Suomeen ovat useat ihmiset ennustaneet sotaa. Itselleni on tullut joitakin uninäkyjä, joissa on kerrottu sodasta tai kaaoksesta. Eräs piispa tai pappi näki aikoinaan Turun kirkossa näyn, jossa enkeli ilmoitti Suomen kohtalosta. Siinä kolmas miekka olisi iskevä kahvaan saakka, elleivät suomalaiset tekisi parannusta ja rukoilisi. Nyt näyttäytyy asiat niin, että valtiojohdon taholta on synnille annettu paperilla lupia, lupia joita ei saisi antaa, kuten homoille ja lesboille liitto-oikeus nimellä avioliitto. Jokainen uskovainen tietenkin ymmärtää, ettei sellaista voi olla.
Itse aikoinaan olin sitä mieltä, että Suomen osalta mennään niin, että milloin vain tuon allekirjoituksen jälkeen tänne voi tulla kahakat. Yksi uni on tässä nyt mielessä, jossa oli ikään kuin sotakaaos, sotasairaalta tai se oli Lapin sairaala, sanottiin Lapin syyssairaala. Silloin oli myös kaaos ja sen keskeltä epäuskon lapset käskyttivät mikrosirua. Ja vielä niin sanottiin, ettei kaaos lopu. Nyt peilaan tähän aikaan, miten tässä ajassa joku taho vyöryttää kaaosta niskaamme. Valppaina tässä täytyy olla. Samaan aikaan kun jokainen järkevä näkee, kuinka ihmisiltä viedään elintasoa alaspäin, tänne samalla lappaa porukkaa ulkomailta lisää. Ja pääministeri myöskin kaavailee pakolaiskiintiön nostamista. Nyt jokaisella pitäisi viimeistään soida herätyskellon siitä mässäilyn ja ylkäkylläisyyden tai kenties turtumuksen unesta. Ei ole aikaa uneksia. Varas tulee jo juoksujalkaa!
Minun täytyy tätä kirjoittaessani pysähtyä miettimään, mitä muuta aioinkaan sanoa, kun juttu lähtee ikään kuin itsestään vetämään. Ja kun minun täytyy yrittää pitää tämä viesti lyhyenä, ainakin suhteellisen lyhyenä. Joitakin johtopäätöksiä: Sipilä on kertonut pakolaiskiintiön nostamisesta. Kenties ensi vuonna pakolaisia on jo täällä niin paljon, että kaaos puhkeaa. Kenties vielä tulevana syksynä ei ole se syksy kyseessä, mistä unessa kerrottiin. Sinä syksynä kenties myöskin epäuskonlapsi nousee käskyttämään mikrosirua, pedonmerkkiä, kun kaaos ei lopu. Mutta mitä siihen loppujen lopuksi tulee? Kenties muutamat eksyvät ottamaan sen, kun eivät tiedä, että se on pedon merkki. Eräässä näkemässäni unessa tuntemani ihminen oli ottanut sen ja hänen käteensä oli tullut erittäin paha syöpymä ja se vaati sairaalahoitoa. Minä sanoin siinä hänelle, että se on pedon merkki, johon tuo mies vastasi, ettei tiennyt sitä, ja että jos olisi tiennyt, ei olisi ottanut. Miten joku voi sitten olla tietämättä siitä? Kenties, kun peto sen viekkaudella, petoksella ja valehdellen hänelle tarjoaa, mutta kuitenkin lopulta tuohon merkkiin tulee se kiristys, pakkokiristys: ilman sitä ei voi ostaa eikä myydä. Aluksi sitä ei välttämättä peto viekkaudessaan kerro, että saisi muutamia ottamaan sen, mutta lopulta kuitenkin tekis, ettei ilman sitä saa ostaa eikä myydä.
Vielä eräs uni tähän lyhyesti, jossa peilaan tämän sodan mahdollisuutta, kenties sen ajankohtaa. Vuonna 2019 kerrottiin tulevan iskun, suuren ja merkittävän. Siinä kerrottiin epäuskoisille tulevista Vihan maljoista. En osaa sanoa, voisiko silloin tulla pedonmerkittyihin ne vitsaukset vai onko kyseessä Babylonian tuho, jossa suuri rahamarketti uppoaa mereen. Nimittäin siinä kyllä olin ottamassa merimatkaa ajatellen, että sittenpähän näen, mitä sen aikana tapahtuu. Vai onko kyseessä molemmat. Puhuttiinhan iskusta ja epäuskoisia kohtaavasta Vihan maljojen vuodattamisesta.
Suomeen tuleva sota
56
8440
Vastaukset
SE --- OIKEA - SOTA --- ON PARHAILLAAN KÄYNNISSÄ . . .
Jumalan Pyhä Henki --- EI --- riitele - ja - väittele . . . ITSENSÄ KANSSA . . . ;)
.............................................................................................................................. . . .
» Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. » - Ef. 6:12
TAISTELU . . .
. . . HENKIVALTOJA VASTAAN - Tapio Nousiainen . . . !
. . . .................................................................................... . . .
. . .
Jeesus_valitsi_tekstin
20.9.2016 12:05
TAISTELU . . .
. . . HENKIVALTOJA VASTAAN - Tapio Nousiainen . . . !
. . . .................................................................................... . . .
KUN --- Uudestisyntynyt Jumalan Lapsi --- ON --- Pyhän Hengen OHJAUKSESSA, niin silloin --- Hän on AUTOMAATTISESTI --- KALTAISTENSA KANSSA . . .
. . . SAMASSA HENGESSÄ . . . SAMAN --- Pyhän Hengen --- VAIKUTUKSESTA . . . !
. . . ................................................................................................................................... . . .
ERI HENGESSÄ OLEMINEN --- NÄKYY ikävänä RIITELYNÄ - ja - VÄITTELYNÄ . . . :(
. . . . . . . .
Jumala SANOO . . .
. . . KOULUTUKSEN AIKANA - Profetiat PALSTA - näyttää TULEVAISUUDEN . . .
. . . VAINOA, PILKKAUSTA ja TOTUUDEN "vääristelyä" . . .
. . . PIMEYDEN VOIMIEN avulla, mutta - SE - on vain TEIDÄN PARHAAKSENNE . . .
. . . RAKKAAT LAPSENI . . . :)
. . . KOULUTUS ON . . . PARHAILLAAN KÄYNNISSÄ . . . ;)
. . . . . . . .
-----------------------------------------------------------
Taistelu henkivaltoja vastaan - TAPIO NOUSIAINEN
http://www.adlibris.com/fi/kirja/taistelu-henkivaltoja-vastaan-9789515851987
-----------------------------------------------------------
ESITTELYSSÄ huomautus ---> ""Jos tämä kirja on totta.""
JOO, kyllä - SE - on TOTTA, kirjoittaja oli . . . Jumalan Profeetta . . . !Rakkaat Jumalan Lapset ! --- (11.06.2017 07:40)
VENÄJÄN suunnalta uhkaava vaara on pelkästään PELOTTELUA . . .
. . . SIIS --- Jumalan JOHDATUS PARANNUKSEN TEKOON . . . !
. . . ................................................................................................. . . .
Jeesus_valitsi_tekstin
18.2.2017 17:14
Rakkaat Jumalan Lapset !
Tämä on - SE - virallinen . . . pelottelu NÄKY . . . !
» . . . Jukka Rokka: Järkyttävä näky aamulla 16.03.2001 . . . »
. . . . .......................................................................................... . . . .
Järkyttävä näky . . . Tehkää parannus synneistänne . . . !
https://suomiprofetiassa.wordpress.com/jukka-rokka-jarkyttava-naky-aamulla-16-03-2001/
AJANKOHTAINEN - LAINAUS - tekstistä . . .
”Varoita kansaasi, sillä apu ei tule sieltä, mistä kansasi uskoo sen tulevan. Ellei Suomen kansa tee totista parannusta, se joutuu jälleen kokemaan kuoleman kauhut. Apua ei tule Idästä eikä Lännestä, vaan yksin Minulta, sanoo Herra. Kääntykää kansana Minun puoleeni… Minä vapautan teidät tästä nyt uhkaavasta vaarasta…! Tehkää parannus synneistänne. Minä annan anteeksi, Minä pelastan, Minä parannan haavat, Minä täytän kansani Pyhän Hengen voimalla ja kirkkaudella. Katso, minä tulen pian – pikemmin kuin luulettekaan – sanoo Herra.”
. . . . .
NÄKY ja Jumalan SANOMA --- jakautuu VIITEEN OSAAN sisältäen myös lupauksen ARMOSTA sekä Pyhän Hengen VOIMASTA.
Raamatussa NUMERO 5 on ARMON luku !
◾ NÄKY KUVAUS --- Järkyttävä näky Venäjän hyökkäyksestä.
◾ VAROITUS --- ...apu ei tule sieltä, mistä kansasi uskoo sen tulevan.
◾ VAATIMUS PARANNUKSEEN --- Tehkää parannus synneistänne.
◾ LUPAUS ARMOSTA --- Minä vapautan teidät tästä nyt uhkaavasta vaarasta…!
◾ LUPAUS --- Minä täytän kansani Pyhän Hengen voimalla ja kirkkaudella.
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Jumala on TOTEUTTANUT LUPAUKSENSA . . .
. . . Minä vapautan teidät tästä nyt uhkaavasta vaarasta . . . !
. . . ............................................................................................... . . .
Kaikkivaltias Jumala on --- VAPAUTTANUT --- Suomen - JO - Syksyllä 2016 . . .
Seuraavaksi . . .
Miksi ja milloin - Jumala on --- VAPAUTTANUT --- Suomen ?
.
. . .
. . . . .
PSALMI 19:8-12 ---> Herran PELKO on puhdas - SE - pysyy iäti
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
»Herran laki on täydellinen; se virvoittaa sielun. Herran todistus on vahva, se tekee tyhmästä viisaan.
Herran asetukset ovat oikeat, ne ilahuttavat sydämen. Herran käskyt ovat selkeät, ne valaisevat silmät.
Herran pelko on puhdas, se pysyy iäti. Herran oikeudet ovat todet, kaikki tyynni vanhurskaat.
Ne ovat kalliimmat kultaa, puhtaan kullan paljoutta, makeammat hunajaa ja mehiläisen mettä.
Myös sinun palvelijasi ottaa niistä vaarin, niiden noudattamisesta on suuri palkka. »
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Jumala SANOO . . .
. . . JOS --- Herran PELKO on puhdas - SE - VAPAUTTAA kaikesta PELOSTA . . . ;)
. . . PELKO on - SIIS - rangaistus siitä, että . . .
. . . Jumalan RAKKAUS ei ole vielä TÄYDELLISTÄ . . . !
--------------------------------------------------------------------------------
PYRKIKÄÄ TÄYDELLISEEN RAKKAUTEEN - niin - ette PELKÄÄ Venäjää --- vaan olette VAPAAT - ja - PUHTAAT kaikesta PELOSTA !!!
--------------------------------------------------------------------------------
Jumala on rakkaus . . .
. . . Rakkaus tekee kaiken täydelliseksi . . . !
. . . Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. . . . !
.
. . .
. . . . . »Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.»
. . . . . . ........................................................................................................................... . . .
. . .
.
Ensimmäinen Johanneksen kirje, 1. Joh. 4:17-18 ---> Rakkaudessa ei ole pelkoa
» Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa. »
. . . . . . . .
Evankeliumi Luukkaan mukaan 12
Luuk. 12: 4-5 ---> Peloton tunnustautuminen Kristuksen omaksi
» Mutta minä sanon teille, ystävilleni: älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, eivätkä sen jälkeen voi mitään enempää tehdä.
Vaan minä osoitan teille, ketä teidän on pelkääminen: peljätkää häntä, jolla on valta tapettuansa syöstä helvettiin. Niin, minä sanon teille, häntä te peljätkää. »
. . . . . . .
.
. . .
. . . . . Kirjoitin nyt Jumalan tahdon, niin kuin Hän tahtoi.
Mitä et tiedä . . . se joskus kerrotaan.
Siunausta ja Herran rauhaa !Jeesus_valitsi_tekstin kirjoitti:
Rakkaat Jumalan Lapset ! --- (11.06.2017 07:40)

Siunausta ja Herran rauhaa !""Kuka antaa Tukholman profetian jatkon?""
--------------------------------------------------------
» . . . Jukka Rokka: Järkyttävä näky aamulla 16.03.2001 . . . »
. . . . .......................................................................................... . . . .
. . .
EI_TROLLI_vaan_TOTUUS
1.5.2018 12:55
Jatko tuli vuosituhannen vaihteen alussa, vuonna 2001, mutta sitä EI USKOTTU.
Tukholman profetian lupaama profeetta LAITTOI TUON jatkon täytäntöön vuonna 2016, jonka vain PIENI OSA ---- Jumalan Lapsista --- USKOI - ja - TOTEUTTI --- TÄÄLLÄ Profetiat PALSTALLA, mutta - SE - riitti Jumalalle, joten . . .
Jumala on TOTEUTTANUT LUPAUKSENSA . . .
. . . Minä vapautan teidät tästä nyt uhkaavasta vaarasta . . . !
. . . ............................................................................................... . . .
Kaikkivaltias Jumala on --- VAPAUTTANUT --- Suomen - JO - Syksyllä 2016 . . .
. . .
Tehdäänkö - SE - itse . . . se PARANNUS . . . ?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14306510/tehdaanko---se---itse-------se-parannus-------
""Eräs piispa tai pappi näki aikoinaan Turun kirkossa näyn, jossa enkeli ilmoitti Suomen kohtalosta. Siinä kolmas miekka olisi iskevä kahvaan saakka, elleivät suomalaiset tekisi parannusta ja rukoilisi.""
--------------------------------------------------------------------------------
Gustaf Johanssonin enkeli-ilmestys vuonna 1920
Arkkipiispa Gustaf Johanssonin (1844-1930) enkeli-ilmestys Turun Tuomiokirkossa
Eräänä myöhäisenä pimeänä iltana vuonna 1920 Gustaf Johansson oli iltakävelyllä. Hän käveli tuomiokirkon ohi ja havaitsi sen kirkkaasti valaistuna.
Uteliaana hän meni katsomaan sisälle, että mikä tilaisuus oli vielä näin myöhään.
Kun hän saapui sisään, niin kirkon alttarin edessä, keskikäytävällä, seisoi valtavan suuri kirkas enkeli, paljastettu miekka kädessä.
Jumalan lähettämänä enkeli ilmoitti, että Suomea kohtaa kolme kovaa tuomiota:
. . .
”Ensiksi miekan kärki kastuu, toiseksi miekka menee puoliväliin ja
kolmanneksi miekka menee kahvaa myöten.”
”Kansasi tulee kokemaan kolme tällaisen miekan iskua ja
näkemään kolme suurta sotaa, jolloin miekka isketään Suomeen.”
”Yksi isku on jo tullut, mutta kaksi on vielä tulematta."
”Suomi tulee kestämään nämä kaksi miekan iskua, mutta kolmas on uppoava
syvälle ja kahvaa myöden, ellei Suomen kristityt palaa takaisin
Raamattuun ja täyty Pyhällä Hengellä sekä tee parannusta kaikessa
missä parannusta voi löytyä.”
. . . . .
JATKUU . . .
SUOMI PROFETIASSA . . .
-------------------------------------------------------------
Gustaf Johanssonin enkeli-ilmestys vuonna 1920
https://suomiprofetiassa.wordpress.com/arkkipiispa-gustaf-johanssonin-1844-1930-enkeli-ilmestys-turun-tuomiokirkossa-vuonna-1920/
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Siunausta ja Herran rauhaa !Suomen tulevaisuus
Semmostavaannytten
25.6.2016 22:27
1. Kaksi selvittyä maailmansotaa
2. Nouseva globaali maailmanjärjestys
3. Kollektiivinen synnin hyväksyminen
4. Kolmas isku ja Suomen jakaminen kahtia
5. Suomen ja Israelin samankaltaisuus
Arkkipiispa Gustaf Johanssonille ilmestyi Turun tuomiokirkossa vuonna 1920 suuri enkeli miekka kädessään...
Suomen tulevaisuus
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14349887/suomen-tulevaisuus
""Nyt näyttäytyy asiat niin, että valtiojohdon taholta on synnille annettu paperilla lupia, lupia joita ei saisi antaa, kuten homoille ja lesboille liitto-oikeus nimellä avioliitto. Jokainen uskovainen tietenkin ymmärtää, ettei sellaista voi olla.""
--------------------------------------------------------------------------------
Ajattele!
MITÄ RAAMATTU OPETTAA --- HOMOSEKSUAALISUUDESTA?
Petri Paavola
Tänä päivänä kirkossa on käynnissä keskustelu ihmisen seksuaalisuudesta sekä homoseksuaalisuudesta.
Toiset ovat puolesta ja toiset ovat sitä vastaan.
Se ihminen, joka kunnioittaa Jumalaa ja Hänen sanaansa saa selvän vastauksen Raamatusta siihen onko homoseksuaalisuus syntiä vai ei.
Sisällys:
Jumalan asetus seksuaalisuudesta
Kirkon viranhaltijoiden kannanottoja homouteen
Piispat vastaan Raamatun sana
Jumalan kanta homoseksuaalisuuteen
Homogeeni
Herran Jeesuksen profetia
Arkkipiispa Paarman lausunto
Arkkipiispa Kari Mäkisen ajatuksia
Kirkko ja homous
Luopumus Jumalan sanasta
Herra Jeesus piti homoutta syntinä
Raamatun tutkimuksen vääristelyä
Homouden puolustelua Raamattua vääristäen
Painostaminen
Synti haluaa enemmän
Fyysiset haitat ja vahingot
Homoseksuaalisuus ja pedofilia
Allekirjoittaneen kanta homoseksuaalisuuteen
Kaksi Kampanjaa
. . . . .
Jumalan asetus seksuaalisuudesta
1 Moos 1:26 –28: Ja Jumala sanoi: ”Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat”. Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet”.
Jumala loi ihmisen seksuaalisuuden, tämän seksuaalisuuden Jumala asetti miehen ja naisen välille. Jumalan asettama ja tarkoittama seksuaalisuuden harjoittamismuoto on siis miehen ja naisen välinen, joka perustuu miehen ja naisen elinikäiseen liitto-suhteeseen, eli he sitoutuvat rakastamaan toisiaan ja elämään yhdessä miehenä ja vaimona, kunnes kuolema heidät erottaa.
3 Moos 20:10 Jos joku tekee aviorikoksen toisen miehen vaimon kanssa, jos hän tekee aviorikoksen lähimmäisensä vaimon kanssa, niin heidät, sekä avionrikkoja mies että-nainen, rangaistakoon kuolemalla.
1 Kor 7:2 mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä.
Room 7:1-3: Vai ettekö tiedä, veljet-minä puhun lain tunteville-että laki vallitsee ihmistä, niin kauan kuin hän elää? Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista. Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.
Haureus ja huoruus on Jumalan sanan opetuksen mukaan kaikkea sitä, missä ei ole miehen ja naisen kesken keskinäistä pysyvää parisuhdetta, eli avioliittoa, jonka tarkoitus on kestää kuolemaan saakka. Raamatun opetus on selvä, että miehellä on vain yksi vaimo ja vaimolla on vain yksi mies. Kaikki irto-suhteet ja seksi, joka ei ole lupausta elinikäisestä liitto-suhteesta miehen ja naisen välillä on haureutta.
2 Moos 20: 14 Älä tee huorin.
Kymmenessä käskyssä oleva, älä tee huorin käsky tarkoittaa aviorikosta ja kaikenlaista haureutta ja huorintekemistä. Na’aph eli naaf = aviorikos, avionrikkominen. Raamattu käyttää sanaa naaf myös epäjumalan palvelemisesta. Täten sana naaf tarkoittaa myös kaikkea sitä, mikä on vastoin Jumalan liiton käskyjä.
. . . . .
Kirkon viranhaltijoiden kannanottoja homouteen
. . .
JATKUU . . .
SUOMI PROFETIASSA . . .
-------------------------------------------------------------
MITÄ RAAMATTU OPETTAA --- HOMOSEKSUAALISUUDESTA?
https://suomiprofetiassa.wordpress.com/ajattele/
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Siunausta ja Herran rauhaa !- PossuaHuuleen
Eipä teidän kannata leikkiä sotaprofetioitten kanssa. Oma ennusteita voitte laittaa mutta jos jumalan nimissä laitatte ja sitten sota ei tulekaan ja kun kuolette auton alle niin on siinä teillä selittämistä Jumalalle.
""mutta jos jumalan nimissä laitatte...""
------------------------------------------------
""Laitetaas uusintana tämä, ettei jää epäselväksi""
Rakas !
HILJAAaaaaaaaaaaaaaaaaaaa . . . !!!
ÄLÄ . . . INTÄ - ja - VÄITTELE . . . !!!
. . . KUN --- Jumala SANOO . . .Jeesus_valitsi_tekstin kirjoitti:
""mutta jos jumalan nimissä laitatte...""
------------------------------------------------
""Laitetaas uusintana tämä, ettei jää epäselväksi""
Rakas !
HILJAAaaaaaaaaaaaaaaaaaaa . . . !!!
ÄLÄ . . . INTÄ - ja - VÄITTELE . . . !!!
. . . KUN --- Jumala SANOO . . .Jumalan_henkäys 22.4.2017 22:50
Jumala SANOO . . .
Jumalan tahto on kampata Paavi nurin, samoin kaikki muukin, joka ei ole Jumalan tahdon mukaista. Paavi on ihmisten valinta, eli ei suoraan Jumalan valinta, vaan niiden jotka omavaltaisesti ovat päättäneet edustaa Jumalaa, mutta ilman Jumalan tahdon toteutusta ja Jumalan valintaa. Paavi on siten ihmisten valinta edustamaan Jumalaa, jolloin Jumalan tahto ei enää toteudu, vaan ihmisen tahto. Jumalan tahto siis katosi, kun Paavilla korvattiin, Jumalan tahto. Minä olen siten puhdas Jumalan tahto.
. . .
Jumalan_nimissä
8.9.2015 14:37
Rakas uskonveljeni "KTSEiKirj" !
Se miten sinä nämä yksittäiset asiat ymmärrät, omassa käsitysmaailmassasi, ei ole mitään merkitystä. Voit nostella sieltä täältä yksittäisiä asioita, mutta jos et ymmärrä kokonaisuutta, niin et myöskään ymmärrä noiden yksittäisten asioiden todellista merkitystä. Toivottavasti ymmärsit, mitä todella tarkoitin, se on pyrkimykseni, että minut
ymmärrettäisiin täysin oikein, jotta Jumalan tahto toteutuisi.
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
MINÄ OLEN . . . paimen . . . Jumalan TAHTO . . . ;)
Jumalan_henkäys = Jeesus_valitsi_tekstin . . . Johannes Kastaja Toinen . . . !
Johannes Kastaja Toinen . . . aloittaa kohta JULKISEN toimintansa Suomessa . . . ;)
.
. . .
. . . . . Kirjoitin nyt Jumalan tahdon, niin kuin Hän tahtoi.
Mitä et tiedä . . . se joskus kerrotaan.
Siunausta ja Herran rauhaa !- Anonyymi
Jaa että vuonna -17, no aika nopsaan tuli ainakin erikoiskaaos maailmanlaajuisesti. Vai oikeamminko , että alkoi ja nyt on jo totuttu, mutta miten muuttuu? Mihin suuntaan kallistuu? Tuttuja tällä hetkellä jokapäivä mediassa nyt ainakin sanat; kaaos, sairaala, käskytys, Lappikin jossain vaiheessa enemmän jne.
""Vielä eräs uni tähän lyhyesti, jossa peilaan tämän sodan mahdollisuutta, kenties sen ajankohtaa. Vuonna 2019 kerrottiin tulevan iskun, suuren ja merkittävän. Siinä kerrottiin epäuskoisille tulevista Vihan maljoista....
... Puhuttiinhan iskusta ja epäuskoisia kohtaavasta Vihan maljojen vuodattamisesta.""
--------------------------------------------------------------------------------
Norjalaisen naisen näky vuodelta 1968
90-vuotias norjalaisnainen sai näyn vuonna 1968 ja sen kirjasi ylös Emanuel Minos, mutta harkinnan jälkeen hän ei pitänyt soveliaana julkaista näkyä sen radikaalin sisällön vuoksi.
Olosuhteet olivat aivan erilaiset siihen aikaan ja siksi asia unohtui 25 vuodeksi. Emanuel Minos löysi kellastuneen paperin, johon oli ottanut ylös näyn ja pelästyi lukiessaan mitä nainen oli nähnyt.
. . . . .
Tässä 90-vuotiaan naisen näky vuodelta 1968:
”Minä sain nähdä maailman karttana. Minä näin Euroopan – maasta maahan. Näin Skandinavian ja Norjan. Minä näin asioita, joita tulee tapahtumaan juuri ennen Jeesuksen paluuta, juuri ennen kuin suuri onnettomuus purkautuu ihmisten päälle.
Onnettomuus, jonka vertaista emme koskaan ole kokeneet ja nähneet.
Aivan ennen Jeesuksen paluuta ja koettelemusten alkua koemme liennytyksen ajan, jollaista ei koskaan ennen ole ollut.
Tulee rauha ja tämä rauha kestää pitkään. Tänä rauhanaikana tapahtuu sotavarustusten supistamista monissa maissa, myös Norjassa.
Kolmas maailmansota syttyy tavalla, jota kukaan ei ole odottanut ja odottamattomalta suunnalta, ja me olemme yhtä valmistautumattomia kuin olimme 9. huhtikuuta 1940.
Minä näin kristittyjen keskuuteen tulevan vertaansa vailla olevan välinpitämättömyyden, lankeemuksen tosi ja elävästä kristillisyydestä.
Aikana ennen Jeesuksen paluuta kristityt eivät tule olemaan avoimia tutkistelevalle julistukselle.
He eivät tule kuuntelemaan synnistä ja armosta, laista ja evankeliumista, katumuksesta ja parannuksesta.
Tilalle tulee toista laatua oleva julistus, jonkinlainen onnellisuutta tavoitteleva kristillisyys. Pitää menestyä ja päästä eteenpäin. Kyseessä ovat aineelliset asiat tavalla, mitä Jumala ei koskaan ole luvannut.
Kirkot, vapaakirkot ja rukoushuoneet tyhjenevät yhä enemmän. Ristin ottamisen ja Jeesuksen seuraamisen julistuksen sijalle tulee viihde, taide ja kulttuuri sinne, missä pitäisi olla herätys, hätä ja parannuskokouksia.
Tämä tulee tapahtumaan suuressa määrin juuri ennen Jeesuksen toista tulemista ja onnettomuus murtautuu päällemme.
Norjaa kohtaa vertaansa vailla oleva moraalin hajoaminen. Ihmiset tulevat elämään niin kuin naimisissa olevat olematta naimisissa. Yhteen muuttaminen ennen avioliittoa lisääntyy suuressa määrin.
Tämä tapa tulee hiipimään kristillisiin seurakuntiin ja tätä ei vastusteta aktiivisesti. Myös synti luontoa vastaan suvaitaan.
Aivan ennen Jeesuksen paluuta näytetään TV-ohjelmia, joita emme ole koskaan ennen nähneet. TV tulee täyttymään niin hirvittävästä väkivallasta, että se opettaa kansaa murhaamaan ja tekemään lopun toisistaan. Kaduilla kävelemisestä tulee turvatonta.
Kansa tulee omaksumaan sen, mitä he näkevät, eikä silloin tule olemaan vain yhtä vaihtoehtoa televisiossa, vaan tarjonta tulee olemaan laaja. Televisio tulee toimimaan juuri niin kuin radio. Voimme ruuvata ohjelmasta ohjelmaan, jotka tulevat olemaan täynnä väkivaltaa, ja kansa pitää tätä viihteenään. Pahimmat ajateltavat murha- ja väkivaltakäsikirjoitukset lavastetaan näytettäväksi ja tämä leviää yhteiskuntaan.
Sukupuoliyhdyntäkohtauksia tullaan näyttämään. Kaikista intiimimmät asiat, jotka kuuluvat avioliittoon, näytetään ruudussa. Tämä tulee tapahtumaan ja sinä tulet näkemään sen toteutumisen.
Ne lait, jotka meillä nyt on, tullaan rikkomaan ja kaikista epäsiveellisintä tullaan näyttämään silmiemme edessä.
Kansaa köyhistä maista virtaa Eurooppaan. He tulevat myös Skandinaviaan ja Norjaan. Kansa ei pidä siitä, että he ovat täällä ja tulevat olemaan kovia heitä kohtaan. Heitä tullaan kohtelemaan yhä enemmän kuin juutalaisia ennen sotaa. Silloin meidän syntimme mitta on täyttynyt.
Tämä tapahtuu aivan ennen Jeesuksen paluuta – ja ennen kuin kolmas maailmansota syttyy.
Siitä tulee lyhyt sota. Kaikki, mitä olen sodasta kokenut, on vain lastenleikkiä verrattuna tähän.
Se alkaa tavallisena sotana, mutta se tulee leviämään ja se päättyy atomipommeihin.
Ilma tulee saastumaan niin, ettei sitä voi hengittää, ja tämä kohtaa monta maanosaa. Amerikka, Japani, Australia – rikkaat maat.
Vesi tulee pilaantumaan. Emme voi viljellä maata siellä.
He, jotka ovat jäljellä rikkaissa maissa yrittävät paeta köyhimpiin maihin, jotka eivät ole vahingoittuneet.
Siellä heitä kohdellaan niin kuin me kohtelemme heitä täällä, eivätkä ole halukkaita ottamaan meitä vastaan.
Minä olen iloinen siitä, etten tarvitse kokea tätä, mutta kun aika lähestyy, sinun on rohkaistava itsesi ja matkustettava ympäri ja varoitettava ja kerrottava kansalle mitä minä olen nähnyt.”
. . . . .
JATKUU . . . lyysi Ana: llä . . . ;)JATKUU . . . Analyysillä . . . :)
SUOMI PROFETIASSA . . .
Tämän jo alkaneen kolmannen maailman sodan loppuvaiheen atomipommien tahdituksella ”Herran päivä on tuleva niin kuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, ja maa ja kaikki mitä siihen on tehty, palavat.
Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat!
Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.” .. Sefanjan kirja 1 luku Herran vihan päivä on lähellä. 2 – ”Minä tuhoan kaiken, tempaan kaiken pois maan päältä, sanoo Herra.”
Nämä lohdulliset sanat lohduttakoon nyt jokaista. Eikö synti, synnin mitta ole jo tullut mielestäsi jokseenkin yli äyräittensä ts. täyteen mittaansa ja se tarkoittaa jotakin sitä mihin ollaan peruuttamattomasti menossa eli III MS, koska pitäähän maapallo puhdistaa!
Sanoohan Raamattu ”maa pysyy iäti” ja ”Hän käärii sen niinkuin peiton”. Jumala puhdistaa maan ydinsodan täydellisen tuhon jälkeen ja ”vaatettaa” sen uudelleen, jolloin maapallo on aivan täydellisen ihana ja täysin puhdas ja silloin laskeutuu myös alas tuo Uusi Jerusalem.
Kristus valmisti omiaan kestämään. Kuinka Kristuksen seuraaja voisi kuvitella pääsevänsä elämässään helpolla, jos hänen Herransa ei helpolla päässyt?
Ei oppilas ole opettajaansa suurempi, vai onko?
JATKUU . . .
SUOMI PROFETIASSA . . .
-------------------------------------------------------------
Norjalaisen naisen näky vuodelta 1968!
https://suomiprofetiassa.wordpress.com/norjalaisen-naisen-naky-vuodelta-1968/
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Siunausta ja Herran rauhaa !- ejwnerjn
"Norjaa kohtaa vertaansa vailla oleva moraalin hajoaminen. Ihmiset tulevat elämään niin kuin naimisissa olevat olematta naimisissa. Yhteen muuttaminen ennen avioliittoa lisääntyy suuressa määrin."
Pitäisikö meidän ottaa lestadiolaisten moraali ja muuttaa yhteen vasta avioliitossa?
Nämä profetiat ovat kaikki uskontoihin liittyvää pelottelua jossa vain uskovaiset pelastuvat. Herätkää ihmiset ja olkaa vapaita kahleista kuten jeesus, jumala ja uskonnot. - Anonyymi
Kirkot, vapaakirkot ja rukoushuoneet tyhjenevät yhä enemmän. Ristin ottamisen ja Jeesuksen seuraamisen julistuksen sijalle tulee viihde, taide ja kulttuuri sinne, missä pitäisi olla herätys, hätä ja parannuskokouksia. Suomennettuna tarkoittaa että, kirkko toteuttaa alkuperäistä suunnitelmaansa ryostää sana kansalta ja vesittää oikea hengellisyys!
- VesaNasareth
Stalin yritti maailmansotaa joka piti alkaa 1953. Kenties miekka kahvaa myöten tarkoitti tätä.
- jumalakostaa
Ihan oikein suomalaisille. Ei muuta kuin kollektiivista rangaistusta peliin kaikille suomalaisille, koska koston jumalalla on koston jano. Veri tirskui jo isossa vihassa. Kokonaisia kyliä autioitui. Turpaan tulee! Repikää siitä!
Kristuksen ruumis . . . Jumalan seurakunta . . . !
Jukka Rokan näky Kristuksen ruumiista keväällä 1980
-------------------------------------------------------------
Näin edessäni patsaan. Se oli kuin Danielin näkemä kuvapatsas, mutta tämä näkemäni kuvasi Kristusta ja seurakuntaa. Tämän patsaan pää säteili rakkautta. Ruumiskin näytti vahvalta ja voimakkaalta.
Sen rintakehässä luki sana ISRAEL. Pää katseli sitä ja huokasi syvään. Sydämen kohdalle ilmestyi sana ALKUSEURAKUNTA.
Se valtasi koko ruumiin - jopa sana Israel katosi. Ruumis näytti vahvalta ja elinvoimaiselta.
Mutta sitten vatsan kohdalle ilmestyi kirjoitus: ROOMALAISKATOLINEN KIRKKO, YKSI JA AINOA. Mutta nyt koko vatsa joutui kuin synnytyskipuihin, ja se muuttui visvaa valuvaksi paiseeksi. Ja totisesti: siitä SYNTYI ulkopuolisen voiman vaikutuksesta ELÄVIÄ LAPSIA.
Mutta sitten tapahtui kauheaa: NÄMÄ SYNTYNEET LAPSET JOUTUIVAT KIDUTETTAVIKSI JA NIITÄ TAPETTIIN.
Mutta jatkuvista vainoista huolimatta myös SYNNYTYSKIVUT JATKUIVAT: syntyi sanoja: luterilaiset, anglikaanit, presbyteerit, episkopaalit, metodistit, baptistit, helluntailaiset ym. - ja pää ... itki!
Kuulen jatkuvana huutona eri ryhmien taholta: Lähtekää siitä ulos, te minun kansani. Mutta tuo huuto oli kuin kuolleiden luiden kolinaa: huuto ei ollut Pyhän Hengen vaikuttamaa huutoa, vaan kiihkeää opinkiistojen ilmaisua.
Yhtäkkiä kävi kuin humahdus, ja se sai liikettä luihin. Käsivarret alkoivat liikkua huitoen sinne tänne. Samoin jalat alkoivat käydä, mutta nekin vetivät eri suuntiin. Koko ruumis näytti kuin repeilevän kappaleiksi, sillä nyt ruumiiseen ilmestyi sinne tänne kiskovia jalkoja ja käsivarsia sadoittain, ja ne kaikki olivat toinen toisensa tiellä, eikä matka edistynyt.
Päästä valuivat kyyneleet, kun koko ruumis oli kuin rikkirevittyä, runneltua lihaa. Pää itki, sillä olivathan kristityt itse ristiinnaulinneet Herransa ruumiin, repineet pyhien seurakunnan ... Se oli täynnä oppia, riitaa, kateutta, vihaa.
Nyt ilmestyivät sanat PYHÄ HENKI ja KARISMA, LIITTYKÄÄ TOISIINNE RAKKAUDEN SITEILLÄ ... sillä olettehan samaa ruumista! ... kaikui pään vaatimana huutona. Ihmeekseni näin, että yhä uudet ja uudet jalkaparit alkoivat astua tasatahtia, ja samalla nämä tasatahtiset kuin näkymättömän voiman vaikutuksesta alkoivat irrottautua tästä lahoamaisillaan olevasta ruumiista, jonka yhtäkkiä huomasin olevan ilman päätä! Se oli päätön ruumis!
Samalla näin näiden tasatahtiin päässeiden muodostaneen todellisen ruumiin, joka nyt oli kiinteästi liitettynä päähän.
Päästä lähtenyt rakkauden virta pyyhkäisi pois kaiken lian ja saastan, kaikki haavat ja vammat, jotka nyt kuin kirouksena laskeutuivat tuon vanhan kirkkokuntaruumiin ylle saaden senkin käymistilaan.
Todellinen Kristuksen ruumis seisoi ylväänä päähän liitettynä, kuin jotain odottaen.
Ja nyt sen ylle sidottiin leveä kultainen vyö, jossa luki: RAKKAUS - TÄYDELLISYYDEN SIDE.
Tämä täydellisyyden side - Rakkaus - liitti yhteen kaikki patsasruumiin eri osat, lihaksiston, luuston, elimistön - koko uudestisyntyneiden ruumiin!
Niinpä tähän elävään patsaaseen ilmestyivät sanat: Kristuksen ruumis - Jumalan seurakunta.
Ja sen rinnalla seisoneeseen, eri uskontokuntien kuolleista luista koostuneeseen kyhäelmään, joka ulkonaisesti näytti mahtavalta, mutta sisäisesti oli täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa, kirjoitettiin sanat: SUURI BABYLON.
Ja sitä katseli kauhistuneena SYNNYTYSKIVUISSAAN KIEMURTELEVA VAIMO - ISRAEL ...
Yhtäkkiä kävi kuin väkevä tuulispää, joka tempasi ylös tämän Hengestä syntyneen, Herransa tuloa odottavan Kristusruumiin, joka oli lopullisesti liittyvä päähän.
Alhaalla maan kansat vaikeroivat, ja siellä kuului myös viimeinen uloskäsky, koskien Israelia ja kaikkia vielä jäljellä olevia pyhiä: ’Tyhmät neitsyet! Lähtekää siitä ulos, minun kansani, ettette tulisi osallisiksi hänen synteihinsä ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa (Ilm.18:4).
Mutta Kristuksen ruumis, seurakunta-morsian, kohosi ylös. He nousivat kuin kirkkaat tähdet kaikista kansoista, heimoista, kielistä ja sukukunnista, kaikista uskovien piireistä yli seurakuntarajojen…’.”
- Jukka Rokka
. . . . .
https://suomiprofetiassa.wordpress.com/jukka-rokka-jarkyttava-naky-aamulla-16-03-2001/Rokan näky Messiaan seuraajista
Jukka Rokka (1913-2002) oli Messiaan ilosanoman levittäjä. Vuonna 1950-luvulla hän oli myös Japanissa kertomassa ilosanomaa ja hän sai monia ihmeellisiä näkyjä tulevista tapahtumista. Vuonna 1980 keväällä hän näki merkillisen näyn patsaasta, joka oli ikään kuin profeetta Danielin mainitsema patsas, mutta se kertoi Messiaan seuraajien muodostamasta joukosta eli niin sanotusta Messiaan ruumiista.
”Sinä näit, kuningas, katso, oli iso kuvapatsas. Se kuvapatsas oli suuri, ja sen kirkkaus oli ylenpalttinen. Se seisoi sinun edessäsi, ja se oli hirvittävä nähdä.” – Daniel 2:31
JATKUU . . .
Mauno Mattila & Muinaisia Ennustuksia . . .
-------------------------------------------------------------
Rokan näky Messiaan seuraajista
https://ennustuksia.com/2014/10/20/rokan-naky-messiaan-seuraajista/
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Mauno Mattila & Muinaisia Ennustuksia
» Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. » – 2. Pietari 2:19
. . . . . . . . . . . . . . . . .
Siunausta ja Herran rauhaa !
- Ei.ole.robotti..niin
Tämä valtio on käynyt minua vastaan sotaa jo muutaman vuosikymmenen. Ja joutuu häviämään.
- ajantasallaunissa
Joku/jotkut ihmiset tahallisesti nähtävästi "ostavat" kaaoksen tekijän. Eihän esimerkiksi Turun tyyppiä olisi tarvinnut tänne kaiken järjen mukaan ottaa. Tuli Marokosta. Voi olla myös mikrosirutettu. Lisäksi oikea maanjohtaja ei ota summamutikassa porukkaa enemmän kuin pystyy seulomaan, ovatko millaisia ihmisiä. Maankantokyvyn ja resurssien mukaan otetaan. Ei missään hälläväliä-tyylissä. Mutta tässä voi olla nyt hätätilan edistämispyrkimys ja myöskin tuo mikrosiruasia. Todellinen päätäntävalta on kenties ihan muualla kuin Suomessa, ja päättäjä ei tule sodanjalkoihin, vaan hänellä on paikka muualla.
- Ierika
Ei sodan ennustamiseen saturaamattua tarvita, ihan vaan historiankirja riittää.
Uskonnon sekoittama psyyke tuottaa harhaisia unia. - valejumalathelvetistä
Ei taida taivaspaikan saamatta jäämis-pelote tuoda tarpeeksi lampaita karsinaan. Nyt uhkaillaan sodilla ja kokeillaan toimisiko maanpäällinen uhkaus paremmin. Onpa uskovaisilla perkeleellisiä jumalia, joiden palvonta on heille koko elämä. Ja voi näitä enkelitarinoita haha.
- erttkkl
onet porukat hankitsevat vaallankumouksia ja ovat haalineet aseita, joilla pyrkisivätkumoa nykyisen valtio valllan. Sellaisia ovat esimerkiksi kommunistit, uusnatsit, islam.
- tietäjätuntija
Koska tämä aihe eli Suomeen tuleva sota on taas joillekin ajankohtainen,niin kävinpä taas Kiteellä tapamaassa Huomas Turskaista.Hän on vanha tuttuni ja tietäjien tietäjä.Siinä kahvipöydässä kahvia juodessamma ja nisupullaa mutustellessamme kysäisin Huomas Turskaiselta Suomeen tulevasta sodasta.No,Huomas Turskainen oli nielaista kahvin väärään kurkkuun ja sitten hän sanoi,ettei Suomeen tule sotaa.Sitä paitsi Huomas Turskainen on aina ennenkin ollut oikeassa,eikä hän koskaan ota vastuuvapautta sanomisistaan.
- ajatasallaunissa
Tässä yksi päivä eräs muistutti minulle unesta, jonka olin aiemmin jokunen vuosi sitten nähnyt. Siinä unessa oli ikään kuin "liikennemerkkejä" ennen kaupunkia varoituksena siitä, millainen edessä oleva kaupunki on. Kaupunki, josta lähdimme oli vaaleammalla verellä, mutta kaupunki, jonne olimme vauhdilla pakenemassa, olikin merkitty tummemmalla verellä. Teimme vauhdista uukkarin. Loppujen lopuksi paettiin jonnekin maaseudulle, joka sekin oli välietappi. Siellä ei ollut akuuttia vaaraa, mutta varuillaan sai olla. Porukka sieltä oli paennut jonnekin.
- utelias.uuno
"Teimme vauhdista uukkarin."
Mikä se uukkari on? - veekakstoista
utelias.uuno kirjoitti:
"Teimme vauhdista uukkarin."
Mikä se uukkari on?Uukkari on nuorison käyttämä termi ja se tarkoittaa U-käännöstä.Eli siis "teimme vaudista uukkarin" on pelkkä U-käännös.En suosittele ketään tekemään sellaista koska uukkarin tekeminen vaatii paljon harjoittelua.Kun enneuniin lisää vauhtia,vaarallisia tilanteita ja uukkareita,niin sillon "enneunesta" tulee pajon vakuuttavampi.
- Anonyymi
Sopii tähänkin päivään, että jokut kaupungit ovat ns. vaarallisia ja maalla etätöitä tekee jo moni.
- enpähänusko
Nuo vuosia jatkuneet profetiat ja ennustukset sodasta ovat uskovaisten hörhöjen propakandaa ja pelottelua. Unien näkijät liioittelevat. Esim. Tukholman profetia ja Norjalaisen naisen näky ovat täyttä puppua. Jos sanotaan että joskus 1920-luvulla joku ennusti jotain niin miksi vasta nyt tuo ennustus löytyy jostakin. Ne ovat jälkeenpäin keksitty. Helppohan on luetella aikaisemmat sodat ja muut jutut jotka ovat jo tapahtuneet ja sitten lisätä siihen tulevia kauhukuvia. Vuodesta toiseen profetioidaan ja nähdään unia venäläisten hyökkäyksestä suomeen, vaan koskaan mitään ei tapahdu. Ei tapahdu, koska venäjällä ei ole mitään syytä hyökätä Suomeen eikä Norjaan. Ns. Uskovaiset haluavat tällaista pelottelua pitää yllä.
- rmkwkmerker
"Nyt näyttäytyy asiat niin, että valtiojohdon taholta on synnille annettu paperilla lupia, lupia joita ei saisi antaa, kuten homoille ja lesboille liitto-oikeus nimellä avioliitto. Jokainen uskovainen tietenkin ymmärtää, ettei sellaista voi olla."
Eli tuleeko suomeen sota siksi että sallimme ihmisten rakastaa toista vaikka onkin samaa sukupuolta ja elää onnellista elämää keskenään?- Anonyymi
Kun ihminen harjoittaa synnintekoa , hänestä tulee synnin orja. Se on rankkaa orjuutta, kun ihminen sokaistaan ymmärrykseltään.
Kun se sokaistaminen aloitetaan jo lapsen kasvatuksesta alkaen. on lapsi samalla vietelty valheen orjuuteen. Kokonainen kansakunta nopeasti puolessa vuosisadassa sokaistiin: jokapäiväisen puhuvan ja näkyvän median opettamana?
Ihmiset istuutuvat nyt vapaaehtoisesti olohuoneen sohvalleen kuuntelemaan fariseusten , ylipappien ja kirjanoppineiden sallimaa "informointia kansalle".
Siitä orjuudesta voi vapauttaa ainoastaan Jeesus. Armahda Jeesus Suomen kristikansaa, Aamen.
Vertaus viinitarhan vuokraajista Matt.21
37 Lopulta hän lähetti vuokraajien luo poikansa ajatellen: 'Minun omaan poikaani he eivät sentään uskalla koskea.'
38 Mutta kun nämä näkivät pojan, he sanoivat toisilleen: 'Hän on perillinen. Tapetaan hänet, niin perintö on meidän.' [Ps. 2:7,8]
39 He ottivat hänet kiinni, raahasivat ulos viinitarhasta ja tappoivat hänet. [Hepr. 13:12]
40 "Kun viinitarhan omistaja tulee, mitä hän tekee noille viljelijöille?"
41 He vastasivat: "Hän antaa noille pahoille pahan lopun ja vuokraa tarhan toisille viljelijöille, jotka toimittavat hänelle kuuluvan sadon määräaikaan."
42 Jeesus sanoi heille: "Ettekö ole koskaan kirjoituksista lukeneet: -- Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Herralta se on tullut, ja se on ihmeellinen meidän silmissämme. [Ps. 118:22,23; Ap. t. 4:11; 1. Piet. 2:4]
43 "Tämän takia minä sanon teille, että Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.
44 Joka tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, ja jonka päälle tämä kivi kaatuu, sen se murskaa." [Jes. 8:14,15; Dan. 2:34; Sak. 12:3; Room. 9:33; 1. Piet. 2:8]
45 Nämä vertaukset kuultuaan ylipapit ja fariseukset ymmärsivät, että Jeesus puhui heistä.
46 He olisivat halunneet ottaa hänet kiinni mutta pelkäsivät kansaa, koska se piti häntä profeettana. [Matt. 14:5 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

46 He olisivat halunneet ottaa hänet kiinni mutta pelkäsivät kansaa, koska se piti häntä profeettana. [Matt. 14:5Raamatun sana on kokonansa totuus.
Matteus 18 kertoo selkeästi myös sen, miten ihminen itse voi arvioida soveltaako itseensä avioitumisen sitoutumisen vaiko naimattomuuden.
Avioerosta ja naimattomuudesta
1 Kun Jeesus oli puhunut kaiken tämän, hän lähti Galileasta ja tuli sitten Jordanin itäpuolta kulkien Juudeaan. [Mark. 10:1-12]
2 Häntä seurasi suuri joukko ihmisiä, ja hän paransi heitä.
3 Hänen luokseen tuli myös fariseuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja kysyivät: "Saako mies hylätä vaimonsa mistä syystä tahansa?" [Matt. 16:1]
4 Hän vastasi heille: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?" [1. Moos. 1:27 , 1. Moos. 5:2 ]
5 Ja hän jatkoi: "Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. [1. Moos. 2:24; 1. Kor. 6:16; Ef. 5:31]
6 He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." [Mal. 2:14-16; 1. Kor. 7:10,11]
7 Fariseukset kysyivät häneltä: "Miksi sitten Mooses on säätänyt, että jos mies hylkää vaimonsa, hänen on annettava tälle erokirja?" [5. Moos. 24:1; Matt. 5:31]
8 Hän vastasi: "Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne, koska te olette niin kovasydämisiä. Mutta alun perin ei ollut niin.
9 Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen. [Aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen."]* [Nämä sanat puuttuvat useista tärkeistä käsikirjoituksista. Vrt. 5:32.][ Matt. 5:32; Luuk. 16:18]
10 Opetuslapset sanoivat: "Jos avioliitto merkitsee miehelle tätä, on parempi olla menemättä naimisiin."
11 Mutta hän sanoi heille: "Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu. [1. Kor. 7:7,17]
12 On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon."
Jeesus siunaa lapsia
13 Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän panisi kätensä heidän päälleen ja rukoilisi. Opetuslapset moittivat tuojia, [Mark. 10:13-16; Luuk. 18:15-17]
14 mutta Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkää estäkö heitä tulemasta minun luokseni. Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta." [Matt. 18:3]
15 Hän pani kätensä heidän päälleen. Sitten hän lähti sieltä. - Anonyymi
Median ansiosta kantaväestö suomalaisille kohdistettu sota käydään nimenomaan homouteen ja lesboutumiseen yllyttämisen avulla. Kai jo itse ymmärrät , että lopullinen tuho tulee kansalle, joka ei lisäänny eli ei ole oikeita perheitä. Jos sitten joku hairahtuu lapsen odotukseen, niin nyt on jo tulipalokiire saada uusi pitkän harkinta-ajan sisältävä aborttilakiuudistus. Eli niin pitkä, että odottavakin ehtii jo ns."tulla järkiinsä" .
Mutta koska kantaväesto turvaa edelleen Jumalan Sanaan enemmän kuin mediaan, noin ei tule tapahtumaan.
- Uskova.realisti
Sota tulee ehkä piankin ja siihen varautuminen on realismia.
- Hrrrrr
Miksi kerrot unihoureistasi täällä.
Todistusarvoa toki on yhtäpaljon kuin niillä, jotka kirjasivat vastaavat tarinat raamatuksi. - Nimessäni
Facebookissa luomakunnan kaitselmus 2018 -ryhmä. Sieltä löytyy lopunajan aikatauluarvio exel -tiedostona. Voit pyytää taulukon myös yksityisviestilltä ryhmän ylläpitäjältä.
- Anonyymi
Vaikka ihminen ei halua sotia, niitä on vaan tullut valitettavasti historia toistaa itseään.Voimme vain toivoa että olisimme oppineet kärsimyksistä.
- Anonyymi
Näin pari vuotta sitten paljon armeijaunia, ja yksi niistä oli tällainen:
Suomen joukko-osaston ja Venäjän joukko-osaston välissä oli vain pressu. Minä kurkistin pressun taa Suomen joukoista niin että he huomasivat kun kurkkasin, ja alkoi kalapaliikki. Tämä kuvaa mielestäni hyvin sitä että raja on ohut, ja sitä ei saa ylittää. Kertoo "rauhanomaisesta" miehityksestä. - Anonyymi
Korona jyllää ja maapallon väki ripottelee tuhkaa päällensä erilaisten rajoitusten muodossa johtajiensa käskystä. Oikeaa katumusta ei ole. Vieläkö tähän pitää sodan tulla? Mitä sanovat uusimmat profetiat?
- Anonyymi
Kyll, näitten turpa jollain pitää tukkia.
Vaikka venäläisillä. - Anonyymi
Miten seksuaalioikeuden nimissä voi jopa parkuvan lapsen synnyttää roskakoriin?
Tällä menolla jatkuvat mielettömät lakiesitykset ja -muutokset viestittää jo nuorille, ettei lapsia ole järkevää synnyttää eikä siis perhettä perustaa.
Niin että - eihän sitten 50- vuoden kuluttua ole maassamme sotaa. Sotaan tosiaan tarvitaan aina motiivina kansan puolustus? Myös Suomen kansan?
Onko maassamme tapahtunut viimeisen 50 vuoden aikana kaikkien aikojen suurin vedätys lasten synnyttämisen oikeuden ja vanhempien kasvatusvastuun osalta?
On kyse Suomen kansasta, joka edelleen pitää turvanaan kuitenkin puolustusvoimia kasvattaen miehet miehille kuuluvaan vastuuntuntoon perheestään. . . SIIS PERHEESTÄÄN. Samalla tietysti koko kansastamme? Kansa koostuu perheistä.
Tulee väistämättä mieleen Jeesuksen puhe leivisköistä - yksi kätki sen ainoankin varmuuden vuoksi, että edes se olisi tallella, antaa takaisin. Muut laittoivat leiviskänsä kiertoon. Näin on elämässämme , kun luotamme Herran johdatukseen, hän lupaa, että niin on voimamme, mitkä päivämme. Hän lupaa antaa VOIMAN tulla Jeesuksen seuraajiksi, kun sitä anomme Häneltä Jeesuksen nimessä.
Näin on esitys vihreällä puolueella tavoiteohjelmassaan v.2019-23
5. .Vahvistetaan seksuaalioikeuksia.
Mahdollistetaan lainsäädännöllä abortin saaminen omalla päätöksellä 18 raskausviikkoon asti. Varmistetaan mahdollisuus hoitoon pääsyyn kohtuullisessa ajassa. Tarjotaan alle 25-vuotiaille nuorille maksuton ehkäisy, joka sisältää kaikki modernit ehkäisyvälineet ja korkeatasoisen seksuaalineuvonnan. Lasketaan vapaaehtoisen sterilisaation ikäraja 25 vuoteen.
Raamatun alkulehdiltä on luettavissa:
27 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
28 Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet"
Miten mikään puolue voi nakertaa Suomen kristinuskoon perustuvan turvallisuuden kumoamalla lakiesityksillään yhtäkään 10 Jumalan käskystä?
Suomen puolustusvoimat opettavat edelleen nuorille miehille tärkeimmän puolustusperustamme; "Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan, on miekkamme ja kilpemme ajalla vaaran, vaivan".- Anonyymi
Vain Jeesus on meille annettu Elämän Leipä. Sotia on ollut kaiken historian ajan ja vain Jumalan lahjoittaa Jeesuksessa meille Rauhan , joka on kaikkea ymmärrystä ylempi.
Johannes 5:1
24 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.
25 Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat ne saavat elää.
26 Sillä niinkuin Isällä on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä.
27 Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika.
28 Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä
29 ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.
30 En minä itsestäni voi mitään tehdä. Niinkuin minä kuulen, niin minä tuomitsen; ja minun tuomioni on oikea, sillä minä en kysy omaa tahtoani, vaan hänen tahtoaan, joka on minut lähettänyt.
31 Jos minä itsestäni todistan, ei minun todistukseni ole pätevä.
32 On toinen, joka todistaa minusta, ja minä tiedän, että se todistus, jonka hän minusta todistaa, on pätevä.
33 Te lähetitte lähettiläät Johanneksen luo, ja hän todisti sen, mikä totta on.
34 Mutta minä en ota ihmiseltä todistusta, vaan puhun tämän, että te pelastuisitte.
35 Hän oli palava ja loistava lamppu, mutta te tahdoitte ainoastaan hetken iloitella hänen valossansa.
36 Mutta minulla on todistus, joka on suurempi kuin Johanneksen; sillä ne teot, jotka Isä on antanut minun täytettävikseni, ne teot, jotka minä teen, todistavat minusta, että Isä on minut lähettänyt.
Jatkuu.... - Anonyymi
Jatkuu....
37 Ja Isä, joka on minut lähettänyt, hän on todistanut minusta. Te ette ole koskaan kuulleet hänen ääntänsä ettekä nähneet hänen muotoansa,
38 eikä teillä ole hänen sanaansa teissä pysyväisenä; sillä te ette usko sitä, jonka hän on lähettänyt.
39 Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta;
40 ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.
41 En minä ota vastaan kunniaa ihmisiltä;
42 mutta minä tunnen teidät, ettei teillä ole Jumalan rakkautta itsessänne.
43 Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan.
44 Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala?
45 Älkää luulko, että minä olen syyttävä teitä Isän tykönä; teillä on syyttäjänne, Mooses, johon te panette toivonne.
46 Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut.
47 Mutta jos te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte minun sanojani?" - Anonyymi

47 Mutta jos te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte minun sanojani?"....jatkuu
Älkää peljätkö
Joh. 14:27
Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.
- Anonyymi
No niin. Täällä sitä haukutaan profetioita porukalla ja naureskellaan. Nyt sota Ukrainassa ja ehkä kohta Suomessa…? Ehkä sittenkin kannattaisi ottaa vakavasti…?
- Anonyymi
Suomella on brittien ja ehkä jenkkien turvatakuut Suomen Natoon liittymisprosessin ajaksi ennen Naton täysjäsenyyttä ja Naton täysiä turvatakuita. Katsotaan kuinka käy, joutuvatko palstan ateistit sotarintamalle?
- Anonyymi
Nyt se aika on.
- Anonyymi
Totta!!!!
- Anonyymi
Kiljumisen sijaan tulee parku Vapahtajan ilmestyessä.
- Anonyymi
Näin tuolla yllä:
» Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. » - Ef. 6:12
TAISTELU . . .
. . . HENKIVALTOJA VASTAAN - Tapio Nousiainen . . . ! - Anonyymi
On aika jatkuvan rukouksen maamme ja ihmiskunnan puolesta.
- Anonyymi
Näin on nyt
Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. » - Ef. 6:12 - Anonyymi
Suomeen Venäjä kohta heti hyökännyt jo 70 vuotta.
”Muukalaisten” rakastaminen unohtuu helposti:
”Jumalan rakastamista koskeva käsky on 5. Moos. 6:4-5:stä, missä on ilmaistuna juutalaisen uskon ydin. On vain yksi Jumala, jota tulee rakastaa kaikesta voimasta ja kaikesta sielusta. Mutta Jeesuksen kiteyttämä lähimmäisen rakastamista koskeva käsky on otettu 3. Moos. 19:33-34, jonka tekstiyhteys voi yllättää meidät:
Kun maahanne tulee muukalaisia asumaan keskuudessanne, älkää sortako heitä. Kohdelkaa joukossanne asuvia siirtolaisia ikään kuin he olisivat heimolaisianne ja rakastakaa heitä kuin itseänne, sillä te olette itsekin olleet muukalaisina Egyptissä. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.”
https://www.sley.fi/toiminta/raamattu-tutuksi/raamattuluennot/muukalainen-vanhassa-testamentissa/Että ei ne maahanmuuttajat ole mielestäni sellainen uhka, että heihin pitäisi suhtautua kielteisesti.
Venäjä on, ei maahanmuuttajat.
Aika näyttää, miten tilanne kehittyy Venäjällä ja, mitä se Suomen kannalta tarkoittaa.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34787091 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12561Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692338- 1791945
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161532Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91381- 1121337
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181791307RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601300Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421217