Tässä on Juutalaisuuden-muidenkin lakiuskontojen ja kristinuskon ero. Pyhän Hengen lahjan saaneilla Jeesuksen seuraajilla on lupa julistaa syntien katuville tunnustajille kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Ne ovat myös anteeksi annettu. 2 kr 5:-> "Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi."
Jeesuksella on valta maanpäällä ollessasi valta antaa synnit anteeksi.
mitä se meitä liikuttaa
15
206
Vastaukset
- vm45
Kyllä juutalaisuudessa on aivan järkevä uskonoppi.
Juutalaiset eivät ole kuvitelleet uskontoonsa pakollista perittyä syntiä, vaan he uskovat että kaikki Jumalan luoma on pohjimmiltaan hyvää.
Siksi heidän ei ole tarvinnut kuvitella kuvitteelliseen syntiongelmaan ratkaisuakaan.Jumalan luoto on pohjimaltaan hyvä,ihminen sen turmeli lankeemksen seurauksena.
Aadamin lankeemusken seurauksena synti tuli maailmaan.- vm45
tammi23 kirjoitti:
Jumalan luoto on pohjimaltaan hyvä,ihminen sen turmeli lankeemksen seurauksena.
Aadamin lankeemusken seurauksena synti tuli maailmaan.Kyse oli juutalaisuudesta, sen uskonopissa ei ole perisynnin käsitettä. Siksi juutalaiset eivät tarvitse armon eivätkä pelastuksen oppejakaan.
vm45 kirjoitti:
Kyse oli juutalaisuudesta, sen uskonopissa ei ole perisynnin käsitettä. Siksi juutalaiset eivät tarvitse armon eivätkä pelastuksen oppejakaan.
juutalaiset tarvitssevat armoa siinä missä muutkin kanskunnat.
- vm45
tammi23 kirjoitti:
juutalaiset tarvitssevat armoa siinä missä muutkin kanskunnat.
Juutalaiset eivät mieti mitä tarvitsevat tai eivät tarvitse, vaan jättävät koko asian Jumalan käsiin.
Mietitäänpä vielä tuota perisyntiä, jota juutalaisten uskossa ei ole. Ihminen on Jumalan luomana pohjimmiltaan hyvä, eikä luonnostaan paha ja synnin turmelema kuten kristinuskossa.
Jeesus, joka oli syntyperältään juutalainen, sovitti ristinkuolemalla perisynnin. Hän ratkaisi siis ongelman, jota ei edes ollut!
Mutta kun ratkaisuun keksittiin ongelma, syntyi kokonaan uusi uskonto - kristinusko. Eikös vaan olekin aika ovelasti kehittynyt uskonoppi. vm45 kirjoitti:
Juutalaiset eivät mieti mitä tarvitsevat tai eivät tarvitse, vaan jättävät koko asian Jumalan käsiin.
Mietitäänpä vielä tuota perisyntiä, jota juutalaisten uskossa ei ole. Ihminen on Jumalan luomana pohjimmiltaan hyvä, eikä luonnostaan paha ja synnin turmelema kuten kristinuskossa.
Jeesus, joka oli syntyperältään juutalainen, sovitti ristinkuolemalla perisynnin. Hän ratkaisi siis ongelman, jota ei edes ollut!
Mutta kun ratkaisuun keksittiin ongelma, syntyi kokonaan uusi uskonto - kristinusko. Eikös vaan olekin aika ovelasti kehittynyt uskonoppi.Me tiedämme, että laki on hengellinen. Minä sitä vastoin olen turmeltunut ihminen, synnin orjaksi myyty. Room.7:14
Miten siis on? Olemmeko me muita parempia? Emme lainkaan. Olen jo esittänyt sen syytöksen, että kaikki, niin juutalaiset kuin kreikkalaisetkin, ovat synnin vallassa. Room 3:9
Kristin usko ei pelasta,pitäisi se ymmärtää. Jeesus on se joka pelastaan.- EriväKanta
vm45 kirjoitti:
Juutalaiset eivät mieti mitä tarvitsevat tai eivät tarvitse, vaan jättävät koko asian Jumalan käsiin.
Mietitäänpä vielä tuota perisyntiä, jota juutalaisten uskossa ei ole. Ihminen on Jumalan luomana pohjimmiltaan hyvä, eikä luonnostaan paha ja synnin turmelema kuten kristinuskossa.
Jeesus, joka oli syntyperältään juutalainen, sovitti ristinkuolemalla perisynnin. Hän ratkaisi siis ongelman, jota ei edes ollut!
Mutta kun ratkaisuun keksittiin ongelma, syntyi kokonaan uusi uskonto - kristinusko. Eikös vaan olekin aika ovelasti kehittynyt uskonoppi.Minusta on perusteltua väittää, että ihminen ei ole "perimmältään" sen parempi kuin mikään muukaan laji, eikä varhaiskehityksen ajan monille lajeille tyypillinen viattommuuden vaikutelma sitä muuta. Vai ovatko lasten kateudelta, väkivaltaisuudelta ja itsensä korostamiselta vaikuttavat piirteet pelkkää väärinymmärrystä, mielestäsi? Eläinten maailmassa on omat lakinsa, lajista riippuen, mutta koska niillä ei nykytiedon mukaan ole kykyä abstraktiin ajatteluun, niitä olisi turha syyttää synnistä. Mutta kyllähän ihminen opettaa koirallekin, mikä on oikein ja mikä väärin, ts. koirasta puhuttaessa on kyse käyttäytymissäännöistä eikä tietenkään synnin kitkemisestä.
- Paljon-samaa
EriväKanta kirjoitti:
Minusta on perusteltua väittää, että ihminen ei ole "perimmältään" sen parempi kuin mikään muukaan laji, eikä varhaiskehityksen ajan monille lajeille tyypillinen viattommuuden vaikutelma sitä muuta. Vai ovatko lasten kateudelta, väkivaltaisuudelta ja itsensä korostamiselta vaikuttavat piirteet pelkkää väärinymmärrystä, mielestäsi? Eläinten maailmassa on omat lakinsa, lajista riippuen, mutta koska niillä ei nykytiedon mukaan ole kykyä abstraktiin ajatteluun, niitä olisi turha syyttää synnistä. Mutta kyllähän ihminen opettaa koirallekin, mikä on oikein ja mikä väärin, ts. koirasta puhuttaessa on kyse käyttäytymissäännöistä eikä tietenkään synnin kitkemisestä.
"koska niillä ei nykytiedon mukaan ole kykyä abstraktiin ajatteluun, niitä olisi turha syyttää synnistä. Mutta kyllähän ihminen opettaa koirallekin, mikä on oikein ja mikä väärin, ts. koirasta puhuttaessa on kyse käyttäytymissäännöistä "
Abstraktia tai konkreettista, kokeissa on kuitenkin havaittu, että koira menee opettamatta sen ihmisen luokse, jonka ovat nähneet käyttäytyvän reilusti, eikä sen luokse, jonka ovat nähneet käyttäytyvän epäreilusti. Eli ne suosivat aivan opettamatta reiluutta. Omissa yhteisöissään myös koirilla on oma maineensa samoin kuin ihmisilläkin, ja onkin jonkinlaista rasismia sanoa, että vain ihmisillä kyse on moraalista. Kuten ihmisissä, myös muissa eläimissä on yksilöitä, jotka auttavat pulaan joutuneita ja suorittavat aktiivista itsehillintää, ja niitä jotka eivät sellaista harjoita.
- MEläjä
Uskonnot ovat olleet kautta historian mainio keino manipuloida ihmistä ja ihmiskuntaa.
Jeesus voisi sanoa tähän hyvin nasevia kommentteja?
Jonkinmoinen päivitys olisi kuitenkini tarpeellinen, eli kuinka paljon on ihmisiä tapettu uskoon ja uskottomuuteen vedoten?
Sanomattakin on selvää että kirkon käyttämä valta on suunnaton.
Pitää erotella uskonnot ja usko.- päivittäjät
"Jonkinmoinen päivitys olisi kuitenkini tarpeellinen, eli kuinka paljon on ihmisiä tapettu uskoon ja uskottomuuteen vedoten?
Sanomattakin on selvää että kirkon käyttämä valta on suunnaton."
Joten annetaas Mauri Viksteenin edes hiukan meitä päivittää :
http://www.saarnatuoli.net/?page_id=35
tästä linkistä löydät lisää Mauri Vikstenin saarnoja http://www.saarnatuoli.net/?page_id=35 - MEläjä
Miksi postaat palstalle tuollaista materiaalia, joka oli keskiajalle päivitetty?
Uskonnot ja usko on kaksi eri asiaa, jumaluus löytyy meistä itsestämme ilman uskontoja. - Jeesus-ei-mussutanut
MEläjä kirjoitti:
Miksi postaat palstalle tuollaista materiaalia, joka oli keskiajalle päivitetty?
Uskonnot ja usko on kaksi eri asiaa, jumaluus löytyy meistä itsestämme ilman uskontoja.Mat 4:-> Sitten Henki vei Jeesuksen ylös erämaahan perkeleen kiusattavaksi. Ja kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, tuli hänen lopulta nälkä.
Silloin kiusaaja tuli hänen luoksensa ja sanoi hänelle: "Jos sinä olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi."
Mutta hän vastasi ja sanoi: "Kirjoitettu on: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.'"
Silloin perkele otti hänet kanssansa pyhään kaupunkiin ja asetti hänet pyhäkön harjalle ja sanoi hänelle: "Jos sinä olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas; sillä kirjoitettu on: 'Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta', ja: 'He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi.'"
Jeesus sanoi hänelle: "Taas on kirjoitettu: 'Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi.'"
Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi hänelle: "Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua."
Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman.'" Silloin perkele jätti hänet; ja katso, enkeleitä tuli hänen tykönsä, ja he tekivät hänelle palvelusta."
Jeesus vastasi saatanalle aina Mooseksen jo ammoin kirjoittamilla sanoilla ja Jeesus tuli erämaasta täynnä Jumalan voimaa ja viisautta. - Erämaassa
Jeesus-ei-mussutanut kirjoitti:
Mat 4:-> Sitten Henki vei Jeesuksen ylös erämaahan perkeleen kiusattavaksi. Ja kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, tuli hänen lopulta nälkä.
Silloin kiusaaja tuli hänen luoksensa ja sanoi hänelle: "Jos sinä olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi."
Mutta hän vastasi ja sanoi: "Kirjoitettu on: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.'"
Silloin perkele otti hänet kanssansa pyhään kaupunkiin ja asetti hänet pyhäkön harjalle ja sanoi hänelle: "Jos sinä olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas; sillä kirjoitettu on: 'Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta', ja: 'He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi.'"
Jeesus sanoi hänelle: "Taas on kirjoitettu: 'Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi.'"
Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi hänelle: "Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua."
Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman.'" Silloin perkele jätti hänet; ja katso, enkeleitä tuli hänen tykönsä, ja he tekivät hänelle palvelusta."
Jeesus vastasi saatanalle aina Mooseksen jo ammoin kirjoittamilla sanoilla ja Jeesus tuli erämaasta täynnä Jumalan voimaa ja viisautta.Kun Jeesus oli erämaassa yksin Saatanan kanssa, jonkun täytyi kirjata tapahtumat muistiin. Siihen on vain kaksi vaihtoehtoa.
Kumpi heistä kirjoitti? - luizifer
Erämaassa kirjoitti:
Kun Jeesus oli erämaassa yksin Saatanan kanssa, jonkun täytyi kirjata tapahtumat muistiin. Siihen on vain kaksi vaihtoehtoa.
Kumpi heistä kirjoitti?Saatanalla on tekemistä järjen valon ja kirjallisen ilmaisun kanssa. Jesse on enempi suusanallinen veikkonen. Kova puhumaan hän, ite olen kirjallisempi.
- luizifer
Erämaassa kirjoitti:
Kun Jeesus oli erämaassa yksin Saatanan kanssa, jonkun täytyi kirjata tapahtumat muistiin. Siihen on vain kaksi vaihtoehtoa.
Kumpi heistä kirjoitti?Nyt puhuin tuosta nasaretin jeesuksesta, joka on hyvä puhumaan. Saatana on myytti, jonka esikuvana on mm. eräs roomalainen jumala lucifer.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244772
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333553Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543444Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203350Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232950Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282690Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint142370Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162360MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142185Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S331774