Kyllä täytyy sanoa tuosta....

...YLE,n toiminnastakin sen verran, että miksi sinne pitää roudata tuollaisia "räkättirastaita" niinku Roosa Meriläinen kommentoimaan jotakin asiallisia hallituksen hankkeita?

Se olisi varmasti jonkun vieraan valtion etu, jos tuollaisia vitunvirkkaajia olis suomessa päättäjinä.
370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mikähän olisi, varsinkin tämän hallituksen "asiallinen" hanke. Sellaisia ei juurikaan ole näkynyt, eikä kuulunut. Eriasteisia hölmöilyjä ja maata tuhoavia hankkeita kylläkin on ollut ja menossa.
Se on totta, että niitä kommentoimaan, on Meriläinen hiukan omituinen valinta.

Äänestä

Tausta vaikuttaa. Rosa Meriläinen näytteli 1990-luvun alussa Yleisradion sarjassa Metsolat sekä kihlautui 2000-luvulla Simo Frangenin kanssa, joka oli jo pitkään vetänyt Yleisradion radio-ohjelmaa Alivaltiosihteeri ja televisio-ohjelmaa Maailman ympäri. Vaikka näistä kaikista ohjelmista on jo aikaa (tosin Metsolat on taas nähtävissä Ylen Areenassa), Meriläinen lasketaan yhä Yleisradion omaksi perheenjäseneksi. Kantaahan Yleisradio usein studioon vanhempiakin haamujaan. Myös siedettävä ulkonäkö, poikansa jännä nimi Frans ja pikkutuhma rintanappi muutaman vuoden takaa eduskunnasta auttavat siinä, että Meriläisen kasvot pysyvät tv-yleisön muistissa.

Äänestä
  • Kyllä Meriläinen tuohon yhtä hyvin sopii kuin Matti Apunen jonka hieman kärjistettyjä mielipiteitä tässä yleisen hyminän maassa on aina ilo kuunnella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


killministeri kirjoitti:

...YLE,n toiminnastakin sen verran, että miksi sinne pitää roudata tuollaisia "räkättirastaita" niinku Roosa Meriläinen kommentoimaan jotakin asiallisia hallituksen hankkeita?

Se olisi varmasti jonkun vieraan valtion etu, jos tuollaisia vitunvirkkaajia olis suomessa päättäjinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu