aika hurjaa

Jumala loi ihmisen.
7109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Alle kaikkien arvosteluasteikkojen meni, jos todellakin onnistui näin herkkäuskoisen, ilkeän, kateellisen ja julman sekä mustasukkaisen eliön luomaan.

Veikkaisin toisinpäin. Ihminen loi jumalat, joita muuten tuntuu eri kulttuureilla olevan runsaasti erilaisia. Luotujen jumalien luonteenpiirteet kyllä täsmäävät ihmiseen. MOT.

Äänestä

Ja sipilä toi ahneet pakolaiset...

Äänestä

Jumala ei korjannut vesipumppua.

Äänestä

ensin oli henki, joka liikkui vesien päällä. ne olivat tulleet ja olleet luotuina jo kauan, eli jokainen tomuhiukkanen avaruudessa oli olemassa kauan aikaa. sitten kun jumala sanoi, tulkoon valkeus; valo saapui pimeyteen. alkoi kehitys lujempana, kuin aikaisemmin. kun jumala loi, kasvit tulivat ensin ja kehittyivät ensin, vesissä oli jo planktoni ja vesien elämää näin ollen. sitten jumala loi eläimet jokaisen solustaan eli lajinsa mukaan. jumala on henki, persoonallinen henkilö. niitäkin on olemassa, onhan olemassa viruskin, jota ihminen ei voi nähdä, mutta kokea voi. samoin on jumalan laita. ihminen ei voi häntä nähdä, mutta kokea voi, jos ottaa yhteyttä. kun jumala loi ihmisen, hän teki ensin solun ja siitä hän teki enemmän. oli solun ainesosat ja solu sai alkunsa hänen hengestään, elämän hengestä. kuten kaikki luotu.

Äänestä
  • Oikeudessa voit selittää, että et se sinä ollut vaan jumalan henki.

    Äänestä

  • syyntakeetonhenki kirjoitti:

    Oikeudessa voit selittää, että et se sinä ollut vaan jumalan henki.

    Mihin sinä oman henkesi sijoitat, selität?

    Äänestä

Niin... No kristityt palvelivat viellä 1700 luvun alussa kuninkaita, keisareita jne jumalina. siksi luder/luhterikin kielsi "....sinulla ei saa olla muita jumalia."
Ja onhan ihan varmaan, ettei ihmiskunnalla ole sellaista jumalaa joka maailman kaikkeuden olis luonut!
Mutta uskokaa ja elättäkää te valehtelevia saarnamiehiänne, pappeja jne...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


faktantarkistaja kirjoitti:

Jumala loi ihmisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu