Havainnolisia tarkenuksia. Uskokaa jo että elämme

universumin suurimassa roskakorissa jossa suomalaisuudeksi sterotybioivat omasta päästään sepitettyjä tarinoita joilla ei ole tosiasioiden ja todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Esimerkiksi ajattelemattoman juontajan haastatelessa jotain tosinteevee tähtöstä juontaja suuriluuloisuudessaan kertoo sepitettyä tarinaa kuinka " me suomalaisey " olemme tirkistelijöitä ja haluavat tietää julkisten elämästä sitäja tätä. Sanoisinko tähän typeryyten että lurjuksille käy huonosti aina omassa elämässään. Tähän ikään eläneenä kun seuravaksi täytän 125v Ketään tuntemani työyhteisöissä, opiskelu kavereista kuin hentun liisoista ja sokeista kreetoista ei ole kiinostunut pätkääkään. Perhelisillä on jokapäiväiset vastuut ja velvollisuudet että typerää edes kuvitella heidän priosoivan aikaansa tuntemattomien julkisten elämään vaikka heistä rahalisesti hyötyvät siten tahtoisivat.

Tapaus esimerkki oli tämä mm. josa tällä palstalla lurjukset tekevät lukijoista ja kirjoittajista mainontansa kohteita luoden valhetodellisuutta, jätän nyt mainitsematta pitkämielisyyttäni mm. kuka mitä missä milloin. Tiesittekö että korkean cn laulaminen käy urheilumuodosta jos ette nyt tiedätte. Kärjistys. Kehitys kulkee kohti ikiruokaa johon ovat päässeet ulkomaiset kakkupohjat asiakaspalvelijat vuosihuolossa pyyhkivät vai pölyt.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tsimoixts kirjoitti:

universumin suurimassa roskakorissa jossa suomalaisuudeksi sterotybioivat omasta päästään sepitettyjä tarinoita joilla ei ole tosiasioiden ja todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Esimerkiksi ajattelemattoman juontajan haastatelessa jotain tosinteevee tähtöstä juontaja suuriluuloisuudessaan kertoo sepitettyä tarinaa kuinka " me suomalaisey " olemme tirkistelijöitä ja haluavat tietää julkisten elämästä sitäja tätä. Sanoisinko tähän typeryyten että lurjuksille käy huonosti aina omassa elämässään. Tähän ikään eläneenä kun seuravaksi täytän 125v Ketään tuntemani työyhteisöissä, opiskelu kavereista kuin hentun liisoista ja sokeista kreetoista ei ole kiinostunut pätkääkään. Perhelisillä on jokapäiväiset vastuut ja velvollisuudet että typerää edes kuvitella heidän priosoivan aikaansa tuntemattomien julkisten elämään vaikka heistä rahalisesti hyötyvät siten tahtoisivat.

Tapaus esimerkki oli tämä mm. josa tällä palstalla lurjukset tekevät lukijoista ja kirjoittajista mainontansa kohteita luoden valhetodellisuutta, jätän nyt mainitsematta pitkämielisyyttäni mm. kuka mitä missä milloin. Tiesittekö että korkean cn laulaminen käy urheilumuodosta jos ette nyt tiedätte. Kärjistys. Kehitys kulkee kohti ikiruokaa johon ovat päässeet ulkomaiset kakkupohjat asiakaspalvelijat vuosihuolossa pyyhkivät vai pölyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu