Mielestäni uskoon kuuluu oikea itsensä tunteminen ja oikea Jumalan tunteminen. Kristinuskossa itsensä tunteminen merkitsee tunnustamista että ei ole täydellinen vaan syntiä eli pahaa tehnyt ja Jumalan tahdon rikkonut. Edelleen ihminen vähitellen ehkä oivaltaa Jumalan koulussa ettei voikaan tulla paremmaksi: -Mä oon mikä oon e voi muuksi tulla hän voi rallattaa täydellä syyllä sydämestään ja vilpittömästi. Niin hän ei ole vain osa syntinen vaan kokonainen ehyt pelkkä syntinen joka ei voi itseänsä parantaa. Tämän itsetunnon hyväksyy myös Luojamme. Kärsimme nimittäin perisynnin seurausta tässä emmekä voi muuksi tulla.
Juuri tämän tähden täytyi Jeesuksen tulla, Jumalan oman Pojan että hän olisi meille kokonaan syntisille kokonainen Vapahtaja.
Suostutaan olemaan kokonaan syntisiä joilla on kokonainen Vapahtaja. Molemmat yhtä todellisia. Tätä on usko Jeesukseen Tätä on evankeliumin iloinen sanoma. Uskotko sinäkin näin?
Juuri tämän tähden täytyi Jeesuksen tulla, Jumalan oman Pojan että hän olisi meille kokonaan syntisille kokonainen Vapahtaja.
Suostutaan olemaan kokonaan syntisiä joilla on kokonainen Vapahtaja. Molemmat yhtä todellisia. Tätä on usko Jeesukseen Tätä on evankeliumin iloinen sanoma. Uskotko sinäkin näin?
Vastaukset 4
Vanhimmat
en.
Kyllä, uskon asioiden olevan näin. Olen monta kertaa joutunut sen tosiasian eteen, että yritänpä sitten miten vain välttää syntiä, aina siihen kuintenkin lankean....itseni pelastajaksi minusta ei siis todellakaan ole, siksi laitankin toivoni ja uskoni Herraan Jeesukseen Kristukseen.
voisiko sillä olla merkistystä, millä mielellä (sydän) syntiin lankeaa? Tunteeko siitä riemua vai onko surullinen..
Kyllä sitä vastaan silti pitää yrittää taistella, vaikka se on totta, että harvassa on ne, jotka eivät lankea - veikkaan.
Itse olen myös huomannut, että alan vakuuttaa itselleni, että ei se olekaan syntiä vaikka omatunto siitä värähteleekin. Se ei ole oikein ajatella niin, vaan luulenkin, että se on juuri sitä saatanan omenan tarjontaa. Asia vaivaa itseäni, mutta rehellinen pitää olla Jumalalle, sillä mikään ei jää salatuksi.
Tässä on noussut esille heikkoutemme. Synti elää meissä ja saa meidät lankeamaan uudestaan. Missä synti nitistetään? Jeesus osoittaa sen - ristillä. Myös meidän syntimme nitistetään ristillä. Mikään muu kuin ristin rakkauden oivaltaminen ja kokeminen ei voi tehdä syntiä niin inhottavaksi että sydämemme siitä luopuu. Synti nitistetään armolla. Oletko samaa mieltä?