska se olisi "kaikkien edun mukaista". Piispat eivät sanallakaan tekstissään viitanneet siihen, että viranomaisilla saattaa olla joissain tapauksissa erittäin painavia perusteita olla tuota lupaa antamatta. Ikään kuin piispat eivät olisi kuulleetkaan siitä, että Tukholman äskettäisen terrori-iskun tekijäksi on paljastunut henkilö, joka oli määrätty poistettavaksi maasta.

Pelkkä lain sanallinen vastustus ei kaikille kirkon edustajille ole riittänyt. Kun afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden palautuksista nousi hiljattain kohu, myös kirkon edustajia nousi vastarintaan. Näin siitä huolimatta, että somessa velloneet huhut palautettavien iästä ja raskaana olevasta naisesta eivät pitäneet paikkansa. Ainakin yksi pappi konkreettisesti yritti estää viranomaistyötä pyrkimällä Metsälän säilöönottoyksikössä pysäyttämään poliisiajoneuvon. Pappi kiljui poliisien ajavan hänen ylitseen ja yritti provosoida konfliktin.

Kirkko on astunut erikoiselle tielle. Miten sen jäsenistä tuli mellakoiden osapuoli ja miten sen tehtäviin kuuluu arvostella niitä suomalaisia virkamiehiä ja päättäjiä, jotka pyrkivät noudattamaan sekä Suomen lakia että turvapaikkasäädöksiä? Papit itse käsittelevät työssään paljon arkaluonteisia tietoja ihmisistä. Heiden, jos keiden, pitäisi siis ymmärtää, että virkamiesten ja päättäjien on mahdoton puolustautua syytöksiä vastaan, koska yksittäisiä turvapaikkapäätöksiä ei saa julkisuudessa avata eikä perustella. Esimerkiksi sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg ei Afganistan-kohun keskellä voinut juuri muuta kuin yleisellä tasolla kommentoida, että kyseessä on lainvoimainen päätös ja että Suomi palauttaa vain sellaisia turvapaikanhakijoita, joilla edellytykset turvapaikkaan eivät täyty.

Kirkko ei toki ole tässä agitoinnissaan yksin vaan tunnettujen poliitikkojen ja tutkijoiden seurassa, jossa faktoilla ei näytä olevan väliä. Niin sanotusta valemediasta olemme jo kuulleet paljon: kuinka sen kautta levitetään tahallaan valheellisia väitteitä esimerkiksi maahanmuuttajien keksityistä rikoksista, solvataan ihmisiä tai kuinka sitä käytetään härskisti hyväksi jopa äänestyskäyttäytymiseen vaikutettaessa. Kehityksestä on aiheellisesti oltu huolissaan. Mutta mitä pitäisi ajatella siitä, että vakavasti otettavat tutkijat ja poliitikot välittävät kirkkain silmin valheita tai värittivät totuutta?

Kun vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö julisti, että Suomi lähettää lapsia ”hengenvaaraan” ja että äskettäinen palautusoperaatio oli ”häpeällinen suomalaiselle oikeusvaltiolle”, vaikka mitään lainvastaista ei operaatiossa ollut? Tai kun Anna-Maja Henriksson (rkp), joka on muuten peräti entinen oikeus(!)ministeri, ryntäsi lentokentälle ja twiittasi tarkistamattomia ja perättömiä tietoja palautuskoneessa olevista ihmisistä? Tai kun tunnettu tutkija Erkka Railo vertasi Afganistanin palautuksia natsi-Saksan (sic!) palautuksiin? Tai kun Suomen poliisi rinnastettiin Gestapoon? Missä on vastuu tällaisesta lietsonnasta?
jatkuu.. seuraavassa kommentissa

Tietenkin afganistalaisia tai minkämaalaisia turvapaikanhakijoita kohtaan hyvänsä saa tuntea empatiaa. Ja moni palautuksia vastustanut varmaan on ollut vilpittömästi hädissään ja huolissaan: onhan esimerkiksi Afganistan täysin erilainen maa kuin Suomi. Afganistanissa kuitenkin sattuu olemaan noin 32 miljoonaa ihmistä. Jos paluu kotimaahan johtaa automaattisesti kuolemaan - kuten nyt on sosiaalisessa mediassa julistettu - pitäisikö Suomen sitten taata joka ainoalle halukkaalle afganistanilaiselle turvapaikka? Tai irakilaiselle? Tai somalille?

Silloin kun puhutaan ihmisten kohtaloista, ratkaisut ovat aina vaikeita. Joskus erittäin kipeitä. On aivan selvää, että Suomen on kannettava tässä maailmassa oma vastuunsa ja autettava hädässä olevia ihmisiä. Yhtä selvää on, että kaikkia ei voida auttaa ja auttamisen täytyy perustua hakijan todelliseen tarpeeseen ja lakiin. Turvapaikka myönnetään sillä perusteella, jos ihminen voi perustellusti pelätä joutuvansa asuinmaassaan vainotuksi. Pelkän sukupuolen, kotimaan, taloudellisen ahdingon tai edes iän perusteella ei automaattisesti myönnetä turvapaikkaa, ei Suomessa, mutta ei muuallakaan.

Suomen viranomaiset ovat erittäin vaikean tehtävän edessä, kun he käyvät hakijoita läpi. Mutta ei päätöksiä tehdä mielivaltaisesti ja niistä saa aina myös valittaa, kuten moni valittaakin. Totta kai Suomen turvapaikkapolitiikkaa saa arvostella ja sitä voidaan jopa muuttaa ja pakolaiskiintiöitäkin voidaan nostaa, mutta jos näin halutaan tehdä, sen täytyy tapahtua demokraattisen yhteiskuntajärjestelmän kautta ja keskustelun täytyy perustua faktoihin. Ei näin. Ei heittäytymällä poliisiautojen eteen, levittämällä vääriä tietoja tai lietsomalla anarkiaa.

Nykyisessä maailmantilanteessa Suomi ei kaipaa yhtään lisää levottomuutta. Huhumyllyillä ja vääristellyillä tiedoilla vain lisätään vihaa ja epäluottamusta. Tällaista kehitystä vastaan on taisteltava kaikin tavoin. Huhumyllyt johtivat jo viime vuonna karmeaan tapaukseen, jota on nyt käsitelty oikeudessa: joukko siilinjärveläisiä miehiä kaappasi afganistanilaisen turvapaikanhakijan autoonsa, kuljetti miehen soramontulle ja pahoinpiteli tätä. Taustalla oli ravintolassa sattunut välikohtaus, mutta tapahtuneesta liikkui vääriä tietoja ja kaiken lisäksi uhri ei edes liittynyt koko asiaan mitenkään.

TÄLLAISEN pöyristyttävän tapahtuman tulisi entisestään alleviivata sen tärkeyttä, että Suomen merkittävät yhteiskunnalliset toimijat näyttävät esimerkkiä ja korostavat luottamusta viranomaistoimintaan: nimittäin juuri siihen luottamukseen hyvin pitkälti perustuu suomalaisen yhteiskunnan vakaus. Ei ole yhdenkään ainoan kansalaisen etu, jos ihmiset alkavat ottaa oikeutta omiin käsiinsä.

On hämmentävää, jos vuonna 2017 laki alkaa lakata merkitsemästä ja tosiasioista ei enää piitata. Vieläkin hämmentävämpää on, jos näiden yhteiskunnan perusrakenteiden murentamiseen osallistuvat merkittävät poliitikot ja jopa kirkko.

On syytä korostaa, että Suomen seurakunnissa tehdään hädänalaisten eteen paljon hienoa työtä, joka ei aina ulospäin edes näy. Se on tavattoman arvostettavaa. On syytä korostaa sitäkin, että kirkon ydinsanoma lähimmäisenrakkaudesta ja sen ulottamisesta kaikkiin uskonnosta riippumatta on sekä oikea että kaunis.

Mutta kirkon johdon tapa viestiä on ollut viime aikoina paitsi laillisuusnäkökulmasta erikoista, myös empatian osalta sangen yksipuolista. Tämä tuli mieleen arkkipiispa Kari Mäkisen twiittejä ja Facebook-tiliä katsellessa. Arkkipiispa on viime päivinä kirjoittanut useasti pakolaista ja pakkopalautuksista ja muistuttanut, että "Kristus samastui kaikkiin koville joutuneisiin niin lähipiirissä kuin sen ulkopuolellakin".

Kaikki koville joutuneet eivät kuitenkaan ole kiinnittäneet vastaavalla tavalla arkkipiispan huomiota kuin turvapaikanhakijat. Egyptissä pommit tappoivat 45 viatonta ihmistä ja yli sata loukkaantui kahdessa tuoreessa raukkamaisessa ja järkyttävässä iskussa, jotka kohdistuvat uskonnollisiin seremonioihin. Ai mihin seremonioihin? Palmusunnuntain kirkkoon. Uhrit olivat vähemmistössä olevia koptikristittyjä ja he ovat toistuvasti olleet ääri-islamilaisten maalitauluna. Ehkä heitäkin olisi voinut näin pääsiäisenä muistaa? Tämä tragedia ei kuitenkaan ole ollut Suomen arkkipiispan mielestä edes yhden ainoan twiitin arvoinen.
Yllä siis osa Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsinin pääkirjoitus 17.4.2017