Ateistien herkkäuskoisuus on hirvittävää

ajatelkaa.nyt.vähän

Ateistit eivät usko edes historialliseen Jeesukseen, vaan vinkuvat todisteiden puutteesta. Tapani Koivuniemen "lahkoon" sen sijaan uskotaan, vaikka koko miestä ei löydy väestörekisteristä eikä sen firmaa ytj:stä. Miehestä ja sen "lahkosta" on vielä vähemmän todisteita kuin Jeesuksesta.

Ateistille kelpaa mikä vain uutinen, jolla voi lyödä kristittyjä. Ja samaan aikaan Otaniemessä: teekkarit nauraa (teko)partaansa.

28

455

    Vastaukset 28

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ajattelen_nyt_paljon

      No ajatellaanpas tätä vähän, ja vähän enemmänkin:

      Monet teistit konttaavat lattioilla, kotkottavat kuin kanat, sätkivät lattialla ja sekoilevat siansaksaa puhuen. Sopertelevat Jeesusta ja jeesuspäissään kuvittelevat, että pyhä henki koskettaa jne. Yrittävätpä joskus samoin jeesuspäissään herättää kuolleista sellaisia ruumiita, joille on jo tehty ruumiinavauskin, joilla on pääkopassa pahvia aivojen tilalla jne.

      Kaiken tuollaisen älyvapaan herkkäuskoisen hörhöilyn jälkeenkin, teistit kehtaavat kuittailla siitä, että on herkkäuskoisuutta uskoa, että heikäläisten kaltaiset kahelit olisivat perustaneet jonkun sekoilulahkon. Jos tuota kyseistä lahkoa ei olisikaan olemassa, niin mitä sitten? Lakkaako oikeasti olemassaolevien teististen kaatumalahkojen ja kaiken niissä suoritetun ÄÄRIMMÄISEN HERKKÄUSKOISEN SEKOILUN olemassaolo?

      Ei lakkaa. Teististä herkkäuskoista äärisekoilua, lattioilla sätkimistä ja kielillä sekoilua vain on olemassa kaikesta huolimatta. Siis jos Koivuniemen lahkoa ei tosiaan oliskaan, niin lakkaisiko naurattamasta kaikki se Koivuniemen lahkosta huolimatta olemassaoleva sekoilu?

      No ei lakkaisi.

      • Giups

        Lisäksi on hyvä huomioida että olipa jotain yksittäistä lahkoa olemassa tai ei, niin harva ateistipa taitaa rakentaa elämäänsä tai elämänsisältöään ko. lahkon ympärille. Se on korkeintaan yksi uutinen satojen muiden joukossa jota kommentoidaan.

        Ja jos se ei ole olemassa, niin kyseessä on ns. valheellinen uutinen, ei siis mitään uutta auringon alla, mutta toisaalta jo pelkästään tuubista löytyy satoja videoita täysin vastaavista lahkoista joiden olemassaolo on todennettu kuten tuossa totesitkin.

        Ja eikö tuon jumalan vertaaminen siihen tähän tai tuohon maalliseen asiaan ole hieman kulunutta ja lopulta jopa sitä jumalaa alentavaa?

        Jos minä en ole nähnyt vaikka yhdysvaltain presidenttiä ns. luonnossa, niin tarkoittaako se että minun pitäisi epäillä hänen olemassaoloaan? Ei sillä, aiheesta on kyllä jokseenkin paljon todistusaineistoa tuhansista videoista lähtien.

        Ja toisaalta yhdysvaltain presidentin olemassaolo tai olemattomuus ei lopultakaan vaikuta omaan arkeen merkittävällä tavalla tasolla että tuollaista pitäisi lähteä erikseen varmistamaan. Asiaan voi sitten tarttua jos tilanne muuttuu jostain syystä.


    • Odottajat2

      Jarmo tekee tälläisiä kiukuttelualoituksia joilla sitten koittaa saada riitaa aikaiseksi. Totuus on ettei tuo pelastussanomahemmo ole kristitty.

    • Etooapina

      Koska oikein Otaniemenkin tiedät, niin sinä olet varmasti tarpeeksi fiksu hihhuli vastaamaan seuraavaan argumenttiin (suurhihhulit Bebebebe ja Mark5 eivät näes ole tarpeeksi fiksuja):

      Kaikkivoivaksi, kaikkitietäväksi, rakkaudeksi mainittu jumala, joka sallii mm. miljoonien viattomien lasten kärsimyksen ja kuoleman, on sanoinkuvaamattoman perverssi olio eikä ansaitse kunnioitusta saati palvontaa, on hän olemassa tai ei.

      Hihhuli ei halua tämmöisiä kärsimyksiä ja kuolemia miettiä vaan ryntää selittämään, että pahuus, saatana jne. tulivat maailmaan, koska ihminen käytti väärin jumalalta saamaansa vapaata tahtoa. Jos ihminen vapaan tahtonsa aiheuttaman pahuuden käsittää, hän alkaa rukoilla jumalalta pelastusta jne.

      Selkeää, uskottavaa? No, hihhulin voidaan huomata ajattelevan, että vapaata tahtoa joko on tai ei, se on absoluutti, jolloin vapaan tahdon omaava ihminen pystyy tahtomaan periaatteessa mitä tahansa. Mutta todellisuudessa ihmisen vapaa tahto on tietenkin aina rajattu, esim. keskiajan ihmisellä ei ollut mitään realistista mahdollisuutta tahtoa itselleen sähköpostia, facebook-tiliä tms.

      Mitä tämä seikka merkitsee? Koska ihmisen vapaa tahto on väistämättä rajallinen, niin jumala olisi epäilemättä voinut halutessaan rajata ihmisen vapaan tahdon myös siten, että ihminen pystyisi hankkimaan oppiläksynsä synnistä, pahuudesta jne. ilman, että esim. miljoonien viattomien lasten täytyy sen takia kärsiä ja kuolla. Näin ei jumala kuitenkaan halunnut. (Lue hihhuli tämä uudestaan ja yritä ajatella.)

      Ateismiin johtavat päätelmät ovat tästä eteenpäin helppoja, mutta hihhulin pitää sen sijaan alati velloa jumalan tutkimattomissa teissä, salatuissa tarkoitusperissä ja sen semmoisissa, kun hän yrittää selittää asiat itselleen parhain päin. En kadehdi hihhuli surkeaa kohtaloasi.

    • uskonpasko
    • not-robot

      Tuskin kaikki ateistit kiistävät historiallisen Jeesus-nimisen jampan olemassolon. Mielestäni on täysin mahdollista, että tällainen kaveri on ollut olemassa ja ristiinnaulittu aikoinaan. Mutta tietenkin tarinat kaiken maailman ihmeteoista ovat vaan tarinoita. Ihmiset ovat nykyäänkin taikauskoisia, ja mitä enemmän ajassa mennään taaksepäin, sitä enemmän on uskottu yliluonnolisiin asioihin.

    • >Ateistit eivät usko edes historialliseen Jeesukseen, vaan vinkuvat todisteiden puutteesta.

      Mitä väliä? Ateisti on ateisti, pitääpä raamatun Jeesusta historiallisena tai ei. Tai jos tunnustaa, että kukaan ei voi tuotakaan asiaa täysin varmaksi tietää.

    • Odottajat2

      Jarmo se nauttii yksinpuhelustaan ja riidanhaluaan ei voi estää

    • Miten olisit löytänyt jumalasi, jos kukaan ei olisi sitä kertonut?
      No ehkä retorinen kysymys.

    • "Ateistien herkkäuskoisuus on hirvittävää"

      Etkös sinä puolestasi usko mm. puhuvaan käärmeeseen, koko maailman kattaneeseen vedenpaisumukseen ja ristiinnaulitun heräämiseen kuollleista?

    • vm41

      Mielestäni aloittajan olisi täytynyt kirjoittaa, >Ateistien uskomattomuus hirvittää<
      Jeesus oli todellisuudessa ensimmäinen kommunistisen aatteen esiintuoja, joten on helppo uskoa jonkun tuollaisen ihmisen olleen olemassa, sillä mistäs muualta moinen viisaus olisi alkunsa saanut.
      Kapitalistiset omistavan luokan edustajat tosin tappoivat "kansanvillitsijän" peloissaan.
      Myöhemmin keksivät tehdä hänestä jumalan pojan ja näin tehden vakuuttivat "taivaan valtakunnan" olevan vasemmistolaisten hallinnassa, mikä näin johdonmukaisesti ajatellen olisi järkeenkäypää, sillä huhupuheitten mukaan taivaassa kaikilla olisi asiat hyvin.

    • MenepäsVessaanSiitä

      Pikku hihhulia näyttää taas uskotuttavan niin kovasti. Hänen kannattaisi varmaan käydä pissalla välillä ettei tule noin kovia paineita päähän.

      • MenepäsVessaanSiitä

        Sillä vessasi tuoksuu ateismin henki, kuin wc-kukkanen: muovinen, keinotekoinen tuoksu. Ihmisen tekemä tekele, joka yrittää jäljitellä Jumalan käden jälkeä, ihmeellistä luontoa.

        Millaisen luonnonvalinnan tuloksena WC-kukkaskasvit ovat kehittyneetkään...


      • MenepäsVessaanSiitä
        MenepäsVessaanSiitä kirjoitti:

        Sillä vessasi tuoksuu ateismin henki, kuin wc-kukkanen: muovinen, keinotekoinen tuoksu. Ihmisen tekemä tekele, joka yrittää jäljitellä Jumalan käden jälkeä, ihmeellistä luontoa.

        Millaisen luonnonvalinnan tuloksena WC-kukkaskasvit ovat kehittyneetkään...

        Aloit sitten imppaamaan sitä wc-kukkaa sen sijaan että olisit hoitanut tarpeesi?

        Ja sait sillä pääsi entistä pehmeämmksi ettet pystyny enää keksimään omaa nikkiä vaan jouduit sitten varastamaan vielä senkin. Toivottavasti et varastanut sitä wc-kukkaakin että seuraavat pääsevät myös raikkaaseen vessaan.


    • Epäjumalienkieltäjä

      Kyllä Tapani Ilmari Koivuniemi (s. 1. marraskuuta 1960) on ihan oikea henkilö ja yhtiö, jossa hän teettää orjatyötä lahkonsa jäsenillä on Kustannusosakeyhtiö Koivuniemi (Y-tunnus: 1540000-7).

      En tiedä mikä häiriintynyt motiivi sinulla on kiistää Koivuniemen uskonlahkon olemassaolo? Omia taloudellisia intressejä? Ehkä olet itse Koivuniemen herra?

      • puuta-heinää

        Mitä todisteita meillä on tästä "lahkosta"? Muutaman julkisuuden kipeän toimittajan jutut keksittyine "lähteineen".


      • uskonpasko
        puuta-heinää kirjoitti:

        Mitä todisteita meillä on tästä "lahkosta"? Muutaman julkisuuden kipeän toimittajan jutut keksittyine "lähteineen".

        Ja tämäkö on siis "julkisuuden kipeän" toimittajan juttu keksittyine "lähteineen"?

        http://www.sana.fi/sana/haastattelut/arkisto/koivuniemen_kultin_kuristus

        Siinä lahkossa vuosia mukana ollut, nykyään Forssassa toimiva seurakuntapastori kertoo kokemuksistaan Koivuniemen kultissa. Jotka ovat aika lailla yhteneviä muidenkin vastaavien kertomusten kanssa.

        Alkaa jo mennä aika säälittäviksi nuo jatkuvat valehtelemiset ja ikävien totuuksien epätoivoiset pimittämisyritykset


      • ikäviätotuuksia

        Erittäin kuvaavaa on vielä se, että edellinen saman sisältöinen viesti on täältä kiireesti poistatettu mukamas sääntöjen vastaisena. Vaikka jokainen voi nyt nähdä ettei tuossa ole mitään palstan sääntöjen vastaista. Mutta täytyyhän ikävät totuudet yrittää pimittää millä keinoilla tahansa.


    • Minä ainakin olen nähnyt Tapani Koivuniemen meidän parkkipaikalla useaan kertaan. Jeesusta en ole nähnyt, joten minulla on aivan henkilökohtainen havainto tuosta ... miten sen nyt kauniisti sanoisi, sekopäästä.

      • en.usko.satuja

        Jaa, no meidän parkkipaikalla ei ole Koivuniemi ilmestynyt, joten en usko sinunkaan juttuihisi.

        Jos nuo jutut pitävät paikkansa, niin tuossa kyllä Koivuniemi ole se suurin sekopää. Hoitoa ja valvontaa tarvitsevat ovat kyllä ihan toisella suunnalla sitten.


      • en.usko.satuja kirjoitti:

        Jaa, no meidän parkkipaikalla ei ole Koivuniemi ilmestynyt, joten en usko sinunkaan juttuihisi.

        Jos nuo jutut pitävät paikkansa, niin tuossa kyllä Koivuniemi ole se suurin sekopää. Hoitoa ja valvontaa tarvitsevat ovat kyllä ihan toisella suunnalla sitten.

        Niin, Koivuniemi piti Maitobaari seurakuntansa kokuksia muutaman sadan metrin päästä talostani, lähellä oli parkkipaikka (näkyy ikkunastani) jonne jättivät autot.

        Eli olen nähnyt hänet aivan henkilökohtaisesti, tervehtinyt "seurakunnan" jäseniä (kohteliasta porukkaa vaikka kovin laihoja). Eli todistan ävkevästi hänen olemassaolonsa puolesta.


    • ihana.hra.koivuniemi

      Meidän S/M kerhossamme "Koivuniemen herra" on erittäin suosittu.

      • IlkimyksenTeologitäti

        Voisikohan tästä tehdä tulkinnan, että Tapani Koivuniemi on pitänyt sukunimeään enteellisenä Jumalan käskynä?


    • gukp

      Kuka onkaan herkkäuskoinen? Se joka uskoo perusteetta, todistamattomiin taruihin, vai se joka ei?

    • Armahda

      Sekin on ateistien oma asia uskooko vai,Jumala on olemassa ja Jeesus Kristus se on varma.Näinhän kaiken täytyy käydä, että ketkä uskoo niitä kiusataan ja halveerataan asian puolesta,näinhän sanassa sanotaan.Jeesus kun tulee sitten se riemu loppuu,koska totuus tulee voittamaan,sekin on sanassa sanottu.Hyvä ja paha taistelee maailmassa,sitä jos ei kuka nää se on sokea.Suomessa on hyvin nähtävissä kun jeesusta halveerataan jaJeesusksesta luopumista tapahtuu,Islamin usko on tulossa tilalle ja ei ole 100% helpompi yhtään, se on varma.

      • IlkimyksenKilttiEno

        "Islamin usko on tulossa tilalle ja ei ole 100% helpompi yhtään, se on varma."

        Milloin arvelet sharia-lakien tulevan Suomessa voimaan?


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1530
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      96
      736
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe