Väärän tiedon levittäminen ja valehtelu...

kun se mahdollisesti edistää uskonlahkon agendaa.

Onko se hyväksyttävää?

Uskonlahkon valtaapitävien mielestä on täysin hyväksyttävää esittää "valkoisia valheita", koska Raamatun satukirjassakin kehotetaan olemaan viekkaita kuin käärmeet samalla kun naamioidutaan viattomiksi kyyhkysiksi. Kaksinaamainen kieroilu on siis hyväksyttävää?

Näyttää vahvasti siltä, että valehteleminen ja totuuden vääristeleminen sekä valheellisen tiedon levittäminen ovat hyväksyttäviä varsinkin silloin, kun kyseessä on jonkun uskonnollisen yhteisön tai yhteisön hierarkian yläpäässä vaikuttavien yksilöiden etu.

Ihmisiä on kautta aikain peloteltu kaikenlaisilla taikauskoisilla tarinoilla. Lapset ovat herkkäuskoisuudessaan olleet tulilinjalla, kun vanhemmat ovat keksineet keinoja saada lapsi toteuttamaan vanhempiensa toiveita.

Suomessa lapsia on mm. entisaikaan peloteltu sillä, että jalkoja ei saa roikottaa sängyn laidan yli, koska sängyn alla elävä maahinen voi käydä näykkimässä lapsen varpaita. Tällä pelottelulla pyrittiin lapsi saamaan vuoteeseen makaamaan nopeasti niin, ettei hän jäisi sängyn reunalle istumaan ja vitkuttelemaan nukkumaanmenoaan. Lapsia on myös peloteltu sillä, että ellei lapsi ole kiltisti, niin jouluna pukki ei tuo lahjoja, vaan kimpun risuja.

Uskonnon nimissä ihmisiä on peloteltu taikauskoisilla tarinoilla mm. helvetillä ja jumalan armottomalla vihalla. Ellet tee niin ja näin, niin joudut jumalien vihan kohteeksi ja joudut kärsimään helvetin tuskia.

Kaikella pelottelulla on yhteinen päämäärä. Sillä pyritään saamaan ihminen alistettua jonkun valtaapitävän tahon nöyräksi ja kuuliaiseksi palvelijaksi. Uskonnollisissa yhteisöissä valtaapitävien henkilöiden valehtelulla on luonnollisesti selkeä motiivi, joka on raha ja maallinen mammona ja sen kerääminen herkkäuskoisia hyväksi käyttäen.

6

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minun 58- vuotiaan henki saattaa olla tallella siksi että äiti valehteli talomme lähellä kulkevan vesiojan -johon laskettiin kaupungin jätevedet -ei se puro ollut, mutta ei jokikaan-
      Äiti valehteli että siinä "Rompussa" vedessä asuu "Näkki-mörkö" joka vie mennessään.
      Hän sitten lopetti minun vahtimisen, kun ensin totesi että pelkään riittävästi Näkki-mörköä, että uskalsi olla varma etten mörkö pelkoni vuoksi mene jätevesiojan lähelle.

      Helvetillä pelottelu ei herätä rakkautta, ja on siksi väärä tapa lähestyä kristinuskon edistävää asiaa.
      Sadistisella Jumalalla pelottelu ei vetoa rakkaudessa. Maailmassa olisi paljon enemmän Jumalan rakastajia, jos ikuisella piinalla ei olisi ihmisiä peloteltu.

      Synnin palkka on kuolema, ja vanhurskaan palkka on elämä; Room 6:22-23, Ilm 20 luku.

      t. jarinhotelli

    • Lahkon.orjan.kohtalo

      Väärän tiedon levittäminen ja valehtelu ovat sallittu vain lahkon johtajille ja pastorikunnalle. Rivijäsenen pitää pysyä pastorinsa nuhteessa ja kurissa ilman kahvia ja konjakkia avoimena ja rehellisenä.

    • aloittajan.agendaa

      Aloittajalla on sielumaisemassa adventti- ongelma, mistä poikapoloinen ei pääse ikinä eroon.
      Voi hyvät pojat, miten se vie ihmisen lapselliseksi, että jaksaa kuluttaa aikaansa tällaisen perässä ajasta toiseen. Ei ole kovin hääppöinen elämä tuokaan.

    • pyhpyhjapyh

      Aloittajan valheet eivät hetkauta yhtään.

      • pyhpyhjapyh

        Valheesi ei hetkauta.


    • Yksi-usko

      Ei pidä yleistää. Toiset pelottelevat toiset taas eivät sitä tee. Esim. meillä ei ole ollut "pelottelulinjaa", vaan on kerrottu niin kuin asiat on. Luulen, että pelottelulla lopulta on päinvastainen vaikutus, kun lapsi kasvaessaan huomaa, että häntä on huijattu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1713
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      55
      1123
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      438
      1094
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1023
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      801
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      782
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      730
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      675
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe