WWE Smackdown rasistinen?

järkyttynyt

Suomessakin Sub-tv :ltä tulevat WWE :n painishowt RAW ja Smackdown näyttävät kovin rasistisilta.

Smackdownissa valkoinen WWE mestari JBL on ottanut mustan Orlando Jordanin apulaisekseen. Siinä oikein yritetään levittää tätä rasistista stereotypiaa, että mustien kuuluisi olla valkoisten palvelijoita.

Smackdownissa esiintyvä rasismi näkyy vielä selvemmin kyseisen shown ehkä parhaiten menestyneen mustaihoisen painijan Booker-T :n kohdalla. Hänet on pakotettu pellen rooliin, vain sen takia, että on musta. Lisäksi aina kun Booker-T voittaa jonkin mestaruuden se riistetään häneltä melkein heti vääryydellä pois. Näin käy kun valkoiset rasistit pyörittävät showta.

Myös RAW :n puolella on havaittavissa rasismia.
Tämänhetkinen Intercontinental-mestari mustaihoinen Shelton Benjamin joutui viime vuoden puolella valkoisen toimitusjohtajan pitämän rasistisen huutelun kohteeksi. Lisäksi häntä muutenkin on nöyryytetty moneen kertaan valkoisten rasistien toimesta. Niinkuin viimeksi kun valkoinen Triple-H muka voitti hänet jopa ennätysajassa.

Muutenkin sekä RAW:n että Smackdownin puolella suurin osa voitoista menee aina valkoihoisille. Mustien sallitaan voittaa vain joskus sillointällöin uskottavuuden säilyttämiseksi.


Lisäksi WWE:n valkoihoisista painijoista suuri osa on skinheadeja
Esimerkiksi:
Big Show
Kurt Angle
Hardcore Holly
Tazz
Rey Mysterio
Danny Basham
Doug Basham
Kane
Maven
Tyson Tomko
ja
The Rock
Ovat kaikki ilmiselvästi skinejä. Ovat pojat oikein ajelleet päänsä kaljuksi korostaakseen omaa rasistisuuttaan


Ihmettelen miksi tälläistä amerikkalaisten rasismishowta pitää suomessakin näyttää televisiosta?

8

1006

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aurelianus

      Eihän ko. ohjelmamuoto mitään urheilun ja järjen juhlaa ole, mutta , mutta... todistelusi ei todista mitään.
      Pikemminkin jutun juoni on hyvä/paha- asetelmassa ja jos joku Booker kuvataan mulkuksi, niin Angle ei hänkään edusta perinteisen valkoisen sankarin prototyyppiä!
      Kaikin kaikkiaan kyse on viihteestä henkilöille, joiden älykkyysosamääräksi riittää 75.

    • oot vitun idiotti

      a) the rock on tummaihoinen, ei tosin niin tumma kuin vaikka benjamin.
      b) jos joku on kalju, onko hän rasisti? ja jos seuraisit smackdownia tietäisit miks big show on skinhead. ja itsekin olen kalju, enkä ole rasisti.
      c)jos jonkinlaista rasismia ohjelmissa esiintyy, se on varmasti käsikirjoitettua ja tummaihoisten hyväksymää. jos et tiennyt nämä ohjelmat ovat täysin etukäteen suunniteltua showta.
      d)mikä helvetti siin o rasistista että triple h voittaa benjaminin ennätysajassa??? triple h on maailmanmestari ja benjamin vain pienemmän mestaruusvyön omistaja, eiköhän triple h:n pitäisikin olla parempi. sitä paitsi tässä ottelussahan benjamin olisi voittanut mikäli tuomari ei olisi ollut untenmailla, joten itseasiassa benjamin sai siitä "mainetta". olisihan hänen kuulunut voittaa RAWn johtotähti mutta tuomari ei ollu laskemassa.
      TULOS: EI, Raw tai Smackdown ei ole rasistinen ohjelma.

      • lolloslol

        Onko kellekkään sattunut tulemaan mieleen, että toi idiootti vaan provoilee?


      • Aurelianus
        lolloslol kirjoitti:

        Onko kellekkään sattunut tulemaan mieleen, että toi idiootti vaan provoilee?

        ... idiotismin ja provoilun tunnistaminen on joskus hivenen keskimääräistä vaikeampaa. Välttääkseni loukkaamasta kirjoittakunnan tiettyjä osioita en kerro, miksi.


      • Hmmmz
        Aurelianus kirjoitti:

        ... idiotismin ja provoilun tunnistaminen on joskus hivenen keskimääräistä vaikeampaa. Välttääkseni loukkaamasta kirjoittakunnan tiettyjä osioita en kerro, miksi.

        ..ja toisaalta idiotismin tai provoilun painoarvo on muutenkin tasan nolla.

        Jos jonkun mielestä kalju pää riittää skiniksi ja rasistiksi tuomitsemiseen niin kyseessä on kyllä provo. Kumma kun ei Kekkosta syytä samalla skinirasistiksi.

        Uskooko palstan rassiporukka todella näihin "suvaitsevais"karikatyyreihin?
        Välillä tuntuu siltä.


    • 2.lukija

      ... mutta toi skinhead kommentti melkeinpä pilaa sen.

      Ilman sitä tuo olisi saattanut menne täydestä edes joihinkin lukijoihin, mutta tuollaisena sen tunnistaa jo vähän liiankin helposti feikkiprovoksi.

      Mitä enemmän uskottavuutta sitä useampaan provo uppoaa täydestä.

      Tietysti onhan se niinkin, että niin typerää provoa ei olekaan, ettei se menisi aina joihinkin täydestä.

    • a life!

      Sitä nimittäin löytyy telkkarin ulkopuoleltakin.

    • Crassus

      mä katoin kerran kaverin luona ultimate fightinsia jossa valkoinen jätkä julistettiin voittajaksi vaikka oli saanut enemmän osumia kuin musta. Kyl tää rasiismi o kauheet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      60
      1069
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1034
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      892
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      61
      824
    5. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      812
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      124
      805
    7. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      25
      699
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      55
      699
    9. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    10. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      15
      646
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      620
    12. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      607
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      83
      586
    14. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      128
      583
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      582
    16. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      580
    17. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    18. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      47
      568
    19. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      543
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      11
      529
    Aihe