Kasteesta, uskosta ja pahuudesta

"Joka uskoo ja on kastettu pelastuu". Tuo upea ja aina kuin musiikkia korvilleni papin lausuma toistuu muistoissani ja mielessäni kuin suloinen ja taivaallinen toteamus realiteeteista luterilaisen kirkon tunnustuskirjoista ja raamatusta. Siis sellainen tulee usein mieleen vapauttavana kirkkauden totuutena heikkojen ihmisten kylmässä kierossa maailmassa, jossa hyvää on liian vähän ja ihmisten sydämistä pulppuavaa pahuutta iljettävän ylitsevuotavasti.

Rehellisten suomalaisten maassa, "maailman alhaisimman korruption maassa" on runsainmäärin pahuutta. Ehkä enemmänkin kuin monissa köyhissä tai varakkaissa maissa.
Monipuolisesti, monialaisesti ja syvälle sekä laajalti ulottuva pahuus on vain ehkä pyritty turhamaisuudessa kierosti kätkemään hienoksipuetun esiripun taa. Mutta, silti kuvottava ja kilometrienpäähän haiseva realiteetti sikamaisuuksista ja alinomaan raskaalla hengityksellä rehellisyydestä ja jaloudesta julkimainitseminen... Omaa samalla kykenemättömyyttä nähdä omia ongelmiaan ja itseään sellaisena kuin on. Siis, yksilötasoilla ja yhteisöissä. Kykenemättömyyttä nähdä malka omassa silmässä on yleistä. Me kaikki ihmiset olemme näkyvästi heikkoja, syntisiä ja rajallisia. Ongelmien näkemättömyys johtuu siitä kun ihmiset pelkäävät näkevänsä itsensä sellaisena kuin todellisesti itse ovat ja omat ongelmansa todellisesti. (Raamatun valossa, totuuden kuvastimen edessä)
Vasta sen jälkeen voi auttaa jonkinverran toisia tai voi astua kohti todellista näkemistä ja totuudenmukaisuutta kun oikeasti "näkee" ja ei ole niin sokea. Ihmiset tekevät myös usein tahtomattaan pahaa vaikka tarkoitus on tehdä hyvää ja auttaa toisia.

Armottomat ylpeät petojen kidat auki ammollaan puhuen ja ajatellen kanssaihmisistä vain pahaa ja itsessään ylitsevuotavasti hyvää, perkeleen ovelissa juonissa, antautumalla pahanvälikappaleeksi armottomuudessa. Jos on itse saanut Luojalta paljon syntejä anteeksi niin miksi pitää olla armoton toisille ihmisille. Ja kuin löisi toisen kuoliaaksi miekalla armottomasti ja syyttäen toista ja iloiten toisen vuotavasta verestä "hyväsydämisenä syyttäjänä."
Tavanomaisesti kauniiksipuettujen ja jaloiksi koristeltujen hyvien aikomusten takaa paljastuu valitettavan usein ylirajojen meneviä yliampuvia "pahoja takapiruja" ja "ylpeää heittäytymistä perkeleen marttyyriksi." Itsensä korottamista hyväntahtoisena syyttäjänä likaamalla itseään toisten synneillä, verratessa itseään heikoillaoleviin syntisiin ja ei koskaan itsensä yläpuolella oleviin vuosikymmenten kokemuksella viisastuneisiin opinahjojen tietäjiin. Luojalta saatua armoa ei annetakaan tuottaa hedelmällisesti toisille ihmisille vapauttavana armona ja ilona. Vaan saatua armoa ja lahjoja käytetäänkin ahneasti pahaan ja ihmisten ylenkatsomiseen, syyttämiseen ja omavanhurskauteen tehdessä itsestä toisia parempaa ja harhaisesti ansaiten omaa pelastusta omilla ansioilla. Syyllisyys, pahuus ja heikkous löytyy useasti itsensä ulkopuolelta ja hyvyys, jalous, rehellisyys, hyväsydämisyys, ahkeruus, nöyryys harhaisesti ylpeydessä ja valheessa itsestä. Kieroa kieroa kieroa kieroa kieroa kieroa kieroa. Pahuutta pahuutta pahuutta pahuutta pahuutta pahuutta pahuutta.

Niin siitä kasteesta vielä, ymmärtääkseni kaste suojaa paljolti demoneilta elämänaikana. Ja jos uskoo Jeesukseen (sekä on myös kastettu) niin pelastuu. Kaste on tärkeä sakramentti.

(Matt. 28:19)
"Menkää kaikkeen maailmaan, opettakaa kaikkia pakanoita ja kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen."

(Mark. 16:16)
"Joka uskoo ja kastetaan pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."

Tietysti elämänetsikkoaika on käytettävä oikein, ikuinen helvetti ja taivas on olemassa. Me kaikki ihmiset teemme Viimeisenä Tuomiopäivänä tilin kaikesta synnistä mitä olemme tehneet ja hyvistä sekä pahoista teoista ja tekemättä jättämisistä. Kyllähän Jumala armahtaa ja rakastaa syntisiä, Herra Jeesus Kristus sovitti kaikkien ihmisten synnit, kaste suojaa ja uskosta vanhurskas saa elää jne. Mutta, me emme saa tehdä syntiä ja vääryyttä.