Missä Hyvinkään kaupunginosassa saa hyvää kotiruokaa? Voisin aloittaa kertomalla siitä, mitä söin eilen Kruununpuiston ja Kirjavantolpan välialueella olevan kerrostalon asunnon ruokasalissa keltaisten kynttilöiden ja perheeni seurassa: Alussa nautin pienen lasillisen kuivaa, saksalaista kuohuviiniä, ranskalaisiin ei haaskata rahaa, koska ne ovat hintaansa verrattuna yliarvostettuja. Salaatti oli perin tavallista, jääsalaattipohjalle rakennettua, erivärisillä paprikoilla terävöitettyä, kurkkusuikeroilla ja tomaattilohkoilla täydennettyä perussalaattia, jossa tietenkin pakollisena fetajuustopaloja jotka oli leikattu tylsällä veitsellä jotta palojen pinnat olivat hieman murentuneet. Broilerin rintapalat oli halkaistu siten, että ne olivat ohuita, ja ne oli paistettu valurautapannulla, aluksi kuumalla, jolloin fileiden pinnat oli saatu ruskistumaan, ja kypsytetty miedommalla lämmöllä. Apuna oli ollut voita ja oliiviöljyä. Musteena mausteseos, jonka kokki oli kehitellyt pidemmän ajan kuluessa. Sen kokki kertoo, että olennainen osa leikkeeseen syntyvästä aromista muodostuu kuuman, hieman ruskistuneen voin kohdatessa valurautapannulla broilerin mausteisen pinnan. Eli broilerileikkeitä oli marinoitu miedossa marinadissa kolme tuntia.
Uunijuurekset oli valmistettu perinteisesti, eli punajuurilohkot, porkkanasuikaleet, lanttukuutiot, mukulaselleriviipaleet ja pienet, kokonaiset sipulit oli kipattu isoon vatiin, Sekaan oli kaadettu tilkka kylmäpuristettua rypsiöljyä ja hyppysellinen yrttimaustetta, ripaus suolaa ja koko satsi oli sekoitettu ja annettu rauhoittua, ennen kuin se oli kaadettu uunipellille, tiskin helpottamiseksi leivinpaperille. Uunissa panos oli kypsynyt 40 minuuttia, lämpötilaa 200 astetta. Juuresten kanssa oli kypsennetty myös porsaan sisäfilee, jota oli marinoitu noin vuorokausi. Marinadin ohjeet kokki oli saanut tuttavaltaan, sen kokki kertoi, että marinadissa oli pippuriseoksen ja muiden mausteiden lisäksi hieman soijaa ja punaviiniä. Filee oli paistettu paistopussissa, ja loppuvaiheessa ilman pusia, jolloin pinta oli hieman ruskistunut. Juuri ennen tarjoilua kokki sekoitti fileen paistossa irronneeseen nesteeseen lusikallisen maizenajauhoa ja juustokermaa, ja viherpippurirouhetta, leikkasi fileen viipaleiksi ja istutti ne valmistamaansa pippuriseen kermakastikkeeseen. Ruoanvalmistusprosessin aikana oli sulatettu pakastimesta löydettyjä kantarellipusseja, ja kiehautettu paistinpannussa, jolloin satsiin oli lohkaistu myös voita ja hieman suolaa. Loppuvaiheessa sieniin oli lisätty ruokakermaa ja tilkka porsaan sisäfileen paistamisessa irronnutta lientä. Tosinälkäisten varalle oli kypsennetty kuorittuja perunoita höyrykattilassa.
Isäntä oli valinnut juomiksi jäävettä, jossa hieman sitruunaa, sekä kevyttä sisilialaista punaviiniä, joka oli otettu hapettumaan paria tuntia ennen ruokailua.
Jälkiruokana tarjoiltiin kermavaahdosta, murskatuista aprikooseista, persikkalohkoista ja laktoosittomasta maitorahkasta vaniljasokerilla maustettua hedelmärahkaa.
Ruokailu eteni hyvin, perhe valitsi broileria, possua, tai molempia, juurekset olivat sopivan kypsiä, mutta eivät mössöä, Broileri napakkaa, mutta kypsää, porsas mureaa. Ruokailun aikana perhe keskusteli, tunnelma oli lämmin, jopa naurua kuului. Salaatikulho tyhjeni ennen ruokailun loppumista. Perhe vaikutti onnelliselta ja tasapainoiselta.
Tämä kahden sukupolven perhe ruokailee varsin usein yhdessä, kotioloissaan, koska ravintoloissa näyttää olevan omat ongelmansa, kuten keskustelupalstalla ilmenee.
Tämä juttu on tarkoitettu kevyeksi mutta tarkkaan luettavaksi. Tiedän, että monet eivät jaksa lukea tätä ,koska tämä on tylsä eikä hauska, ja koska tässä ei ole haukuttu ketään tai mitään.
Kuten jutun loppuun lukeneet oivaltavat olen tuo kokki ja prheen isä, enkä kirjoita enää ruokaohjeita tällä palstalla.

Vastaukset 2
Vanhimmat
No mutta...unohdit hanhenmaksa pallerot.
Muuten ihan asiallinen juttu mutta jokaisessa viininvalmistusmaassa on omat yliarvostetut ja aliarvostetut viininsä vaikkapa nyt hintaansa nähden.