Tutkimustietoa alhaisten nopeusraj. hyödyistä?

437734

Jos puhutaan liikenneturvallisuudesta, löytyykö oikeasti tutkimustietoa siitä että alennetut nopeusrajoitukset vähentäisivät onnettomuuksia? Siis että tienpätkillä missä alennettu rajoituksia oikeasti turvallisuus paranisi parempaa vauhtia kuin pätkillä missä ei alennettu rajoituksia? Trendi toki on että kaikkialla turvallisuus paranee, mutta onko rajoitusten alentamisella mitään vaikutusta? Tosi mielenkiinnolla odotan linkkejä tutkimuksiin.

Tuntuu että lähes kaikkialla on viimeisten 10-15v aikana alennettua rajoituksia ja monessa paikassa ne ovat jo naurettavan alhaisia. Fakta taitaa olla että alennukset johtuvat hyvin pitkälti päättäjien paineista lepuutella kukkahattutätejä ja valtion paineista kerätä sakkotuloja. En ole koskaan nähnyt että viitattaisiin faktoihin että alemmat rajoitukset oikeasti parantaisivat turvallisuutta.

Täällä on viime aikoina keskusteltu paljon liioitellun alhaisista rajoituksista mikä on hyvä, asioita pitää kyseenalaistaa eikä saa antaa kukkahattutätien painostuksen tehdä liikenteestä matelevaa. Toimiva tieverkosto on tosi tärkeä isolle harvaanasutulle maalle missä useimmissa kaupungeissakin on surkea julkinen liikenne.

22

191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sorry.no.bonus

      Oho. Tänne ei saa enää laittaa linkkejä 😐

      • dippadaadappadii

        Ainahan on ollut niin, että viesti, jossa on pelkkä linkki, on sääntöjen vastainen. Toki en tiedä, minkälainen viesti on poistettu.

      • sorry.no.bonus
        dippadaadappadii kirjoitti:

        Ainahan on ollut niin, että viesti, jossa on pelkkä linkki, on sääntöjen vastainen. Toki en tiedä, minkälainen viesti on poistettu.

        Laitoin linkin, joka vei sivulle, jolla olisi vastaus avaukseen, ja kerroin, että linkki vie sivulle, jolla on vastaus avaukseen. Niin ei siis saa tehdä. Erikoinen linjaus.

        Eli avaajalle tiedoksi: tutkimuksia on, mutta niistä ei saa kertoa täällä. Mutta jos haukut muita mielisairaiksi, niin se on ihan ok.

    • perusasioitalistataan

      Ihan vain muutama perusfakta johon ei tutkimustietoa ei edes tarvita.

      - pienempi nopeus lyhentää pysähtymismatkaa
      - pienempi nopeus vähentää törmäysvoimaa
      - pienempi nopeus laajentaa terävänäkökenttää
      - pienempi nopeus helpottaa muiden ajonopeuksien arviointia
      - pienempi nopeus helpottaa tilanteisiin reagoimista

      Voisi sitten kysyä että onko noilla asioilla sitten kenties liikenneturvallisuutta parantavia vai haittaavia vaikutuksia?

      • Noilla on periaatteessa parantavia vaikutuksia, mutta...
        - pienempi nopeus ei ylläpidä vireystilaa
        - pienempi nopeus aiheuttaa ärsytystä sekä itsessä että muissa
        - pienempi nopeus hankaloittaa päätien ylityksiä ja vasemmalle kääntymisiä

        Pienemmällä nopeudella on siis liikenneturvallisuutta parantavia ja haittaavia vaikutuksia. Ainut, mistä voidaan olla varmoja on se, että on tosi turvallista jos auto ei liiku yhtään.

        Turvallisuuden lisäksi pitäisi kuitenkin miettiä muitakin näkökohtia, kuten kustannuksia. Nopeuksien laskeminen lisää suoraan ihmisten ja tavaroiden siirtämisen kustannuksia, minkä lisäksi se lisää ruuhkia, joiden kustannusvaikutusta (ja turvallisuusvaikutusta) on vaikeampi arvioida.

        On varmaankin olemassa suhteellisen optimaalinen nopeusrajoitus. Se mitä luultavimmin ei suurimmalla osalla tiestöä ole se, mikä siellä nyt on. Monissa paikoin pitäisi olla paljon nykyistä matalampi, monissa paikoin voisi olla merkittävästi korkeampi.

      • huuhaajuttu
        TheRat kirjoitti:

        Noilla on periaatteessa parantavia vaikutuksia, mutta...

        >> "- pienempi nopeus ei ylläpidä vireystilaa."

        Tuo on kyllä puppua. Jos tuo on totta joidenkin henkilöiden kohdalla, eivät he mielestäni ole tällöin edes sopivia ajoneuvon kuljettajiksi.

      • huuhaajuttu kirjoitti:

        >> "- pienempi nopeus ei ylläpidä vireystilaa."

        Tuo on kyllä puppua. Jos tuo on totta joidenkin henkilöiden kohdalla, eivät he mielestäni ole tällöin edes sopivia ajoneuvon kuljettajiksi.

        Tuo on totta kaikkien kohdalla. Jos joku ei huomaa eroa, HÄN ei ole sopiva ajoneuvon kuljettajaksi.

        Kokeilepa huviksesi pistää vakinopeudensäätimeen 50 km/h ja ajelet sitä 10 kilometrin suoraa, jossa muutoin olisi 100 km/h rajoitus. Jos ei ala väysttämään ja ajatus harhailemaan normaalia enemmän, on sinussa jotain vikaa.

        Eikä tuo vielä tietenkään ottanut kantaa siihen, että ajomatkat kestävät kauemmin.

      • peruskauraahantuo

        En usko että normaalitilanteessa tiputetaan rajoituksia 50 % joten ei tarvetta kokeiluun.

        Ajan sitä paitsi aina kun on mahdollista, vakionopeuden säädin säädettynä suurimpaan sallittuun todelliseen nopeuteen, oli suora tie tai ei. Ei väsytä eivätkä ajatukset harhaile sen enempää vakkari päällä tai ei ja oli nopeusrajoitus 60 km/h, 80 km/h tai 100 km/h tai jokin muu. Ihan normi suoritustaso on rajoituksesta riippumatta.

      • suomenliikenneonsyvältä

        Perusasiaa lisää:
        - pienempi nopeus = vietät enemmän aikaa liikenteessä = ajoneuvoja on samanaikaisesti enemmän liikenteessä = syntyy enemmän vaaratilanteita = tapahtuu enemmän onnettomuuksia.

        Toki huomioitava on se puoltava seikka, että onnettomuuksien aiheuttamat vauriot jäävät pienemmiksi, mutta niitä tulee enemmän. Todennäköisesti myös henkilövahingot jäävät vähemmäksi. Se on myös fakta, että pienemmällä nopeudella (siis hyvin alhaisissa nopeuksissa) turhautuminen kasvaa, mikä lisää muihin asioihin keskittymistä ja liikenteen huomioiminen jää vähemmälle.

        Liikenteen matematiikka ei ole pelkkää turvaväli-reaktioaika-laskentaa. Jos robotit ajaisivat, asia olisi toinen.

      • VäärinMeniLogiikkasi
        suomenliikenneonsyvältä kirjoitti:

        Hiljaisemmalla nopeusella kuljettajilla on paremmat mahdollisuudet välttää onnettomuudet koska esim. reagoinnille jää enemmän aikaa ja pysähtymismatkakin on lyhyempi vaikka autoja enemmän liineteessä olisikin. Teoriasi ei siis selvästikään pidä paikkaansa. Mistä muuten päättelit että hitaammalla nopeudella autoja olisi liike teessä enemmän? Eihön niitä ehdi samaan paikkaan yhtään normaalia enempää koska eivät ehdi sinne.

    • KansalaistenKiusaamista

      Totta turiset. Nopeusrajoitukset pitäisi olla jossain järkevässä suhteessa siihen, paljonko niillä ehkäistään vahinkoja ja paljonko tuhlataan aikaa autossa istumiseen: panos - tulos -periaate. Vastaavasti taas esim. terveydenhuollossa säästöjä toteutetaan aika matalalla kynnyksellä vaikka tiedetään, että siitä koituu sairauksien pitkittymistä ja sitä muodoin pahentumista ja ennenaikaisia kuolemia. Kuinka pienen säästön vuoksi ollaan valmiita lisääntyviin kuolemantapauksiin?

      Liikenteessä tuntuu olevan vuosi toisensa perään samat lääkkeet: ensin lasketaan nopeuksia vuosi vuodelta alemmaksi ja kiristetään valvontaa samassa suhteessa. Mistä niille ihmisille maksetaan jotka näitä suunnittelee? Itsekin osaan kopioida toisten tekemiä ratkaisuja.

      • vihreä_maailma

        Yhteiskunta pyrkii siihen että turha liikenne ja liikkuminen pois. Asumukset lähelle työmaata että voidaan kävellä, fillaroida tai käyttää julkisia. Perusideoinahan hyviä asioita.

      • KansalaistenKiusaamista

        Hyväksi todettu Neuvostoliittolainen malli kehittää valtiota ja järjestelmää, jossa järjestelmän etu ajaa ihmisen edelle jopa niin, ettei yksittäisen ihmisen elämänlaadulla tai ylipäänsä elämällä ole mitään arvoa tai ihmisen arvo nousee kun kuolo korjaa.

      • Tukehtukaa_vitutukseenne
        KansalaistenKiusaamista kirjoitti:

        Hyväksi todettu Neuvostoliittolainen malli kehittää valtiota ja järjestelmää, jossa järjestelmän etu ajaa ihmisen edelle jopa niin, ettei yksittäisen ihmisen elämänlaadulla tai ylipäänsä elämällä ole mitään arvoa tai ihmisen arvo nousee kun kuolo korjaa.

        Mitä hyötyä sinulle olisi siitä, että pääsisit 200 km:n matkan taivallettuasi perille kainalot stressistä märkinä 5 minuuttia aikaisemmin kuin rauhallisesti ilman stressiä tasaista nopeutta ajellut kanssa-autoilijasi. Se keskinopeus nimitäin putoaa yllättävän alhaiseksi normi liikenteessä. Eikä Räikkösen Kimikään aina pääse ohitse, vaikka raivoaisi autossaan tiimiradioon.

        Turha sakottaminen sen sijaan on pelkkää rahankeruutaa ja vittuilua. Ei noilla sakkorajojen laskemisilla ainakaan turvallisuutta paranneta. Katsokaas kun ne jotka eivät sakkoja ja veroja jaksa muutenkaan maksaa, aiheutavat suurimmat vahingot katsastamattomilla ja vakuuttamattomilla, verot pystyssä olevilla romuillaan. Amfetamiini- tai kaljapäissään. Ei se paljon tuota porukkaa rassaa, tuo sakkojen kiristys.

      • Tukehtukaa_vitutukseenne kirjoitti:

        Mutta nimen omaan rajoituksia nostamalla saataisiin myös normiliikenteessä keskinopeutta helpoiten ylöspäin (suurimman osan vuorokaudesta toki pääsee paljonkin ripeämmin perille, kunhan ei vain välitä rajoituksista niin hirveästi).

        Sitä paitsi sinä olet nyt sekoittamassa ripeän etenemisen ja kaahaamisen. Ei ripeä ajaminen tarkoita, että pitäisi stressata. Itse asiassa on paljon mukavampaa ja stressittömämpää ajaa, kun ei koko ajan tarvitse ajella jonossa, vaan hitaammasta edellämenijästä voi hurauttaa ohi seuraavassa ohituspaikassa. Ainut vähänkin stressiä aiheuttava tekijä on nopeussoutava junaveturi. Siinä kun muutama auto ei uskalla ohituspaikassa polkaista ylinopeutta, tippuu koko letkan keskinopeus sen 10-20 km/h. Ohihan noistakin pääsee, pitää vaan varoa, ettei letkaan eksy ohituksenestäjiä...

      • Räikkäkosken_Jussi

        Kysymys on pitkälti siitä, että rajoitusten hyödyt kerää yhteiskunta ja haitasta kärsii yksittäinen tienkäyttäjä. Laskelmia tekevä virkamies katselee asiaa yhteiskunnan ja liikennebudjetin näkökulmasta. Hitaampi nopeus - halvempi tie.

        Suomen maanteillä ajetaan vuodessa henkilöautoilla noin 32 miljardia kilometriä. Keskinopeudella 80 km/h tämä vie 400 miljoonaa tuntia aikaa. Keskinopeudella 79 km/h aikaa kuluu 405 miljoonaa tuntia. Viisi miljoonaa tuntia lisää eli 570 vuotta eli 7 ihmisen koko ikä.

        Tietenkään tämä ei ole niin yksinkertaista, että voitaisiin vaatia yhden yksikön nopeuden laskusta 7 kuolonkolarin vähennystä. Niin suuri vaikutus sillä ei olekaan, mutta väheneväthän siinä myös loukkaantumiset ja ajoneuvovahingot. Silti ei ole mieltä alentaa nopeuksia, jos säästetyt elämät kuluvat autossa istuessa. Talvirajoitusten osalta on ilmeisesti menty jo optimin alapuolelle, kun kevään viimeistä pyryä odotellaan kuivilla teillä madellen viikkokaupalla. Mutta kuten sanoin, sehän onkin tielläliikkujan yksityinen ongelma.

      • kytätkortistoon
        vihreä_maailma kirjoitti:

        Yhteiskunta pyrkii siihen että turha liikenne ja liikkuminen pois. Asumukset lähelle työmaata että voidaan kävellä, fillaroida tai käyttää julkisia. Perusideoinahan hyviä asioita.

        Turha tai ei, liikennettä on kuitenkin ja fillaristithan ne vasta kovia kolaroitsijoita.
        Määrätään kaikki pysymään himassa niin viherpiipertäjätkin on tyytyväisiä. Ja kytät voidaan potkia kortistoon.

      • ripeästi_ulos_autosta

        Se mikä itseäni huvittaa on se että ihmiset hankkivat "premium" autoja ja sitten niissä ei viitsitä istua vaan pitää äkkiä päästä pois.

    • hatelikko_kutsui

      No viikonloppuna tuli "ylllättäen" lunta ja ketjukolareitahan se aiheutti. Täällä kun nuo luonnonolosuhteet tuppaavat yllättämään innokkaimmanki tiesuolaajan ja kädettämän "kilpa"-autoilijan.

      • Mitäs tuo vaikuttaa? Ajonopeushan pitää sovittaa vallitseviin olosuhteisiin sopivaksi, täysin nopeusrajoituksesta riippumatta (noh, ei sitä nopeusrajoitustakaan saisi ylittää ja harvassa kieltämättä ovat ne tilanteet, jotka edellyttäisivät tuota nopeammin ajamaan - joissain ohitustilanteissa voi lähinnä tulla vastaan).

    • turvapysähdyksiä

      "Pienemmällä nopeudella on siis liikenneturvallisuutta parantavia ja haittaavia vaikutuksia. Ainut, mistä voidaan olla varmoja on se, että on tosi turvallista jos auto ei liiku yhtään."

      Näin on. Arvostaisin kuitenkin sitä että jos tuntee olonsa turvalliseksi vasta pysähtyessään niin tekisi näitä turvapysähdyksiään jossain muualla kuin liikentessä.

    • tulipahankokeiltua

      Kokeilkaa joskus ajaa orjallisesti nopeusrajoitusten mukaan. On muuten aika hämmentävän pelottavaa puuhaa. Ohitsesi suihkitaan tuon tuosta ja aina joku on takapuskurissa tappituntumalla hiillostamassa. Kaistanvaihdot menee myös hankaliksi koska ohitsesi pyrkii koko ajan joku ja suhteellisen kovaa.
      Veikkaan, että porukka joka kovimmin vaatii rajotusten noudattamista on juuri näitä ketkä ajaa ihan max mittariin sen mitä nopeustaulu antaa myöten ja sitten pyörivät enemmistön jaloissa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1945
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1878
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1423
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1184
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe