Raekuurojen ja myrskytuulen innoittamina lähdimme katsomaan joskos vuokot kukkivat kävelypolkumme varrella. Ensimmäinen pysähdys jo heti kotiportilla josta piti poimia pois ikivanhojen portinpielikoivujemme porsimat risut. Samalla kävin katsastamassa pihan yläreunaan viime keväänä suunnittelemani kedon tilanteen: kukansiemenet olivat kai kuivaneet tai eivät olleet ehtineet kukkia siementämiseen asti, koska ainoo mitä siellä näkyi kolme sinivuokkoa. Ei minun istuttamiani. Taidan unohtaa koko ajatuksen.
Ankarassa sivutuulessa kävelimme ison tien yli ja jatkoimme kapeaa hiekkatietä jossa ei kulje autoja vaikka autotie onkin. Aurinko paistoi heleästi ja lämmitti ja linutkin visertelivät. Sitten poikkesimme metsäpolulle joka vie joenrantaan ja grillipaikalle kosken rannalle. Näsiät kukkivat tukinuittokanavan suulla lehdossa. Juttelimme hetken kahden vaeltajan kanssa jotka olivat pysähtyneet rinkkoineen tekemään lounasta avotulella. Sitten seurasimme kanavaa polkua myöten jonka molemmin puolin kukkivat sinivuokot ja valkovuokot. Välillä satoi ankarasti rakeita ja välillä paistoi aurinko. Heräävä luonto, lintujen laulu, kevään ensimmäiset kukat....
***
Tultuamme kotiin laitoin e-mailia kiinteistövälittäjälleni Colombiaan. Myyntiin.
(Sarjassa alakoululapsen äidinkielen aine pakollinen aihe: kevään merkkejä luonnossa. )
Kävelyllä keväisessä metsässä
16
279
Vastaukset
Onko tämä blogi jo Facebookissa?
Vai laitatko tämän jälkeen?
H.Ei, tää luonto-ohjelma on vain tänne tarkoitettu. Haluan keskustelua sinivuokoista, valkovuokoista ja näsiästä. Ja keväisen luonnon kauneudesta. Jos joku saa näistä aiheista riidan aikaan, niin jo on ihme.
Paloma.se.co kirjoitti:
Ei, tää luonto-ohjelma on vain tänne tarkoitettu. Haluan keskustelua sinivuokoista, valkovuokoista ja näsiästä. Ja keväisen luonnon kauneudesta. Jos joku saa näistä aiheista riidan aikaan, niin jo on ihme.
"Paloma.se.co"
Miksi sitten kirjoitit blogia?
Vessa-reissu puuttuu, ruoan-laitto, kauppa-reissu?...
H.- hehehehee
hunksz kirjoitti:
"Paloma.se.co"
Miksi sitten kirjoitit blogia?
Vessa-reissu puuttuu, ruoan-laitto, kauppa-reissu?...
H."hunksz"
Hyvä huomio. Mutta yksi sinulta puuttuu puutelistastasi. Nimittäin Palomalta puuttuu rakastelu, Aina ja joka blogista. Epäilys herää......etteivät ollenkaan sitä tee...... hehehehee kirjoitti:
"hunksz"
Hyvä huomio. Mutta yksi sinulta puuttuu puutelistastasi. Nimittäin Palomalta puuttuu rakastelu, Aina ja joka blogista. Epäilys herää......etteivät ollenkaan sitä tee......"hehehehee"
Vain minä saan kiusata Palomaa.
Huomautan lisäksi että kommenttisi tyylisillä kirjoituksilla käkättävät ainoastaan kakarat.
H.
- ilmatar_
Valkovuokkoja ei vielä ollut, mutta sinivuokkoja kyllä. Etsiskelin myös korvasieniä, ei vielä niitäkään.
Rupikonna kyykisteli polulla, ruskeisiin neulasiin maastoutuneena. Paistatteli auringonpaisteessa. Onneksi en astunut päälle. Mustaherukanoksia maljakkoon vihreää pukkaamaan ja jopa tuoksuu kesäiselle.
Etenkin kun oksia käsillä hivelee.Idän sinililjat kukkii kiviaitojen vieressä .
Oikein mielenkiintonen kevään merkki on etupyörästä lentävä vesisuihku kun rännässä polkee.
Se kimaltaa oikein nätisti.koti-kiusattu kirjoitti:
Idän sinililjat kukkii kiviaitojen vieressä .
Oikein mielenkiintonen kevään merkki on etupyörästä lentävä vesisuihku kun rännässä polkee.
Se kimaltaa oikein nätisti.Täällä on kevät myöhässä, tänään huomasin ensimmäisiä "helmi-orvokin" alkuja.
Pellolla on varjoisessa paikassa jopa lunta.
Leskenlehtiä näkyy joen rannoilla.
Halkomakoneen ääni ja isot puupinot ovat varma kevään merkki.koti-kiusattu kirjoitti:
Idän sinililjat kukkii kiviaitojen vieressä .
Oikein mielenkiintonen kevään merkki on etupyörästä lentävä vesisuihku kun rännässä polkee.
Se kimaltaa oikein nätisti.Idän sinililjat? Scilla? Kiitos sinulle suomenkielisestä nimestä . Minulla kanssa kukkii ne samat puskien juurella ja pensasaidan vieressä.
- mimmimum-..mi
Kevään eteneminen on pysähtynyt kuukauden takaiseen....tällä korkeudella...vaikka ei se minun silmiini siltä vaikuta....lintujen viserrys on tänäänkin ollut aika mahtavaa tuolla metsikössä...linnunpönttöön on tullut sinitiainen....eräs luontoihminen kenen kanssa tänään keskustelin ...sanoi että saa nähdä kun kiurut tulevat ...niin valloittako ne taas sinitiaisen kodit...
Yksi kevään merkki on iiiso jätelava yhden kerrostalon pihalla...sinne on rahdattu kaikkea tavaraa....ikkunastani näkee kuinka toisen romu on toisen aarre....eli lähtee myös lavalta tavaraa myös pois...- mimmimum-..mi
Myös...myös...puhuin kiurusta .. kun piti sanoa kirjosieppo...on kuulemma aikas röyhkeä menemään toisten pesään.
- ilmatar_
Unohdin mainita, että västäräkit ovat saapuneet.
Kylvin myös patty-pan -kurpitsan ja kesäkurpitsan siemenet tänään, ruukkuihin sisätiloihin ja aloitimme tomaatin ja kurkuntaimien koulaamisen viileämpiin tiloihin, mutta koska on vielä yöpakkasia niin joudumme kantamaan ne verannalta sisälle joka ilta ainakin parin viikon ajan vielä.
Sima on pullotettu; katsotaan miten onnistuu, eka kerta kun teen simaa. Viikon päästä pitäisi olla valmista.
End of BlogMökillä on lunta vielä todella paljon, keskustassa vaikuttaa kesäisemmältä. Ei puhettakaan edes leskenlehdistä vielä ainakaan täällä korvessa. Olen istutellut ruukkuihin siemeniä, en taida itsekään muistaa mitä kaikkea on tulossa.
Lintuja on eniten mitä ikinä on ollut, monenlaisia, varmaan satoja ruokapaikalla. Punatulkut yrittävät omia kaiken itselleen, välillä näkee tappeluakin. Ostin vielä 25kg linnunsiemeniä Lauantaina, myös rasvatankoja on aika monta varastossa odottamassa.Samettikukat ovat itäneet hyvin ja kasvavat reippaasti.
Minulla oli erinäisiä, erilaisia itse kerättyjä siemeniä pussissa pikku purkeissa odottamassa maalle kylvöä.
Poika kiukuspäissään heitti pussin lattialle ja siellä nyt ovat kaikki pikkusiemenet sulassa sovussa pussin pohjalla.
Taitaa tulla iloisen sekainen kukkapenkki, sithän sen näkee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5471787Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18877- 84873
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101806Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50719Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2707- 63705
- 63676
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74628- 65543