Venäjän uhkaan ei uskottu 2007

er5yhw4t

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta ennusti vuonna 2007, että Venäjä kehittyy myönteiseen suuntaan, oikeusvaltion periaatteet vahvistuvat ja talouselämä monipuolistuu energiayhtiöiden johdolla.

– Poliittisesti edetään ohjatun demokratian kautta ilman ohjausta toimivaan demokratiaan, valiokunta totesi laajassa raportissaan.


Skenaario 3 ennusti, että Venäjästä tulee kovan ja vahvan vallan Venäjä.

Venäjää hallitaan skenaariossa pelolla. Ulkomaisten toimijoiden tulkitaan olevan vihamielisiä Venäjälle ja jopa syitä Venäjän ongelmiin. Erityisesti epäillään humanitaaristen arvojen suojaverhossa toimivaa salaliittoa, joka uhkaa Venäjän valtiollista suvereniteettia ja alueellista eheyttä.

Valtaa pitävä eliitti muodostuu 2017 niistä, jotka hallitsevat salaista poliisia, armeijaa ja suuria energiayhtiöitä. Eliittiin kuuluvat myös julkisen vallan avainpaikoilla toimivat henkilöt.

Taloudelliset edellytykset eliitin pysymiselle vallassa tulevat ennen muuta energian viennistä. Talouden pohja ei ole monipuolistunut vuodesta 2006.

Tavallinen kansalainen voi elää varsin turvallisesti, jos hän välttää sotkeutumasta valtakoneiston vaarallisina pitämiin asioihin.

Eliitti on kääntänyt itseensä kohdistuvan kritiikin vihaksi toisia kansoja kohtaan sekä maan sisällä että ulkopuolella. Kurjuudessa elävää lohduttaa, että hän voi ylpeästi sanoa olevansa venäläinen ja halveksia muita.
Viranomaiset ruokkivat aktiivisesti epäilyjä siitä, että ulkomaalaiset kansalaisjärjestöt uhkaavat järjestystä ja venäläisyyttä. Sotia Etelä-Kaukasiassa ja muualla käydään isänmaallisessa hengessä venäläistä väestöä puolustaen. Keski-Aasiaa ja Ukrainaa pyritään salaisen poliisin operaatioin pitämään Venäjän valtapiirissä.

Tiedotusvälineet ovat eliitin hallinnassa. Myös internet on otettu tarkkaan valvontaan. Kansalaisten oikeusturva ja varsinkaan tasavertainen kohtelu oikeudessa ja henkilökohtaisessa turvallisuudessa ei toteudu lainkaan vuonna 2017.

Venäjällä ei ole toimivaa todellista oppositiota ja korruptio ulottuu valtakoneiston korkeimmille tasoille. Ainakin puheiden tasolla suurvaltasuhteissa on palattu kylmän sodan kaltaiseen asevarustelukilpaan ja molemminpuoliseen epäluottamukseen.

Venäjän asevoimat korostavat uhkakuvia, joiden vastapainoksi asevoimia kehitetään. Venäjä suhtautuu jyrkän kielteisesti Naton laajentumiseen ja pyrkii eri menetelmin painostamaan intressipiiriinsä kuuluvia maita pysyttelemään Naton ulkopuolella.

Onko tällainen skenaario edes mahdollinen raportissa kysyttiin.

On ja sehän toteutui täysin.

20

162

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 5tehyusw

      Kauhuskenaario, jonka toteutumisen ei uskottu 2007, toteutui uskomattomasti. Kyllä Suomessa ajatella osataan, mutta hyssyttely voitti.

      • NatoPelastaa

        Suomessa osataan ajatella ja yhtenä vahvuutena on monipuoliset kontaktit eri ulkovaltoihin eikä olla liian riippuvaisia Venäjästä. Kaupankäynti oli suuri Venäjän kanssa 2000-luvun alussa, kun kaikki näytti vielä hyvältä Venäjälle, mutta sitten Putin alkoi sekoilemaan.

        Tulevaisuudessa niin Suomi kuin muutkin länsimaat vähentävät vielä entisestään Venäjän riippuvuutta Georgian, Syyrian, matkustajalentokoneen alasampumisen, lukuisten verkkohyökkäyksien ja kemiaallisten aseiden käytön jälkeen. Venäjä tulee jäämään vielä enemmän kehityksessä jälkeen ja tulevaisuudessa Venäjällä ei ole mitään tarjottavaa vaikka ilmaiseksi antaisi, niin se kehitys kulkee.

        Yksi asia on ainakin varmaa: Putin on yksi suurimpia epäonnistujia 2000-luvulla.


    • VenäjäEiOle

      minkäännäköinen uhka kenellekään, mutta Trumpin Amerikka sen sijaan on valtava uhka koko maailmalle.

      • trhyue

        "VenäjäEiOle minkäännäköinen uhka kenellekään"

        Ukrainalaiset ovat tuosta eri mieltä.


    • NoBoxx

      'Venäjällä ei ole toimivaa todellista oppositiota ja korruptio ulottuu valtakoneiston korkeimmille tasoille.'
      Justiinsa, ja jenkeissäkö ei ole korruptiota?

      • 6t7346y

        "jenkeissäkö ei ole korruptiota? "

        Ei USA:n johtoa epäillä niin laajasta korruptiosta kuin Putinia ja Medvedeviä. Puhutaan miljardiomaisuuden hankkimisesta lahjuksia keräämällä Medvedevin tapauksessa.

        Se sai tuhannet venäläiset lähtemään kadulle.


      • 963plus257

        Hyvät on kaalimaan palkat kun tsaari Putler on jo ehtinyt kerätä yli seitsemän MILJARDIN US$ henkilökohtaisen omaisuuden(!)

        Vastaavaan ei kykene yksikään virkamies missään!


    • 6uj4345

      Raportissa uskottiin Venäjän kehittyvän ohjatun demokratian kautta ilman ohjausta toimivaksi demokratiaksi.

      Ja demokraatit olisivat panneet Putinin loppuiäkseen vankilaan korruptiosta ja miljardien varastamisesta.

      Putinhan sanoo virallisesti elävänsä pienellä palkallaan ja omistavansa vanhan Ladan.

      Eli hänen todellinen jättiomaisuutensa on laittomasti hankittu.

      • Demokratiassa

        psykopaatit voivat päästä valtaan kuten aivan hiljattain on nähty. Se uhkaa koko maailmaa. Muissa paitsi sotilavallankaappauksissa hullut eivät voi päästä valtaan, koska valtakoneisto estää näiden pääsyn valtaan. Isojen valtioiden demokratia on siis todella vaarallinen järjestelmä.


    • Jatkoonvaan

      Yksi laadukkaimmista aloituksista tällä palstalla pitkään aikaan. Pisteet siitä.

      • HyväAloitus

        Samaa mieltä. Keskeiset asiat on esitetty selkeästi.


    • Anonyymi

      Ei uskottu tuolloin, eikä tänäänkään.

      • Anonyymi

        Natossa: "Sota on rauhaa / vapaus on orjuutta / tietämättömyys on voimaa."

        Menkääpäs Nato Tiltut Natoon sotimaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Natossa: "Sota on rauhaa / vapaus on orjuutta / tietämättömyys on voimaa."

        Menkääpäs Nato Tiltut Natoon sotimaan.

        Tltu yrittää selittää kuinka NATO muka olisi esimerkki orwellilaisesta kielenkäytöstä, vaaikka jokainen ymmärtää, että juuri valehteleva diktatuuri Venäjä itse on siitä esimerkki.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Natossa: "Sota on rauhaa / vapaus on orjuutta / tietämättömyys on voimaa."

        Menkääpäs Nato Tiltut Natoon sotimaan.

        Ei tarvitse mennä koska Naton alueella ei ole sotia. Maailman paskin valtio Venäjäläjä käy sotaa lähes taukomatta alueilla jotka eivät kuulu Natoon, myös Suomessa.

        Natossa: "Uskottava puolustus on rauhaa / Naton on RAUHA / Itsevaltiudet ovat orjuutta, demokratia vapautta / äly, ymmärrys, tieto, fakta, moraali on voimaa."

        Putin: Ihmisen irvikuva.


    • Anonyymi

      Mitään Venäläisiä joukkoja ei ole Ukrainan läheisyydessä. Kaikki on vain Yhdysvaltojen valetta. Yk kokouksessa ei Yhdysvalloilla ole ollut mitään todisteita joukkojen olemassa olosta. Samanlaista valetta kuin Irakin aseet. Suomessa jo pidemmän aikaa myös tiedetty että nämä joukot ovat Yhdysavaltojen satuja.

      • Anonyymi

        Yk myös vaatinut valehteleva rottavaltio Yhdysvalloilta todeisteet Venäjän 100 000 joukoista, nämä kyllä näkyisi sateliiteistä, rotta ei ole pystynyt toimittamaan kun ne ovat pelkkää valetta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Yk myös vaatinut valehteleva rottavaltio Yhdysvalloilta todeisteet Venäjän 100 000 joukoista, nämä kyllä näkyisi sateliiteistä, rotta ei ole pystynyt toimittamaan kun ne ovat pelkkää valetta.

        Esim. tuolla on noita satellittikuvia Venäjän armeijan joukkojen keskityksistä Ukrainan rajojen lähelle

        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/df26e080-2157-4397-bc2b-4fea2b0055f0


    • Anonyymi

      Aloitus kirjoitettu 2017
      Venäjä on mennyt tuosta vuodesta vielä paljon huonompaan suuntaan.
      Tulevaisuusvaliokunta tuskin oletti että Venäjä voi muuttua noin sotaiseksi valtioksi.
      Kaiken takana on kuitenkin yksi mies, ja hänen pieni lähipiirinsä, joka häiriöitä aiheuttaa.

    • Anonyymi

      Muistan hyvin nuo valiokunnan skenaariot. Kukaan ei uskonut pahimman vaihtoehdon toteutumiseen.

      Näin on kuitenkin nyt käynyt !

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      893
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      765
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      658
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      611
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      594
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      590
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      19
      532
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      523
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      499
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    15. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    16. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      35
      473
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      450
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      444
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      6
      421
    Aihe