Tai sitten vietän sen yksin. Edes kavareiden seura ei tunnu enää miltään, kun on kohdannu kaltaisensa. Jos kertoisin kuinka paljon olen kaivannut, uskoisitko, ottaisitko vastaan, olisitko lempeä?
Tahtoisin viettää vapun kainalossasi
miehelleviisaammalle
4288
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Toyta kai.
Lopeta jossittelu ja tee asioita. Niitä josseja ei kuule kukaan.
Enpä teekään mitään. Muistin juuri, kuinka hän kerran kehui kaveriani baarissa silmieni edessä. Joten ei hän välitä minusta. En ota häneen yhteyttä ikinä.
Enää ei ole mahdollisuutta tehdä mitään. Hänellä ei ole enää muuta tarvetta kuin saada olla yksin, että selviää takaisin elämään ja rupeaa voimaan paremmin. Hänellä ei ole koskaan ollut mitään pakkoa saada minkäänlaista suhdetta kenenkään kanssa.