Ateistit ja islam

Hyvin usein näkee kirjoitettavan, että me ateistit suosisimme islamia. Mikä on teidän kanssa-ateistien kanta aiheeseen?

Itse näen islamin kristinuskoa suurempana pahana nykyään, mutta sillä erotuksella kuitenkin että toisin kuin ns. alt-right-ateistit en suosi konservatiivista arvomaailmaa, joka on hyvin vahvasti kristillisperäistä eikä siten eroa käytännössä kuin pinnallisesti islamismista. Arvostankin suuresti sellaisia ex-muslimi ateisteja kuin Ayaan Hirsi.
8152
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

rauhan uskonto on toki nimensä veroinen

Äänestä
  • Ehkä kveekarien "uskonsuunta". Järjestö sai Nobelin rauhanpalkinnon 70 vuotta sitten.
    Luulisin, että he edustavat melko maltillista uskontoa.

    1Äänestä

Näkisin asian niin, että jos pitävät uskontonsa omana tietonaan (koskee myös muita uskontoja) ja noudattavat lakia (koskee myös muita uskontoja) niin asia ei ole minulle ongelma. Kristinuskoa tulee eniten arvosteltua sen vuoksi että se on suomessa kuitenkin valtauskonto, mutten ole muitakaan arvostelussa syrjinyt.

Äänestä
  • Juurikin näin.

    Äänestä

Islam on oikeastaan siinä tilassa, jossa kristinusko oli keskiajalla. Ainoa oikea tie on maallistuminen, mutta vaikealta näyttää.

Jos Lähi-Idässä ei olisi öljyä, kukaan ei alueen kiistoista piittaisi. Aikanaan, kun öljy loppuu tai merkitys vähenee, alueen kohtalo on äärimmäisen karu.

3Äänestä

Ilmeisesti sana - radikalisoituminen on saanut uuden merkityksen kun puhutaan terroriteoista.
minusta radikaali-islam ei oikein rimmaa. Pitäisikö käyttää jotain muuta sanaa höyrypäiden teoista?

Äänestä

Palstalla tulee useimmiten kirjoiteltua kristinuskosta ja kristityistä siitä yksinkertaisesta syytä, että eiväthän täällä muiden uskontojen edustajat juuri koskaan mitään kirjoita.

Fundamentalistisen ääri-islamin aiheuttamista teoista voi lukea päivittäin uutisista, joissa ei koskaan ole mitään hyvää sanottavaa siitä aiheesta, tietenkään. Kuten ei minullakaan tietenkään koskaan ole.

Minulla on ollut työtovereina parikin muslimia, jotka olivat yllättävänkin asiallisia ja mutkattomia heppuja. Hoitivat työnsä kunnolla eivätkä pitäneet meteliä itsestään eivätkä uskonnostaan, eivätkä olleet tippaakaan kiinnostuneita minun uskonnollisista mielipiteistäni.

Siis aivan toisin kuin ne jotkut hihhulit joiden kanssa olen myös valitettavasti joutunut työskentelemään. Ja jotka eivät yleensä kyenneet tekemään tai sanomaan mitään ilman että mukaan olisi vedetty myös heidän uskontonsa ja jumalansa, jota piti väen väkisin tyrkyttää ja tuputtaa minullekin jatkuvasti. Erittäin tympeää ja vastenmielistä porukkaa.

Äänestä

Samaan jumalaanhan nuo islamilaiseet uskovat juutalaisen ja kristittyjen kanssa. Mitä nyt palvontamenoissa on eroa.

Mitä näistä yksikin tekee vääryyttä jumalansa nimissä ovat he kaikki siihen syyllisiä koska palvovat samaa jumalaa. Asia on yksinkertainen ja suoraviivainen. Jos kuulut rikollisjärjestöön olet rikollinen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Supi-Sepi kirjoitti:

Hyvin usein näkee kirjoitettavan, että me ateistit suosisimme islamia. Mikä on teidän kanssa-ateistien kanta aiheeseen?

Itse näen islamin kristinuskoa suurempana pahana nykyään, mutta sillä erotuksella kuitenkin että toisin kuin ns. alt-right-ateistit en suosi konservatiivista arvomaailmaa, joka on hyvin vahvasti kristillisperäistä eikä siten eroa käytännössä kuin pinnallisesti islamismista. Arvostankin suuresti sellaisia ex-muslimi ateisteja kuin Ayaan Hirsi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu