"Usein suurmoskeijaan vedotaan uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden nimissä. Käytännössä sillä ei ole mitään tekemistä näiden kanssa. Suurmoskeija on poliittinen hanke, jossa päällimmäisenä tavoitteena on tukea yhtä poliittisen islamin tavoitteista: pyrkimystä tuoda uskonnon symboleja näkyvämmin Eurooppaan. Juuri tämän vuoksi harvemmin kuullaan muslimien suurin joukoin tukevan hanketta. Kaikki suurmoskeijan puolustajat eivät tietenkään tue poliittista islamia ja saattavat vilpittömästi vastustaa sitä, mutta hankkeen onnistuessa voittaja on silti poliittinen islam", kirjoittaa kuntavaaliehdokkaana ollut vasemmistoaktivisti Binar Mustafa blogissaan.
Pääkaupunkiseudulla on jo kymmeniä pieniä moskeijoita, joita kutsutaan myös rukoushuoneiksi. Puuttuuko siis Suomesta uskonnonvapaus jos suurmoskeijaa ei ole? Saudi-Arabiassa on lukuisia suurmoskeijoita. Toteutuuko uskonnonvapaus paremmin Saudi-Arabiassa, jossa on suurmoskeijoita vai Helsingissä, jossa ei ole suurmoskeijoita?
"Maassa (Saudi-Arabia) ei toimi laillisia poliittisia puolueita. Helmikuussa 2001 aktivistit suunnittelivat puoluetta ja perustivat sille nettisivun, mutta heidät pidätettiin.
Hyvin tiukka, myös ulkomaalaisiin sovellettava islamilainen lainsäädäntö on käytössä. Islamin lain wahhabilaisesta tulkinnasta johtuen maan ihmisoikeustilannetta on pidetty yhtenä maailman huonoimmista. ... Muut uskonnot kuin islam eivät ole sallittuja, ja monia Saudi-Arabiaan ulkomailta saapuneita on vangittu ja karkotettu jopa yksityisestä kristinuskon harjoittamisesta", kertoo Wikipedia.
Binar kääntää blogiinsa tunnetun uskonoppineen Sheikh Mohammed Khair Tarshan perusteellisesti listaamiaan moskeijoiden tavoitteita viitaten islamilaisiin lähteisiin:
"Tarshan kertoo moskeijan yleisistä tavoitteista seuraavaa: moskeijan tärkeimpänä tehtävänä on kutsua ihmisiä mukaan moskeijan toimintaan, levittää uskonnon sanomaa ja luoda islamilaisen yhteiskunnan pohja. Moskeijan tavoitteena on levittää islamilaista ajattelutapaa, arvoa ja sielua. Tarshanin sanojen mukaan moskeija on uskonnollisten tieteiden opetuslaitos ja jihadin kasvattamisen lähde. Historiallisesti moskeijaa on käytetty kuin eduskuntaa, ja näin tulisi jatkaa. Moskeijoiden tulisi ohjeistaa mikä on oikein ja väärin.
Islamin opeissa muslimi on velvollinen rukoilemaan ainostaan perjantairukouksen moskeijassa. Kun rukouksissa on yleensä neljä rakatia (liikesarjaa), niin perjantairukouksessa on vain kaksi, jotta loput kaksi rakatia korvataan imaamin saarnalla. Perjantairukouksen jälkeen imaami siis pitää saarnan. Saarnojen sisällöstä kiinnostuneet voivat esim. YouTubessa kuunnella esimerkkejä imaamien saarnoista ympäri maailman. Niissä tarjoutuu suora vastaus väitteelle, että moskeijassa ei radikalisoiduta."
Suurmoskeijan haitat koko maan yleiselle turvallisuudelle ovat ilmeiset. Poliittisen islamin asiantuntija, Alan Salehzadeh on todennut, että "Kalasatamaan kaavailtu suurmoskeija on muslimiveljeskunnan ajama projekti."
Ranska sulkee jo myös pienempiä moskeijoita vaarallisten poliittisten ideoiden levittämisen takia. Ranska on sulkenut jo 20 moskeijaa vuoden 2015 Pariisin terrori-iskujen jälkeen.
Suurmoskeijalla ei tekemistä uskonnonvapauden kans
9
170
Vastaukset
- EiIslamille
Asiallista keskustelua ei onneksi ole kokonaan estetty!
Onkohan OikeistoMedia kysynyt vasemmistoaktivistilta luvan käyttää tämän kirjoitusta änkyräoikeistolaisen propagandan tarpeisiin?
- iloa.sinullekin
On kysytty ja oli iloinen sen julkaisusta!
- JulmaRaakaUskonto
Tuollainen pimeällä rahalla tehty pakko lähetystyö on politiikan ja uskonnon sekoitus, joka on erittäin vaarallinen !
Väärät profeetat asialla, ja maallista menoa.....
Oikeastaan suoraan terrori paholaisista on toi lähtökohta.- jeriojsiotjio
olen samaa mieltä että patmos on vaarallinen.... hyvä kun toit sen esiin tässäkin ketjussa...
Suurmoskeija ei oo uskonvapaus asia eikä rasistinen ,vaan turvallisuus asia ! Eiköhän tämä asia pitäs olla selvä kaikille. Eikö olevjo oppirahoja maksettu Ympäri Eurooppaa ???
- taaasttä..sama
Turvallisuus on kuin meidän koira ja naapurin piski. Asioista ei voida keskustella kiihkottomasti vaan koetaan toisen lähtökohtaisesti olevan väärässä.
- kjgdf
Avaus on ateistien juttuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2864761Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k512963Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7986Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52969